Monday, 25 June 2018

Tummaa ja valkoista

Rohanin värimaailma paranee vuosi vuodelta, kun kasvit rehevöityvät ja vikaistutukset tulee siirrettyä muualle. Ruskehtavan viininpunainen on täydellinen sävy Rohaniin. Tänä vuonna marhanlilja 'Claude Shride' ilahduttaa meitä kolmella kukkavarrella. Ensimmäinen kukka alkoi raottua toissapäivänä, ja tänään kukkia on jo monta! 

Dark Red and White
My Rohan garden has a dark and white theme. The first Martagon lilies are flowering – they have fantastic colours.

Tämä on juuri sellainen sekoitus, josta tykkään. Roteva marhanlilja, raikas kiinanpioni 'Moon of Nippon', sitten kevyempää, jotta homma ei mene liian pömpeäksi. Välissä on tupas nurmilauhaa ja pionin edessä kasvaa tumma koiranputki 'Ravenswing', joka on jo siemenvaiheessa. Taustana ryhmällä on lipstikkapuska.


Tumma ja vaalea, hento ja muhkea.

Vielä kuva toisesta suunnasta, koeta kestää. Kun täältä päin taustana on purppurainen ohdake Cirsium rivulare 'Atropurpureum', nääs.

Sen kukista tykkäävät muutkin kuin minä.


Tähkähelmikkä, upea heinä! Edessä on etelänruusuruohon vahvan värisiä kukkia.


Valitettavasti upean viininpunakukkainen Aquilegia atrovinosa tekee näivettyneitä kukkia tänäkin vuonna, kuten viime vuonnakin, jolloin se kukki ensimmäistä kertaa. Silloinkin oli hyvin kuiva kesä, ehkä tämä kaipaisi enemmän kosteutta. Onneksi kasvi on elossa ja kasvanut kokoa.


Upeaakin upeampi harjaneilikka 'Onyx'.


Rohanin kupeessa mutapuutarhan laidalla kukkii valkokukkainen etelänkurjenmiekka.

Loppuun Tarulle (ja kaikille muillekin Mustifaneille) päivän Mustikuva.


Etelänkurjenmiekka – Iris spuria
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Koiranputki – Anthriscus sylvestris
Lipstikka – Levisticum officinale
Marhanlilja – Lilium Martagon-Ryhmä
Nurmilauha – Deschampsia cespitosa
Tähkähelmikkä – Melica ciliata

42 comments :

  1. Tuo puro-ohdakkeen jalostehan on komea, pitää hankkia itselleenkin. Milloin on aloittanut kukintansa, kiinnostaisi tietää?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tjaa, olisiko pari viikkoa sitten, kun ensimmäiset kukat avautuivat. Tätä en ole löytänyt kotimaisilta taimistoilta, ja siemenet ovat steriilejä, niinpä tilasin taimen Hollannista aikanaan.

      Delete
  2. Upea on tuo mahanlilja. Miullakin käyvät nyt kukkimaan. Miten sie uskallat koiranputkii ja ohaketta laittoo kukkapenkkiin. Vai eikö nuo jalostetut oo ärhäköitä levviimään. Kauniita kyllä ovat. Harjaneilikka on kyllä ihanista iahnin kasvi. On noita kurjenmiekkoja monta sorttii.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harjaneilikka on tosiaan niin ihana, ja sitä on niin monen värisenä. Tämä ohdake ei tee itävää siementä lainkaan, juuristolla leviää, mutta ei oikeastaan tee sitäkään kovin paljoa. Tuo sama pehko hieman komistuu vuosi vuodelta, mutta ei leviä laajemmalle. Saisi levitä, niin saisin jakopaloja!
      Koiranputkia kasvaa täällä niin paljon pihassa ja ympäristössä, että sitä leviää joka tapauksessa kukkapenkkeihin. Tämä tummavartinen ja -lehtinen tekee hieman siementaimia, mutta melkoisen vähän, ja ne alkavat olla risteytyneitä luonnon koiranputken kanssa, niin tummuus häviää. Pitääkin hankkia uusi satsi siemeniä, niin saa tuota varmasti tummaa.

