Wednesday, 30 July 2025

Navetan seinä taustana

 Pikkuinen navettani on kuvauksellinen tausta monelle puutarharäpsylle.

Kun edellisessä jutussa manasin, että en ole saanut päivänliljoja kukkaan, tarkoitin jalostettuja tarhapäivänliljoja. Rusopäivänliljaa luotettavampaa kukkijaa ei olekaan ja se on täydessä kukassa nyt.

Parempi kuva on tietysti tämä, jossa Ransu tassuttelee pihatiellä. Otin sen, kun päivänliljat olivat juuri aloittaneet kukinnan.

Hehkulilja 'Red Velvet' on myös tullut kukkaan. Villi palsternakka on ihana väripari ja navetan seinä oivallinen tausta.

Preerian rohtosormustinkukat, heleäorjanruusu, 'Alchymist' -ruusu ja rohtosalvia tuli myös kuvattua navettaa vasten kuukausi sitten.

Tuolloin aloin tehdä kiveystä navetan siihen päätyyn, josta sinne mennään sisälle, kun hermostuin vyötärönkorkuiseen heinikkoon. Homma on jäänyt tuohon tilanteeseen, sillä pian lähdin kaupunkiin, sitten oli vieras toisensa perään, sitten työkiireet ja sitten taas kaupunkireissu... ehkä lähiaikoina pääsen jatkamaan, sillä kiveykset ovat ihan lempiprojekteja!
Navetan kivijalan vieressä on aiemmin tekemäni kiveys, johon olen istuttanut 'Minor' -nummiajuruohon. Se peittää jo ison alan, mutta on todella kätevä kasvaessaan aivan maanpinnan myötäisesti.

Tein pikkuisille kivikkokasveille alppipenkin navetan eteläseinustalle yhdeksän vuotta sitten. Penkin tähtihetkiä ovat kevät ja alkukesä, nyt siinä kukkii vain muutama itsekseen tullut pioniunikko, jotka yritän muistaa kitkeä ennen kuin tuottavat tsiljoona siementainta. Ja kukkii tuossa myös hentoinen pisaralaukka.

Katsotaanpa alppipenkin kasveja vähän lähemmin. Sieltä en ole raportoinut ollenkaan koko kesänä! Neilikka Dianthus freynii kukki muistaakseni ensimmäistä kertaa, vih-doin-kin. Se on viimein alkanut myös levitä.

Ihanaakin ihanampi kellolaukka on kaunis ja tärkeä. Sen siemenet on aikoinaan lähettänyt kaimani Saila, jolla on oma blogi Kivipellossa: KLIK

Taustana laukalle edellisessä kuvassa oli hehkuva ajuruoho 'Coccineus' (tarkemmin ottaen Thymus Coccineus-Ryhmä 'Coccineus', niinpä tulee tyhmemmällekin selväksi, että nimi on Coccineus).

Nyt ollaan noin kuukauden takaisissa kuvissa. Vuorineilikka kukki tänä vuonna runsaammin kuin konsanaan, kasvanutkin se on. Taustalla on rusolaukkaneilikka 'Düsseldorfer Stolz'.

Vanhemman kiveyksen kolossa elää kaunis mehitähti lähes täysin vailla multaa, valitettavasti lajista ei ole tarkempaa tietoa.

Musti esittelee. Osalla kasveista on taimilaput, sillä taidan istuttaa tähän tänäkin vuonna kukkasipuleita. Silloin on paras tietää, missä kohdissa kasviaarteet elävät. Toisia sipuleita saattaa kyllä vahingossa kaivaa ylös, kun niillä ei ole mitään merkkejä.

Kesäkuun kuvassa näkyy navetan kulman siperiankurjenmiekka kukassa. Coccineus erottuu punaisena, samoin alppipenkin toisessa päässä pinkki rusolaukkaneilikka.

Kääpiöneilikka kukki tänä vuonna vaisusti, ehkä sateinen alkukesä ei ollut sen mieleen.

Neilikan kupeessa elävä valkotupsulaukka kukki sen sijaan mukavasti. Alppipenkissä asuu tällaisia pikkuruisia laukkoja. Valkotupsulaukka ei ole koskaan levinnyt, aina vain nousee tuo yksi kukkavarsi. En pistäisi pahakseni useampaa kukkaa. Kookkaat lehdet kuuluvat isomaksaruoholle, joka on tullut tähän itsekseen.

Siinä vieressä elää pari rusolaukkaneilikkaa. 'Düsseldorfer Stolz' on todella luotettava; yksikään toinen laukkaneilikka ei ole osoittautunut kestäväksi, mutta se menee jopa ilman talvisuojausta. Oikealla häämöttää suloinen ahokissankäpälä 'Alex Duguid'.

Tästä patjarikosta ('Purple Robe') olen haltioissani. Kerrankin rikko on selvinnyt puutarhassani – peräti kaksi vuotta! Aina aiemmin ne ovat kuolleet alle aikayksikön. Se ainakin näyttää olevan ongelmana, että ne nostavat juuristoaan maasta eivätkä sitten kestä kesää eivätkä talvea, lunta kun tähän alppipenkkiin ei kerry talvisuojaksi sitäkään vähää kuin muualle. Edessä levittäytyy kaunis espanjanmaksaruoho 'Minus'.

Tätä kasvia myydään useimmiten maksaruohona ("Sedum pachyclados 'White Diamond'"), mutta kyseessä on valkoruusujuuri. Taimituottajat eivät paljon vaivaudu selvittämään kasvitieteen kiemuroita. Ruusujuuri leviää kauniisti mattomaisena ja kukki valkoisena kesäkuussa.

