Thursday 22 September 2022

Ruskavyöhyke

 Olen tässä viime viikon aikana ajatellut ruskaa. Onneksi tajusin ajatella asiaa myös viime syksynä.

Jo vuosia sitten hankin pihaani kirsikkasorvarinpensaan, sillä ihastuin ikihyviksi siihen yhdessä kuvassa yhdessä ruotsalaisessa kirjassa. Kuvassa puska oli syysasussaan vähän metsäisessä ympäristössä.
Niinpä istutin omanikin (löytyi Vakka-Taimesta) kuusen taakse, mutta sitten kuusi kaadettiin, mikä on oikeastaan vain hyvä kaikin puolin. Näkyy tämä kaunis pensas paremmin, ja varmaan kasvaakin vikkelämmin. Tämän eteläpuolelle tulee kyllä kasvamaan tammi, mutta ei ihan viereen, vaan sopivan matkan päähän. Tästä tulee nimittäin kookas, monimetrinen.
Kirsikkasorvarinpensaan ruska on tällainen vaaleanpunainen. Kirsikkana kakun päällä ovat punaiset marjat, jotka avautuvat paljastaen oranssit siemenet. Ihan huippupuska!

Totuus. Koska haluan puskastani monimetrisen, se elää ympärivuotisesti verkon sisällä, kunnes on riittävän suuri. 

Pallesorvarinpensaassa on punaisempi syysväri, todella upea. Näitä puskia ei kesällä juuri huomaa, mutta avot, kun tulee syksy. "Mikä ihme tuo loistava kasvi on?"
Näitä olen istuttanut muutaman ihan tontin ylärajalle, jotta ne kasvaisivat minun ja naapurin välisen riista-aidan peitoksi ja mielellään ihan hitusen korkeammaksikin, ja leveämmäksi, jotta peurat eivät enää harkitsisi hyppäämistä. Sekä minun että naapurin pihat on kokonaan aidattu peuroilta, silti ne pomppivat pihalla harva se yö.

Mutta takaisin rinnettä alas kirsikkasorvarinpensaan luo. Musti näyttää. Se kasvaa kaadetun kuusen tyven kohdalla, joka nyt ei kyllä kuvassa näy. Tähtäsin Mustiin.
Uusi leikattu nurmikäytävä ylärinteeseen ja hedelmätarhaan kulkee tuolta, missä ovat kottikärryt kumollaan. Toivottavasti ruohonleikkuu tulee vähentämään vesimyyrien mellastusta. Keväällä iloitsin siitä, että koristeomppu 'Musta Rudolf' heräsi henkiin (sen juuria syötiin toissa talvena ja se kitui koko edelliskesän lähes ilman lehtiä), mutta loppukesällä sen latva taas kuivui. Merkitsisi varmaan sitä, että juuret on jälleen syöty. Onneksi tyveltä kumminkin nousee uusia reippaita oksia, joissa on ihan oikeanlaiset tummat lehdet. Ehkä vielä jonakin päivänä näen, kun siitä kasvaa puu.
Ylempänä oleva 'Arttula' -kirsikka on huonommassa jamassa. Se kuivatti kaikki lehdet, sitten tyveltä alkoi kasvaa uutta oksaa, mutta sitten sekin kuivui. Saa nähdä, kuinka se ensi vuonna jakselee vai oliko sen taru siinä. 
Tässä yhtenä päivänä kaadoin tuolta ylärinteestä kuusimetrisen luumupuun ihan vain nojaamalla siihen. Kyllä tunsin itseni vahvaksi.

Niin joo niin, ruska-asiaan. Viime syksynä tajusin, että ruskaa pitää istuttaa. Ihastelin teidän blogeissa pensasmustikoiden punaa ja lamppu syttyi. Hankin oman puskani loppusyksyn alesta ja istutin lähelle kirsikkasorvarinpensasta. Lajike on 'Northcountry'.
Puska on vielä pieni, mutta näyttää jo vähän, mihin pystyy. Alkukesällä lisäsin näiden läheisyyteen revontuliatsalean (ihana oranssikukkainen 'Mandarin Lights'!). Melkoinen ruskatrio, jos kaikki viihtyvät ja kasvavat.

