Wednesday 7 June 2017

Kotisaariretkellä

Lähdinpä retkelle ystävän luokse. Naapuri oli istuttanut perunat. Omanikin on istutettu, niistä lisää joku toinen päivä.

There and Back
A little stroll on my home island... to see a friend and some hundred thousand cowslips in a wild nuttery.


Tässä kohtaa alkoi mieli hyräillä Taikuri Ozin Follow the Yellow Brick Roadia... Tien keskikohta on keltaisenaan ketohanhikkia.

Sitten sukelletaan metsään.

Kallion jälkeen laskeudutaan entisen merenlahden pohjukkaan. Ystäväni pihaan kuljetaan tervaleppien pielestä ja tuomien kukkia notkuvien oksien ali.

Osa pihasta on pähkinälehtoa, joka on suojeltu. Kevätesikot kukkivat valtoimenaan.


Pihassa kasvaa myös saaren omaa kantaa olevaa suippuorapihlajaa.

Pähkinälehto ja kevätesikkoniitty jatkuu lammashaassa. Lampaat ovat jo tulleet, mutta niitä ei nyt näkynyt. Niiden laidun on laaja, lähes koko niemi.

Ihastuttava piha laskeutuu kohti matalaa merenlahtea. Tontin alaosassa on suuri uimalampi, jossa voi uiskennella käärmeiden ja muiden pikku kavereiden kanssa.

Tulin kotiin vasta illansuussa. Kuu oli korkealla lehmihaan yllä. Lehmät olivat kerääntyneet toiseen päähän kyläniittyä.
Auvoisia kesäpäiviä!


Ketohanhikki – Argentina anserina
Kevätesikko – Primula veris
Pähkinäpensas – Corylus avellana
Suippuorapihlaja – Crataegus rhipidophylla

22 comments :

  1. Eksotiikkaa hakeville uiskentelua käärmeiden seurassa. Minulta jäisi väliin vaikka käärmeet ei vaaraksi olisikaan. Mutta upeat on maisemat, kertakaikkiaan. Oikea paratiisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, ihana paikka, oikea herran kukkaro! Käärmeet eivät minuakaan houkuttele. Nyt ei näkynyt yhtäkään, vaikka tuossa varmasti on useinkin ainakin rantakäärmeitä.

      Delete
  2. Mitä kasveja!
    Hienoa maisemaa. Kuin sadusta 💜
    Riisuitko talviturkkisi kärmeksien seurassa ? 😅

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyh himmetti, en uinut! Kylmähän siinä tulee :-D
      Tuo on ihana paikka!

      Delete
  3. Upeita maisemia ja kuvia. Iik, tuo käärmeuinti ei kyllä houkuttaisi...

    ReplyDelete
  4. Nämä maisemat!! ♥
    Tuollaisissa maisemissa sielu lepää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin tekee. Joku höhlä silloin tällöin kysyy, enkö halua pois täältä. Niinku että kaipaisin ihmisvilinää ja autoliikenteen kohinaa...?

      Delete
  5. Ihan kuin olisit ulkomaan lomalla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, pohjoiskarjalaiset ystäväni kans sanovat, että on kuin ulkomailla. Metsäkin on ihan erilainen. Eipä minunkaan synnyinmaisemissa tällaisia pähkinälehtoja ja esikkoniittyjä ollut.

      Delete
  6. Näistä kuvista tulee mieleen lapsuuden ajattomat, pitkät kesät. Todellinen idylli. Ihanaa, että kesän auvo on vielä edessä.

    ReplyDelete
  7. Tulikin mieleen vanha postauksesti jostain Englannin puistosta...kotisaaresi onkin suuri puisto täynnä kaikkea ihanaa ja jännittävää! Upeat esikot ja lehtometsä pähkinöineen kaikkineen! Lampi ei tosin houkuttele, en ole käärmeiden kaveri!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih! Niinkin voi nähdä, tosin valitettavasti tämä on myös peurapuisto :-D
      Minäkään en ole käärmeiden kaveri, koko ajan lammen luona pitää katsoa, mihin astuu - hyyh.

      Delete
  8. Ihanat kuvat...tuo toinen ja kolmas kuva ovat todella ihanat...voin kuvitella itseni tuonne♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se muuten onkin saaristolle tyypillistä ja hienoa, että kilometrin matkalla nähdään tiivis saaristokylä, lehmilaidun, kangasmetsä, kallio ja käppyrämännyt, kosteikko, pähkinälehto ja meri. Maisema vaihtuu tiuhaan.

      Delete
  9. Voi, millaiset maisemat ja mikä luonto. Ei tuollaista idylliä uskoisi mistään enää löytyvän. Pähkinälehto keltaisenaan kukkivista esikoista, vau! Kuvaaminenkin pelkkää juhlaa, kun ei tarvitse väistellä autoja, mainosvaloja tai graffitein maalattuja sähkökaappeja. Sen käärmeiden kyllästämän lampikastautumisen jättäisin minäkin väliin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maisemissa ei ole valittamista :-) Graffiti tai mainosvalo varmaan pitäisi kuvata harvinaisuuden takia!

      Delete
  10. Olipa ihana iltakävely. Tuli ihan lapsuus mieleen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kävely tuli tarpeeseen naapurin tarjoaman kolmen ruokalajin aterian jälkeen :-D

      Delete
  11. Ihana paikka, kuin satua. Mulla jäis tosin käärmeuinnit väliin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-D Niin jää minultakin! Kyllä täällä viihtyy juu.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!