Thursday, 10 July 2025

Ruusutarhassa

 Keskikesän huumaa.

Ensimmäisenä kukinnan aloitti tarhakurtturuusu 'Syke', josta raportoin juhannuksena. Sen edessä kukkii suloinen Dreamland-kurjenpolvi eli 'Bremdream', Orkney-saarten suuren kasvimiehen Alan Bremnerin luomuksia. 
Kaikki rehottaa ja täpläpeippi on kasvanut ennätyskorkeaksi. Tuota luonnon pienikukkaista lemmikkiäkin täytyisi varmaan yrittää repiä pois. Ehkä puen märkäpuvun ja sukellan kasvien sekaan hoitamaan aluetta.

Kiinanpionit avautuivat ennen ruusujen pääkukintaa. Tämä kaunokainen on 'Wladyslawa'. 

Loistokurjenmiekka 'Double Standard' meni puoliksi vinoon viime viikonlopun myrskyssä, mutta noin puolet kukkavarsista on yhä pystyssä.

Heleäorjanruusu kukkii yhä pergolassa, sen seuraksi on tullut köynnösruusu 'Alchymist'.

Vielä viimeinen kuva orjanruususta ennen kuin sen kukat kuihtuvat. Nyt tuli vähän lämpimämpää hetkeksi ja se taitaa lopettaa kukinnan. Pitkään se on kestänytkin! 
Rohtosormustinkukat ovat edelleen iskussa, kiitos pitkien kukkavarsien. Köynnösruusu 'Alchymist' löytyy vasemmasta reunasta. 
Muistin nyt, että orjanruusun tyvellä kasvaa kärhö 'Niobe'. Sen kukkia taitaa joutua vähän etsimään tuolta ryteiköstä. Kärhön kasvu kyllä alkoi hyvin keväällä, mutta sitten kaikki muu kasvillisuus kohosi ennätysmittoihin.

Ihastelin sateiden kastelemaa 'Overdam' -koristekastikkaa tässä parina päivänä. Viime viikonloppuna satoi peräti 10 mm. Maanantain ja tiistain välisenä yönäkin satoi, mutta lopulta siitä kertyi vain pari milliä. Olen löytänyt pari pahoin kuivunutta kasvia puutarhastani, sillä sateisuudesta huolimatta vesimäärä ei ole suuri ja kovat tuulet kuivattavat kaiken kovin äkkiä.

Ranskanruusu 'Rosa Mundi' eli kirjoapteekkarinruusu alkaa kukkia. 

Olen istuttanut kameliajasmikkeen ruusutarhaan ison orjanruusun pergolan eteen, mutta jasmike ei millään suostu kasvamaan metriä korkeammaksi. Ja sekin metri kasvaa nyt lähinnä vaakatasossa, varmaan tuulista johtuen. Harmillista, mutta ehkä pensas vielä jonakin päivänä lähtee venymään korkeutta.

Onneksi sentään loistojasmikkeet kukoistavat. Niistä kolme kasvaa tontin yläreunalla täydessä paahteessa ja ne kukkivat kuin viimeistä päivää – ja tuoksuvat.

Kun sade kuivuu, nousevat koristekastikatkin takaisin pystyyn. 'Wladyslawa' on siitä kiva kiinanpioni, ettei sitä tarvitse tukea, kunhan ympärillä on korkeita perennoja tuomassa vähän selkänojaa elämän myrskyissä.

Marhanliljoilla on hyvin vaihteleva vuosi. Pari lajiketta kuihtui alkukesällä kokonaan, muutama kukkii tavallista vaisummin. Joissakin ei näy mitään eroa muihin kesiin. Ruusutarhan 'Peppard Gold' -lajikkeet ovat suht nuoria vielä, ja niissä on nyt vähän aiempaa runsaampi kukinta. Oranssit kukat saavat ihanaa vastakaikua 'Alchymist' -ruususta.

