Sunday 14 March 2021

Karvapitoinen visiitti Kemiöön

Ystävä on lomittamassa kauniilla tilalla Kemiössä, lähdimme sinne poikien kanssa minilomalle.

Tilalla on monenlaisia tuotantoeläimiä, muun muassa highland-karjaa. 

Pari sonnivasikkaa oli hieman aranpuoleisia ja sain tehtäväksi kouluttaa niitä kohtaamaan ihmisiä rohkeammin. Porkkanana oli näkkileipää, haikkujen herkkua.
Kuvamateriaalia touhuistani ei valitettavasti ole, teidän on nyt vain uskottava, että nyt pikkusonneista rohkeampi tulee kuulemma jo juoksujalkaa katsomaan, kun ihminen tulee navettaan.
On muuten tosi söpöä, että nämä hurjan näköiset otukset ottavat pikkuisen palan näkkileipää sormista oikein hirmu varovasti käyttäen pelkästään huuliaan ja kieltä. Siinä ei ole mitään pelkoa sormien tai muunkaan ruumiinosan menettämisestä.

Hommiin kuului myös auttaa muutaman juottokaritsan ruokinnassa.

Ne osaavat heti tulla sanomaan, keitä kuuluu juottaa pullosta.

Karitsoilla on omat pienet aitausalueensa, joihin ne mahtuvat kapeasta raosta lämpölamppujen alle niin halutessaan.

Ja sitten taas takaisin emon luokse maitoa nauttimaan. Paitsi ne muutama, joiden emolta ei tipu maitoa.

Enpä tiedä, oliko minusta oikeasti mitään apua, mutta oli hirveän mukavaa työskennellä eläinten parissa pitkästä aikaa. Levittelin olkia herefordeille, estin niitä karkaamasta traktorille avatusta aitauksen osasta ja sen sellaista. Ei tullut yhtään hankalaa karitsointiakaan. Joissakin sellaisissa olen ollut aikoinaan mukana, kun minulla on meistä pienemmät kädet. 
Hurjin homma, johon olen osallistunut, oli letkun työntäminen äkkiä reikään, jonka ystäväni teki puukolla kaasusta paisuneen lampaan kylkeen. Hyvin sekin meni. Puhdasta letkua saimme silloin paikallisesta vanhainkodista, se oli jotakin katetriletkua :-D

Vähän jäin kyllä haaveilemaan omasta pikku highland-sonnista (ja myöhemmin vähän isommasta). Olisihan sellainen aika komea näky pihalla seistessään. Voisi karkottaa pölynimurikauppiaat.

Ympäristö oli todella kaunista, vanhan kartanon hienoja rakennuksia ja vanhoja jalopuita. Ihailen aina näitä yksityiskohtia, vanhat tuotantorakennuksetkin on tehty kauneutta ajatellen.

Laulujoutsenia pellolla. Lapinporokoira Lávvi pääsi taas esittelyn makuun.

Tammia kasvaa kaikkialla, mutta tuossa tienmutkassa on erityinen ryhmä tammia.

Lávvi esittelee. Neljä tammea on istutettu neliöksi matalan kivikummun ympärille Suomen sodassa 1808 tässä kuolleiden upseerien muistolle. 

Muistomerkki on kaunis ja vaikuttava.

Matka jatkuu takaisin kortteeriimme, joka sijaitsi kartanon sivurakennuksessa. 
Jännästi tuo lumi ei tahdo millään luovuttaa tänä keväänä! Illalla, lumihiutaleiden hiljakseen putoillessa ja vähän joka rakennuksen ikkunoista tuikkivien valojen kimmellyksessä, olo oli suorastaan jouluinen.

Pojat pääsivät reippailemaan valitettavan vähän. Päästin heidät vain lyhyiksi hetkiksi ulos ja silloin seisoin niiden mukana pihalla. Musti ja Ransu ovat nimittäin sellaisia poikia, jotka eivät häviä mihinkään kauemmas, vaan pysyvät lähellä ja etenkin Musti pitää jatkuvaa kontaktia minuun äänellään. 
He pääsivät tutustumaan myös navettaan, mutta se ei oikein innostanut ja etenkin Musti ilmaisi, että tämä ei nyt ole panttereiden juttu. Ransu kyllä tuli kohteliaasti hetkeksi katsomaan vastasyntyneitä vasikoita.
Musti arvostaa enemmän lehmän sydäntä, jonka se saa syödä lähes kokonaan yksin.

