Monday 27 March 2023

Mitähän tästä keväästä pitäisi ajatella

 Mitä voi ihminen tehdä?

Ainakin voi kylvää. Se edistää kevättä ajatuksen tasolla.
Vältän esikasvatuksia, jotta en joudu liikkuvan taimitarhan kuljettajaksi, mutta hankin latva-artisokan siemeniä. Nehän pitää kylvää aikaisin. En odota satoa samalle vuodelle, oikeastaan suuri tavoitteeni on saada latva-artisokka talvehtimaan.
Siihen varmasti sopisi paremmin ihan luonnonlaji isoartisokka tai vähemmän jalostettu kardoni, mutta niiden siemeniä tulee harvoin vastaan. 
Niinpä tuossa pikku purkissa on nyt hienoakin hienomman 'Violet de Provence' -latva-artisokan siemeniä itämässä. Sen talvenkestävyys on varmaan erittäin huono, mutta kaikkea täytyy kokeilla.

Istutin viime vuonna yhden latva-artisokan taimen muotopuutarhaan ja se on siellä suojattuna. Odotan kiinnostuksella, kuinka se on talvehtinut. Pari kertaa olen yrittänyt aiemminkin, enkä ole onnistunut, mutta nyt suojasin sen aiempaa huolellisemmin eikä maa ole juurikaan jäätynyt.

Toistaiseksi talvi on ollut äärettömän vaihteleva, silti se näyttää olleen suotuisa talvehtimisille. Vasemmalla on vaaleajouluruusu, joka aloitti kukkimisen marraskuussa, oikealla verkon sisällä pikkuinen alppiruusu 'Azurika', jonka ostin Lidlistä viime keväänä ja jonka talvehtimisesta en ollut ollenkaan varma. Otin kuvan vajaa viikko sitten, kun lunta ei ollut. Kummankin kasvin suojana on ollut lampaanvillaa, sillä talven mittaan lunta on tullut ja hävinnyt, pakkasia ollut ja mennyt, eivätkä ne välttämättä ole olleet samaan aikaan. Lampaanvilla suojaa kasveja peuroiltakin, nämä molemmat lajit nimittäin maistuvat niille.

Ransu esittelee, että kuiva heinä on ihan kelvollista naposteltavaa.

Rouskis! Ja pitäkää vielä villahousut jalassa!

Olen jo seonnut laskuissa, montako kertaa paljas maa on peittynyt lumeen tänä talvena. 
Kevätauringossa kimmeltävässä puutarhassa on puolensakin: koristekastikka 'Overdam' loistaa kuin ilotulitusraketti. 
Mutta kyllähän ihminen mielummin tutkailisi maasta nousevia piippoja kuin mittailee hangen paksuutta.

Piippoja nousee onneksi ruukuistakin. Istutin syksyllä isoon ruukkuun joitakin erityisen hentoisia narsisseja, pikarililjoja ja ehkä muutakin, nyt en löydä istutustietoja. Tässä ruukussa on elellyt murattisyklaamia, mutta jostain syystä koko kasvusto menehtyi viime vuonna. 
Onneksi pidin saman mullan mahdollisia siemeniä ajatellen ja mullasta onkin noussut pikkuruisia syklaamin siementaimia pitkin talvea. Ne ovat noita, joissa on pyöreä lehti. Osa niistä on kuivunut poissaolojeni aikana, mutta ainakin puolet on elossa ja toivottavasti jonakin vuonna kukkii.

Lyhyt kaupunkiloma on sujunut hyvin, Ransu on lempituolissaan silloin, kun ei ole rottinkimökillään.

Vaikka pussilakanoista ei suoranaisesti ole puute, oli Hemtexissä niin kauniit lakanat niin houkuttelevassa alennuksessa, että en voinut vastustaa. Tuo kuosi ja väri on järkyttävän ihana!
Ja Musti on tyytyväinen lakanoihin, joihin pystyy maastoutumaan aika hyvin.


Isoartisokka Cynara cardunculus
Kardoni Cynara cardunculus Cardunculus-Ryhmä
Koristekastikka Calamagrostis × acutiflora
Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä
Murattisyklaami Cyclamen hederifolium
Vaaleajouluruusu Helleborus niger

18 comments :

  1. Ransu on ihana <3 Täällä on talvi täysillä. Lunta on ihan järkky määrä. Tällä viikolla on sääennustuksen mukaan tulossa lisää lunta. Lumikolajumppaa siis tiedossa edelleen. Aurinko paistoi eilen ja se teki mieleni iloiseksi. Uusien lakanoittesi kuosi ja väri ovat kauniit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, kuulostaa todella talviselta. Onneksi aurinko on jo korkealla ja päivä pitkä, se nostaa mielenkin aurinkoiseksi.

      Delete
  2. Reilua että sinulle on ostettu Musti omat lakanat! Täällä ei ole toistaiseksi satanut kuin pari milliä tällä viikolla lunta ja olen päättänyt että se jääkin milleihin. - Pepsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, pantterin maastoutumislakanat! Hyvä päätös, Pepsi <3

      Delete
  3. Sinulla on taas jänniä kokeiluja ja et lannistu vaikka ei aina onnistu tai tulee tappioita .Alalakanoita pitää minunkin ostaa mankeli hajoittaa varmaan enemmän kuin olisi tarvetta .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tappiot kuuluvat harrastuksen henkeen, mutta toisaalta hommassa on mukavaa haastetta.