Ah, 'Alchymist' vielä kerran! Ihastuin tähän ruusuun vuosia sitten lehtikuvassa ja olen niin onnellinen, että minulla nyt on se ja se kasvaa ja kukkii joka vuosi vähän aiempaa paremmin. En kyllästy ihastelemaan ruusun sävyä rohtosormustinkukkapedillä.

Tai 'Peppard Gold' -pippurihöysteellä ryyditettynä.

Keitokseen on liittynyt myös sitruunainen maarianverijuuri. Sitä kasvaa täällä tienposkessa, mutta istutin sen tarkoituksella ruusutarhaan, sillä se on valtavan kaunis luonnonkukka.

Eipä Rosa Mundiakaan kyllästy ihailemaan.

Seuraan ovat liittyneet nimettömät pionit, joiden ostamista hieman kiroan. Tämä ylisuuri hörselö voi olla tai olla olematta 'Madame Emile Débatène', mutta on tämä siksi vähän liian vaalea. Joka tapauksessa pioni on aivan liian suurikukkainen. Tämä kukka on taipunut mäkimeiramin sekaan, mikä kai tuo törkeän kokoiselle kukalle vähän säädyllisyyttä.

Seuraava pioni samasta ostoskeikasta tulee kukkaan. Ostin 'Madame Emile Débatène', 'Pink Panther' ja 'Flame' -juurakot Lidlistä kuusi vuotta sitten, viime vuonna vasta edelliskuvan jättikukkainen kukki. Nyt kukkii tämä seuraavakin enkä tule hullua hurskaammaksi lajikkeista, sillä kumpikaan näistä pioneista ei oikein näytä yhdeltäkään niistä mitä luulin ostavani. Tälle pionille tukea tarjoaa kultakärsämö.
Väärä lajike ei hirveästi haittaa, sillä en ylipäätään tajua, miksi menin ostamaan tällaisia yhdentekeviä pinkkejä pioneja. Harmittaa sen takia, että en niin välitä pioneista, jotta haluaisin täyttää ruusutarhani niillä – etenkään tällaisilla suihkusienihörselömallisilla. 

Saman ostoskeikan pioneista kolmaskin on elossa. Se on vuosia kasvanut hedelmätarhan alaosan kivipengermän päällä keskellä heinikkoa ja nokkosia. Yleensä alukesän jälkeen en ole sitä enää nähnyt. 
Viime syksynä purin pengermän ja muurasin sen paremmin laastin kanssa. Huhtikuussa huomasin, että työmaan yläpuolella olevasta maakasasta versoo pioni. Siirsin sen parempaan paikkaan ja huomasin samalla, että sen juuri oli mennyt ylösalaisin, kun maata oli kaivettu mukkelis makkelis.
Nyt pioni on taas kuihtunut, joten ehkä yritän kääntää juuripötkylää vähän normaalimpaan suuntaan – tai riippuu siitä, miten juuret ovat siitä kasvaneet. Ehkä tälle pionille täytyy antaa sitkeysmitali ja minun täytyy lakata haukkumasta niitä.

Ensimmäiset David Austin -ruusut ovat avanneet kukkansa. Viime marraskuussa istutettu Abraham Darby eli 'Auscot' tuotti ensimmäisen kukkansa, tästä jo näkee kukkien ihastuttavan värin. Nuppuja on runsaasti.

Ruusujen kukinnan alkaessa aloittaa myös harmaakäenkukka, loistava ruusujen välikasvi.

Ketoruusuruoho on myös ihana ruusunkukkien lomassa. Tässä kukkaan on tulossa Boscobel eli 'Auscousin'. Viime vuoden vaisun Austin-kesän jälkeen on ihana nähdä, miten paljon nuppuja niissä kaikissa nyt on!

Boscobelin vieressä kasvaa hyvin kauniskukkainen siementaimi-lehtoakileija, joka oli sinisenä väärän värinen Rohaniin joten siirsin sen ruusutarhaan. Kuva on monen viikon takaa, mutta näin täydellinen kukka on pakko huomioida edes myöhään.


