Universumin kosto

 Tänään oli vähän erikoisempi päivä. Valkohäntäpeura tuli pihalleni kuolemaan.

Kun iltapäivän alkajaisiksi avasin oven mennäkseni pihatöihin, huomasin ensin nuoren valkohäntäpeuran naapurin puolella, kiviaidan takana. Sitten huomasin sen kaverin omalla puolellani, ruskopenkin tuntumassa pupeltamassa epäilemättä lumikelloja tms. 

Hitsin pirhana. Ongelmana on, että jos peura pelästyy ja lähtee säntäämään, tulee siinä paljon vääntynyttä ja korjattavaa riista-aitaa. Nuo otukset säntäävät aivan päättömästi päin mitä vain.

Lähestyin siis hitaasti. Peura kääntyi, mutta sen jalat pettivät ja se meni mukkelis maahan. Pari kertaa se yritti nousta, ei onnistunut. 

Ikävä juttu, mystinenkin. Mietin, oliko se loukannut jalkansa tullessaan riista-aitani yli/läpi/ali. Joka tapauksessa eläin varmasti kärsi. 

Niin paljon kuin peuroja vihaankin, en sentään voisi elää sen kanssa, että sellainen kituu kohti hidasta kuolemaa, jos voin asialle jotain tehdä.

Soitto ystävälle, joka onneksi oli saarella, ja hän saapui kiväärin ja tainnutuspistoolin kanssa. Peuraparka pääsi kärsimyksistään nopeasti.

Sitten pääsimme tutkimaan. Jaloissa ei ollut mitään vikaa. Selässä joitakin verisiä naarmuja, jotka ovat voineet tulla ruususta. Piikkilankaa ei aidoissani sentään ole. Laiha tuo oli, ja ystävän arvio on, että se ei ollut syönyt tarpeeksi ennen talven tuloa. Pakkanen oli kova ja lumi peitti ruuan. Ymmärtääkseni valkohäntä ei osaa kaivaa ruokaa lumen alta, kuten porot.

Sairaus voi myös tulla kyseeseen, sillä meillä on näitä elukoita aivan liikaa näin pienellä saarella. Joka päivä niitä voi nähdä kymmenen laumoina saaren eri osien niityillä, ja siinä ovat vain ne, jotka näkyvät. Päälle vielä metsäkauriit.

Tuntuu hassulta, että niin moneen kertaan olen sanonut: saisivat kuolla kaikki, eivät kuulu tänne luontoomme – en sentään odottanut, että yksi tulee dramaattisesti kuolemaan pihalleni.

Musti veteli sikeitä aivan koko päivän sulatellen aamun varhaisina tunteina metsästämiään myyriä, mutta Ransu tuli ulos pian peuran lopettamisen jälkeen. Se marssi kohti ruskopenkkiä ja kissanminttuaan, kunnes jähmettyi.

Piti kiertää penkin toiselta puolelta ja turvallisesti mamman lähellä.

Manuli jännän äärellä.

Selvisi, että manulit eivät ole suurriistanmetsästäjiä. Ransu ei mennyt kahta metriä lähemmäs saalista.

Musti, viimein jo päivän hämärtyessä herättyään, lähti ulos. Houkuttelin sen katsomaan peuraa. Reippaasti Musti lähestyi nuuhkimaan sorkkia, mutta ei ainakaan heti alkanut pistellä saalista poskeensa. Peura kyllä on Mustin herkkua, mutta ehkä yleensä vähän pienempinä paloina.

Jännä nähdä, onko joku käynyt syömässä ruhoa aamuun mennessä. Merikotkien luulisi, päivän valjettua, sen vähitellen huomaavan. Tänään kyläniityn yllä liidellyt merikotka ei vielä laskeutunut saaliille, mutta se taitaakin olla vähän liian urbaanissa paikassa aivan rakennusten tuntumassa. Huomenna ruho viedään rantaan tms. paikkaan, josta kotkat voivat sen syödä.

Laitetaan loppuun lumikellokuva, jos joku järkyttyi peura-asiasta. Tässä ovat kostean kevätniityn kerrotut 'Flore Pleno' -puistolumikellot, nyt jo auki!

Puistolumikello – Galanthus nivalis