Wednesday 15 April 2020

Punaisia pilkahduksia

Saniaistarhassa nousee muutamia ihania vadelmanpunaisia pystykiurunkannuksia, nämä ovat viime syksynä istutettuja. Olen tosi iloinen, että tulin laittaneeksi näiden pussin ostoskoriin! Edessä on kaiketi luonnonkantaa oleva violetimpi. Tässä kun kasvaa sekaisin luonnonkantaa ja sitten niitä viime syksynä istutettuja, on vaikea tietää, kumpaa ovat. Paitsi noista punaisista; niitä ei ollut tässä ennen.

Saniaistarhan punaisilla ei ole lajikenimeä, mutta tämä punaisen villin penkin tyyppi on 'Beth Evans', ystävien kesken Betti.

Vuokko-esikkopuutarhassa, joka on edellisen kuvan portista oikealle, nousee jo hämyvuokkoja. Nämä ovat ilmestyneet aivan yhtäkkiä. Nousevat lehdet ovat niin kapeita, kuin tikkuja, ettei niitä erota.

Aivan vaivihkaa on myös valkotäpläimikkä 'Mrs. Moon' tehnyt nuput ja avannut ensimmäiset kaksi kukkaansa.

Puutarhapantteri lempipaikallaan huussin rapulla auringossa. Istahdan minäkin usein seuraksi. Huussin porras kehittyi jo varhaislapsuudessa tärkeäksi auringonpalvontapaikaksi, vaikka se ei ollutkaan tämä huussi.

Siirrytään sitten toiselle puolelle pihaa Rohaniin. 'Rohan Weeping' -pyökin takana näkyy punaista.

Ihana näsiä se siellä alkaa olla täydessä kukassa.

Muotopuutarhan pastellimaailmaa puolestaan täydentävät 'Pink Giant' -kirjokevättähdet. Tänään havaitsin näiden vieressä pari tulppaanin nuppua nousemassa, tuli kiire pystyttää risuja niiden suojaksi.

Olohuoneessa on vahvempi värimaailma avautuvan 'Merengue' -ritarinkukan ansiosta. Se hehkuu! Onhan huoneessa punainen sohvakalusto ja mattokin, joten sopii täydellisesti. Vahvan punainen jalopelargoni sointuu hyvin myös. Korkeampi pelakuu on 'Prins Nikolai', jonka arvelen päättäneen taantua tavalliseksi Mårbackaksi, käy sekin.
Tässä kuvassa ei muuten satanut lunta, vaan ikkuna vaan... krhm... kaipaa pesua.


Hämyvuokko – Anemone nemorosa, punervat ja sinervät muodot ja lajikkeet
Jalopelargoni – Pelargonium Domesticum-Ryhmä
Kirjokevättähti – Scilla forbesii
Näsiä – Daphne mezereum
Pystykiurunkannus – Corydalis solida
Ritarinkukka – Hippeastrum
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata

16 comments :

  1. Ihastuttavan pinkit näsiän kukat! Miten ne voivatkin olla noin kauniin syvän vaaleanpunaisen väriset? Ovatko ne jotain jalosukua? Meillä on ihan sellaisia vaaleanpunahailukoita näsiöitä, kukassa olleet kyllä tuolla pusikoissa jo useamman viikon.

    Puutarhapantteri on selvästi aloittanut jo terassikauden. Katse on hyvin tarkkaavainen, selvä saalistajan katse.

    T: Kasveista mitään tietämätön Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuon pitäisi olla ihan perusnäsiää, kukkien avauduttua ne haalistuvat. On olemassa tummempi lajike 'Fire Hill', mutta halusin ihan perusnäsiän. Jos tämä nyt sitten on perusnäsiää!
      Musti on tarkkana kuin musta porkkana. Tälläkin hetkellä se saalistaa, vaikka ulkona riehuvat myrskypuuskat.

      Delete
  2. Ooh, miten keväiseltä näyttää kukkien ansiosta.
    Nuo erilaiset kiurunkannukset ovat niin upeita. En ole aiemmin haaveillut niistä, mutta nämä postauksesi saivat ihan uuden haaveen syttymään.
    Näsiä on todella upea myös. Naapuritontilla sitä kasvaa ihan luonnostaan, mutta harmiksi se ei ole tänne puolelle halunnut tulla.
    Täällä on sekä likaiset ikkunat, että ulkona sataa lunta. Olen todennut, että meillä ei ikkunoita kannata pestä ennen kuin kesäkuun alussa. Niin valtavat siitepölymäärät sotkevat ikkunat parissa päivässä uudestaan, jos ne pesee aikaisemmin keväällä. Tähän perusteeseen on ollut hyvä vedota, kun ikkunanpeseminen ei kertakaikkiaan houkuta... ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiurunkannukset ovat niin ihania, ja sointuvat erityisen nätisti lumikellojen ja jouluruusujen kanssa yhteen. Pystykiurunkannus on myös aika helppo ja viihtyy monenlaisilla paikoilla, ainakin minun tontillani. Jotkut muut lajit, vaikkapa safiirinkiurunkannukset, ovat selvästi kärsineet kesän kuivuudesta täällä, eivätkä ole menestyneet kuin pari vuotta.
      Ai niin, siitepöly! Alkukesällä, kun männyt kukkivat, sitä keltaista pölyä on täällä joka paikassa. Nyt ei todellakaan ole ikkunanpesun aika ;-)

      Delete
  3. Ihana kuva tarkkaavaisesta puutarhapantterista. Toivottavasti minunkin uusi pieni näsiäni kasvaa ja leviää. Vesa käski istuttamaan sen aurinkoiseen paikkaan, toivottavasti en laittanut sitä liian kuivaan. No, ainakin se kukkii nyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahaa, onko sinunkin näsiäsi Vakka-Taimesta? Vesalta olen omanikin ostanut. Tuossa ei ole erityisen kostea paikka, silti se viihtyy oikein hyvin. Maa on kyllä hyvää, vanha perunamaa.

