Toukokuun kalenteripoika

... on pantteri ja puutarhan pelastaja. 

Nimittäin Musti.

Vesimyyräaiheesta on pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa, mutta tuhoja paljastuu koko ajan lisää. Rohan on melkoisen myllätty, ja tästä taannoin syötiin lumikellon nuput – vierestä johti onkalo maan uumeniin. 

Näsiän ympärillä on maata käännetty, mutta jalka ei silti uppoa maahan – onneksi puska lienee elossa. Uskalsin ottaa peuraverkonkin sen ympäriltä, kun täydessä kukassa oleva kaunotar piti saada kuvaan ilman verkkoa.

Tämän kuvan otin jo maaliskuussa. Pyökkipensasaitaprojektini kaatuu (kirjaimellisesti) siihen, että lähes joka vuosi löytyy syötyjä, juurettomia taimia. Tämäkin oli yli viisi vuotta sitten istutettu piiska. Kolme muuta pyökkiä heilui uhkaavasti, mutta eivät lähteneet vetämällä maasta kuten tämä. 

Talloin maata niiden ympärille tiiviimmin ja uusin toimenpiteen useasti. Aika näyttää, puhkeavatko ne lehteen vai ovatko menetettyjä.

Myös molempien lumipalloheisien ympärillä jalka uppoaa nilkkaa myöten koloihin, joten niidenkään elosta ei ole takeita.

Vesimyyrä viihtyy nimensä mukaisesti kosteassa maassa, ja ojia täällä riittää. Tässä mutapuutarha.

Näinä aikoina Mustilla on niin paljon töitä, että saan siitä kuvia vain ulkona partoimassa tai kyttäämässä. Suurimman osan yöstä se onneksi nukkuu sisällä, niin nukun minäkin paremmin.

Kaadetun kuusen vieressä on rakentamani kivipenger tasoittamassa ylärinteen kaltevuutta.

Tässä kuvaa ennen kuusen kaatoa. Mustilla on hommia.

Pengermän ylä- ja alareunoilla on onkaloita.

Pengermän päällä on hedelmätarha, hyvässä etelärinteessä ja muhevassa maassa – vieressä on ollut karjasuojia ennen muinoin. Myyrät rakastavat myllätä rinteessä.

Minun pitäisi alkaa hoitaa aluetta paremmin, nyt olen vain niittänyt sen kerran kesässä. Ruohonleikkuu on haastavaa, sillä rinne on kivinen, eikä sinne oikein pääsekään kätevästi ruohonleikkurin kanssa. Trimmereitä on... kaksinkin kappalein, mutta olen allerginen niiden äänelle, se ininäpärinä saa minut raivon partaalle.

Joten hoitopuoli on edelleen mietinnässä.

Muutama viikko sitten, kun yhden kevätmyrskyn jälkeen tulin kotiin, huomasin, että hapankirsikkapuu 'Arttula' oli nurin suojaverkkonsa kanssa. Vedin rungosta, mutta se ei lähtenyt maasta, joten joitakin juuria siinä vielä oli. Nostin puun pystyyn ja talloin maata sen ympärillä, jotta jäljellä olevat juuret pääsevät multakosketukseen. Jalka upposi nilkkaa myöten onkaloihin. Harmittaa, sillä puu on istutettu kymmenen vuotta sitten ja se on jo parimetrinen. Toivottavasti se selviää. 

Viime vuonna tässä samassa rinteessä koristeomena 'Musta Rudolf' koki saman, mutta en tajunnut ongelmaa ajoissa, ihmettelin vain, kun silmut eivät puhkea lehteen, vaan kuivuvat. Vasta myöhemmin kesällä hoksasin talloa onkalot sen juuristoalueella. Osa juurista oli ilmeisesti hengissä, sillä loppukesällä puun latvaan puhkesi lehtiä, alemmat oksat kuivuivat. Nyt olen tanssinut tallomispiirileikkiä säännöllisesti puun ympärillä ja se näyttäisi olevan yhä elossa.

Toissapäivänä kaatui ystävän 15 vuotta sitten varttama omenapuu. Siinä ei todella ollut enää juuria jäljellä, vain 20-senttinen tappi.

Harmi, mutta toisaalta en pidä omenoista eikä tämä puu tehnyt erityisen hyviä omenia. On silti hurjaa ja kurjaa, että 15 vuotta kasvanut puu häviää hetkessä. Siinä ei auttanut peurasuojaverkko eikä puun tyven ympärille sidottu tiheämpi myyräverkko maanpäällisiä myyriä vastaan.

