Puutarhanäkymiä viikon varrelta

 Kameraa on tullut ulkoilutettua päivittäin.

Omenapuut ovat alkaneet vaihtaa väriä, tällä hetkellä se on hauska kelta-vihreä. 'Åkerö' onkin nyt puutarhani ainoa omenapuu, kun vesimyyrät söivät toisen juuret kokonaan viime talvena.

Kuvasta näkyy, että olen vetänyt valkoista paimenlankaa myös muotopuutarhan aidan päälle; joka paikkaan, jossa vain saan aitaa korotettua tai tihennettyä. Eilen rykäisin nauhaa tontin luoteiskulmalle eli loppuun asti ja osaan paikkoja laitoin sitä moneen kerrokseen. Valkoinen nauha näyttää aivan järkyttävän rumalta, mutta olen kyllästynyt katsomaan uusia litistyneitä peuran makuukohtia ja kakkakasoja pihallani joka aamu ja pelkäämään, koska menevät viimeiset ruusunnuput ja vasta kukkaan tulevat asterit, ja juuri kukinnan aloittanut syysvuokko, jne.

Vuorikonnantatar 'Darjeeling Red' jää usein esittelemättä, kun se ei kasva kukkapenkeissä, vaan tienpenkalla kuivassa paikassa, johon johtaa salaoja taloni nurkalta ja olen latonut kivipengermän kohti ojaa. Nurmea ei pysty ajamaan pengermän reunaan asti ja ajattelin, että tällainen leviävä, kuivassa paikassa viihtyvä kasvi olisi hyvä pitämään puolensa ja heinikkoa kurissa.

Ei se nyt ihan täysin tiivistä mattoa tee, joten heiniä kyllä nousee kasvin seasta, mutta silti se on viihtynyt tuossa hyvin ja levinnyt mukavasti, vaikkakin hitaasti. Kukinta-aika on valtavan pitkä, en edes muista, koska aloitti, joskus keskikesällä.

Paljon on ollut kauniita aurinkoisia päiviä tai hetkiä, jolloin syyshehku puhkeaa eloon. Taustalla näkyy, että saarnet ovat jo ledettömiä. Vaahteroissa on vielä osa lehdistä. Nurmikko kaipaa leikkuuta, mutta olen laiskuuttani vähän ajatellut, että odotan vielä lisää lehtien putoamista ennen kuin leikkaan. 

Luulen, että tänään tai viimeistään huomenna se kumminkin tulee päristeltyä, sillä nurmen leikkuu kaunistaisi puutarhan kummasti. Nurmikko alkaa olla tosi hapsukasta, edellisestä leikkuusta lienee kuukausi.

The Pilgrim -ruusu tuottaa huippuhyvän uusintakukinnan tänä vuonna. Yhtenä yönä peura oli syönyt toisen avaututeista kukista, mutta onneksi jättänyt toisen ja kaikki nuput! Niitä on nimittäin lähes kymmenen. Eivät ehkä avaudu, mutta ihanaa, että niitä on.

Lapsuudenkodissani oli ruusupenkki, joka kukki pakkasiin saakka ja viimeiset nuput paleltuivat kuurakuorrutteisina. Se oli niin kaunista ja sitä samaa toivon omaankin puutarhaani. Syksyiset ruusunnuput vain ovat tähän asti aina hävinneet. Nyt minulla riitti verkkoja parin nupullisen ruusun suojaamiseen, tämä oli liian kookas, mutta ruiskutin Trico gardenia ja olen tosiaan korottanut, tiivistänyt ja parannellut aitaani nyt oikein olan takaa. Kyllä ne silti vielä varmasti pihaani pääsevät, mutta yritän tehdä sen niin hankalaksi kuin pystyn.

Jokunen myrkkylilja kukkii vielä, tässä on 'Waterlily' ja sen seuraksi on noussut syyssahrameita. Rakastan näitä sahrameita, jotka nousevat maasta vasta sitten, kun myrkkyliljat alkavat jo lakastua ja ehtii jo ajatella, että siinä se puutarhakausi oli, kaikki alkaa olla mennyttä.

Näidenkin vuoksi yritän saada peurat ja kauriit pysymään ulkopuolella, sillä ne pureskelevat myrkkyliljojen kukkavarsia poikki ja syövät sahramit hyvällä ruokahalulla. Toki jäniksetkin sitä tekevät.

Olen kerännyt kaikki ruukkukukat viimein sisään (viime yönä käväistiin +1:ssä, joka on tähän asti kylmin) ja laittanut peltikurpitsan tilalle.

Jatketaanko sitten talon nurkan taakse. Mustarastaita on paljon ja olen yrittänyt saada niistä kuvaa koristeomenapensas 'Marleenassa'. Tämän yhden kuvan onnistuin ennen kuin lintu pyrähti pois. 

Kumma juttu, kun niiden ohi voi kävellä muutaman metrin päästä, mutta annas olla, jos pysähdyt ja tähtäät kameralla kymmenen metrin matkasta. Olisin mielelläni tarkentanut paremmin ja ottanut paremman taustan kuin naapurin mökin, mutta minkäs teet, kun malli ei suostu yhteistyöhön.

Otetaan parempi rajaus ilman mustarastaita sitten, onneksi on yhteistyökykyinen mustapantteri.

