Tuesday 12 August 2014

Hellepäivien iloja

Kuumina päivinä maistuu kylmä juoma. Tosin tänään olen jo liikkunut villapaidassa, sen verran vilpoiselta tuntuu.
Viime viikkoina olen innostunut vanhoista pitseistä, joita sain ystävältä.

Last weeks I have been excited about a new technique in makig bead jewellery.

Moneen kertaan hajonnut rannekello sai aikalisää päätymällä kaulakelloksi, vai miksi kaulassa riippuvaa kelloa nyt kutsutaankaan. Kaulanauhassa on kapeaa pitsinauhaa, agaatteja ja joitakin muita kiviä, lasihelmiäkin.

Samalla nauhatekniikalla syntyi vihreä kaulakääty. Hajonneen rannekellon lukko pääsi tähän lukoksi, vaikka se onkin herkästi avautuvaa mallia (tappi ja rengas). Yhden käyttökerran perusteella se toimii paremmin tässä kuin rannekellossa.
Tämä on tosi hauskaa, korujen keksimistä voisi jatkaa loputtomiin! Vahinko vain, että voi käyttää vain noin yhtä korua kerrallaan jos sitäkään, useimmat päätyvät pölyttymään pöytälaatikkoon pitkiksi ajoiksi.

Kahvikin on maistunut kylmänä. Olen keittänyt aamukahvin jo illalla ja pannut sen jääkaappiin yöksi, kylmä maito ja jääpala lisätään vasta aamulla. Käytän luomumaitoa, siinä ei ole rasvamolekyylejä pilkottu, vaan rasva näkyy klimppeinä – niin kuin asiaan kuuluu, vaikka en maatalosta olekaan kotoisin.
Miksi ihmeessä kaikki pitäisi saada tasapäistettyä yhtenäiseksi massaksi, niin maito, kurkut kuin ihmisetkin?

Nettikauppaani Elsan lempituoliin on tullut  kivasti tilauksia alennusmyynnin ansiosta. Pakkausvastaava Ransu on kiireinen ja lähettää terveiset työn lomasta!

22 comments :

  1. Vai että villapaita! Kohta voit siis taas nauttia kahvinkin haaleana :D Ransulla näyttää tosissaan töitä riittävän!

    ReplyDelete
  2. Hyvänen aika sentään, minä luulin äsken, että on HEINÄKUUN puoliväli ja oli pakko katsoa kalenterista, kun sinä puhut villapaidasta;) Meillä edelleen joka päivä uimaan ja mustikkaan, mansikoita syödään ja vadelmiakin on saatu pakastettua: Minusta on ihan kuin olisi heinäkuu, sellainen siedettävän ihana, sillä yöt ovat onneksi jo viileämpiä.

    Ransu on komistus!

    Well...tosin tänään suunnittelin syyssipuliistuksia, joten ehkä alitajunta kuitenkin tietää, missä mennään.

    Mukavaa syyskesän jatkoa!

    ReplyDelete
  3. Tuosta kahvista kyllä sanon, että...juomatta jäisi. Koruista pidän aina ja koruja myös on aina ylläni.

    ReplyDelete
  4. Ransu on selvästi kiireinen :-D Autathan Saila sitä pikkasen?

    ReplyDelete
  5. Mä juon myös kylmää kahvia ja mielellään ja siis niin, että jos lämmin juoma jää aamusta johonkin lojumaan niin voin sen vetäistä, kun taas törmään kuppiin. Mutta sä teet sen oikein tyylillä :)
    Ransu on kyllä pätevän näköinen apulainen....voi kun olisi ylimääräistä tuohta, niin tietäisin mihin sen sijoittaisin.
    Kierrätys on asiaa!

    ReplyDelete
  6. Hyviä ideoita nuo korut...ei ole itselle tullutkaan mieleen yhdistää pitsiä ja helmiä, kiitos ideasta!
    Terkkuja Ransuselle <3

    ReplyDelete
  7. Mä kyllä niin yhdyn tähän kurkkupointtiin! :D Ne jotka eivät kelpaa tiettyyn muottiin, pannaan vähin äänin sivuun. Ihanat, omaperäiset korut, niin sun näköiset :) Ransulle pusuja! <3

    ReplyDelete
  8. Työmyyrä Ransulle hyvä palkka, on niin ahkeran näköinen :D

    ReplyDelete
  9. Kivan värinen tuo vihreä kaulakoru! Verkkovastaavan apulaisella näyttää piisanneen puuhaa:)Kiva kun kauppa käy!!

    ReplyDelete
  10. Villapaitaa en kyllä vielä kaipaa:) komea apulainen!

