Lumikellotilanne

 Löysin muutaman kuvan ojanvarren lumikelloista lähes kolmen viikon takaa. Näistä piti jo kirjoittaa, mutta unohtui.

Siirtelin viime keväänä lumikelloja ojanpieleen mielessäni ihana keväinen näky pulisevan ojan varrella. Sieltä niitä nyt nousee! Tai nousi 26.2., jolloin kuvan otin.

Siinä näkyy oja, sen tällä reunalla on 'S. Arnott' -lajiketta, tois puol ojaa on tavallista puistolumikelloa. Vanhan nutun alla on kuningassaniainen. Sillä on juuret niin pinnassa, että talvisuoja on tarpeen, jos lunta ei paljon ole. Muuten routa nostaa sen ylös.

Luntahan ei täällä enää ole, vaikka pari viime viikkoa ollaan menty talvisemmissa merkeissä. Tänne tuli uudestaan lunta, mutta hyvin vähän, ja pakkanen kävi –13 asteessa.

Sama kohta tänään. Ojassa on enemmän jäätä kuin lähes kolme viikkoa sitten, silti lumikellojen nuput ovat nousseet ja kääntyneet nuokkumaan. On ne ihme tyyppejä!

'S. Arnott' on risteymälajike, korkea ja kaunis. Sain nämä ystävältä toissa syksynä, jolloin istutin ne ruukkuun ensimmäiseksi talvekseen ja vasta keväällä tähän ojanpielipuutarhaan.

Hiukkasen laajempaa näkymää. Päivin Kottikärryn kääntöpiiri -blogin näkymähaasteen myötä olen oppinut ajattelemaan aiempaa enemmän sitä, mitä Päivi sanoi: hän kaipaa laajempia kuvakulmia, jotta näkee kasvit kontekstissaan ja myös niiden kasvutapaa, muotoa ja kokoa verrattuna viereisiin kasveihin yms.

No tässä nyt ei juuri viereisiä kasveja ole! Kuivia korsia vain. Tästä kohdasta en ole vielä edes leikannut perennanvarsia. Viime keväänä istutin myös valkokukkaisen kerrotun tarhajouluruusun ojan yhdelle puolelle ja toiselle puolelle siirsin pari siementaimea huussin takaa. Etelänkevätesikkoa voisi siirtää saunan nurkan takaa, kunhan maa sulaisi.

Tämä on varmaan ennätys: lumi suli jo yli kolme viikkoa sitten ja maa on yhä umpijäässä.

Sama oja ylhäältä kivipengermän päältä käsin, oja johtaa (jäätyneeseen) mutapuutarhaan.

Edellisen kuvan kauimmaisessa päässä näkyy Rohan, lähellä aitaa. Siellä näsiä harkitsee nuppujen varovaista raottamista. 

Ojan lähellä kostealla kevätniityllä huomaan mukavan näyn. Olen viime keväänä vihdoinkin muistanut jakaa 'Flore Pleno' -puistolumikelloja, niitä löytyy nyt sieltä täältä. Se kun ei tee itävää siementä, ainoastaan sivusipuleita, jolloin ainoa keino levittää sitä on kaivaa tuppaita ylös ja istuttaa sipulit laajemmalle alalle. 

Kaikkein pisimmällä ennen talven uudelleen iskemistä olivat nämä 'Hippolyta' -risteymälumikellot. Olin vähän huolissani siitä, kuinka ne selviävät –13 asteesta ilman lähes mitään lumisuojaa, kun ensimmäiset niistä olivat jo ehtineet avata kukkansa. Jotkut kukkavarret makasivat jonakin pakkasaamuna platkuina maassa, ja kovimpien pakkasten aikaan en edes ollut kotona niitä suojaamassa.

Mutta siinä ne nyt ovat, kaikki terhakoina pystyssä! Olen aiemminkin todennut, että näillä lienee pakkasnestettä suonissa. 

Kuvan keskellä muuten näkyy ranskanruusu 'Hippolyte', tuo vihertävä tikku. Se on vielä varsin pieni, sillä tässä on kuiva paikka ja laiha maa. Varsinainen Hippolyten keskittymä, tämä.

Viime keväänä lähes kaikki näiden kukkavarsista syötiin, mikä on saattanut vaikuttaa siihen, että tänä vuonna joka kohdasta, jossa alun perin oli yksi sipuli, tunkee vähintään kaksi kukkavartta. Nyt Hippolyta-esiintymän päällä onkin verkko yötä päivää, otin sen pois vain kuvien ottamisen ajaksi.

Tässä kaksi Hippolytaa on kumartunut suloisesti kohti söpöyden söpöyttä: violetteina maasta puskevia akileijan versoja! Jotenkin tässä kuvassa kiteytyy se pienuus ja ihanuus, joka kevääseen liittyy.

Niin ikään muotopuutarhassa asustava 'Dionysus' -lumikello on tehnyt jo kolme kukkavartta. Istutin yhden ainokaisen sipulin syksyllä 2018. Ekana keväänään se teki heti yhden kukan, viime keväänä kukkia oli kaksi ja nyt kolme. Melkoisen johdonmukainen tyyppi tämä viinin ja hedelmien jumala.

Kuvasin myös Rivendellin jäätyneen joen, täälläkään ei ole mikään muuttunut parissa viikossa. Mutta päivä on pidentynyt! Tulin seitsemän jälkeen rannasta roskiskeikalta, ja kotiin näki kävellä ilman otsalamppua. Komea kuunsirppi länsitaivaalla, muuten.

Mustin kopin edustalla on tämä turkintalventähden nuppu pysynyt matalana maata vasten jo monta viikkoa. Nyt se on saanut kaverin ja hieman keltaista pilkottaa röyhelökauluksen lomasta, joten ehkä jo piankin näemme avautuvan kukan, kun aurinko vähän lämmittää!

Tiedän, että monella muulla paikkakunnalla ei ole tämänkään vertaa kevättä näkyvissä, joten paikalleen jysähtäneestä kevättilanteesta ei ole oikein luontevaa valittaa, kun monella on paikalleen jysähtänyt täystalvi. Toivotankin tsemppiä sinulle, jolla tilanne on tuskastuttava!

Kaiken kaikkiaan tämä oli ihana autereinen päivä, tällaisia on luvassa lisääkin. Ihan vielä ei voi arkojen kasvien peitteitä poistaa, sillä loppuviikolle on pari pakkaspäivää luvassa, mutta sunnuntaista alkaen ennuste näyttää plussaa yötä päivää!

Kuningassaniainen – Osmunda regalis

Näsiä – Daphme mezereum

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Turkintalventähti – Eranthis cilicica