Friday 10 April 2020

Pääsiäisen keltaiset ilostuttajat

Viime päivinä olen tarkkaillut syklaaminarsissi 'Jetfiren' ensimmäistä avautuvaa kukkaa. Se on ihanan aikainen, aina pihani ensimmäinen.

Sitten eilen silmiini osui keltainen matala väriläiskä tontin toisessa päässä uudessa ruusutarhassa, tai oikeastaan karhunvatun alla. Se on torvinarsissi 'Elka', jonka kyllä mainitaan olevan erittäin aikainen, mutta eihän näitä asioita usko ennen kuin omin silmin näkee. Jo on, aikainen!
Tämä on kääpiökokoinen torvinarsissi, siis ei vain tämä yksilö, vaan lajike ylipäätään. Siinä lieneekin aikaisuuden syy. Kääpiöillä on etulyöntiasema, ei tarvitse venyä ennen kuin voi alkaa kukkia.
Tämän ihastuttavan uuden tulokkaan sipuleita istutin muutaman syksyllä tähän, joten toiveissa on samanlaisia kavereita piankin.

Tänään avautui myös ensimmäinen 'Jetfire' täydellisesti auki. En tiedä, miltä siitä tuntuu, kun se on menettänyt jokavuotisen johtoasemansa. Mutta siinä missä 'Elkaa' on vasta yksi, on näitä jo useita ja kukkia avautuu lisää koko ajan.

'Jetfiret' asustavat ruskopenkissä. Siinä kukkii myös 'Orange Monarch' -krookuksia. Keisarinpikarililjat ovat nousussa.

Täydellisen pääsiäiskimpun tarjoaa Fritillaria raddeana, joka on nyt täydessä kukassa. Taustavihreää kimppuun tuo lehteen puhkeava karviainen. Minun silmiini tämä on kimpuista kaunein, vaikka floristit lienevät toista mieltä.

Ja sitten on tämä sää! Tänään on ollut lämmin. Renssasin tienvarren ojaa ja mitä näinkään. Mukulaleinikit kukassa! Nämä kukkivat ojan pohjalla ja siellä onkin hyvät lämpimät olosuhteet, ojaan eivät kylmät kevätviimat osu. Aika ovelaa!

Ransu tuli katsomaan puuhailujani ja tuntui huolestuvan, sillä tähän on ilmestynyt aita ja mamma oli väärällä puolella aitaa.
Niinpä minulle tuli kiire takaisin oman pihan puolelle.

Meinasin sanoa, että ei pihallani vaan yksikään mukulaleinikki kuki, kun silmäni osuivat tontin lämpimimpään kohtaan eli vanhan talon kivijalan edustalle, siellähän on jo yksi auki. Seurana sillä on mitä komein pystykiurunkannus, ihan luonnonkantaa. Ihan kuin väittääkseen vastaan edellisen kirjoitukseni huomautusta, että nämä luonnonkiurunkannukset eivät muodosta niin rotevia kasvustoja kuin 'Beth Evans'. Oikealla on juhannuspioni valmiina kukkimaan helluntaina, ellei jo ennen.

Viimeinen silaus tähän kauniiseen päivään tuli kerrotusta rentukasta, jonka kukkanuppupalleroita ajattelin kuvata, kun huomasin, että yksi niistäkin on jo avautumassa! Nyt tapahtuu niin vauhdilla, ettei meinaa perässä pysyä.

Loppuun vielä huolestuneen Ransunuppupalleron ilme.

Toivotamme iloista pääsiäistä kaikille, terveyttä ja toivoa!

Hennan perheelle toivotamme voimia ja lukuisia etähaleja, etenkin Ransulta ja Mustilta, sillä arvelen niiden lohduttavan paremmin ♥


Juhannuspioni – Paeonia humilis 'Flore Pleno'
Mukulaleinikki – Ficaria verna
Pystykiurunkannus – Corydalis solida
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Torvinarsissi – Narcissus ryhmä 1

28 comments :

  1. Ihan parhaat pääsiäiskukat. Ransun ilme on kuvaava, ei saa olla väärällä puolella aitaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä ei pidä mennä paikkaan, jonne ei kissan mielestä ole menemistä! Äkkiä takaisin. Ihanaa, kun kukat löytyvät pihalta, kun en halua nyt kulkea taimikaupoilla mantereella käymään. Uskomattoman aikaisessa nämä ekat narsissit.

      Delete
  2. Olen kanssasi samaa mieltä että Fritillaria raddean on tosi hurmaava, erittäin kaunis lilja. Ihanat pääsiäiskukkakuvat toki muutkin. Ilo niitä on seurata. Mukavaa pääsiäisaikaa kauniin puutarhan väelle. Kissat ovat hyvin terapeuttisia, Ransulla on niin hauska ilme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo kalpeankeltainen on niin kaunis väri, hienostunut. Korkeuttakin tuossa on kuin keisarinpikarililjassa, eikä näytä olevan yöpakkasista juuri millänsäkään. Nyt täydessä kukassa kesti ihan hyvin -3 asteen yöpakkasen.
      Kiitos, mukavaa pääsiäistä sinullekin!

      Delete
  3. Ihanat maasta nousevat pääsiäiskukat, ihan huippua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Nyt kukkii jo korkeammalla kuin ihan maan tasalla - ällistyttävän aikaisin.

