Monday, 6 September 2021

Sitä sun tätä ja punainen lanka

On ollut vaikeaa keksiä yhtä aihetta, vaikka kesän mittaan on parikin blogijuttuaihetta pyörinyt mielessä. Ei kuitenkaan ole ollut paukkuja niihin vielä. Kun yrittää samaan päivään ahtaa työtä, remppaamista ja vielä puutarhanhoitoakin, on illalla valmis vain makaamaan litteänä kuin liiskaantunut hämähäkki.

Tänään, kun höyläsin sähköhöylällä taas muutaman riman vanhan taloni laudoitukseen (rimojen kulmat pitää viistää, kun niin vanhassakin laudoituksessa oli) pohdin vakavasti juuri tuota hämähäkkiasentoa suoraan nurmella. Kun ei ole sopivaa pöytää tai höyläpenkkiä, tulee höyläys tehtyä kyhärässä maahan laitetun hirren tai laudan päällä ja jo muutaman riman jälkeen tuntee jotain tehneensä. 

No, asiaan! Ei ollut tarkoitus kirjoittaa rimoista eikä selästäkään. Puutarhassa ei tunnu juuri nyt olevan oikein mitään hyvää kirjoitusteemaa, mikään alue ei enää syyskuussa kukoista. On yksittäisiä kivoja juttuja. Monet niistä ovat punaisia. 
Murattisyklaamit, jotka asuvat ympärivuotisesti isossa saviruukussa, ovat aloittaneet kukinnan. Nämä ovat niin suloisia! Talveksi pääsevät kylmään eteiseen, tai jos on oikein kylmää, niin asuinhuoneisiin. Avomaalle istuttamani syklaamit eivät ikinä ole montaa vuotta eläneet.
Kaverina syklaameille on edelleen kauniisti kukkiva tarharuostekukka 'James Coey'. Se ei sovi sitten yhtään herkän syklaamin viereen, mutta en ole saanut aikaiseksi siirtää ruukkua muuallekaan. Ruostekukat selvästi kärsivät kuivasta kesästä, ruskopenkissä ovat yhä hengissä, mutta melko ruskettuneina eivätkä näytä kukkimisen merkkejä.

Kärhöistä kaikki eivät kuki, niistäkin moni on melko ruskeana. 'Comtesse de Bouchaud' on edelleen mikropienikukkainen. Osa sen nupuista on myös mennyt ruskeiksi. 
Eilen havaitsin, että jotkut taimisaaliistani, joita on nyt istuttamatta kolmelta edelliseltä mantereen-reissulta, ovat todella kuivia! Jotenkin en ole ollenkaan tajunnut, että niitä pitäisi kastella, kun olen kuvitellut, että nyt sataa vähän väliä. Koskahan viimeksi satoi... muutama yö sitten kuulin jyrinää ja saimme ukkoskuuron, josta kertyi mittarin pohjalle yksi milli.

Viinikärhöjen pitäisi olla kuivankestävimmästä päästä kärhöjä, mutta 'Madame Julia Correvon' on niistä ainoa, joka suostuu kukkimaan tänä vuonna. Tämä onkin huippukaunis kiivetessään Rohanin risuaidalle.

Tarhalyhtykärhö Princess Kate näyttää asettuneen taloksi, Kituliaan alun jälkeen se on parina viime vuonna kiivennyt yhä korkeammalle katajaan, jonka juurella se asustaa. Siinä on nyt jatkuvasti pari kukkaa.

Jos pysytään vielä hetki köynnöksissä, punaista löytyy vielä. Koreaköynnöskuusama 'Goldflame' on sekin onnistunut kiipeämään aiempaa korkeammalle, portin pilarien korkeudelle tukiparruun asti. Kukinnot sointuvat kivasti takana naapurin puolella kasvavan villin omenapuun punastuviin hedelmiin.

Koreaköynnöskuusama 'Goldflame' ansaitsee lähikuvan. Mitkä värit! Kärhöt ovat kivoja, mutta kuusamankukat syöpyvät sydämeeni.
Lisäksi kuusamat kestävät kuivuutta ja tuulta kärhöjä paremmin. Tosin talon eteläseinustan ruotsinköynnöskuusama ei vieläkään näytä kesän kuivuudesta toipumisen merkkejä, vaan on puoliksi lakastunut. Nytpä sen voisikin leikata, se on kasvanut vähän liian suureksi.