Seuraavaksi huomasin, kuinka iso luumupuu vähän alempana näytti huojuvan. Otin sen rungosta kiinni, ja sehän heilui, ja juuristosta kuului riks raks. Voi ei, toivottavasti en katkonut niitä viimeisiäkin juuria! Puun rungon paksuus on kuitenkin yli 10 cm, luulisi sillä olevan isotkin juuret.

Mutta vesimyyrillä on isot hampaat.

Tämän Mustin nappaaman vesimyyrän leukaperistä oli syöty sen verran, että hampaiden koon pystyy todistamaan. Nuo alataltat ovat yli senttimetrin pituiset. Eipä ihme, että kokonaiset puunjuuret häviävät.

Onneksi meillä on Musti, vaikka ei sekään kaikkeen pysty. Vesimyyriä on tänä vuonna aivan valtavasti. 

Kahtena viime vuonna on puolestaan ollut pelto- ja metsämyyrien huippukannat. Se näkyi ympäriltä kalutuissa taimissa, mm. tylppöorapihlajan aitataimistani ei ole enää elossa kuin pari. Pensasaitoja ei taida tänne tulla. Taannoisen marjakuusiaitaprojektini pistivät matalaksi peurat.

Naapuri muisteli vesimyyrien huippuvuotta muutaman vuosikymmenen takaa. Silloinkin vesimyyräpopulaatio oli valtava. Kolme naapurusta viritti joka päivä myyränloukut ja laskivat saaliit. Muutamassa kuukaudessa he nappasivat tuhat vesimyyrää tällä kylällä, tai siis kylän tässä päässä. 

Mustillakin on kova tahti. Se ei jaksa syödä kaikkia saaliitaan, mutta tuo niitä usein näytille. Vesimyyrät useimmiten tuodaan, sillä ne ovat isoja ja näyttäviä saaliita, rotan kokoisia jötiköitä. Vesimyyrää ei turhaan vesirotaksikin kutsuta. 

Mulle ei kukaan myyrä ala!

Onneksi on Musti, sillä Ransusta ei ole enää vesimyyrien metsästäjäksi – siitä huolimatta, että se on Mustia pari vuotta nuorempi. Musti täyttää kesäkuun alkupäivinä 16.

Ransu katselee muotopuutarhassa sen penkin suuntaan, josta on hävinnyt Fritillaria raddeana, tilalla kuoppa ja onkalo. Sen vierestä on myös tuhottu karviainen, mikä on harmi. Se on ikivanha, iso- ja makeamarjainen, ja jos se ei kykene tekemään uutta versoa niistä juurista, joita ehkä jäljellä on, on menetys suuri. Kuvan keskellä näkyy toinen karviainen, joka on myös vihreämarjainen, mutta ei alkuunkaan niin hyvänmakuinen.

Siitä toisen puskan menehtymisen huomasinkin, sillä tuo tuli lehteen, mutta se toinen ei – joka oksa oli kuiva. 

Syreenitkin ovat vaaravyöhykkeessä. Tässä on jalosyreeni 'Andenken an Ludwig Späth' tulossa kukkaan. Vuosia sitten, kun olin istuttanut 'Moskovan Kaunottaren', ihmettelin, kun lähes kaikki sen oksat olivat kuivat eräänä keväänä. Onneksi se teki uudet versot tyveltä, mutta kukintaa sai sitten taas odotella. 

Myös ensimmäinen istuttamani puistosyreeni syötiin niin, että juurettoman kepin sai vain nostaa maasta. 

Huomenna on Koska kukkii -haasteeni viimeinen arvauspäivä (koska hämyvuokko, jonka arvelin aloittavan kukinnan ylihuomenna, on jo kukkinut monta päivää). Kostean kevätniityn kirjopikarililjoista ensimmäinenkään ei ehdi varmasti kukkaan huomiseksi. Kuvassa niiden ohuita versoja tuskin huomaa vasemmassa reunassa. Ihanasti kukkivat vaaleansiniset ovat posliinihyasinttia.

Kirjopikarililjojen vieressä ovat 'Flore Pleno' -puistolumikellot vasta nyt täydessä kukassa!

Täällä vartioin minä. Vesimyyrät vaviskoot.

Meillä pitäisi ihan justiin alkaa sataa, jihuu!

Hapankirsikka – Prunus cerasus

Jalosyreeni – Syringa Vulgaris-Ryhmä

Karviainen – Ribes uva-crispa

Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris

Lumipalloheisi – Viburnum opulus 'Roseum'

Näsiä – Daphne mezereum

Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Puistosyreeni – Syringa × henryi

Pyökki – Fagus sylvatica

Tylppöorapihlaja – Crataegus monogyna