Monday 24 July 2017

Se on täällä tänään - ruusujen aika

Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa! Ruusujen kukoistuskausi on täällä, selvästi myöhemmin kuin muina vuosina, mutta mitä sen on väliä, sillä se on NYT. The Pilgrim olisi runsaassa kukassa jo, ellei peura olisi syönyt latvan kaikki nuput, mutta onneksi puskan alaosassa on kaksi kukkaa ja latvassakin joitakin nuppuja jäljellä – ellei ne kohta taas syödä. Kukat ovat ison teelautasen kokoisia.

Now It Is – It Is Now
It's Rose Time!


Köynnöskaaressa kiipeilee 'Flammentanz', hyvä loistavan värinen köynnösruusu, jolle olen lämmennyt hitaasti. Tänä vuonna pidän siitä, sillä se kukkii kaaren huipulla asti. Muuten en niinkään ole modernien ruusujen ystävä.
Etualalla kukkii tarhamarskinlilja 'Romance', romanttisissa tunnelmissa mennään – ihan huippusellaisissa. Tästä ei kesäpäivä parane (paitsi että puutarhani kaipaa kipeästi vettä)!

Portlandruusu 'Comte de Chambord'.

Ranskanruusu 'Hippolyte', yllättäjä, on vasta minipieni ja silti teki kaksi minipientä kukkaa. Niistä saa jo hailean käsityksen kukkien ihanuudesta sitten, kun puska on isompi. Kuivuudessa viereiset unikotkin jäävät vain parikymmensenttisiksi.


Heinäkuun alussa ehtivät kukkia orjanruusut, tonttini luonnonkasvustoa. Ne ovat komeita, pitkälle kaartuvaoksaisia pensaita, joita voisi takuulla kasvattaa myös köynnöskaaressa – suuressa sellaisessa. Jokunen viimeinen kukka on vielä oksissa, ihanan pitkä kukinta-aika tänä kesänä.

Hieman villi on myös apteekkarinruusu eli ranskanruusu 'Officinalis', villissä punaisessa penkissä. Sen tuoksu on niin taivaallinen, että jos ehdin, teen tästäkin ruusuvettä – tein jo sellaista juhannusruususta. Jääkaappikylmällä ruusuvedellä on ihana pyyhkiä liikaa aurinkoa saaneet kasvot päivän päätteeksi ja on mukavaa tietää, ettei siinä ole mitään lisäaineita eikä "kasvinsuojelu"aineita. Valistuneet lukijat ymmärtänevät ironiset lainausmerkit.
Jos jotakuta kiinnostaa, ohje löytyy täältä.


'Rosa Mundi' eli kirjoapteekkarinruusu, toisin sanoen myös ranskanruusu (miksi kaikilla täytyy olla niin monta nimeä?) kukkii edelleen – suuri ihastuksen huokaus!

Siirrytään sitten Rohaniin, sillä siellä on seuraava laajempi ruusukeskittymä. Tulee olemaan vieläkin laajempi, kun saan aloitettua uuden puolen, johon olen toistaiseksi suunnitellut vain ruusua ja heinää!
Neidonruusu 'Félicité Parmentier' on hieman vaikea kuvattava, sillä peura söi tästäkin latvaosan ja kukkia on vain alempana. Laitoin verkon puskan suojaksi, jonka yli kurottumalla ei oikein saa kunnon kuvaa. Mutta tässä hieman kalpean lämpimän vaaleanpunaista väriä havaittavissa, toivottavasti saan vielä parempia kuvia, jokunen nuppu on onneksi säästynyt!

Ihastuttava William Shakespeare 2000.


Onneksi otin muistoksi nämä kuvat, sillä seuraavana yönä kukat oli syöty... Vieressä komeilee hohtopiikkiputki 'Silver Ghost', eikö ole hieno pari ruusulle!

Winchester Cathedral ja jättipoimulehti. David Austin -ruusuista on ihanan tumma The Prince vielä nupulla ja se kasvaa verkon suojissa, joten saamme kohta ihailla kukkia.

Voimakas pinkki ei sovi Rohan-puutarhani värimaailmaan, niinpä 'Duchesse de Rohan' kasvaa penkereellä Rohanin ja kasvimaan välimaastossa, joka on vasta work-in-progress -aluetta. Tämä on niin vanha ruusu, ettei alkuperää oikein tiedetä ja luokittelukin on hankalaa. Tämä voidaan laskea portlandiksi, kartanoruusuksi, syysdamaskoksi tai remontantiksi. Englantilainen Peter Beales katsoo tämän olevan kartanoruusu.


Säästin herkut loppuun... Siirrytään kasvimaalle, jossa ensimmäiset kukat 'Beaujolais' -tuoksuherneeseen avautuivat eilen. Mikä väri! Ooooooh. Tummempi kuin osasin odottaa!


