Tuesday 18 July 2017

Heinäkuun kalenteripoika sai rakkauskirjeen


Ransulle tuli pari viikkoa sitten postia. Kirjekuoresta paljastui tällainen viesti!

Arvaako kukaan, kuka mahtaa olla kyseessä... paljastan, että neito harmittelee kirjeessä tulleensa yliherkäksi sianosille ja nauttivansa monia kanoja nykyään. Valitettavasti hän on estynyt pääsemään Ransun kanssa enemmille kyljysaterioille. Lisäksi hän pahoittelee sitä, ettei pääse blogiin läheskään tarpeeksi.
Kyllä, kyseessä on Ransun sydänkäpylehmä Unna Tuutikki Penninraha!


Kirjeessä oli myös salaperäinen salkku, jonka sisällön neiti Penninraha arveli olevan laiton maahantulija ja hän suositteli tullitarkastusta. Laitoin salkun Totoron residenssin eteen, sillä laukun kyljessä oleva tarra I ♥ Japan viittasi siihen, että Totoro saattaisi selvittää asian äidinkielellään.

Kas kummaa!
(Huomaa myös laukun tarra My other ride is a Catbus)

Totoron naamalle levisi iloinen virne. Kyseessä onkin jotakin tuttua...


Mini-Totoro!

Totoron talvipuutarhassa vallitsee suorastaan juhlatunnelma, vaikka palmu onkin henkitoreissaan parvekkeella. Totorot viettävät monia mukavia hetkiä kroketin ja puutarhapuuhien parissa.


Palataanpa kalenteripoikaan. Kuvan ohjeiden mukaisesti Ransu pussasi, mutta en ihan ehtinyt saada siitä kuvaa.

Lisäksi Ransu on taas kunnostautunut esittelemään Burgon & Ballin puutarhatyökaluja heidän twitter-sivuillaan (täällä: KLIK). Julkisuus ei tunnu Ransua kovin hetkauttavan.

Tänään yritin ottaa kuvia uusista keramiikkakipoista, joita tein myyntiin. Ransu osallistui siihenkin, tietysti.
Toistaiseksi sain ne vasta Etsy-kauppaani (linkki täällä: KLIK), mutta laitan ne Elsan lempituoliinkin, kunhan ennätän!

Kuten huomaatte, heinäkuun kalenteripojan työt ovat kaikenkattavat. Hän on ruokansa ja leponsa ansainnut, ja vähän enemmänkin.

TallennaTallenna

24 comments :

  1. AIVAN IHANAA postia Unna Tuutikki lähettänyt Ransulle, ja Totorolle ihanan yllärisalkun!!! Kyllä nyt on kesä pelastettu siellä!

    ReplyDelete
  2. Voi, hertsileijaa, sanon minä! On Ransulla monimuotoinen työnkuva.. Tuo sun nukkekodin puutarhapenkki... Iik!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu-u. Ei ole ihme, jos Ransu meinaa joskus nääntyä esimerkiksi nälkään tällaisen työtaakan alla...
      Sanos muuta, tuon klassikon kun saisi oikeassa koossa!

      Delete
  3. Ihanaa, Totoro sai kaverin ja vieläpä rakkauskirjeen mukana. Muistaahan Ransu kuitenkin pitää vähän kesälomaa? Ettei käy työnteko liian rankaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy muistuttaa Ransua levon tärkeydestä :-D

      Delete
  4. Kuumaa kamaa postissa! Totoro näyttää suorastaan halkeavan innostuksesta... Kyllä Ransulla on komeat masukarvat ja hyvin vietelevä ilme tuossa vikassa kuvassa. Ei ihme että ihmis- ja kissanaiset juoksee sen perässä. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu kuumaa kamaa :-D Totoro tosiaan näyttää halkeavan, apua, toivottavasti pysyy nahoissaan kumminkin.
      Ransu on ihan hirveä hurmuri ja huomionkerjuri, ja tietysti tottunut saamaan huomiota sitä vaatiessaan (ja muulloinkin).

      Delete
  5. Oi, Unna Tuutikki kyllä tunnistettiin! Se on tuo rakkaus ihana juttu ♥ Harmillista, että Neiti Penninraha on herkistynyt sianosille, mutta ehkä he voivat Ransun kanssa kuitenkin päivällistää yhdessä: Ransu syöpi kyljykset ja Unna-neiti sitten kanaset. Kunhan vain Ransu ehtii kaikilta töiltänsä!

    Ja vielä Totorokin sai kaverin! Olenkin vähän ollut huolissani, että eikö Totoro koskaan tunne itseänsä yksinäiseksi. Vaikka olihan sillä se epäilty seuralainen taannoin kyllä. Eikös Totoro sitä varten tehnyt aivan remonttiakin?

    Kalenteripojalle pusu ♥ Ja Mustille kans ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi kana kuuluu Ransunkin lempiruokiin, niinpä sydänkäpyset voivat suunnitella yhteisiä kana-aterioita. Unna Tuutikin kirje tuli ihanana yllätyksenä meille kaikille! Musti kiittää huomiosta, vaatimattomana kaverina hän ei onneksi pahastu, jos muut vievät huomion.
      Totoro tosiaan teki lattiaremontin :-D Ja sen jälkeen Totoron residenssissä on loikoillut pieni kissa sohvalla, mutta se tuntuu hieman itseriittoiselta tyypiltä - luulen Mini-Totorosta olevan enemmän seuraa.

