Ei lähes mitään

Pihani näyttää suurimmaksi osaksi tältä. Olen ollut poissa kotoa tavallista enemmän työn takia, puutarha on sillä aikaa nääntynyt helteen ja kuivuuden kouriin. Puutarhassa ei kuki lähes mikään, kukat on laskettavissa kahden käden sormilla.
Jalomalvassa on vielä muutama hassu kukka kuivuneiden kukkavarsien viidakossa. Niitä on tietysti tähän aikaan muutenkin; sormustinkukat, laukat ja unikot, jotka vielä muutama viikko sitten olivat niin hurmaavassa vedossa, ruskistuvat. Himpulat, kun kesän loppu on ankeaa aikaa, kaikki rumenee silmissä! Ja illat pimenevät, nyyh. Matkustamme kohti maailmanloppua taas...

I hate this time of the year! Apart from the fact that I hate winter and autumn even more. Everything dies, and if it is not dead already, it certainly manages to look it.

Pakko keskittyä pieniin iloisiin kukkiin nyt vain. Jo kertaalleen kuivuuteen lähes kuollut verenpisara on pykännyt iloksemme kukan.

Rohanissa näyttää ihan mukavalta, paitsi että sieltä edelleen puuttuvat pensasaidat, käytävät ja kukkapenkkien reunukset – eli kaikki muotoa ja ryhtiä tuovat rakenteet, heh.

Todella paljon iloa tuottaa tämä Cherin viime syksynä lähettämä väriminttu, joka kukkii kahden kukinnon voimalla! Taustalla on toisen puutarhaystävän antama harmaakäenkukka. Helminukkajäkkärät kukkivat kivasti. Paljon muuta tässä ei sitten kukikaan, kun peurat ovat syöneet liljat, salkoruusut, kellohyasintit ja tähän siirtämäni syyskimikin. Tuo edessä oleva tappi kuuluu tiikerililjalle.

Pari liljaa on peuroilta onneksi jäänyt huomaamatta, nimittäin nämä suuren katajan juurella kasvavat heikinliljat. Näissä on suussasulava appelsiininsävy.

Neilikkaruusussa on tasan kolme kukintoa, mutta ne kaikki ovat hienon säännöllisiä pallomaisia kukkakimppuja.

Tässä myös hyvin pieni suuri ilonaihe: magnolia 'Susanin' verso. Siirsin tämän viime kesänä liian paahteiselta paikalta ja pensas lähti kasvuun tänä vuonna kovin myöhään. Kerta toisensa jälkeen sen maasta puskeva verso (tuo isompi pääverso on kuollut) syötiin aivan maata myöten jo siinä vaiheessa, kun verso oli vasta parin senttimetrin pituinen. Tarkkaa työtä, peurat eivät tee tällaista, ne tuskin huomaavat parin senttimetrin pituisia versoja. Voisiko olla lintu, joka on luullut nousevaa versoa madoksi?
Suojasin kasvin tiheäsilmäisellä verkolla ja olen iloinen, että magnolia jaksoi pykätä vielä uuden verson niin monen syödyn jälkeen, kun ottaa huomioon, että kasvilla ei ole ollut lehtimassaa, millä yhteyttää ravintoa. Sillä oli tuskin lehteäkään myös viime vuonna, kun se kasvoi vielä liian paahteessa – ja kovan talven jälkeen versoi silloinkin vasta loppukesällä.
Magnolian verso on tuo lehti edustalla, taustalla on kai joku pihatähtimö. Ryhdyn kitkentäpuuhiin heti huomenna...

Yksi asia kesän kääntymisessä kohti syksyä on kivaa. Ransulla on selvästi parempi olla.

Talvikaulurista ei olla vielä luovuttu, mutta eiköhän se kohta syksyn alkaessa lähde. Ransulla on ollut sellainen aikataulu tähänkin asti. Itse olen taas alkanut nukkua villasukat jalassa, muuten ei saa unta, kun on niin kylmä.
Antoisaa viileämpää aikaa, yritetään sinnitellä, kohta on taas kevät ja sitä ennen istutetaan sipulikukat!

Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Heikinlilja – Lilium henryi
Helminukkajäkkärä – Anaphalis margaritacea
Jalomalva – Sidalcea
Magnolia 'Susan' on M. liliifloran ja M. stellatan risteymä
Neilikkaruusu, kuvan lajike – Rosa Grootendorst-Ryhmä 'Pink Grootendorst'
Verenpisara – Fuchsia
Väriminttu – Monarda