Kissa ja koira

Kuvasarjaa kahden viikon takaa, kun Vanni ja Lávvi-koirat olivat hoidossa. Postaukset olivat niin Ransu-painotteisia, että on pakko nostaa esiin myös Musti, Koirien Ystävä. Musti rakastaa Vannia, joten Vannin muutaman kuukauden ikäinen Lávvi-pentukin sai puskemista osakseen.
Vaikkakin Musti ei ollut ihan varma joka suuntaan heiluvasta pennusta ja pysytteli aika paljon omissa oloissaan, varmuuden vuoksi.

Musti ja Lávvi tekevät ruokavaihtarit: Musti syö Lávvin, ja Lávvi Mustin ruokaa.

Mustin ystävällinen suhtautuminen koiranpentuun oli Ransulle järkytys. Ransun pieni epäuskoinen naama näkyy kuvassa ylhäällä, tuolien suoman turvaesteen takana.

Vanni ja Lávvi painivat olohuoneen lattialla, mutta Musti vetelee tyynesti sikeitä nojatuolissaan.

Lávvin naamasta huomaa, että se ei ole ihan varma, miten mustaan puskevaan kissaan pitäisi suhtautua.

Leluilla leikkimisen tärkeydestä

Kaupungissa kissoilla ei ole jänniä seikkailuja lähellekään tarpeeksi. Musti on tottunut olemaan touhukas, joten varsinkin hänen on saatava purkaa tarmoaan. Pahvilaatikot ja keräyslaatikon paperit saavat kyytiä, ja lelut ovat hyvin tärkeitä.

Nams mums tää on maistuva råtta.

Kovassa käytössä lelut hajoavat nopeasti, ja uusia on hankittava tilalle. Mielellään luonnonhöyheniä tai villaa.

Olen leikkisä Pantteri ja haluan että mamma leikkii mun kanssa joka päivä. Ei riitä että se heittää mulle jonkun lelun, sen on heilutettava sitä! Jotain tasoa!

Tämä kuva on omistettu niille, jotka luulevat että kissa ei osaa puhua eikä kommunikoida.

Esittelyssä untuvapöksyt

Varoitus. Seuraava materiaali saattaa järkyttää herkkiä katsojia, jotka järkyttyvät takapuolijutuista.

Ransu ottaa talven tulon tosissaan tänä vuonna. Pehvauntuvat ovat sitä luokkaa että istuutuminen on varmaan kadehdittavan pehmoista.

Kun voivottelin sitä, että söpöistä (!kyllä!) pikku palleista pitää hankkiutua eroon jossain vaiheessa, totesivat Ransun kasvattajat, ettei niistä kumminkaan mitään näy. (Totta – mutta Ransun leikannut eläinlääkäri kyllä totesi, että onpa harvinaisen hienot kivekset (tai jotain sinnepäin – nyyh)).

Pehva pidetään tarkasti puhtaana. Ransu kiinnittääkin erityistä huomiota nimenomaan pehvakarvojen ojennuksessa pitämiseen. Pehvastaan mies tunnetaan.

Vertauksen vuoksi: tässä kesäistä housutyyliä. Ilmavan liehuvaa ja kevyttä.

Syksyn uusi tuuhea untuvapussihousutyyli tekee kävelystä vaikuttavaa, jotenkin tarmokkaampaa.

Ransu has grown super down trousers for the winter. He's prepared!

Mekin kuulutaan tänne

Äskeisessä postauksessa ei ollut mitään meistä.

Ei niin. Kyllä mekin täällä kaupungissa ollaan, vaikkei tykätä.
Tai, on tää ihan ok mutta sais päästä ulos enemmän. Varsinkin kello 00.00 kun alkaa Mustien Panttereiden virallinen ulkoilukausi. Silloin vaadin ulos mutta mamma ei tajuu. Se ei lähde mun kaa silloin ulos!
Mamma kompensoi antamalla usein maksaa ja muuta hyvää. Saa se yrittämisestä pisteitä.

Se aika kun me ei syödä, haluta ulos, maata mamman hiirikäden päällä tai kytätä ikkunalla, me nukutaan. Ja nukutaan. Ja venytellään.

Cats in the city – they sleep.

Tunnaritunnelmissa

Voihan vimpulan pimpula. Mustetta ruudulla -blogin S antoi tunnustuksen Saaripalstalle muun muassa siitä, että täällä oppii uutta. No mutta, sehän on hienoa! Saaripalstan toinen "S" kiittää!
Seuraavassa pyydän anteeksi niiltä jotka eivät joka kuukausi jaksa lukea seitsemää tunnustusta minusta. Valitsin aiheeksi kaupunkiasunnon, sillä olemme kissapoikien kanssa nyt kaupungissa työni takia.
Ja tämä pitäisi antaa eteenpäin seitsemälle. Niin monella on tämä jo ollut, että katkaisen omalta osaltani ketjun tähän mutta annan muuten vain halin jokaiselle ihanalle blogille jonka tiedän!

