Kuivuudenkestäviä perhoskasveja ja muita iloisia yllätyksiä

 Parin viikon poissaolon aikana sattuu ikäviäkin asioita, kun ollaan keskellä tavallistakin kuivempaa ja kuumempaa kesää. Ilonaiheitakin löytyy, keskitytään menetyksiin myöhemmin!

Tiikerililjat ovat selvästi erittäin kuivuuden- ja paahteenkestäviä. En ole tätä aiemmin havainnut, sillä peurat ovat syöneet varsista suurimman osan aiempina kesinä.

Toisin sanoen peura ei vieläkään ole vieraillut puutarhassani!

Samassa ruskopenkissä kukkii ihana oranssi Austin-ruusu Crown Princess Margareta. Pelkäsin sen kuolleen talveen, niin surkea ruskea tappi se keväällä oli, mutta vähitellen siitä nousi yksi verso ja nyt puska jo kukkii useamman varren voimin, vaikkakin hyvin matalana. 

Ihanaakin ihanampi Margareta!

Vielä kerran. Sinipiikkiputket, joita kuvassa näkyy, ovat loistavia perhoskasveja ja sietävät kuivuutta erinomaisesti.

Samoin on laidunkarstaohdakkeen laita. Tällaiset kasvit, joihin avautuu satoja pikkuruisia kukkia, ovat hyönteisten ruokalistan kärkipäässä.

Muotopuutarhassa saavat nukkasalkoruusun kukkavarret kukkia, vaikka kuivuudessa nämä ovat matalia – mutta eivät niin matalia, etteikö peura näitä söisi, jos tulisi pihaan. Näissä en ole perhosia nähnyt, mutta kimalaiset tykkäävät mennä kukan sisään unille.

Nukkasalkoruusun vieressä kukkii harmaaminttu, loistava perhoskasvi kaikkien minttujen tapaan. Kuivuus on saanut tämän hieman lurpalleen, mutta kukinta on silti yhtä runsasta kuin aina.

Syysleimujakaan ei ole käyty syömässä! Tämä on Blue Flame. Näiden kuivuudenkesto on melko hyvä ja tämäkin on jaksanut pykätä yhden kukkavarren.

Tämä trio, nukkasalkoruusu, harmaaminttu ja keltakaunokki, muodostaa ihanan väriyhdistelmän sen lisäksi, että ovat sietäneet kuivuutta erittäin hyvin ja kaikki ovat pörriäispuutarhakasveja.

Sama kauneus iltavalossa. Violetti ja keltainen, täydellinen väriyhdistelmä. 

Ilonaihetta on siinäkin, että myös kuolleeksi pelkäämäni Austin-ruusu The Pilgrim versoo sittenkin näiden vieressä, tai ainakin versot näyttävät aivan siltä eivätkä juurivesoilta. Siinäkin olisi keltaiset kukat, mutta se ei vielä kuki. Lopullisesti sen selviäminen paljastuu, kun se kukkii. Se alkoi versoa vasta myöhään kesäkuussa. Ainoa menetetty ruusu taitaakin lopulta olla Lady of Shalott, siinä ei edelleenkään näy eloa.

Pallo-ohdakkeissa on suorastaan ruuhkaa. Neljä kookasta keisarinviittaa ja pari pörriäistä päälle samassa kukinnossa on varmaan ennätys, jonka olen kuvaan saanut taltioitua.

Mutapuutarhan reunalla kukkii virginiantädykkö 'Album'. Tämäkin on matala, vain metrinen, mutta siinäkin on iloa kerrakseen, kun kukkavarsia ei kerrankin ole syöty!

Mutapuutarhan toisella laidalla tästä kylästä saatu vanha minttu kukoistaa joka vuosi ja on aina samanlainen perhosmagneetti. Kasvi leviää, mutta levitköön. 