      Delete
  6. Oih, kuinka söpöä! Kyllä minäkin antaisin pusun Ransun nenukkaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, ja söpöliinin Unnan nenukkaan myös!

      Delete
  7. Oih, rakkaus kukoistaa ❤️
    Totoro mahtaa nyt olla onnellinen, kun sai kaverin 😀

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totorolla on nyt kivaa ja voivat yhdessä sitten vetäytyä talviunillekin, jos tekee mieli. Viime talvena Totoro taisi tosin kasvattaa tomaatteja :-D

      Delete
  8. Nyt en oikeesti enää kestä.
    Mitään näin söpöä... ekanakin tuo kaukorakkaus, Unna ja Ransu <3 ja sitten vielä Totoron täydelliset tuliaiset! Ja sit vielä löysin Sailan Twitteristä - en tiennyt että oot siellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nii.i. ♥ ja ♥.
      Voi, en mä hirveesti twitterissä ole :-D Liityin viime vuonna, kun Ransu oli ekaa kertaa twitter-julkkiksena.

      Delete
  9. Ihan mahdottoman söpö Unna Tuutikin kuva jo!
    Ja kirjeen lisukkeet. Kyllä joku on kätevä käsistään. Siis Unnan mamma.
    Tai siis onhan Ransunkin mami kätevä!

    Ransu on ihan lovessa ja luulenpa hänen mieluusti syövän sianlihaviipaleet ja jättävän morsmaikulle kanaset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Unnan kuva on niin ihana, että minäkin pussailen! No se ei ehkä ole mitään uutta ja ihmeellistä...
      Mini-Totoro ja matkalaukku (skottiruudullisella vuorauksella!) ovat ihan huiput. Mini-Totoron ilme on lisäksi kesto-hämmästynyt, ihan söpöhöpö.
      Toivottavasti Ransu olisi noin ritarillinen, hieman epäilen tosin... on se niin perso ruualle. Voisi käpysille tulla jopa sanaharkkaa annoksista!

      Delete
  10. Hihii, kuinka mukavaa nähdä sinisen Totoron kotiutuneen! Huomaan, että sen kestotyrmistynyt tuijotus muodostaa oivan kontrastin kuningas Totoron riemuvirneelle :D

    Ransu kuuluu parrasvaloihin. Sininen ritari osaa kansainvälisenä (norjalais-suomalais) herraskissana suhtautua julkisuuteen juuri sopivan rennosti. Ei turhaa kohkausta, mutta aina aikaa luoda suopea pusuilme kameralle fanikuvia varten <3

    Unna Tuutikki lähettää suuresti muiskuja ja hurinoita Saaripalstalle ja tietty kaikille kommenteissa ihastelleillekin <3 Tuutulin ruokaherkkyyksissä on vielä hakemista, eikä nyt ihan kiveen kirjoitettua ole nuo kanasikajututkaan. Ruoka nimittäin maistuu sortista ja seuraamuksista riippumatta, joten illalliset Ransun kanssa menisivät epäilemättä kyljyshipaksi. Juoksusilakkahan on jo blogista tuttu käsite, ja taannoin todistin, kuinka kokonainen kanafile karkasi rappusiin yhdessä mustavalkoisessa välähdyksessä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, Totoron maaninen virne ja Mini-Totoron tyrmistys :-D On kyllä mainio lisä Totoron residenssiin ja mikä yllätys, olin kokonaan unohtanut kysyneesi Totoron kriittisiä mittoja.
      Ransu korostaa, että vaikka hänessä on norjalaisjulkkisverta, hän ei käytä huulirasvaa!
      Unna Tuutikin muiskuista olemme kaikki otettuja. Tuutulin söpönaama tulee koristamaan työpöytääni, missä Ransu voi käydä häntä ihailemassa aina halutessaan. Parhaillaan työn sankari on ulkona hakemassa iltapalaa.
      Kanafileen mustavalkoinen katoamistemppu :-DDD

      Delete
  11. Voi Ransu, olet vastustamaton hurmuri. En ihmettele julkkisurasi jatkumista :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No on se juu. Ihan hirveä hurmuri. Nyt se tosin ei kerjää huomiota, vaan istuu jääkaapin edessä selvästi pohtien miten sen saa auki.

      Delete
  12. Oi voi! Meillä täällä kaksi sinistä neitokissaa katselee Ransua sillä silmällä. Mutta eipä ihme jos Ransu on jo varattu. Tytöt tyytynevät ihailemaan hurmuria ruudun takaa ja natustelevat tyytyväisinä kuivattua kanaa (ja allekirjoittaneen puutarhurin kurkun lehtiä).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu lähettää iloiset huiskutukset sinisille neidoille! Kyllä Ransulla on niin iso sydän, että sinne mahtuu monta kissaneitoa ja niiden lisäksi vielä lukuisia hassuja kissatätejä ;-) Kurkun lehdet vain aiheuttavat ihmetystä :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!