      Delete
    2. Kylläpäs miulle tul nyt kirjotusvirheitä! Uamulla jäi tarkistamatta. Naurattaa tuo mahanlilja!

      Delete
    3. Hahhaa! Arvaas mitä, en huomannut kirjoitusvirhettä ollenkaan ennen kuin nyt kun sanoit :-D

      Delete
  3. Ohdake on huippu! Siitä tykkäävät myös pörrinkäiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pörriäiskasvit on parhaita :-)

      Delete
  4. Todella ihania yhdistelmiä on Rohanissa. Pidän noista tumman ja vaalean yhdistelmistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on kivoja, korostavat toinen toistaan.

      Delete
  5. Upeita tummia kukkia, ja niiden vastapainona ihania valkoisia!
    Mun marhanlilja tekee aina vain yhden kukkavarren, vaikka on jo vuosia vanha. Ehkä se joskus innostuu lisääntymään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti se siitä innostuu! Tässä oli alussa yksi varsi, sitten kaksi ja nyt kolme.

      Delete
  6. Rakastan noiden kukkien tummaa väriä!

    ReplyDelete
  7. Upeita nuo Rohanin yhdistelmät, sekä värit että kasvutavat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän kuin kukkakimppua suunnittelisi, mutta ulos taivasalle. Pioni ja marhanlilja onnistuvat joka vuosi kukkimaan samaan aikaan, näköjään. Onneksi!

      Delete
  8. Upean dramaattiset värit Rohanissa. Minun viime syksynä istutetut Claudeni ovat vielä nuppuisia. Niillä osa lehdistä ruskistui alkukesällä, varmaankin kuivuuden takia. Onneksi nyt on maa taas kosteampaa sateiden jälkeen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi, että ruskistui. Huomasin toissapäivänä, että viime syksyllä istutettu marhanlilja on kuivattanut nuppunsa. Olen yrittänyt kastella, mutta ei se ole riittänyt.
      Täällä alkaa taas olla rutikuivaa. Viime viikolla tuli yhteensä 12 mm sadetta, mutta se ei näytä enää vaikuttavan.

      Delete
  9. Ostin kaksi vuotta Viherpeukaloilta 10 kpl marhanliljaa 'Orange Marmalade'. Viime vuonna eivät kukkineet. Nyt on komeita tummanpuhuvia marhanliljoja englantilaisten ruusujeni The Pilgrim ja Lichfield Angel seurana. Liljojen piti olla oransseja ja näitä sirompia, kuvasta päätellen. Nämä Claude Shridet eivät mielestäni sovi yhtään tuohon paikkaan. Ehkeivät oranssitkaan olisi sopineet, mutta harmittaa hiukan. Lohduttaa kuitenkin että sinäkin saat koko ajan siirrellä kasveja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi! Ei kuulosta oikein onnistuneelta minustakaan. Tummat marhanliljat ovat kyllä ihania muuten, jossakin muussa yhdistelmässä. Liljoja on harmillisen hankala siirtää, pitää kaivaa niin syvältä, että minulla menee yleensä varsi poikki siinä touhussa, ja sipuli jää maahan.
      Täällä eivät vielä Austin-ruusut kuki, viime yönä oli taas syöty nuppuja, samoin kuin kanadanliljan ja loput tiikerililjan nuput. Ne muuten voisivat oransseina sopiakin passelisti tuohon suunnitelmaasi!

      Delete
  10. Jotenkin tuli näistä kuvista mieleen tuon Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkon goottipuutarha. Tuollaiset tummat värit, Ravenswing ja Onyx kävisivät hyvin sellaiseenkin teemaan.

