Monday 9 July 2012

Laukkoja kerta kiellon päälle

Ihastuttavan siniset sinilaukat ovat pörriäisten suosiossa. Joistakin kukkapalloista lähtee hassuja avaruussukkuloita!

It is a good time for Alliums...

Mustalaukan entinen, hieman harhaanjohtava nimi mustasipuli on uudessa Viljelykasvien nimistössä korjattu laukaksi. Laukat ja sipulit ovat samaa sukua, mutta mustasipuli kuulosti enemmän ruokasipulilta kuin koristekasvilta.

Tähtilaukkojen suuret violetit pallot ovat täysin avautuneet. Näiden taustalla kukkii valkokukkainen myskimalva Tiinalta ja vierellä korkean pensasmerikaalin keveät kukinnot ja reikäisiksi syödyt lehdet. Viljelykasvien nimistö onkin näköjään muuttanut pensasmerikaalin herttamerikaaliksi! Ei riitä, että tieteellisten nimien laatijat muuttavat mieltään kasvien kuulumisesta milloin mihinkin sukuun; myös kotimaiset nimet näyttävät muuttuvan. Tarkkana on oltava, jos aikoo pysyä kehityksen kelkassa. Toisaalta, cordifolia tarkoittaa nimenomaan sydämen muotoista lehteä.

Sokerina pohjalla piippalakin päästään heittänyt 'Forelock'-laukka. Tukka on jäänyt vähän pystyyn.

Herttamerikaali – Crambe cordifolia
Mustalaukka – Allium nigrum
Myskimalva – Malva moschata
Sinilaukka – Allium caeruleum
Tähtilaukka – Allium cristophii

14 comments :

  1. Sulla onkin monenlaisia laukkoja! Hieno tuo mustalaukka ja tosi punk tuo 'Forelock'!

    ReplyDelete
  2. Just eilen mietin noita laukkoja! Mulla on jättilaukkaa ja jotain ihan matalaa vaalenpunaista laukkaa. Onko sulla kokemusta laukan lisäämisestä siemenistä tai sivusipuleista? Jättilaukkaa haluaisin lisää, kun nuo kaksi kokeiluun hankittua yksilöä näyttävät vähän hölmöltä kahdestaan:)

    Mustalaukka näyttääkin tosi kivalta ja tähtilaukat myskimalvan vierellä!

    ReplyDelete
  3. Maria; Teillä voisikin olla paljon laukkoja kotipihan nimikkokasveina ;-) 'Forelock' on tosiaan vähän villi punkkari :-D

    AnnaW; Olen kerännyt ukkolaukan siemeniä, mutta toistaiseksi ne eivät ole itäneet. Kai lisäys siemenistä kumminkin onnistuu. En tiedä, tekevätkö laukat sivusipuleita. Itsekin just ajattelin, että tuo 'Forelock', jota myytiin yksittäin pusseissa syksyllä, kaipaisi kavereita. Yksi kappale on niin orpo.

    ReplyDelete
  4. No nyt luopui punkkari hiippalakistaan:)

    ReplyDelete
  5. Totta, miksi en ole tuota itse hoksannut! Syksyllä ostan minäkin lisää laukkoja ja myös muita kuin jättilukkoja.

    ReplyDelete
  6. Forelock on veikeän näköinen. Minulla ei ole yhtään laukkaa puutarhassa.

    ReplyDelete
  7. Ihaillen katson kuviasi. Mitä kaikkea ihanaa sinulla puutarhassasi onkaan!

    ReplyDelete
  8. Myrsky; Niinpä teki :-D

    Maria; Ehdottomasti!

    Katja; Joskus jostain luin, että laukat ehkä hieman varjelisivat ruusuja tuholaisilta. Niinpä olen istuttanut niitä ruusujen ympärille ja sittemmin aika moneen muuhunkin paikkaan. Laukoissa on niin paljon valinnanvaraa!

    Jaana; Olen ehtinyt laittaa tätä pihaa jo kuusi vuotta, kyllä siinä ajassa ehtii pari kohtaa nätiksi saada, ja pikkuhiljaa niitä loppujakin, vuosi vuodelta vähän enemmän.

    ReplyDelete
  9. Pitääkin ostaa uusi nimistö... heti kun ehdin ; )
    Tosi kaunis kuva tähtilaukoista ja myskimalvasta... Laukkoja on yllättävän monen näköistä ja korkuista. Siis aika jännä suku : )

    ReplyDelete
  10. Ihania, kauniita Laukkoja. Meillä ei ole kuin yhdenlainen laukka. Tuo viiminen niin erikoisen näköinen.
    Katselin sinun aikasempia postauksia (kun viimeinkin tääsin nettiin.) siellä on paljon kaunista.
    Ihania kukkia ym.
    Mukavaa heinäkuun jatkoa sinne teille! ♥

    ReplyDelete
  11. Laukat ovat minulle toistaiseksi varsin tuntemattomia ja olen jotenkin yhdistänyt ne sipuleihin. Nyt olen lehdissä ja blogeissa tutustunut niihin hiukan paremmin.
    Löysin viime syyskesällä juolavehnän joukosta (Kosken talon pihasta) hyvin vaalean punaisen tai valkoisen kukan, jonka siirsin kukkapenkkiin. Se on selvinnyt talven yli mutta ei vielä kuki. Se saattaa olla jokin malva, muistikuvani siitä on hyvin samantapainen kuin tuo myskimalvasi.

    ReplyDelete
  12. Sariw; Minulle tuli sähköpostiin tiedote uudesta nimistöstä niin tilasin sen saman tien. Jonkin verran siellä näyttää olevan muutoksia, en ole tietenkään läheskään kaikkea noteerannutkaan.
    Todella jännä suku ovat laukat! Monipuolinen. Kaipaavat vain jotakin muuta kasvia alleen peittämään maata, kun kaikilla on lähinnä olemattomat lehdet, jotka eivät multaa peitä.

    Sylvi; Kiitos! Paljon on kaunista, tämä on oikein paraatiaikaa, kun monet ruusutkin kukkivat.

    Paula; Myskimalva on vanhanajan perenna, sitä voi hyvinkin olla pihallanne. Laukat ja sipulit ovat samaa Allium-sukua, syötävät sipulit ovat usein Allium cepa -lajia.

    ReplyDelete
  13. Onpa ovela tuo sinilaukan sukkula :-D Minne lie matkalla?

    Ja tuo 'Forelock', wau, miten hieno väriyhdistelmä!

    Minullakin on mustalaukkaa, mutta en tiennyt tätä ennen sen nimeä. Valkoiseksi laukaksi olin sitä ihan älden luovasti kutsunut. Kiitti, hei!

    ReplyDelete
  14. Eipä kestä, hei :-D Laukat ovat ihania ja mikä parasta - niitä mahtuu joka ikiseen penkkiin, kun ne ovat tuollaisia kapeita.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!