Romueteinen kaunistuu, ehkä

 Eteinen on jäänyt huonoon asemaan... se on ollut kaikenlaisten kalusteiden säilytyspaikka.

Sain vuosia sitten joitakin kalusteita, jotka olivat uhassa joutua juhannuskokkoon, kun ne veivät liiterissä liikaa tilaa. Yksi niistä oli piironki, jonka arvelin sopivan eteiseen. 

Pahaksi onneksi kaluste joutui viettämään ensimmäisen talvensa luonani ulkona, lavan päällä ja kevytpressun alla, mikä ei mitenkään auttanut sen säilymistä. Sittemmin se kannettiin kuivaan vanhempaan talooni, mutta oli jo siinä vaiheessa puoliksi palasina. 

Eteiseen se ei heti päässyt, sillä siinä oli vanha iso ja painava kaappi, joka on kuulunut isoisoäidilleni. Se oli puolestaan matkalla vanhempaan taloon, kunhan sinne saatiin ensin lattiat. Nyt, kun siellä on lattiat, pystyi sinne jo kaapin kantamaan, kun syksyllä sain voimamiehen kylään. Yksin en nimittäin saanut kaappia hievahtamaan.

Piironki muutti samalla vanhasta talosta kuistille. Sen liitokset hajoilivat pyörittelyssä entisestään. Talven se vietti avokuistilla, sentään katon alla. Nyt otin paljon kärsineen kalusteen eteiseen kunnostettavaksi.

Onneksi kaikki osat olivat tallella. Pari päivää siinä meni, että sain takalevyt, sivulevyt, välituet sun muut paikoilleen ja kiinni. Laatikot olivat onneksi koko ajan olleet vintillä, ne olin kantanut sinne heti, kun laatikoston sain, jossakin hetkellisessä viisaudessa.

Olin kuvitellut kalusteen olevan ehkä 50-luvulta sen pyöreiden puisten nuppien ja beigen värin perusteella. Hyvin pian sitä tarkemmin katsoessani sain todeta sen olevan selvästi vanhempi. Puiset nupit olivat myöhempi lisäys. Alun perin laatikoissa on ehkä ollut ainoastaan avaimet, joilla laatikot on saatu auki, sillä joka ikisessä vetolaatikossa on oma lukko.

Avaimia ei enää ole ja puisten nuppien poistosta (osa oli rikki tai kömpelösti kiinni) jäi reiät. Vaihdoin tilalle ja reikiä peittämään metallivetimet, jotka löytyivät omista varastoistani.

Skrapasin, hioin ja kuurasin pintaa niin paljon kuin uskalsin. Tosi kiinnostava tuo maalikerrosten historia: tämä(kin) on joskus maalattu vaaleanvihreäksi, joka tuntuu olleen suosikkiväri. Olisin suonut vihreää tulevan enemmänkin esiin, mutta se on ujoa laatua. Alimpana näyttäisi olevan tummaksi petsattu puu.

Koska tykkään kulahtaneista, elämää nähneistä pinnoista, tämä jäi nyt tällaiseksi. Olisihan toki upeaa kunnostaa piironki oikein loistoon, mutta toisaalta kunnostetut kalusteet näyttävät joskus liian uusilta ja kulahtaneen viehätys on sitten lopullisesti poissa. 

Sitä paitsi kulahtaneisuudessa on puolensa.

Olin ajatellut maalata eteisen lattian jo pitkään. Maalikin on valmiina. Jättipainavan ison kaapin läsnäolo vain lykkäsi projektia. Nyt, kun pystyisin projektin toteuttamaan, aloin katsella lattiaa. 

Siinä oli muovimatto talon ostaessani, sen revin ensi töikseni pois. Siitä on lattiassa yhä liimanjäänteitä.

Katon maalasin vaalean siniharmaaksi joitakin vuosia sitten, sillä katto oli käsittelemätöntä halltex-levyä, mikä tuntui imevän viimeisenkin valon pohjoisen puoleisesta eteisestä.

Mutta nyt, kun kalusteena on kulahtanut kaappi, näyttääkin kulahtanut puulattia varsin sopivalta. Ehkäpä vain hion sitä varovasti (en vaivautunut peittämään sitä katon maalaamisen ajaksi ja sen kyllä huomaa) ja vahaan tai öljyän sitten, sillä eteiseen tullaan kuraisilla saappailla. Joutuu lattiasta myös pesemään myyrän verijälkiä harva se päivä. Olisi hyvä, jos puulattia jotenkin hylkisi vettä.