    ReplyDelete
  11. Mamma N; Ei tässä pariin päivään ole voinut jääkahvia juoda, niin kylmää on ollut!

    Leena Lumi; Heh, minusta yöllä on jo ihan kylmää, kurkku kipeänä olen parina aamuna herännyt, kun ikkuna on ollut auki.
    Kiitos samaa ja sopivia istutuskelejä!

    Pellavasydämen Mervi; Heh, jäisikö, vaikka on noin kauniissa kupissa? ;-)

    Pepsi + Max; Vähän, jos Ransu antaa auttaa ;-)

    Leena ja Pojat; Ransua en myy!!! :-D

    Kosotäti; Kiitos!

    Sesse; Kiva, että sait idean!

    Tiina; Niinpä, erilaisuus kunniaan! Kiitos, kehu toiselta korunäprääjältä tuntuu mukavalta :-)

    Katja; Työmyyrä saa palkan myyrinä ;-)

    Anski; Kiva on! Kiitos. Vihreä on ihana väri.

    Maarit; Täällä ollaan ihan viluisia ilman villapaitaa... Kiitos, Ransu on varsinainen komistus.

    ReplyDelete
  12. Joko on untuvahousut valmiudessa ;) Sä oot ihan hassu vilukissa!

    ReplyDelete
  13. Valmistamasi korut olivat hyvin kauniita, mieleen tuli että tyyli on sama kuin joskus 1900-luvun alun hienostorouvalla silkkipuvun rinnuksilla olisi tällaisen voinut tavoittaa, minua kiehtoo vintage-tyyppiset asiat, vanhat pitsit ja helmet. Vai kylmää kahvia, luulin sitä ensin toffeevanukkaaksi. Eikö maidon rasva jää kitalakeen ikävästi. En juo kahvia ja vallankaan rasvaista kahvia, mutta makuasioitahan ne ovat. Villapaitaa en ole vielä ottanut esiin, kevyesti kyllä fleece-takin (paksun)...näin alkuun, muka syksyn henki on ilmassa jo. Ransu on kyllä aivan ihana!!

    terveisin

    Saila Kivipellosta

    ReplyDelete
  14. Pirkko; Untuvahousut roikkuvat AINA eteisen naulakossa siltä varalta, että tulee jääkausi ;-)

    Saila Kivipellosta; En ole ajatellut rasvaa kitalaessa, eli ilmeisesti ei haittaa. En käytä rasvatonta maitoa ollenkaan, se on niin vetistä eikä tee kahvista sellaista kuin pitäisi (minun mielestä).
    Vanhan ajan tuulahdukset ovat kiehtovia, todella! Ihan parhaita. Huomaan tykkääväni kaikesta vanhasta koko ajan vain enemmän.

    ReplyDelete
  15. Kauniita koruja ja hyvä kun niissä voi hyödyntää vanhoja materiaaleja ♥.

    Oletko katsonut Silminnäkijä dokumentin Pilattu maito? Se oli tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

    Ransu ♥.

    ReplyDelete
  16. En ole kuullut dokumentista, kuulostaa kiinnostavalta. Luomussa on sekin hyvä puoli, että eläinten hyvinvointia mietitään enemmän :-)
    Ransun hyvinvointiin kuuluu pahvilaatikoissa ja paperikasoissa möyhiminen.

    ReplyDelete
  17. Juuri oli yhdessä lehdessä samantyyppisiä vintagekoruja, olet tehnyt tosi upeita! Himoan vaikka mieltä sieltä puodistasi, olispa vaan rahaa. Näemmä siellä riittää kisuilla kiireitä joka tapauksessa :)

    ReplyDelete
  18. Jääkahvia! Se on kyllä ihan superherkkua helteillä. Työniloa Ransulle ja sinulle, kiva että kauppa käy!

    ReplyDelete
  19. Minäkin olen huono käyttämään koruja, vaikka tykkään tehdä ja katsella niitä. Nämä tekemäsi kaulanauhat ovat kauniit!

    ReplyDelete
  20. Oi korutaidetta! Ja vihreä on tietysti miellyttävin.

    ReplyDelete
  21. Sametti Hortensia; Kiitos! Kiirettä pitää ;-)

    Myrsky ja Minna; Jääkahvi on hyperhyvää. Kiitos!

    Saraheinä; Kiitos! En minä ainakaan käytä koruja ellen ole jossain "ihmisten ilmoilla".

    Jokke; Kas, sepä yllättävää, että vihreä viehättää ;-) Mun korut on kyllä huomattavan traditionaalisia sun kokeilevaan taiteeseen verrattuna!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!