Punaista herkkua tarjoilee myös japaninvaahtera 'Osakazuki'. Tämä on japaninvaahteroista kauneimpia. Keväällä puhkeavat uudet lehdet punaisina, kesällä ne vihertyvät, mutta lehtiruodit ovat ihastuttavan väriset. Lähes huomaamaton yksityiskohta, mutta niin täydellisen kaunis. 
'Osakazuki' ei huuda kovaäänisesti olevansa japaninvaahtera, kuten monet punalehtiset tekevät, samoin kuin hyvin liuskalehtiset. Löytyyhän minulta sellainenkin, toki, mutta jotenkin tämä viehättää vielä enemmän. Tällä on lisäksi leiskuvanpunainen syysväri.

Tarkalla katseella saa myös etsiä punalatvojen kukintoja, niin vähissä ja pieniä ovat. Tässä Taimimoision alepussista muutama vuosi sitten hankitussa nimettömässä yksilössä on kumminkin kaksi ihan reipasta kukkavartta, vaikka eivät korkeita olekaan. Kuvassa on myös laidunkarstaohdake ja siinä pörräävä kimalainen.

Punaista tuli tontille lisää, mutta tämä on ihanan hempeää vaaleanpunaista. Kävin Hongiston Taimistolla, jossa on tarjolla vanhoja kotimaisia syreenejä, joita meillä istutettiin etenkin kaupunkeihin paljon 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kaikkien lajikenimiä ei ole saatu selville edes geeniteknologian avulla. 
Yksi ihanimmista on Helsingin Talvipuutarhan kulmalla kasvava vaaleanpunakukkainen jalosyreeni, jolla on valtavat nuokkuvat kukinnot. Sitä olin ihaillut jo vuosia ennen kuin Hongiston Taimiston Timo otti yhteyttä ja pyysi kuvaamaan niitä syreenejä, joita hän otti lisäykseen. Teimme syreenien kuvausretken vuonna 2012, lyhyt blogijuttu löytyy täältä: KLIK. Jutussa on pari kuvaakin juuri siitä Talvipuutarhan kulman syreenistä.
Sittemmin Timo kasvatti syreeneistä myyntikokoisia taimia ja jo vuosien ajan minun on pitänyt hankkia oma 'Talvipuutarha'. Sillä nimellä vaaleanpunakukkainen syreeni nyt kulkee, tai proosallisemmin K-17. Mutta tonttini ei ole syreeneille paras mahdollinen. Ne eivät pidä savimaasta. Vesimyyrät puolestaan pitävät syreeneistä niin paljon, että jokusen kuihtuneen syreenintaimen olen voinut nykäistä juurettomana keppinä maasta. Peuratkin rakastavat syreenejä ja kaluavat ne lähes maan tasalle, jos voivat.
Mutta yrittänyttä ei laiteta. Keksin kedon kulmalta hyvin kuivan paikan, jossa ei ole vesimyyriä eikä savea. Istutuskuopan tekoon tarvittiin lapiota, talikkoa, rautakankea ja haravaa soran sekä kivien vuoksi. Toistaiseksi sumutin taimen Trico Gardenilla, mutta tuotapikaa se saa myös suojaverkon ympärilleen.

Hämähäkeistä puheen ollen, minulla on uusi lemmikki. Se on tämä söpönen seeprahypykki, jonka havaitsin keittiön ikkunankarmissa yhtenä päivänä. Se on tosi pikkuinen ja vikkelä! Kuvassa seepra näyttää jättiläiseltä, oikeasti se on vain ehkä kuusi millimetriä pitkä. Ja todella söpö! Ja miten söpö nimikin.

Jotta ei tulisi painajaisia kenellekään hämppykammoiselle, lopetetaan perinteiseen puutarhakuvaan. Vanhan 'Åkerön' omput alkavat punastua. Se on tuottanut ällistyttävän määrän omenoita tiheissä tertuissa, voi sanoa pölytyksen onnistuneen. Kaikkia puu ei jaksa kypsyttää, raakileita on maassa paljon.
Ja hei, omppukausi on yhtä kuin istutuskausi!

PS. Jos kiinnostuit Hongiston Taimiston syreenivalikoimasta, niin myynnissä olevat vanhat syreenit löytyvät täältä: KLIK.