      Delete
  4. Satanut lumimäärä ei kyllä innosta yhtään. Ainoa myönteinen puoli (jos sellaista pitää etsiä) on toivo, että enää huhti- tai toukokuussa ei sataisi lunta. Sinulla on ihanat kasvatuspurkit, kun ei tarvitse ahtaa suurta määrää taimipurkkeja, voi panostaa kauneuteen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta tuli ihan ihmeellisesti. Meillä on nyt varmaan enemmän lunta kuin koko talvena tähän asti.
      Heh, aion selvitä tuolla yhdellä taimipurkilla juuri siksi, että joudun roudaamaan sitä saari- ja kaupunkikodin väliä. Sen vuoksi kaadoin myös siemenpussin kaikki siemenet yhteen ja samaan turvepottiin. Täytyy sitten setviä niitä erikseen, kun ovat vähän kasvaneet.

      Delete
  5. Kylväminen ehkä edistää kevättä ajatuksen tasolla, mutta todellisuuteen sillä ei näytä olevan lainkaan vaikutusta. Muutenhan meillä olisi jo täysi kevät näillä kylvömäärillä. Kylvin silti hetki sitten vielä kolmeen ruukkuun uusia siemeniä, jos se vaikka saisi tämän lumituiskun lakkaamaan :D
    Nuo ruukusta nousevat piipot ja murattisyklaamin lehdet näyttävät niin lupaavilta. Joskus ruukussa on vielä hurmaava kevätkukkaniitty (vaikka murattisyklaami taisikin kukkia vasta syksymmällä). Toivottavasti myös arkajalka alppiruusu kukkii vielä joskus. Ainakin tämä talvi taitaa olla jo voiton puolella.
    Ransu on tainnut varmuuden vuoksi pörhistää jokaisen karvanhaituvansa, ettei vain pääse kylmä kevätviima palelluttamaan ihoa. Näyttää niin muhkean pörröiseltä. Hyvä, että Musti kelpuutti uudet lakanat, niin ei tarvitse palauttaa takaisin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, teillä olisi täysi kesä jos kylvöjen mukaan menisi :-D
      Odotan ruukulta joitakin söpöjä kukkia tänä keväänä, aika näyttää, tuleeko siitä unelmien niitty, kestävätkö hentoiset erikoislajit vakituista ruukkuelämää.

      Delete
  6. Siellä on ihana kevät ja eläimet! Täällä on satanut kovasti lunta, mutta nyt aurinko paistaa. T.Sesse

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta on nyt enemmän kuin on ollut koko talvena - mutta aurinko aloittaa paistamisen jo aikaisin ja oin korkealla, eiköhän talvi nyt ollut tässä. Nyt kevät etenee!

      Delete
  7. Lumi tuntuu meilläki vaan lisääntyvän, mitä piremmälle kevät etenöö. Eiköhän soo juhannuksehen mennes sulanu. Olisko pikkuusen pessimistine miälipire. Kivasti itävät siämenet tuaa piristystä, muuten ankialta näyttävähän kevääsehen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kummallista, kuinka aikaisin talvi tuli ja kuinka pitkään se pitää otteessaan. Juhannukseen mennessä on varmaan vähän eri meininki :-D (Toivottavasti!)

      Delete
  8. Kunpa latva-artisokkasi talvehtisivat. Olen haaveillut latva-artisokan kukinnasta, mutta ilman siementen kylvämistä haaveeni ei takuuvarmasti toteudu. Kiva, että murattisyklaamin taimet nousevat mullasta. Tuollaiset pienet jutut valavat toivoa ja kannustavat jatkamaan yrittämistä.
    Nyt on lakanoiden hankintakriteerit kunnossa. Ilman muuta taloudessa on oltava Mustin väreihin sopivat pussilakanat. Ilmeisesti tämän päivän pussilakanat ovat tosi kestäviä, eivätkä väritkään haalistu helposti, sillä aikoihin ei ole ollut tarvetta ostaa uusia. Miksikäs ei ostaisi itselleen joskus ihan vain iloksi uutta ja kaunista pussilakanaa. Puhtaiden lakanoiden väliin pujahtaminen on iso nautinto.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Latva-artisokka pitäisi kylvää tammikuussa, jos meinaisi satoa samalle vuodelle, mutta se tarkoittaisi viiden kuukauden edestakaista taimitarhan kuskaamista kahden kotini väliä. Toivon, että saan sen joskus talvehtimaan. Pitäisi saada kasvatettua oikein iso kasvi, jolla on juuret syvällä, mutta taimeni eivät vain ikinä ole oikein ottaneet sellaista kasvuspurttia. Viime keväänä valmiina taimena hankittu kasvoi sentään vähän isommaksi kuin kaikki tähänastiset yritykset. Toivottavasti se riittää. Ainakin tällä hetkellä sillä on mitä mainioin, kuohkea 30 cm:n lumipeite!
      Uusia lakanoita on kiva joskus ostaa, jos näkee oikein mieleisen kuosin. Vanhoja voi sitten käyttää piharakennusprojektiin, talvisuojauksiin tai viedä löytöeläinkotiin.

      Delete
  9. Ooh, Ransu <3 ulkoilee kevätheinikossa! Kuvat Ransusta villapeitteellä ja Mustista kuviopussilakanan päällä saavat uskomaan, että maailmassa on vielä suloisuutta ja pehmoisuutta. -Ei pitäisi liikaa vilkaista iltislehtien sivustoille, Ransun kuvan katsominen tekee niin paljon parempaa sydämelle:).
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maailmassa on tosiaan rauhaa ja suloisuutta. Täytyy pitää välillä taukoa ahdistavista uutisista.
      <3

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!