30 comments :

  1. Rakastan karitsoita! En olisi päässyt tuolta ulos. Ja pääsit juottamaankin niitä 😍 Oma karitsa pihalle olisi ihana, mutta mutta..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Karitsat ovat ihania ja lampaat kaiken kaikkiaan tosi kivoja. Luin vastikään kaikki omistamani Herriot-kirjat ja niissä hän sanoo osuvasti, että vaikka kaikki eläinlapset ovat hellyttäviä, on karitsoihin jotenkin kertynyt erikoisen suuri määrä täydellistä eläinlapsi-ihanuutta.
      Karitsasta kasvaa tietysti ajan myötä lammas... ja muutenkin laumaeläimiä ei saa pitää vain yhtä, se olisi eläinrääkkäystä, ja siinä sitten oltaisiin oman lammaslauman kanssa :-D

      Delete
  2. Huikean hienoja sarvipäivä. Ja ihana tuo yksi pieni karitsa seisomassa emänsä päällä. Pojilla on ollut jänniä päiviä lomailemassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eläimet on niin mukavia, että oli aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa tuotantoeläinten pariin. Karitsat oleilevat tosi mielellään emänsä (tai jonkun muun tädin) päällä. Naurettiin yhdelle pienelle, joka yritti hypätä seisovan lampaan selkään :-D
      Pojat olivat melko väsyneitä kotiuduttuaan, joten ehkä loma oli aika virikkeellinen.

      Delete
  3. No jopa lämpimästi läikähti! Karitsat on kyllä somia ja tuon ensimmäisen kuvan sonnipoika ihan kunnioitusta herättävä. Tällä rodulla arkuus on ihan luonteenomaista, hyvä kun kesyttelit vasikoita. On se ihmettä Mustille ja Ransulle ollu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Selvästi nuo kesymmätkin highlandit oudoksuivat vierasta ihmistä. Ne pojat, joita näkkileivällä kesyttelin, olivat pienempiä, sellaisia ison nallekarhun näköisiä vielä ♥

      Delete
  4. Ihania pikku karitsoita <3 Tykkään muutenkin lampaista, niitä täällä kesällä toisin paikoin näkee ja saa aidan yli tervehtiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on tosi mukavaa, että niitä pääsee näkemään ihan lähistöllä!

      Delete
  5. Highland-poika tai parikin omassa pihassa olisi mukavaa. Minusta ne ovat sympaattisia ja hienon näköisiä. Enpä tiennyt niiden olevan arkoja eläimiä. Olen eläinten kanssa aika arka, joten highland-sonnin tapaamisessa olisimme varmasti kumpikin laitumen vastakkaisissa reunoissa.
    Sinulla oli hieno miniloma. Ihmiselle tekisi hyvää päästä välillä tutustumaan maatilojen eläinten arkeen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haikut ovat tosi hienoja eivätkä varmaan jätä ketään kylmäksi. Niissä on söpöyttä ja arvokkuutta samassa paketissa. Hauska mielikuva sinusta ja sonnista vastakkaisissa laitumen kulmissa :-D
      On todella kivaa ja minusta myös hyvin tärkeää nähdä, mistä ruokamme tulee.

      Delete
    2. Tämän päivän lapset sanovat rahan tulevan pankin seinästä. Tai nykyisin ehkä vielä useammin siitä lompakossa olevasta litteästä kortista. Mistähän samalla ajattelumallilla ruoka tulee? Kaupan takahuoneesta kai, vaan mistä sinne?

      Delete
    3. Heh, liekö ihan tottakaan, mutta nuorten on varsinkin terveellistä oppia rahan ja ruuan arvo. Myös ihan tavalliselle ihmiselle, kuten minä, joka olen Helsingissä syntynyt, on erittäin avartavaa nähdä tuotantotilojen asioita. On ihmisiä, jotka esimerkiksi leimaavat kaiken lihantuotannon eläinrääkkäykseksi, tietämättä yhtään, millaista tiloilla voi olla.

      Delete
  6. Highlander kun seisois sulla siellä omassa pihassas, niin kauriit ja peuratkin kiertäis vähän kauempaa :) Komeita eläimiä (jotka minäkin kiertäisin kauempaa).
    Karitsat on suloisia ja tietysti kissat ja koira :) Varmaan mukava asua noin luonnonläheisessä ympäristössä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo oli hienoa ympäristöä kaiken kaikkiaan, tuollainen kartanomiljöö.