Jalosyreeni – Syringa Vulgaris-Ryhmä
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Koreaköynnöskuusama – Lonicera × heckrottii
Murattisyklaami – Cyclamen hederifolium
Punalatva – Eutrochium
Tarhalyhtykärhö – Clematis Texensis-Ryhmä
Tarharuostekukka – Crocosmia × crocosmiiflora
Viinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

14 comments :

  1. ’Litteänä kuin liiskaantunut hämähäkki’ :-D. Samaistun tuohon, sillä monena iltana on ollut juuri tuo olo, kun on koko päivän kyyristellyt kumarassa juuria maasta kiskoen tai muuta raskasta puuhaa tehden.
    Kiva, jos remppa etenee ja saat varmasti kaunista jälkeä aikaan. Ihana kuva köynnöskuusamasta, minulla on vain tuoksuköynnöskuusama, mutta muitakin kannattaisi laittaa seurattavaksi.
    Voimia tähänkin viikkoon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taitaa olla monenkin puutarhankaivajan iltaolo tuo!
      Tuoksuköynnöskuusama on niin aikainen kukkija, että kannattaisi tosiaan istuttaa muitakin, kun niissä on loppukesän kukkijoita. Tämä 'Goldflame' aloitti kyllä jo kesä-heinäkuun vaihteessa, joten varsin pitkään sen kukista saa iloa! Se alkaa vasta nyt olla vähän isompi, joten en ihan osaa sanoa, mihin aikaan sen pääkukinta osuu. Ehkä se piristyi sateista myös.
      Kiitos, tsemppiä sinnekin ja voimia selälle! ;-)

      Delete
  2. Syreenien Helsinki on kuin jostain sadusta ja Talvipuutarha-syreeni notkuvine vaaleanpunaisine kukkineen on ihana. Toivottavasti omasi kotiutuu, eikä tule syödyksi.
    Ihan varmasti olosi on kuin liiskaantuneella hämähäkillä, kun aherrat niin montaa projektia samanaikaisesti. Ukkokulta osti vuosia sitten kätevän höyläpenkin, joka menee tarvittaessa kasaan. Siitä on ollut paljon hyötyä ja varsinkin selkää se säästää.
    Minua on koko kesän vaivannut juttuköyhyys. Talvella sellainen on tavallista ja ymmärrettävää, mutta ettei kesäkaudellakaan sanasuoni solise, kummallista.
    Goldflame on todellakin oikea herkku.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Helsinki voisi markkinoida itseään historiallisten syreenien tuoksuvana kaupunkina! Niitähän on Viaporista Pohjois-Helsinkiin ja idästä länteen. Turku myös, ei sen puoleen. Moni luulee, että Suomen ensimmäiset syreenit istutettiin Viaporiin, mutta kyllä se taisi olla Turku.
      Höyläpenkki olisi hyvä. Mutta rimat ovat sen verran pitkiä, että ne on kuitenkin kätevintä saada lepäämään alustalle koko pituudeltaan. Joku sirkkeli toki tekisi homman kädenkäänteessä. Mutta näillä mennään ja mikäs kiire valmiissa maailmassa...
      Kumma juttu tuo juttuköyhyys. Toisaalta ainakin itsessäni tunnistan sen, että keväällä on intoa täynnä ja alkukesälläkin on puutarhassa joka päivä jotakin uutta, josta innostuu, mutta sitten keskikesän jälkeen ei enää olekaan, tuntuu, että kaikki hiipuu vähitellen. Toisaalta ei kai se haittaa mitään, jos blogi päivittyy harvemmin.

      Delete
    2. Minäkin olen luullut, että ensimmäiset syreenit istutettiin Suomenlinnaan. Loogisesti ajatellen Turku on kyllä järkeenkäypä ykkönen.
      Meillä on isän peruja pöytäsirkkeli, joka on myös tosi näppärä. Mahtuu pieneen tilaan, sen jaksaa nostaa itselleen sopivaan paikkaan. Saisikohan sellaisen jostain käytettynä?
      Ei todellakaan haittaa, vaikka välillä jutustelee harvempaan tahtiin. Hyvää kannattaa odottaa.

      Delete
    3. Sirkkeli olisi vallan hyvä eikä niiden hinta edes päätä huimaa, mutta olen vain ollut tosi saamaton sellaisen hankkimisessa. Ja kun ei ole mitään verstastilaa, niin sekin vähän latistaa, kun koneita täytyy sitten roudata sisään ja ulos.
      Samaa mieltä, mielummin laatua kuin määrää!