Ruskatrio kasvaa suunnilleen tässä, mistä olen ottanut kuvan. Vasemmalla näkyvä verkko taitaa suojata pensasmustikkaa. Paikka on näkyvä, vaikka jäljellä oleva iso kuusi peittää sen talolle päin. Täytyy lähteä puutarhakierrokselle nähdäkseen syysvärit, mutta kun tuo nurmikäytävä Mustin takana on pihatie, jota ramppaan monta kertaa päivässä, jää ruskatrio tuskin vaille huomiota.

Kovin paljon ei ruska muualla puutarhassa vielä näy, mutta on muuta kivan väristä. Edellisessä kuvassa Mustin selän takana näkyy saunan päädyn kosteikkopuutarhaa, jossa on mesiangervoja – taitaa olla kolmea erilaista, on preeria-, idän- ja ketomesiangervoa, vaaleanpunakukkaisia kaikki. Niiden lehtiin tulee kiva pronssinsävy, jota vasten on raitamarskiheinä oikein edukseen.
Tässäpä taas yksi lemppariheinistäni, niitä on aika paljon. Raitamarskiheinä on parhaimmillaan vastavalossa. En tajunnut sitä istuttaessani, mutta onnenkantamoisena se tuli laitettua paikkaan, jossa se todellakin näkyy valoa vasten sekä pihatieltä että saunasta käsin. Lehtien keltaiset reunat loistavat.


Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes
Pallesorvarinpensas Euonymus alatus
Raitamarskiheinä Spartina pectinata 'Aureomarginata'
Revontuliatsalea Rhododendron Lights-Ryhmä
Tarhapensasmustikka Vaccinium Angustifolium-Ryhmä

18 comments :

  1. Pensasmustikassa on takuuvarma punainen väri joka syksy, siitäkin hieno pensas, mustikat ovat plussaa. Kirsikkasorvarinpensas on haaveissa, eiköhän sille joku paikka löydy jos ensi vuonna saisin pensaan hankittua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pensasmustikoita voisi hankkia useammankin. Ihan vain koristemielessä, muun koristekasvuston sekaan. En halua erillistä marjatarhaa, mutta tuolla hedelmätarhassa (joka on siis kokoelma vesimyyrän syömiä puolikuolleita hedelmäpuita) olisi kiva olla pensaitakin puiden alla. Täytyy funtsia, millä saisin myyrät häipymään alueelta. Valkosipulin istuttaminen tuskin auttaa, ystäviltä olivat syöneet valkosipulitkin!
      Sinun puutarhassasi kirsikkasorvarinpensas olisi todella ihana. kannattaa varattua kolmimetriseen puskaan, ehkä korkeampaankin. Olisiko arboretumissa tilaa?

      Delete
  2. Ruska on nyt niin kaunista. Ei ole vielä pakkanen mustuttanut mitään. Mustikin on vähän varovaisen näköinen. On mielenkiintoista kulkea ulkona, mutta ei tee mieli käydä köllimään :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on ihana ruska-aika. Aurinkoisia päiviä on riittänyt, värit hehkuvat.

      Delete
  3. Oli kiva kuulla sinun sorvarinpensaistasi, vahvisti tyytyväisyyttä niiden hankkimisesta.
    Ruskatrio on varmasti upea näky, kun pensaat asettuvat kasvuunsa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilman muuta sorvarinpensailla on paikka sinun kauniissa puutarhassasi! On ihan kivaa, että on sellaisiakin kasveja, joiden pääesiintyminen tulee vasta syksyllä.

      Delete
  4. Upeita ruskaluvia. Meillä on jo ollut yöpakkasia Nurmeksessa. Pensaat ovat olleet kuurassa monena aamuna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti ruska-aika kuitenkin teillä vielä jatkuu!

