Ystävä oli muutaman päivän kylässä. Menimme retkelle joka päivä. Tähän kokosin paloja kotisaaren retkistä.
Yhden veneretkenkin teimme, mutta sinne en ottanut kameraa. Ehkä teen vielä blogijutun siitäkin, vaikka onkin vain surkeita puhelinkuvia.
Palasimme vielä eilen samaan paikkaan, tarkkailimme ja lähdimme hitaasti siirtymään kohti jonkin linnun hälytysääntä. Jonkin ajan kuluttua näimme, kun mustarastas ajoi pöllöä takaa.
Upeat pöllöhetket!
Saavuimme entiselle kalkinpolttouunille.
Luonto valtaa kaivannot takaisin.
Kipusimme ylös louhoksista kallion päälle. Osa kiviaineksesta on rapautunut aikojen saatossa, kovempi aines on jäänyt koholle raidoiksi.
Täältä ylhäältä näkee kauas, sillä ollaan saaren korkeimmalla kohdalla. Kauimpana siintävät Iniön saaret.
Kaikki on hurmaavan vihreää. Tämän pähkinä-kuusimetsän aluskasvina on mm. ketunleipää ja sinivuokkoa. Katso kuusen sammaloituneita varpaita! Onko kauniimpaa.
Keltamaksaruoho kukkii joka kivenkolossa kuin viimeistä päivää. En ole toista näin runsasta kukkimisvuotta nähnyt.
Kaivoksen laiturista on jäljellä enää muisto. Olen tietääkseni ollut tuossa yötä ehkä puolivuotiaana silloin, kun se oli vielä laituri. Tai ei siis laiturilla yötä, vaan purjeveneessä.
Osa metsästäni on kuivaa kallionlaen männikköä, osa kosteampaa kuusikkoa kohti notkelmaa, jossa on entinen niitty tai pelto. Kuusten seassa kasvaa myös pähkinäpensasta.
Mustin metsän eteläpäässä on kostea metsätilkku tervaleppää ja haapaa. Syksyn hirmumyrsky kaatoi pitkän männyn.
Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää paljoa käytetä, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.
Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää paljoa käytetä, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.
Keltamaksaruoho Sedum acre
Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria
Tummaraunioinen Asplenium trichomanes
Verikurjenpolvi Geranium sanguineum
Olipas mukavaa päästä kierrokselle kotisaarellesi, kaunista ja monipuolista luontoa! Aina mielenkiintoista tutustua myös uusiin kasveihin, vaikkakin näytön kautta. Mukavaa heinäkuun jatkoa!
ReplyDeleteMia, Jkl
Kiva, että tulit kierrokselle! Saariluonto on aina yhtä hämmästyttävää monimuotoisuudellaan. Tällaisella suht pienelläkin saarella on vaikka mitä.
DeleteKiitos, hyvää heinäkuuta sinullekin!
Kiitos tästä lumoavasta saariretkestä. Käsittämätöntä, miten paljon kauniita ja kiinnostavia yksityiskohtia luonto tarjoaa. Kivien ja kallioiden muodot, vihreän eri sävyt, hienot kasvit, lahoava puu, historian kerrostumat. Alligaattorit ja maahiset tuolla elävät rinnakkain. Sammaloituneita kuusenvarpaitakin voisi katsella ja kuvata puoli päivää.
ReplyDeleteNiinpä, muutaman kilometrin halkaisijaltaan saarella kaikkea tätä ja vielä paljon muuta. Lisäksi retkeily on todella antoisaa ystävän kanssa, joka myös haluaa viettää aikaa tutkaillen kaikkia yksityiskohtia ja tarkkaillen puoli tuntia paikoillaan, jos pöllö näkyisi.
DeleteKaikki tämä vaaleanvihreys on aivan huumaavaa verrattuna tavanomaiseen heinäkuuhun, joka on kuiva, väsyneen ja pölyisen vihreä.
Kiitos paljon kiehtovasta Satumetsän seikkailusta. Kyllä asut upealla ja aivan ainutlaatuisella saarella. Kalkkipitoinen kasvualusta näkyy hienosti kasvullisuuden omaleimaisuudessa. Ja mitkä hämyiset ja kutsuvat metsänpeitot!
ReplyDeleteEtsin vähän lisätietoakin kalkkilouhoksen historiasta. Mielenkiintoista oli kuvista nähdä, miten luonto tyynesti ja vakaasti siellä elää omaa elämäänsä, kun sitä ei rajoiteta, ja käärii rakennukset sisäänsä. Muistan lukeneeni, että jo muutamissa kymmenissä vuosissa, viimeistään sadassa vuodessa mikä tahansa rakennettu alue muuttuu metsäksi ilman ihmisen toimintaa.
-Mummopuutarhuri
Kiva, että viihdyit seikkailulla! Tämä saari on tosiaan ainutlaatuinen, mutta niin on tosin aika moni muukin saari ;-)
DeleteEntiset louhokset ovat aika tehokkaasti metsittyneet jo 60 vuodessa. Maata peittävät kevätesikot, vuokot, lehdokit, linnunherneet ja tietenkin käärmeenpistoyrtti, kalkkimaan suosija. Ei voi sanoa, että tuollainen edesmennyt teollisuus enää rumentaisi maisemaa, oikeastaan se on kiinnostavampaa näin.
Onpa huikean ihanat kuvat. Mielenkiintoista katseltavaa ja on kyllä kaunista.
ReplyDeleteMukavaa, että viihdyit!
DeleteVoi aah! Saariluonnossa henkii ihan oma ihana maailma💚 kesän upea idylli maalaismaisemissa.
ReplyDeleteUpeat kuvat ja kaunista🌸
Kiitos ihanasta kommentista!
DeleteKiitos - kuljin silmin ja miettein niin mieluusti matkassasi - ihanaa kun kuvasit. "Kirjansivukalliot" on uskomatonta luonnontaidetta!
ReplyDeleteSinä luonnossa liikkuja pystyit kuvittelemaan itsesi tänne ehkä pyörän selässä... huomenna saankin seuraavan vieraan, joka tulee pyörällä!
DeleteMielenkiintoinen saarikierros! Hienoja nuo uurteisiksi kuluneet kivet!
ReplyDeleteNiitä ja niiden ihmeellisiä kuvioita jaksaa katsella ja ihmetellä loputtomiin, vaikka olisi nähnyt ne ties kuinka moneen kertaan.
DeleteKiitos kivasta päiväretkestä kauniissa maisemissa. Onneksi alligaattoria ei näkynyt!
ReplyDeleteNo juu, olisi voinut varpaisiin sattua ;-)
DeleteHyvänen aika sentään miten ihanaa luontoa ja erikoisia luonnonilmiöitä. On Sinulla hurmaava kotisaari. Minä aina välillä haaveilen pähkinäpensasmetsiköstä.
ReplyDeleteNiin kaunista ja ihastuttavaa 🤩🤩 Alligaattoria en haluaisi tuolla kyllä tavata.
ReplyDeleteKiitos ihanasta retkestä. Keltamaksaruoho kukkii nyt keltaisena tien varsilla manner-Suomessakin. - terkuin pienen pihan Tuija
ReplyDelete