    Musti taas sopii minkä tahansa sävyn ja puutarhan kanssa ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on sama maku, paitsi että mä tykkään myös sinisestä, toisin kuin Pirkko :-D
      Pirkollakin on Ravenswing :-)
      Musti ♥

      Delete
    2. Hyvä, Henna 🖤

      Yllättäen, varmaankin laventelien myötä, sietämiseni sinisten suhteen on tainnut lisääntyä. Vai olisko ne vaan liloja, hmm?

      Delete
    3. Heh! Niinkin voi varmaan käydä ;-) Laventelinliila on kyllä todella kaunis väri!

      Delete
  11. Todella ihania yhdistelmiä, herkkää ja tummaa! Värisävyt olivat hyvin herkullisia minunkin silmääni. Mustikin sävy sävyyn, luonnollisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti sointuu muuten tuollaiseen tummanpunaiseen todella hienosti! Kiva, kun nyt Rohan alkaa olla lähes täynnä kasveja koko 12-metriseltä pituudeltaan.

      Delete
  12. Huikeita väripareja. Tummanpunainen toimii yllättävän monen kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä muuten sopii, siitä tulee syvyyttä ja tunnelmaa varmaan aika moneen värisekoitukseen.

      Delete
  13. Upeat väriyhdistelmät! Täytyypä laittaa muistiin tuo marhanlilja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Claude Shride on melko yleisesti myynnissä. Ostin sen sipulin muutama vuosi sitten Viherpeukaloilta.

      Delete
  14. Upeat sävyt💚 Sielläkin on tainnut nyt vettä tulla kun näyttää kasvu niin rehevältä👍

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuli kyllä, viime viikon sadesaldo on yhteensä 12 mm. Eli ei kovin paljon, eikä se enää auta. Melko kuivaa on. Onneksi jotkut kasvit eivät ole millänsäkään, mutta yleiskuva kukkapenkeistä on todella ruskea. Jotkut liljat ja ruusut ovat ruskistaneet nuppunsa, samoin viime vuonna istutettujen puiden latvat jne. Olisi kiva, jos loppukesän ajan sataisi säännöllisesti. Justiin tänään oli puhetta tutun farmarin kanssa, että syksyllä täytyy teurastaa paljon karjaa, kun heinä+rehu ei ole kasvanut niin, että siitä riittäisi talveksi kaikille.

      Delete
  15. Tummanpunaisen ja valkoisen yhdistelmä on upea! <3 Marhanliljassa ja ohdakkeessa on ihan täydellinen sävy, täytyy painaa ne mieleen. Tai siis merkitä ylös, muuten unohdan ne todennäköisesti huomiseen mennessä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh :-D Kannattaa varmaan pitää jotakin muistikirjaa, ei niitä tosiaan muista! Tai muistaa, että jotakin oli mielessä... hmm :-D

      Delete
  16. Ihania yhdistelmiä! Hankin keväällä tuon Claude Shriden sipuleita, mutta ne eivät näytä nousevan. Harmi, sillä se on juuri sellainen ihanan muotoinen lilja, jonka haluaisin. Täytyy kokeilla uudestaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, älähän hätäänny! Liljaekspertti Pirkko Kahila neuvoi, että ne (ainakin varjo- ja marhanliljat) usein tekevät ekana vuonna vain juuria. On ihan normaalia, että kasvi ilmestyy vasta seuraavana vuonna maan pinnalle! Mutta jos silloinkaan ei kuulu, on ehkä ollut myyrä asialla tms.

      Delete
  17. Ihania, ihania, ihania kaikki 🖤🖤🖤
    Harjaneilikkaa en saa kasvamaan mitenkään, viimesuven hyvin tummasta ei näy jälkeäkään, mutta en luovuta. Musti on kaunein ja ihanin väri 🖤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hitsi. Voisin hyvin tuoda sulle Onyxin taimen, jos jossain nähtäisiin jossain vaiheessa! Pistetään korvan taakse :-)
      Mustiväri (Ja Béla ja Nipsu) on ihan best. Ja Béla Lugosissa on nuppuja!

      Delete
  18. Oi ! Ihana, ihana Musti 🖤

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!