Sitten ensimmäistä kertaa kukkiva ranskanruusu 'Cardinal de Richelieu'. Ostin tämän viime vuonna Kauppilasta, kun siellä oli iso satsi tätä suhteellisen edullisesti ja kyltissä luki jotakin sellaista kuin: "Tarjoa meille koti, tulimme vääränä tilauksena" tms. Eihän sellaista voinut vastustaa... Ja kyllähän tämäkin on tumma, voi mahoton. Yksi tummimmista ranskanruusuista, oikein upottava samettiruusu.

Pakko laittaa toinenkin kuva, kukka on sivusta yhtä kaunis kuin päältä.
Nyt mukavaa ja ruusuntuoksuista maanantaita, täällä ei vaihteeksi ole pilvenhattaraakaan ja lähden yrittämään pelastaa puutarhaa sekä ystävien kasvihuonetta kuivuudelta.


David Austin -ruusut The Pilgrim (='Auswalker'), William Shakespeare 2000 (='Ausromeo'),  Winchester Cathedral (='Auscat') ja The Prince (='Ausvelvet') kuuluvat puistoruusuihin, Rosa Puistoruusu-Ryhmä 
Hohtopiikkiputki – Eryngiun giganteum
Jättipoimulehti – Alchemilla mollis
Kartanoruusu – Rosa Centifolia-Ryhmä
Neidonruusu – R. Alba-Ryhmä
Orjanruusu – R. dumalis
Portlandruusu – R. Portland-Ryhmä
Ranskanruusu – R. Gallica-Ryhmä
Tarhamarskinlilja – Eremurus isabellinus
Tuoksuherne – Lathyrus odoratus
TallennaTallenna

32 comments :

  1. No voi huikeus sentään mitä ruusuja, etenkin alimmainen kardinaali. Nyt olen sitä mieltä että rosarion viimeinen ruusu tulee ehdottomasti olemaan tumma liila. Tai haluaisin sinne myös keltaisen ja jonkun joka kukkii lautasen kokoisena ja ja...
    Ruusuissa on ihan liikaa ihanuuksia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nii-in. Ei kai rosariosi vain ala olla täynnä ;-)
      Tajusin juuri, että jos valjastan kaikki pihani heinikkoalueet, saan tänne mahtumaan vielä ehkä 272 ruusua. Juuri sen verran kuin on toiveruusulistalla ;-D

      Delete
  2. Upeita ruusuja! Vaarsinkin tuo ensimmäinen ja viimeinen♥

    ReplyDelete
  3. On on ja on! 😄
    Ihania ja upeita ja söpöjä.

    ReplyDelete
  4. Onneksi väärin tilattu ruusu sai sun luota kodin, sehän on upean värinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niitä oli monta, toivottavasti kaikki saivat hyvät kodit :-)

      Delete
  5. Jokaisen ruusun kohdalla tuumasin, että tämä on erityisen hieno eli ei noista voi kauneinta edes valita. Ovat niin ihania jokainen. Vaikka kieltämättä tuollainen kardinaali Rihcelieu on sävy, jollaista minulla ei ole laisinkaan. Selkeä puute, huomaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta. Näitä on niin monia aivan upeita. Richelieu on kyllä ranskanruusuista hienoimpia. Sellaisen tarvitset ehdottomasti!

      Delete
  6. Ihmeellinen puutarha ja tosi kauniita ruusuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-)
      Tää on Mustin puutarha. Istuimme juuri Mustin kanssa tovin sitä ihailemassa, hyttysten syötävänä. Miten voi olla näin paljon hyttysiä, vaikka on rutikuivaa, sanon vaan.

      Delete
  7. Oih, miten upeita ruusuja! Minulla on täällä saaressa kukkinut aiemmin vain nuita orjanruusuja ja juhannusruusu, kun peurat ovat aina syöneet nuput. Nyt kun aita on pystyssä, olen muokannut paikat kolmelle ruusulle (täällä ei ole kovinkaan paljon maata, pelkkää kalliota). Voit kuvitella, millainen valinnanvaikeus on valita kaikista ihanuuksista kolme! Ja tuota sadetta todellakin kaivattaisiin! Välillä tulee tummia pilviä, mutta kaikki seilaavat saaren ohi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että aita on pystyssä, mutta kamalaa, että vain kolmelle ruusulle on paikka... ja kuivuuttakin täytyy miettiä, tämä on lähes jokakesäinen riesa, aivan älytön kuivuus.
      Tälle viikolle oli monta sadepäivää luvassa, mutta yllätys - nyt ne on kaikki vedetty pois. Täytyy toivoa, että joku ripaus kumminkin tulisi, vaikka oikeasti tarvittaisiin jo usean päivän kestäviä sateita pelastamaan puutarha.

