Saturday, 28 August 2010

Tunnari tuli

Ihku tunnustus tuli lähes samanaikaisesti Susannan työhuoneelta ja Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogin Tiinalta. Voi kiitos rakkaat blogikollegat!
Tunnustukseen liittyy Tehtävä. Pitää kertoa itsestään seitsemän asiaa. Se myös annetaan eteenpäin seitsemälle. Jälkimmäinen tehtävä oli helpompi.

Minulle suurin kauneus merkitsee toisten huomioonottamista ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimista. Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanille elämäni piristäjille:
Riihivillan Leena
K-blogin Jenni
Mustan ja harmaan Zepa (Tässä kohdassa Musti huomauttaa: eiku se Musta, se on niin kaunis!)
Kollon kurinoiden Sirpa
Eläkeläisen Kirsti
Tina's decorationin Tiina
Kotaelämän Laura

Sitten ne toiset seitsemän.
Rakastan kissojani. Tämä ei tule kenellekään varmaan yllätyksenä. Olen hyvin eläinrakas ja se lapsen vaihe, että riemastuu ja kiinnostuu nähdessään eläimen ei minulla ole koskaan mennyt ohi. Jostain syystä en ole koskaan halunnut lapsia, mutta kova kissakuume oli ennen kuin pystyin tarjoamaan taas kodin kissalle (ensimmäisestä Stella-kissastani on jo 20 vuotta aikaa). Musti ja Ransu ovat minulle perheenjäseniä, ja Viljo lähes päivittäisissä ajatuksissa. Tätä ei varmaan ymmärrä muu kuin toiset erittäin eläinrakkaat ihmiset.

Lähdin Englantiin opiskelemaan, sillä olin fanittanut maata jo pitkään ja käynyt siellä lukuisia kertoja. Silti oli yllätys, miten erilaista kulttuuri ja ihmiset ovat. Huomasin ikävöiväni Suomessa näkyvää peruskalliota ja siinä kasvavia katajia. Pidän Englannista vieläkin, mutta kuuden asuinvuoden jälkeen tunnen myös siellä asumisen huonoa puolta. Viha-rakkaussuhde? No ei ehkä niin voimakas mutta...

Rakastan kalliota ja olen heikkona kivimuureihin.

Tiedän paljon tervellisyydestä, terveellisistä elintavoista ja kasvien lääkinnällisistä vaikutuksista. En silti jaksa olla terveellinen, olin sitä vähän liian yltiöpäisesti reilut parikymppisenä ja sain varmaan yliannostuksen... Niinpä en nykyään liiku juuri lainkaan ja syön epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti ja juon varmaan liikaa viiniä. (Lisäsin tuon "varmaan"-sanan jälkikäteen).

Lapsuuden paikat ovat tärkeitä. Kuva on lapsuudenkotini keittiöstä, ulkona tuoksuu ikivanha syreeni. Myös kesähuvilallamme oli syreenejä. Molemmat paikat on myyty, ja kesähuvilasta näen edelleen unia, kaipaan sitä. Lapsuuteeni kuului kiinteästi purjehtiminen saaristossa, siksi varmaan asetuin saaristoon, niin tuttu tuoksuineen ja tuulineen.

Ranska on minulle rakas elämäni tärkeän ihmissuhteen myötä ja siksikin, että äitini on asettunut sinne. Kuva on hänen puutarhastaan, joka on minun suunnittelema (noin periaatteessa, käytännössä isäni ja äitini rakentama minun avustuksella). Kun menen Ranskaan, menen adoptoituun isänmaahan.

Sateen ropina, tässä lapsuudenkotini makuuhuoneeni ikkunasta nähtynä. Sen listasin, kun kysyttiin mitä kukin haluaa mukaansa kesähuvilalta kun se myytiin. (Listasin myös koirankopin, ja sen isäni otti minulle.) Haaveilen makuuhuoneesta yläkerrassa peltikaton alla. Se ei ole järkevää, sillä yläkertaani ei kannata rakentaa, alakerrassakin on kammari. Ehkäpä kuistille peltikatto, siinä voi sitten kuunnella sateen ropinaa.

9 comments :

  1. Iik mutta kiitos! Teen parhaani ja yritän vastata lähiaikoina. Olen hyvä unohtamaan tällaisia - mua saa muistuttaa ja patistaa. Joka tapauksessa kiitos, tämä on ilo ja kunnia! :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos kutsusta tunnustamaan! Taidan laittaa jotain oman blogini puolelle, en kissojen.

    Oli hauska kuulla että sullakaan ei ole mennyt spontaani eläinkiihkoilu ohi :-D Oon aina luullut että mulla viiraa pikkasen päässä, kun lullutan ihan tuntemattomienkin elukoille jos saan katsekontaktin. Ehh kuka sitä nyt ihmisille puhuis tai olis kamua - mutta eläimet! Eri juttu!

    ReplyDelete
  3. Olkaatte hyvät! En ole ihan varma kuinka tärkeää tunnustuksen ilmoittaminen tai eteenpäin laittaminen on; näitä tuntuu joskus olevan ihan hurjan paljon liikkeellä... Mutta on ilo näin hyvän syyn kanssa lähettää pieni tunnustus, vaikk aihania blogeja on kyllä paljon enemmän kuin seitsemän.
    Samat ajatukset, Zepa, eläimen nähdessään virnistäminen on lapsille ihan sallittua mutta kun on sellainen tyhmä virnistelijä aikuisena, kyllä se pistää miettimään! Onneksi muita höyrähtäneitä löytyy.

    ReplyDelete
  4. Minäkin tulen iloiseksi nähdessäni eläimen ja juttelen eläimille. :)

    ReplyDelete
  5. Sen kyllä uskon, Sirpa! :-)

    ReplyDelete
  6. Voi Saila, kiitos!!!
    Tosi mukavaa, että blogistani on iloa (ja ehkä hyötyäkin) muille. olen huono laittamaan tunnustuksia eteenpäin, mutta isot kiitokset silti:)

    ReplyDelete
  7. Voi Leena, eipä kestä :-)
    Ei varmaan ole mikään pakko tuosta ilmoittaa tai jatkaa eteenpäin. Järjellä ajatellen, jos kaikki laittaisivat aina seitsemälle tuon eteenpäin niin kohta ei blogeissa mistään muusta kirjoitettaisikaan, Ja se olisi hyvin, hyvin tylsää!

    ReplyDelete
  8. Hyvin mielenkiintoiset seitsemän asiaa sinusta. Kiitos niiden kertomisesta!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!