Lattian sijaan suuntasinkin katseen seiniin. Seinäpahveissa on repaleita ja reikiä. Olen miettinyt niiden tapetoimista tai maalaamista.

Kävin läpi tapettivaraston vintillä. Sieltä löytyi pari oikein sopivaa.

Ylempi on lapsuudenkotini vanhempien makuuhuoneen tapettia. Sitä on vain vähän, ehkä puoli rullaa tai allekin. Se voisi riittää tähän keittiön oven puoleiseen seinään, sillä iso osa siitä on nätisti siniharmaaksi maalattua muuria.

Alempi pala on – voi nostalgiapläjäys sentään – oman lapsuuden makuuhuoneeni tapettia, jonka valitsin, kun olin noin kymmenvuotias. Sain itse valita, vaikka äitini yritti puhua nätin vihreäkuvioisen puolesta, joka olisikin ollut kauniimpi näin aikuisen mielestä. Mutta kymmenvuotiaana valitsin tuon vaaleanpuna-vihreän. Sitä on lähes kaksi rullaa varastossani, ja hauskaa kyllä, värit sopivat tosi hyvin ylempään jugendtapettiin. 

Lapsuudentapetillani voisi päällystää eteisen muita seiniä niin pitkälle kuin tapettia riittää. Kovin isoja seinäpintoja ei eteisessä ole, kun sieltä on ovet myös makuuhuoneeseen, sisävessaan ja ulos, ja lisäksi kiintokomero ja rappuset vintille.

Keittiön puoleltakin on kerrottavaa, vaikka ei niinkään sisustuksellista. (Eteisen ovi on verhon takana, verho siksi, että eteinen on kylmä, ei juurikaan eristetty).

On nimittäin kasviuutisia. Ostin viime kesänä kesäkukaksi Rhodohypoxis- tai Rhodoxis -ruukun. Ärsyttävästi taimilapussa luki molemmat nimet, joten en tiedä, kumpaa kasvi on, tai oliko ruukussa sekoitus kumpaakin. Rhodohypoxis on suomeksi iirikki, ja Rhodoxis, tai oikeammin × Rhodoxis, on kahden lajin (Rhodohypoxis ja Hypoxis) risteymä. 

Selvitin, että iirikki täytyy pitää talven yli mahdollisimman kuivana, niinpä en kastellut sitä lähes ollenkaan. Mietin, onkohan tuo hengissäkään. Nyt sieltä puskee reippaita versoja! Ruukku on tuo betoninen oikealla. Vasemmalla ja takana on sinisarjaa Agapanthus inapertus, jonka pitäisi olla tummansinikukkaista. Olen kyvänyt ne jo viitisen vuotta sitten, joten voisivat vähitellen alkaa kukkia. Etummainen niistä oli piilossa tuolin alla enkä muistanut kastella sitä niin usein, siksi siinä on enemmän ruskeaa.

Siinä Rhodohypoxis/Rhodoxis on taimikassissa viime toukokuussa.

Tässä ovat puolestaan leijonankidat! En olisi tullut ajatelleeksi niiden säilyttämistä talven yli, mutta Hiidenkiven puutarhassa -blogissa Minna harrastaa niiden talvettamista. Niinpä otin kaikki viime vuonna kylvetyt Potomac Lavenderit sisään ja ne ovat näin reippaina!

Minulla ei ole muuta talvetustilaa, joka pysyisi plussan puolella, kuin asuinhuoneet, niinpä ruukut ovat pitkin lattioita. Lattiat ovat viileät – mittasin yhtenä päivänä: lattialla on enintään +15, kun metriä ylempänä on +18. Poissa ollessani täällä on vain muutama lämpöaste, saattaa olla lähellä nollaakin.

Kaikki muutkin nurkat, hyllyjen ja kirjapinojen päälliset sekä pöydät ovat täynnä ruukkuja. Verenpisarat ovat paikoissa, joissa aurinko ei niihin suoraan osu. Muuten ne kuivuvat. Palkinnoksi ne ovat alkaneet tehdä nuppuja, nyt neljästä verenpisarastani nuppuilee tai kukkii kolme.

Siemenestä kasvatettu sitruunapuu on kasvanut häkellyttävää vauhtia. Tämä on vasta muutaman vuoden ikäinen ja kohta saan kerätä siitä satoa gintoniciin!

Ennustettu lounaistuuli ei toteutunutkaan, kärvistelemme täällä puuskaisessa ja hyytävässä luoteistuulessa, joka puhaltaa suoraan Selkämereltä. 

Leijonankita – Antirrhinum

Sitruuna – Citrus limon

Verenpisara – Fuchsia