      Delete
  4. Täydelliset pääsiäiskukat! Ransun huoli oli ehdottoman tarpeellinen: ei ole oikein, että mamman ja hänen välissään on aita! Iloista pääsiäistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hirveän huolestuttava aita on, jos se erottaa Ransun mammasta. Onneksi mamma kotiutui harharetkeltään.
      Kiitos, iloa pääsiäiseen sinullekin ja erityiskiitos ihanan ahkerasta bloggaamisesta ja kommentoinnista! Mietin juuri, miten mahtavaa on, että aina ehdit kirjoittaa juttuja ja kommentoida toisten blogeihin, vaikka sinulla tuskin on kovin paljon ylimääräisiä hetkiä vuorokaudessa pienten lasten kanssa.

      Delete
  5. Onpa täydellistä, että narsisseja kukkii pääsiäisenä omassa puutarhassa. Hieno ajoitus. Toki ei muissakaan kukkijoissa vikaa ole.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihan uskomatonta, ja onhan nämä narsissit avomaalla pihalla vähän toista kuin ruukussa ostetut, vaikka ilostuttavat toki nekin. Mutta nämä ovat oikeita pääsiäisen ihmeitä :-)

      Delete
  6. Sain oikein etsiä, että löysin viimeisestä kuvasta Ransunuppupalleron.:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-) Olisin toki voinut rajata kuvaa, mutta hyvä, että löytyi!

      Delete
  7. Kiitos Saila, Ransu ja Musti ♥ Musti ja Ransu kyllä lohduttavat hyvinkin ♥

    Lohduttaa tosin myös sinun kevätkuvasi. Tänne satoi eilen lunta. Näyttää siltä kuin ensilumi olisi tullut.

    ReplyDelete
    Replies

    1. Molemmat pojat osaavat lisäksi halata oikein mallikkaasti. Tosin Ransun halien kylkiäisenä saattaa saada hampaanjälkiä nenäänsä ;-) Mutta kyllä nyt kaikki hoitotoimenpiteet ovat tarpeen sinun lohduttamiseen. Sitä paitsi Ransu on pureskellut minunkin nenääni, kun makasin joskus puolikuolleena vatsataudissa kylppärin lattialla. Shokkihoitoa, ja kyllä, potilas ei kuollut vaan virkosi.

      Delete
    2. Ransulla on siis Vaahteramäen Eemelin konstit hoitotyössä. Kun Eemelin isällä oli vatsa kipeä (sen jälkeen kun Eemeli ensin oli aiheuttanut stressiä, joka varmaankin aiheutti vatsakivun), Eemeli vei isälleen lämpimän padan kannen vatsan päälle. Harmi vain, ettei Eemeli ollut huomannut, ettei sitä saa tulikuumaksi lämmittää. Sen jälkeen isänsä nousi ja totesi, ettei täällä uskalla sairastaa! :-D

      Delete
    3. No kyllä elämä Ransun kanssa muistuttaa jossain määrin elämää Eemelin kanssa :-D Sitä vain ei voi sulkea puuvajaan vuolemaan ukkoja, nostaisi sellaisen metelin tai keksisi jonkun keinon ulos kumminkin.

      Delete
  8. F.raddeana on hurmaava. Laitoin sen vinkkilistalle, samoin nuo aikaiset narskut Elka ja Jetfire. Raddeanan hennon keltainen väri on hienostunut, kuten nuo kukkien kaino kellomaisuuskin.
    Lila pystykiurunkannus on venyttänyt mittaa varsin uhmakkaasti. Taisi kuulla sinun kehuneen Beth Evansin rehevyyttä.
    Voi Ransua, onneksi mamman saa takaisin, vaikka välillä aidan väärällä puolella rellestääkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muistelen, että F. raddeanaa on ollut Korpikankaan valikoimissa, mutta tuon omani olen tilannut ulkomailta. Taitaa sitä olla myös sipulitjamukulat.fi -sivustolla, sieltä olen tilannut ihania erikoisempia keisarinpikarililjoja.
      Luulen, että raddeana on turvallinen tuholaisten kannalta, sillä siinä tuntuu samantyyppistä tuoksahdusta kuin keisareissa, ja niitähän ei hajunsa takia kukaan maistele.

      Delete
  9. Voi, miten siellä jo vihertää! Tosi kauniita kevätkukkijoita! Meillä narsisseista eivät ole menestyneet kuin tetet, mutta noita Elkaa ja Jetfirea voisin kokeilla. Oikein hyvää pääsiäistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanasti nyt on kevät lähtenyt rullaamaan. Näitä matalia aikaisia kannattaa ehdottomasti istuttaa - no, kaikkia narsisseja kannattaa ;-)
      Kiitos, hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Delete
  10. Siellä on jo uskomattoman keväistä! Suloisia narsisseja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihanan kävistä, no tänään sataa, mutta se tulee jo tarpeeseen, uusia istutuksia ja ruukkuja on täytynyt jo kastella.

      Delete
  11. Voi Ransupallero! <3 Ihana on myös pääsiäiskimppusi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu on sellainen pallero, tiedät kyllä nämä palleroasiat ♥

      Delete
  12. Replies
    1. Se on todella aivan ihana - ja aikainen, silti kookas!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!