Kaupunkiasuntoni on 1970-luvun alun betonilähiökerrostalossa. Muutto on edelleen vähän kesken, sillä käyn täällä vain työni puolesta ja heti kun voin, nostan kytkintä kohti länttä ja sen saaristoa.
Rakastan vanhoja astioita, varsinkin sellaisia, joiden kuviot puhuttelevat niinkuin tämä käsinmaalattu marokkolainen kuppi, Iittalan Taika-astiat ja tietysti äidiltä saadut perintöastiat.

Askeettisuus ei kohdallani tule kysymykseen, sillä minua huvittavat niin monet pikku hahmot ja haluan ympäröidä itseni niillä. Nämä hiirulaiset asustavat makuuhuoneen kirjahyllyssä, korkealla kissojen ulottumattomissa. Kirjahyllyissä on kuivuneita kotiloita, sillä ne ovat venevajani vanhoja lattialankkuja.

Olen isäni tytär siinä, että minäkin uskon, että taidetta voi tehdä itse ja sen ei tarvitse olla vakavaa. Todistukseksi mielipiteestään isäni toi työmaalta räjäytyksessä käpristyneen kattolevyn, johon äiti ja sisko liimasivat muovisia pikkueläimiä. Olin vaahtosammuttimen kokoinen. Nyt nykytaideteos on olohuoneeni paraatipaikalla.

Taulun alla on isäni vanha flyygeli. Isäni muutti äidin kanssa yhteen ja toi flyygelin taloon. Kun isä kuoli, koin, ettemme yksinkertaisesti voi myydä flyygeliä. Tämä ei valitettavasti tule koskaan mahtumaan kotiini saareen, joten se on tuomittu elämään kuivailmaisessa betonitalossa ja kärsimään, mikä harmittaa. Soitan flyygeliä rikollisen harvoin.

Miksi kaikkia koriste-esineitä pitää pitää jatkuvasti esillä? No kun ne ilostuttavat...
En sentään ole siinä pisteessä, että joulukoristeet roikkuisivat katosta kesät talvet. Olen käynyt sellaisessa talossa Yhdysvalloissa kesällä ja se oli outoa. Joku voi tosin olla sitä mieltä, että nuo punaiset possut olisivat jouluisia.

Pidän fikan, kahvipaussin, bakelseineen joka iltapäivä. Ei voi olla liian kiire. Yleensä bakelset ovat hieman parempaa tavaraa kuin digestivekeksit!

Jossain vaiheessa aloitin jonkun remontinkin, mutta se on hieman kesken. Makuuhuoneen reunat laatoitin ja laitoin niiden keskelle jääneeseen syvennykseen maton. Mutta tuo parketin valkovahaus... hmm.
Lisäksi olen viluvarvas, kuljen kesät talvet villatohveleissa. Voisi näköjään hankkia uudet.

Mullon tylsää

Miksei mitään tapahdu. Voisko joku kävellä tästä ohi niin pääsisin huitasemaan. Tai vois jopa tulla ne koirat takas.

Huoh. Hyvät jättitassut ihan toimettomina.

Oho. Leluhiiri. Koppi!

Jättitassu järsii

Silkkikukkia

Eikun ihan oikeita. Silkkikukalla, Clarkia amoena, on hassu nimi. Miksi kutsua elävää kukkaa silkkikukaksi? Jostain minulle oli muutama vuosi sitten päätynyt pussillinen silkkikukan siemeniä, värisekoitus. Ehkä olin sen jopa itse ostanut.
Kylvin ne yhteen vastaperustettuun kukkapenkkiin, jossa ne kukkivat loppukesällä ja syksyllä, talven tuloon asti, kuin viimeistä päivää. Keräsin siemenet talteen.

Sitten kylvin niitä portaanpielen rautapataan, jossa niitä on ollut sen koommin. Olen hurjan huono yksivuotisten, niin sanottujen kesäkukkien kanssa. En jaksa hoivata ja paapoa. Silkkikukka on täydellinen: viskaa sen kuivuneiden siemenkotien siemenet (joko syksyllä tai keväällä) multaan siihen kohtaan, missä haluat niiden kasvavan. Ja siinä ne kasvavat.
Silkkikukista oikealle on muuten suloistakin suloisempi tähtililja (Zigadenus elegans). Monivuotinen, upotan sen ruukussa talviksi maahan. Se voi kasvaa avomaallakin, mutta haluan ihailla sen herkkyyttä läheltä ja joka päivä, kun on sen aika kukkia.

Kesäkuussa vierailin Min Edenissä. Sain Ninalta silkkikukan siemeniä, hän kysyi, onko minulla atlasblommaa. Se kuulosti jotenkin tutulta. En ollut varma, toin pienet taimet kotiin, istutin ja onhan se  samma sak! Mutta mikä väri! Lohenpunainen, aivan ihanan suloinen. Nyt minulla on sitten myös "Pietarsaaren kantaa".