Otin eilen tuoreita kuvia kesän hankinnoista. Rusolaukkaneilikka 'Varretu' kukki jossain vaiheessa, mutta en huomannut ottaa siitä kuvaa. Mutta on siinä tuorekin kukinto, huomaatko? Hailean liila kuinto lehtien seassa. Laukkaneilikat ovat hauskoja kukkiessaan vähän pitkin kesää, vaikka pääkukinta osuukin kevätkesään.
Taustalla on uusi patjarikko 'Appleblossom'. Lajikenimi on epäselvä, sillä tuon nimisiä on useita, mutta täytyy tutkia tarkemmin ja yrittää selvittää, jos tuo kukkii uudestaan eli pysyy hengissä. Toistaiseksi se ei näytä kukoistavan, mutta ehkä se selviää talvesta jotenkin. Tai sitten ei.

Mätäslaukkaneilikka 'Sugar Baby' kukki ihanasti, mutta en huomannut ottaa siitä silloin kuvaa. Mätäslaukkaneilikoita olen istuttanut useita, sillä lähes aina ne kuolevat pois talven mittaan – tai oikeastaan kevättalvella auringon paahtaessa ja kuivuuden koetellessa. Mutta yritän jälleen kerran.

Kommenteissa oli puhe 'Nifty Thrifty' -rusolaukkaneilikan kukkimisesta (tarkensin lehtiin, kun keltareunaiset lehdet ovat tämän laukkaneilikan erikoisuus). Se kukkii täälläkin ja on kukkinut vaisusti koko kesän yhdellä tai kahdella kukkavarrella kerrallaan. Mutta elossa on ja paksusti voi! 
Kerrankin tämä laukkaneilikka selvisi talvesta hyvin. Se oli kyllä suojattu, vaikka ehkä viime talveksi ei olisi tarvinnut. Toisaalta keväällä varjostus / suojaus kuivumiselta tuntuu olevan näille vielä tärkeämpää.


Ahokissankäpälä Antennaria dioica
Espanjanmaksaruoho Sedum hispanicum
Hehkulilja Lilium Aasialainen-Ryhmä
Heleäorjanruusu Rosa dumalis
Isomaksaruoho Hylotelephium telephium
Kellolaukka Allium narcissiflorum
Kiiltoluppio Sanguisorba tenuifolia
Kääpiöneilikka Dianthus subacaulis
Mehitähti Sempervivum
Mätäslaukkaneilikka Armeria caespitosa
Nummiajuruoho Thymus praecox
Palsternakka Pastinaca sativa
Patjarikko Saxifraga Arendsii-Ryhmä
Pioniunikko Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä
Pisaralaukka Allium carinatum ssp. pulchellum
Rohtosalvia Salvia officinalis
Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea
Rusolaukkaneilikka Armeria maritima
Rusopäivänlilja Hemerocallis fulva
Siperiankurjenmiekka Iris sibirica
Valkoruusujuuri Rhodiola pachyclados
Valkotupsulaukka Allium orientale
Vuorineilikka Dianthus gratianopolitanus

5 comments :

  1. Ai että, kun onkin soma tausta tuo navettasi! Kauniit kukat, ihanat pojat, vallan täydellistä.

    ReplyDelete
  2. Tuo on erittäin ihana kuva tuo sormustinkukka, ruusu, salvia, navetta!

    ReplyDelete
  3. Kuivahkon puutarhan omistajalle ihan huippu mielenkiintoinen postaus. Monia alppipenkkisi kasveja täällä jo kasvaakin kuivimmissa paikoissa, ajuruohoja, laukkaneilikkaa ja muutamia muita neilikoita, patjarikkoa ja maksaruohoja. Omat laukkaneilikkani olen hankkinut nimellä rantalaukkaneilikka. Liekö sama vai eri kuin tuo hyvin saman näköinen rusolaukkaneilikka. 'Düsseldorfer Stolz' siirtyi nyt joka tapauksessa hankintalistalle. Tykkään kovasti näistä suloisista palleroisista neilikoista. Dianthus freynii -neilikan ostin Vakka-Taimesta vuosi sitten muistaakseni suomennoksella kumpuneilikka. Samalla tuli hankittua patjaneilikka ja sulkaneilikka. Hennon vaaleanpunertava sulkaneilikka kukki runsaasti jo tänä vuonna. Kumpuneilikka teki yhden kauniin vaalean pinkin kukan, mutta patjaneilikassa ei vielä ollut kukkia lainkaan. Alppipenkkisi vaaleanpunainen vuorineilikka on myös kaunis ja kiinnostava. Muutamia vuosia sitten hankkimani patjarikko kuoli ensimmäisenä talvenaan, mutta viime syksynä istutettu selvisi hyvin ja kukki nyt keväällä runsaasti. Se taitaa olla tosi herkkä talvimärkyydelle ja ehkä juuri myös kevätahavalle. Kasvupaikka on nyt parempi, mutta pitää muistaa tuo kevätsuojaus.
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete
  4. En ikinä kyllästy ihastelemaan kuviasi, tuo idyllinen maalaismaisema imaisee niin mukaansa. Saaristoelämä on taatusti luonnonläheisen kaunista. Monesti netistä ihastelen saaristokuvia meren äärellä, houkuttelevan ihanaa. Olisipa joskus mahdollisuus asua noissa maisemissa. Tai ainakin viettää monta kuukautta aikaa.
    Kesäterkkuset sinne!

    ReplyDelete
  5. Nyt tuli kyllä taas silmäkarkkia vatsan täydeltä. Ihania kuvia ja ihania kasveja. Laukkaneilikoita on saatava lisää. Samoin patjarikkoja. - terkuin pienen pihan Tuija

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!