      Delete
  3. En tiennyt, että kärhöt kukkivat vielä syyskuussa...ja tuo kuusama.
    Meillä on sisällä hämähäkki. Nähnyt en ole, mutta yksi päivä aloin katsomaan, että onko tuolta takan seinältä vuotanut katosta vettä, vai mitä siellä on...ja siellähän oli HÄMÄHÄKIN seittiä...iiikk..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Riippuu kärhöstä. Jotkut kuten viinikärhöt ja ne keltakukkaiset (ainakin kiinankelta- ja pagodikärhö) kukkivat nimenomaan syksyllä. Jalokärhöissä se kai riippuu lajikkeesta, hoidosta, kesästä tai jostakin muusta :-D
      Teilläkin on lemmikkihämppy. Sehän pyydystää sisälle hakeutuneet kärpäset, hyttyset sun muut ;-)

      Delete
  4. Oi joi, työtahtisi kuulostaa meikäläisen korviin liian hurjalta :) Ei ihme ettei jaksa enää iltaisin väkertää blogiin juttua!
    Kaikelle on aikansa, näinhän sitä sanotaan, jospa talven päälle ehtii sitten paneutua asiaan.
    Purppurapunalatvat ovay alussa matalia ja kukkiakin on vähän, mutta odotas kun ovat muutaman vuoden ikäisiä. Oma vanhin puskani on valtava ja korkeutta parissa metrissä. On näyttävä ja perhoset ja pörriäset olivat täysin haltioissaan sen kukista! Yhtä surina ja ja kuhina kävi niissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikelle aikansa tosiaan.
      Voi, tuntuu siltä, että ei aikakaan punalatvojani rehevöitä. Vanhin punalatvani on noin kymmenvuotias, ja on se yleensä kukkinut ihan kiitettävästi, mutta mikään kaksimetrinen se ei kyllä ikinä ole. Sellaisia olen ihastellut sujuvasti muiden puutarhoissa ja puistoissa :-D Tänä vuonna siitä on kuivuuden jälkeen elossa kolme nuiveloa vartta, joista yksikään ei näytä kukkivan. Rantapunalatva kuoli kuivuuteen parissa vuodessa, Phantom ei viidessäkään vuodessa ole reipastunut, siinä on yhä samat 1-2 metristä vartta joka vuosi. MUTTA: ekan kerran onnistuin saamaan valkokukkaisen Ivory Towersin itämään ja taimiksi saakka! Olen sellaisen joskus taimenakin hankkinut, mutta sekin kuoli :-D
      Ehkä blogini nimi voisi myös olla Kuolleiden puutarha? Meinaan, kun sitä on itsekin välillä puolikuollut.

      Delete
  5. Sisätiloissa viihtyvä lemmikkihämähäkki ei ole mun juttu vaikka nimensä veroinen näyttää hämis olevan. Kuulostaa täydelliseltä syreeniltä. Ja täällä myös on havaittu etteivät viihdy savimaassa, jopa pihan ikivanhat syreenit välillä kuolevat, osa taas porskuttaa erittäin elinvoimaisena.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vanhat pihasyreenit ovat täällä kai asettuneet niille paikoille, joissa viihtyvät ja ne taitavatkin olla aika kuivia eivätkä savisia kohtia. Ne ovat nimittäin kookkaita. Täytyy toivoa, että tämä ihana vaaleanpunainen ei nyt kuivuisi tuohon, sillä paikka on erittäin kuiva. Täytyy muistaa kastella.

      Delete
  6. Joskus juttuaiheet käyvät vähiin tai sitten tuntuu, että on samat aiheet olleet joka syksy. Keväällä tapahtuu niin paljon uutta. Syksyllä lähinnä kuihtumisessa on samaa vauhtia ja siitä on tylsä raportoida. Ihanaa on, että sielläkin vielä kukkii monessakin paikassa.

    Joskus on aika poikki kaikkien projektien jälkeen, että nurmikolle tekisikin mieli mennä makaamaan, ellei se olisi kostea ja liian viileä. Ja nurmikolta ylös könyäminen liian työlästä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No heh, naulan kantaan, eipä siitä kuihtumisen vauhdista oikein jaksa intoilla tai huomioita jakaa :-D
      Onneksi on kumminkin kaikenlaista kukassa ja esim. myrkkyliljat edessä. Tänään meinasin pudottaa silmät päästäni, sillä ensimmäinen myrkkis onkin jo kukassa keskellä kukkapenkkiä.
      Hehheh, juuri tuon tyyppiset syyt estivät minuakin lakoamasta nurmelle :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!