      Delete
  8. Ihmeellisen ihanii ruusuja siulla siellä on. Miun suosikkiväri on 'William Shakespeare 2000'. Pärjeisköhän noista mikkään tiällä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kokeilla! Ainakin nuo David Austinin ruusut neuvotaan istuttamaan syvään (eivät ole omajuurisia), ja täällä ei ole edes lumipeitettä talvisin, välistä maa on ihan paljas ja tulee kovat pakkaset.

      Delete
  9. Ihania ruusuja ja kasviyhyristelmiä. No mitäs Musti siihe tuumaa, jos Mamma laittaa viälä 272 ruusua.....se tiätää monta piikkipuskaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-D Ehkä täytyy istuttaa jotakin muutakin.

      Delete
  10. Ruusuntuoksu on huumaava. Tytär nausreskeli kun mulla on autossa aina kuivannut ruusunkukka. Mä sanoin, että jos tulee stressaava tilanne liikenteessä, nuuskin sitä nuppua! Heti rauhoittaa!!

    ReplyDelete
  11. Aivan uskomattoman hieno väri tuossa 'Cardinal de Richelieu'- ruusussa. Olipa hyvä, että tarjosit kasville kodin. Aika mahtava määrä sinulla on ruusuja.

    Toivon sinne saareen kovasti sateita sekä sinulle valmista peura-aitaa. Törkeitä tyyppejä nuo peurat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on upottavan tumma purppura, mahtihieno väri. Ruusuja täytyy istuttaa paljon lisää siksikin, että ne esiintyvät edukseen kuivanakin kesänä, juuret menevät niin syvään, lehdet sellaisia, että ne eivät haihduta paljoa, ja kukat jaksavat aueta eivätkä ala nuokkua.
      Peurat ovat tosiaan oikeita kiusankappaleita! Ihan kuin ne nyt tarvitsisivat nimenomaan kukkia säilyäkseen hengissä. Aargh!

      Delete
  12. Oh tuota Richeliouta!! Muutenkin hienot ruusut, mutta voi tuota sun peuraongelmaa. Hermo menisi. Ja peurat on minusta niin kauniita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kauneus karisee, kun ne syövät puutarhan...

      Delete
  13. Gorgeous roses, I can almost smell them along with the sweetpeas. I must plant more roses when I have my own garden again.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hello and thanks for commenting - sorry I only write one or two poor lines in English!
      Roses are fabulous but you're right, they take some years to grow and there must be at least some idea of permanence when planting them.

      Delete
  14. Upeaa ruusujen loistoa puutarhassasi! Mahtavan värinen tuo viimeisen kuvan 'Cardinal de Richelieu'. :O

    ReplyDelete
    Replies
    1. On aika ihanaa, ja jokunen ruusu vielä tulee kukkaan. Ja tästähän puuttui neilikkaruusutkin! Richelieu on upea, terälehdet ovat ulkopuolelta vaaleammat, tulee hieno efekti kun katsoo sivulta päin.

      Delete
  15. Nuo tummat samettiset ruusut ja kukkijat yleensä ovat vieneet mennessään, ihania! Upea tuoksuherneen tumma sävy ja tuo Cardinal, tosin vaaleanpunaiset ovat ikiherkkuja ilman muuta! Vanhat ruusut ovat niin suloisia, iki-rakkauteni 'Mustiala' alkaa pian kukkimaan. 272 ruusua olisi aika hieno tarha ja ajatteles mikä tuoksu!!

    Sinulla on jo nyt paaaljon ruusuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vanhat ruusut ovat puutarhan kuningattaria. Kyllä ruusuntuoksua täytyy saada vielä paljon lisää... Olen onneksi istuttanut punalehtiruusun siementaimia tänä vuonna pitkin pihaa, sekin on niin upea. Siemenet lähetti Päivänpesän Katja, muista blogeista alkaa olla muistumia aika monen puutarhabloggaajan pihalla! Ja tänä vuonna olen istuttanut myös yhden uuden pensasruusun, valkoisen neilikkaruusun. Vähintään pari uutta ruusua vuodessa on varmaan ihan hyvä tahti. Syksyn alesta tarttuu tietysti vielä jotakin mukaan ;-)

      Delete
  16. Voi kuinka kauniita, noita ei voi edes verrata keskenään. Minulla toivelistalle tuli viimeistään nyt myös tuo 'Cardinal de Richelieu'. Olen sitä ennenkin jo katsellut.

    Ruusuja tulee koko ajan lisää, kuten tänä vuonna Hongiston taimiston Timo Saarimaan julkistamat uudet ruusujalosteet 'Unelma', 'Anelma' ja 'Kaika'. Ne ovat kylläkin ryhmäruusuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä voi verrata, ja miksi pitäisikään. Kardinaali on todellakin upea! Sen kukat ovat toistaiseksi olleet niin alhaalla, että en ole päässyt nuuhkuttamaan, onko niissä tuoksua. Vanhassa lajikkeessa luulisi olevan.
      Ihanaa, että tuli uusia kotimaisia ruusuja!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!