Syksyistä puutarhaa ja päivittelyä

Huh, niitettävää riittää, en ole tänä vuonna oikein kunnostautunut siinä. Kaunista on silti, kun aurinko paistaa. Tuon pöydän ostin viime (vai sitä edellis-?) syksynä Plantagenin poistomyynnistä, se on kiehtovan rajun kiemurainen. Punainen tuolinrähjä pääsi viettämään viimeiset elinvuotensa pihalle.

Tuo pullo löytyi venevajasta kun se korjattiin, samanlaisia on tosin löytynyt kaapeista ja vintiltä. Tuota vain en ole pessyt, se on jotenkin jämähtänyt tuohon pöydälle...

Kuvassa taustalla on japaninlehtikuusi (Larix kaempferi), joka on ehtinyt kasvaa kolmessa vuodessa jo kohta minun mittaiseksi.

Samalla alueella, tuolin ja pöydän lähellä kasvaa korkea kataja, joka on vanhuuttaan jo vinoutunut koilliseen, jatkuvien lounatuulten painamana. Jos kuvaa katsoo tarkasti saattaa latvassa nähdä puuta halailevan pantterin...

(Vihje: Pantteri on musta)

Kummasti aika kuluu. Tältä kataja-lipputankoalueeni näytti tammikuussa 2007, kun olin ollut täällä puoli vuotta enkä oikeastaan vielä asunut. Talvella vain kävin välillä. Nyt tuossa taempana, saunasta oikealle on perunamaa, lipputangon ympärillä kevätkostea keto ja muuten nurmikko on tältä alueelta leikattu.
Katajasta oikealla olevat tynnyrit on viety Roska-Roope -ongelmajätelaivaan, se tulee parin vuoden välein saariin ottamaan vastaan romua. Niiden tilalla on pari atsaleaa ja katajan toisella puolella tilapäisessä mielenhäiriössä viime keväänä ostettu alppiruusu (en oikeastaan pidä niistä, mutta nyt alppiruusulla on tilaisuus todistaa olleeni väärässä).
Etualan vanhat kaivonrenkaat, jotka entinen omistaja on laittanut paraatipaikalle keskelle pihaa ja vielä maalannut nimikirjaimet päälle, alkavat liikkua. Niissä on poltettu risuja, mutta nyt on päällimmäinen päässyt kohopenkki-kasvimaalleni ja seuraavaksi siirrän siihen parsat. Sen jälkeen saa toinenkin rengas pyöriä sinne. Sitten tämäkin kohta kaunistuu.

Katajan alla ei kasva juuri mikään, paitsi nokkonen ja keltamo. En halua siihen kumpaakaan, joten kitken niitä ja olen istuttanut tilalle kevätkaihonkukkaa (Omphalodes verna), se on liian leviävä kukkapenkkiin. Se on vielä pieni (nuo muutama vaaleanvihreä lehti keskellä kuvaa).

Kummasti aika kuluu! Nyt heinittynyt rojupaikka on siistiä nurmikkoa (? — no, niin siistiä kuin minä saan aikaan), siellä täällä piparjuuren rehevä pehko jota ei raaski leikata. Takana perunamaa, joka on loppukesästä ehkä hieman villiintynyt...

Forest cat

Nothing much more beautiful than an autumnal forest... well, a matching cat to go with it.

Jos metsään haluat mennä nyt... tam-ta-dam...ta-dam

Ransu rakastaa metsälenkkeilyä. Lähdimme etsimään sieniä, mutta olen siinä vähän huono. Katselen kauniita maisemia, otan kuvia ja ihailen Ransun sointumista metsän väreihin. Pitäisi katsoa vain jalkoihin.

Kunnon metsäkissana Ransu käy pisulla sammalpedillä.

Edessä suuri kanjoni.

Onpa tää syvä rotko.

Hui, hai, loikka vaan ja sitten jatketaan!

Pikku väsy ja märkä rätti

Koirien vierailun uuvuttama Ransu on levännyt.

After the weekend, Ransu was quite exhausted at having watched the dogs.

Myös Musti nautiskelee kotiin laskeutuneesta rauhasta, vaikka kyllä Musti otti päikkäreitä tässä omalla kuninkaallisella paikallaan vaikka koiria olikin. He eivät Mustin rutiineja hetkauta.

Levon lisäksi Ransun viikonlopusta puuttui myyrästys. Ei kerinnyt! Piti vahtia Vihollista. Nyt, vaikka sataa, täytyy myyrät hoidella. Muutenhan ne hyppivät kohta ihan silmille.
Välillä pitää tulla kuivattelemaan.

Sanomalehden päällä on paras paikka kuivatella, varsinkin silloin, kun mammalla on siinä kahvipaussi menossa.