      Delete
  5. Huh, kylläpä pallesorvarista saattaa kasvaa iso pensas😮 Istutin sen kellarin rinteeseen tänä keväänä, taitaa peittää alleen hortensiat jos noin kovin äätyy kasvamaan. No huoli pois, tiedä vaikka myyrät senkin syövät. Saimi toi tänään jo melko kookkaan hiiren. Hetken jopa rotaksi arvelin mutta ei se ollut kait kuitenkaan ihan rotan kokoinen. Vielä se vesimyyränkin nappaa, täytyy vaan olla kärsivällinen😻

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole satavarma, kasvaako pallesorvarinpensaasta parimetristä, mutta toivon niin. Kirsikkasorvarinpensas on paljon kookkaampi, Vakka-Taimen puutarhassa taitaa olla yli nelimetrinen.
      Toivottavasti Saimi pistää myyrät matalaksi!

      Delete
  6. Mainiosti todettu: "ruska pitää istuttaa". Kivasti investointisi ruskaan tuo palkinnon näin nopeasti. Idea pensasmustikan istuttamisesta muiden kasvien joukkoon/yhteyteen on kannatettava. Ei kai missään ole sanottu, että ainoa hyöty saa olla marjasato. Silmänilo on aivan yhtä arvokas, ellei joissain tapauksissa jopa arvokkaampi.
    Pallesorvarinpensaan nimikin on jo niin hauska, että sen vuoksi pensas ansaitsee tulla istutetuksi. Mistähän tuo nimi juontuu?
    Mustille hyvää myyrätuuria!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noin kauniita pensaita kuin pensasmustikat ovat, en millään haluaisi katsella vain joissakin yksinään. Alempana Hiidenkiven Minnalta tulikin kiinnostavia tietoja eri lajikkeiden ruskaväreistä. Niitä täytyy siis hankkia lisää erilaisia.
      Minulla on mielikuva, että pallesorvarinpensaan nimen syynä ovat sen varsien särmäiset siivekkeet (palteet), jotka tekevät varsista kulmikkaita. Taipuuko se sitten noin palle > palteet, en ole ihan varma. Ilmeisesti.
      Musti kiittää ja odottelee pääsevänsä myyräjahtiin.

      Delete
  7. Upeaa punaista! Ruskapensaita tai -puita pitäisikin lisätä omallekin pihalle.

    ReplyDelete
  8. Upeaa punaista ruskaa! Punainen on lempparini ruskaväreistä. Pensasmustikoista jos löydät 'Ainon', niin saat oikein upean, syvänpunaisen ja hehkuvan ruskan. Minusta sillä on ehdottomasti kaunein syysasu, toki makuja on monia. 'Goldtraube' taas näyttäisi värittyvän oranssimmaksi, saattaisit pitää siitäkin.
    Toivottavasti Musti saa myyräkantaa vähennettyä niin paljon, että kasvisi jäisivät rauhaan. Varmaan jokin pelkästään myyrille tuhoisa tautikin sopisi.
    Värikkäitä syyspäiviä (vaikka nyt ilta onkin)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Punainen on minustakin ihan best, siinä on jotain erityistä. Keltaisia ja oransseja löytyy metsästäkin, mutta kirkkaanpunaisia on harvemmassa ja juuri niitä täytyy puutarhaan haalia. Tuhannet kiitokset lajikevinkeistä! En ollut tullut ajatelleeksi, että mustikoiden lajikkeiden välillä on eroja ruskasävyissä.
      Olisi kivaa, jos myyrät antaisivat puiden kasvaa. Tosi sääli, että kymmenen vuotta kasvanut kirsikka meni, ja jo parimetriseksi ehtinyt Musta Rudolf joutuu aloittamaan uudestaan kasvun tyveltään, onneksi se ei sentään ole (ehkä) kuollut. Aika hurjaa oli huomata, että iso luumupuukin kaatuu ihan tuosta vain, kun vähän tyrkkää. Se heilui jo keväällä.
      Kiitos, väriä sinnekin!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!