      Delete
  7. Varmasti oli kiva visiitti ja mikä sen hauskempaa, kuin päästä hoitotehtäviin. Upeita sarvipäitä!
    Lampaat ja varsinkin karitsat ovat kerrassaan hellyttäviä. Meillä oli aikoinaan omia karitsoita ja ne kulkivat kesyinä lasten perässä pitkin puutarhaa.
    Muistuipa mieleen myös aika, kun pölyimurikauppiaat kiersivät ahkerasti - ei ole enää näkynyt, vaikkei olekaan omaa sarvipäätä tontilla :D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kesyt eläimet onkin tosi ihania, kun ne sitten seuraavat!
      Tänne pienelle kotisaarelle ei ehkä ikinä ole eksynyt pölynimurikauppiasta, mutta olisihan se silti ihan kiva pitää tuollaista sarvipäätä pihalla, saisi käydä pihatöiden lomassa rapsuttelemassa ;-)

      Delete
  8. Hurjat sarvet on ylämaankarjalla ja muhkea turkki. Muutaman kerran olen nähnyt samaa rotua laitumella ja ovat aika kunnioitusta herättävän näköisiä. Kuinkahan kävisi puutarhallesi, jos siellä highland-sonni tepastelisi? Pötkisivätkö peurat karkuteille vai tulisivatko sonnin seuraksi syömään kukkasi? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän pahoin pelkään, että ne kaikki mutustelisivat rivissä tulppaaneitani :-D

      Delete
  9. Oi mikä ihana loma teillä! Älä kuitenkaan ota omaa pikku highlandia. Lampaat olisi ihan mukavia, mutta voisi tulla sanomista, kun haluat ehkä pitää kukkasi. Kaverini ulkoiluttaa lampaitaan hihnassa, mutta ne kyllä haluavat valita itse reittejään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Highlandi olisikin ihana, jos se pysyisi sellaisena vasikkakokoisena.

      Delete
  10. Voi miten viehättävä vierailu sinulla on ollut. Highland-karja on todella komeaa katseltavaa. Tyttäreni asui muutama vuosi sitten talossa, jossa oli highland-karjaa. Lampaat ovat kauniita ja mukavia. Oletko ajatellut ottaa niitä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole tosissani ajatellut ottaa, kun silloin pitäisi olla aina paikalla. Lampaita ei oikein voisi ottaa autossa mukaan kaupunkiin, kun välillä menen sinne jopa viikoiksi :-D Olisi kyllä hirveän kivaa, jos voisi pitää jonkinsorttista omaa pikku laumaa, oli se sitten ylämaalaisia tai lampaita tai vaikka vuohia. Mutta eläimissä on se vastuu, että niitä on myös hoidettava, ruokittava ja juotettava useaan kertaan päivässä, ja jos on karitsointia, niin sitten se on 24 tunnin päivystystä.

      Delete
  11. Nua sarvet kyllä herättää kunniootusta. Lampahat ja varsinki karitsat taas ovat niin ihania. Piänet eläämet, o ne sitte mitä rotua tahansa, ovat tosi hellyyttäviä. Sulloli kiva visiitti. Poijat eivät tainnehet olla asiasta ihan samaa miältä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eläinlapset ovat ihania. Pojilla ei onneksi ollut ihan kamalaa, mutta nyt kotona on kyllä paljon parempi. Musti kysyy, miksi kotoa ylipäätään pitäisi ikinä lähteä.

      Delete
  12. Viime syksynä näin unta, että joku toi meille peräkärryllä lampaita. Minä yritin sanoa, että eihän tässä meillä voi lampaita pitää, mutta eivät olisi suostuneet niitä viemään poiskaan. Lopulta yksi oli jo saunan katollakin! Siinä uni oli oikeassa, että valitettavasti tässä ei voi pitää lampaita. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että pieni katras ei tekisi yhtään pahaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olipahan uni :-D Olisi ihan hirmu kiinnostavaa tietää, mistä tuokin uni kumpusi. Lammaskatras teidän Konnussa olisi ihan paikallaan.

      Delete
    2. Sitä minäkin mietin tuolloin herätessäni, että mistähän se tuokin uni tuli. Että peräkärryssä oli lampaita ja sitten niistä oli jo yksi noussut saunan katolle :D

      Oikein pulleita ja villavia lampaita olivat, varmasti mukavia, mutta ei tässä nyt voi lammastilalliseksi alkaa näin pienellä tontilla.

      Delete
    3. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun sinulla on pulleita ja villavia lampaita omalla tilalla, muistat tuon unen ;-)

      Delete
  13. Kyttäyskaksikko uusissa maisemissa! :-D<3:-D Mukavaa että retkeilitte ja touhusitte maatilalla! Idyllistä!

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pojat ovat onneksi käyneet kanssani monissa paikoissa, niin tiedän, että ne voi ottaa mukaan. Kivempaa se kai heille oli kuin kerrostaloasunnossa nököttäminen, mitä joutuivat myös tuolla viikolla tekemään. Nyt olemme poikien onneksi kotona ja Musti elementissään pyydystämässä myyriä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!