Neitoperhosia osasin jo odottaa, sillä alkukesällä niiden mustia toukkia oli nokkosilla sankoin joukoin.

Sitten pitäisi kuulua rumpujen pärinää. Rohanissa kukki viimein Hernepensaskujanteelta vuonna 2013 saatu ritarinkannus, jonka Jori oli tuolloin kasvattanut siemenestä... Ritarinkannukset viihtyvät minulla hirmu huonosti ja tämäkin teki vain kerran yhden kituliaan kukkavarren, jossa oli muutama kukka. Lisäksi peurat syövät näitäkin.

Nyt se alkoi tehdä kookasta kukkavartta, ja nupuissa pystyi jo erottamaan väriä, kun oli aika lähteä työkeikoille ja Norjan-reissuun – toisin sanoen olla pois puutarhasta kaksi viikkoa. Voihan itku!

Ilo olikin aivan valtava, kun kotiuduttuani tapasin tämän komean kukkavarren täydessä kukassa. Lajike on 'Cherub'. Tämä on kuin grillivartaallinen vaahtokarkkeja!

Lisäksi Nilan (Lappalainen etelässä -blogi) lähettämistä vaaleanpunakukkaisista ritarinkannuksista osa on itänyt, joten toivottavasti hempeitä punakukkaisia tulee jatkossa lisääkin. 

Rohanin loppupäässä on myös iso ilo: jättikarhunputki, jota ei sitäkään ole syöty, kerrankin! Tämä on niin komea, toivottavasti tekisi nyt siementaimia, niitä ei ole vielä aiemmin ikinä näkynyt. Mutta eipä siemeniä ole juuri tullutkaan peurojen jäljiltä. Tämä on nimittäin kaksivuotinen, joten tätä kasvia ei ensi vuonna enää ole.

Kuten kaikki puutarhurit tietävät, puiden menetys kirpaisee eniten. Niitä kasvatellaan monta vuotta, alussa taimea kastellaan, sitten ei enää ole huolta taimen kuivumisesta, mutta suojaverkot viritellään talviksi (ja tähän kesään asti tällä on ollut suojaverkko ympärivuotisesti). 

Koristeomenapuu "Musta Rudolf" alkoi keväällä puhjeta lehteen, mutta puhkeaminen jäi puolitiehen. Kesän alettua lehdet alkoivat kuivua alaoksista alkaen. Poistin peuraverkon, kitkin heinikkoa puun ympäriltä, tarkastin, ettei runkoa ole syöty tyveltä, yritin kastella minkä kerkesin. Jossain vaiheessa älysin painaa jalalla maata tämän ympärillä ja kas, jalka upposi nilkkaa myöten koloon. Vesimyyrä oli syönyt juuria. Ei kaikkia, sillä muuten olisin saanut nykäistyä puun kokonaan maasta, niinkin on joskus käynyt. Jotakin oli siis juurista jäljellä.

Tamppasin maan tiiviiksi, jatkoin kastelua ja nyt puu näyttää tältä. Ylimmissä oksissa olevat lehdet ovat edelleen tallella eivätkä ole nyt näyttäneet näivettymisen merkkejä. Jospa puu vielä jaksaisi pinnistellä hengissä!

Ilouutinen muuten sekin, että juuri, kun kasvit alkoivat uudelleen lurpottaa (viime viikolla saatiin 20 mm vettä, mutta maa on yhtä rutikuiva), saimme puolen tunnin sadekuuron ja ainakin yhden millin vettä!

Harmaaminttu – Mentha longifolia

Jättikarhunputki – Angelica gigas

Keltakaunokki – Centaurea macrocephala

Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum

Nukkasalkoruusu – Alcea rugosa

Pallo-ohdake – Echinops

Ritarinkannus – Delphinium

Sinipiikkiputki – Eryngium planum

Syysleimu – Phlox paniculata

Tiikerililja – Lilium lancifolium

Virginiantädykkö – Veronicastrum virginicum