Kylämaisema länteen on ihanan monivärinen. Nyt näkyy, että korkea vaahtera on pudottanut lehtensä, mutta suoraan sen takana seuraavassa pihassa kasvava muhkea tammi on ihanan kullanruskea.

Vaahterasta voi nähdä, että puilla on täällä saaristossa maksimikorkeus, jota ne eivät ylitä tuulen takia – sen latva on aivan tasainen. Meillä ei kapeita ja korkeita puita täällä juuri näe, elleivät ole tosi tiheässä kasvaneita.

Näkymä laajemmin kuistilta käsin, sama kylämaisema, mutta nyt on mukana omaa puutarhaani. Punaisena hehkuvat kaksi rusotuomipihlajaa samassa linjassa.

Nyt tämä näkymä on rumentunut merkittävästi, kun tuossakin on valkoista nauhaa vieläpä monessa kerroksessa, ehkä pystyn jonakin päivänä ottamaan siitäkin kuvan. Pelkkä riista-aita ei riittänyt, peurat ovat ruhjoneet sen niin kuhmuille, ettei se ole enää riittävän korkea.

Olihan minusta aikanaan riista- ja risuaitakin kamalan ruma, mutta kyllä siihen on vuosien mittaan tottunut, vaikka ei sitä kauniina pidäkään.

Pihan pohjoisreunalla onkin jo naapurin aikanaan laittama aita, mutta kyllä ne siitäkin hyppäävät yli – jopa alarinteestä ylämäkeen, ei uskoisi, ellei omin silmin näkisi. Toivon nyt kumminkin, että vierailut vähenevät. 

Rusokirsikka on aika kapea, se on elänyt kapeassa verkkosuppilossa, nyt vaihdoin sille laajemman verkon. Toivon edelleen, että vesimyyrät eivät syö senkin juuria, täällä ylärinteessä on myllätty parina viime vuonna urakalla ja edelleen jalka uppoaa pehmeisiin koloihin vähän väliä. 

Ruohonleikkuu on siksikin hyvä tehdä pian, että samalla jatkan tuota ylärinteen polkuprojektia. Meinaan siis saada sinne leikattuja nurmipolkuja ja toivon, että se huonontaa vesimyyrien viihtyvyyttä.

On muuten aika ärsyttävää, että niissä kohdissa, joissa tontillani on satumaisen hyvä, kuohkea multa, vuosisatojen karjanlannan parantama, on myös hirvittävä vesimyyräpopulaatio. No tietysti ne valitsevat ne pehmeät ja kuohkeat kohdat, mutta kun ne olisivat parhaita myös esim. hedelmäpuille!

Jatketaan vielä pihan itäpäähän, kasvimaalle. Pieniä kesäkurpitsoja on vielä korjaamatta, toivottavasti ne ovat kunnossa viime yön jäljiltä. Ruusutarhassa harmaakäenkukat kukkivat yhä, miten piristävää, ja näin syyspuolella niiden värikin on kauniimpi, jotenkin tummempi. Vai olisiko vain valo erilainen?

Ihme juttu, näitä auringonkukkia ei ole käyty syömässä, eikä taustan kosmoksiakaan. Toisesta penkistä on parturoitu auringonkukat, kolmannesta taas ei, mutta niistä jokunen meni poikki viime viikonlopun myrskyssä.

Tämä auringonkukka on sekoituspussista "Sinfonie Mix", kuvassa oli kyllä monivärisiä, mutta kolme taviskeltaista tuli. Se ei hirveästi haittaa, nämäkin ovat kivoja. Ehkä ne muunväriset eivät kestäneet kuivuutta, sillä pussillisesta tuli tosiaan lopulta vain kolme taimea. Viereisillä herneillä oli huonompi tilanne: yksi sinnitteli muutaman senttimetrin korkuiseksi, kunnes luovutti. Muut eivät jaksaneet edes niin pitkälle. 

Ai niin, jossain vaiheessa mietin, että ehkä köynnöskrassit ehtivät kukkaan. Mutta ei – edelleen hengissä olevat ovat yhä lilliputteja, joissa on pari 20 sentin kolikon kokoista lehteä. 

Silti, oli kyllä viihtyjiäkin! Täytyykin tehdä kasvimaajuttu jossain vaiheessa.

Juttuaiheita tuntuu edelleen olevan hurumykky.

Kasvimaan laidalla muodostavat keltainen koivu ja viininpunainen kirsikkaluumu 'Nigra' mahtavan väriparin. Kuva olisi ollut fiksumpi ottaa vastavaloon, jolloin hehkun näkisi paremmin, lehtien efekti ei tässä niin hyvin näy.

Näkymä kasvimaalta, muotopuutarha omenapuineen näkyy pyykkinarulla olevan pyyhkeen takana. 

Lopetetaan kierros tähän, johan tässä on kierrettykin lähes koko piha. 

Aurinkoista viikonloppua!

Auringonkukka Helianthus annuus

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Kirsikkaluumu Prunus cerasifera

Kosmos Cosmos

Marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii

Myrkkylilja Colchicum

Rusokirsikka Prunus sargentii

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Syyssahrami Crocus speciosus

Vuorikonnantatar Bistorta affinis