      Delete
  4. Huokailen vain ihastuksesta kun luin edellisen ja tämän postauksesi putkeen. Ihanat punaiset jouluruusut ja vaikka mitä muitakin herkkuja (vaikken aikonutkaan niitä syödä, niin kuin peurat ja rusakot). Edellisessä postauksessa oli vielä söpö pieni mysteerikukkanenkin. Ikkunat ovat likaiset täälläkin eikä niitä varmaan pestäkään, ennen kuin pahin siitepölyaika on ohi. Jospa pian päästäisiin lumi- ja räntäsateista eroon ja sää muuttuisi lämpimämmäksi. Mukavaa loppuviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä on ihana kevät meneillään, vaikka nyt onkin melko hurja myrsky ja säätä voisi sanoa syysmyrskyisäksi. Sähköt on poikki.
      Toivon, että saat pian lapion uppoamaan maahan, maankaivuuikävä on niin kalvava vaiva! Täällähän on maata voinut kaivaa koko talven, joten oli maanmöyrijän unelmatalvi ja kevätpuuhatkin tuli aloitettua erittäin aikaisin.
      Mahtavaa: lisävahvistus periaatteelle, ettei ikkunoita vielä voi pestä!
      Toivottavasti siellä pian lämpenee ja kiitos, mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Delete
  5. Merenque on ihastuttavan hienostunut ja sopii todellakin hyvin punaisen pelaguun kanssa. Ei taida olla ihan tavallista sisustaa matot ja sohvat kukkien väreihin sopivaksi - tai toisinpäin.
    Pesin ikkunat muutama viikko sitten ja ovat jo ulkopuolelta harmaapilkulliset. Tässä lumikaaoksessa on ihan sama, näkeekö ulos vaiko ei. Aamuyön aikana on satanut varmaan 10 cm ja lisää tulee. Eilisaamun lumi sentään suli iltapäivällä kokonaan pois. Saapa nähdä, kuinka nyt käy. Lienee lumisin päivä viimeiseen puoleen vuoteen.
    Jänis-pirulainen kävi popsimassa "Bettini" kaljuksi. Jätti sentään toiseen paikkaan muutaman. Lumesta on se hyöty, että peittää kevätihanuudet jäniksiltä ja peuroilta piiloon.
    Huussin rapulla olen minäkin lapsuuden aurinkoisena päivänä istunut. Ei tosin ollut ihanaa puutarhapantteria kaverina, joten siitä plussat sinulle.
    Aurinkoisia päiviä sinne etelämeren saarelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi itku sitä teidän lumimäärää, ihan ihmeellistä. Täällä on satanut monta päivää lähinnä vettä. Vielä kolmisen tuntia sitten, kun kävin kauppareissulla Nauvossa, tuli vettä vaakatasossa, mutta nyt paistaa, toki tuulee yhä kovaa.
      Voi jänispirulaista! Sama tyyppi kai minunkin Bettini ekana vuonna söi, sittemmin olen pistänyt sen päälle jonkun suojahäkkyrän.
      Lapsuudessani oli muuten ihana pantteri, tätini perheen mustavalkoinen Simi, vietimme yhdessä kesiä suvun kesähuvilalla, joten Simi oli tärkeä osa lapsuuttani.
      Pikaista aurinkoistumista sinnekin!

      Delete
  6. ihan kuin meidän ikkunat, niitä ei osaa ole pesty pariin vuoteen. Ei haittaa, puutarha-aika on tärkeämpi kuin ikkunanpesu. Onpa pantteri komean näköisenä huussin portailla, turkki oikein hehkuu auringossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvin sanottu ja tuosta otan itsellenikin ohjenuoran puutarhanhoidosta vs. ikkunanpesu!

      Delete
  7. Ihania punaisia, varsinkin tuo Merenque on upea! Mikään ei tietenkään vedä vertoja puutarhapantterin komeudelle. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pantterit ovat tietenkin luomakunnan kuninkaita, mutta Merenguen väri on mielettömän ihana, hehkuva.

      Delete
  8. esikkopellon kevätsiivous, edellisen postauksesi nimi oli loistava, kuten koko postauskin. maan kaivaminen palkittiin. isäntä hankki talvella metallinpaljastajan, nyt hän kiertää pitkin maita ja mantuja. tähän mennessä käyttökelpoisin löytö on ollut kunnon puukonterä, varsi siihen tosin pitäisi tehdä;) kaunis puutarhapäiväkirja, kyl taas kelpaa kirjoitella.
    ihana tuo lumituisku kuva, vaik lumituiskua ei kyl enää kaivattaisikkaan. täälkin sataa ja paistaa vuoronperää, parhaillaan paistaa ja maa lumeton, mut niin kova tuuli, ettei ulos tee mieli nenäänsä pistää.
    Musti on niin uljas ja nauttii silminnähden elostaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, puukonterä onkin mukava löytö! Usemmiten löytyy rojua, ja sitä tuntuu olevan maassa niin mittaamattomasti, että paljastin piippaili lähes koko ajan. Koko tontti pitäisi kaivaa mullin mallin. Mutta voisihan sitä taas jossakin kohdassa kokeilla.
      Kävin kuvaamassa pihan ympäri, ja tyhmänä jätin pipon ja hanskat sisälle, sinnehän meinasi jäätyä. Todella hyytävä ja puuskainen tuuli.
      Kissat ovat ihania nautiskelijoita!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!