Harmaakäenkukka Lychnis coronaria
Heleäorjanruusu Rosa dumalis
Kameliajasmike Philadelphus × virginalis
Ketoruusuruoho Knautia arvensis
Kiinanpioni Paeonia lactiflora
Koristekastikka Calamagrostis × acutiflora
Kultakärsämö Achillea filipendulina
Lehtoakileija Aquilegia vulgaris
Loistojasmike Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'
Loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä
Maarianverijuuri Agrimonia eupatoria
Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä
Mäkimeirami Origanum vulgare
Ranskanruusu Rosa Gallica-Ryhmä
Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea
Tarhakurtturuusu Rosa Rugosa-Ryhmä
Täpläpeippi Lamium maculatum

7 comments :

  1. Siementaimi-lehtoaikileija on pukenut samantien ylleen useamman mekon. Vai onko päällyshameen alla alushame ja pitsilahjepöksyt? Aika ihana.
    'Alchymist' ja niin on 'Auscotkin'. Jotenkin nuo oranssiset sävyt ja terälehtien limittäinen runsaus miellyttää silmää. 'Lady of Shalottissani' on ollut jotain toukkaa napsimassa nuppuja, ja lehdissäkin ilmeisesti ruusuetanaista. Kuten lähes kaikissa pihan ruusuissa. Nyt Ladyn uudet nuput näyttäisivät ehjiltä.
    Meillä tämä kesä ei suosi marhanliljoja. Osa ei noussut ollenkaan, osa ei tehnyt kukkavanaa. 'Claude Shride' sentään kukkii parhaillaan.
    Täällä myös yksi 'Mme Emile Debatenen' ostanut ja jonkun nimettömän saanut. En ole enää aikoihin pelannut kevätmessujen liljabingoa. Teema onkin vaihtunut markettien pionibingoon.
    'Alchymist' on varsin reipas ruusu yrittäessään kilpailla orjanruusun kanssa. Hyvinhän se pärjää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen aika heikkona tuollaisiin kerrottuihin akileijoihin, ja on mukavaa, että sen mallisia siementaimia silloin tällöin tulee, kun ensin hankin tai kasvatin pari saman mallista.
      Oranssikukkaiset kerrotut ruusut ovat vastustamattoman ihania. Hyvä, että sinullakin Shalott tulee kukkaan. Jännää, miten monilla nyt on marhanliljaongelmia. Yksille kasveille oli loistava talvi (ruusuille ainakin täällä), toisille taas jostain syystä vaikea – tai kevät. Ruusujen valtti on se, etteivät ne verso kovin varhain.
      Meistä kumpikaan ei taida enää ostaa juurakoita messujen tai markettien pussitarjonnasta. Tai voihan sitä, jos on määrättömästi tilaa niille virhekappaleille.
      Alchymist kasvaa parin metrin päässä orjanruusun tyveltä ja toivoin, että välimatka riittää, onneksi niin näyttää käyneen.

      Delete
  2. Oi mitä kukkarunsautta ! Itse en helteitä kaipaa mutta voisi ehkä sateettomia päiviä olla vähän enemmän. Kaikki kukkii niin paljon pitempään vähän viileämmässä,helteellä kukinta on niin nopeasti ohi. Tuo pioni ym juurakko bingo alkaa kyllä välillä jo naurattaa,keväällä ostin mikadonkämmenen juurakon mutta sitä siitä ei kyllä tule. Nyt odottelen onko joku leimu vai mikähän lienee,onneksi yksi kukinto tulossa niin pian selviää mikä kasvi lotossa tuli. Viime vuonna yhdestä pussista tuli ihan selvä rikkaruoho,toki sain hyvityksen kun ilmoitin kuvien kera siitä. Olen myös ostanut pioneja saksalaisesta,viime kesän puupionit yllättivät kun toiseen tuli.jo.kukka. Toisaalta joidenkin kukintoja olen odottanut jo monta vuotta.
    Hyvää kesää!
    -Eeva-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti siellä on nyt sateetonta. Täällä puolestaan löysin tänään lisääkin rutikuivia kohtia. Tuntuu oudolta, että sateisena kesänä voi olla kuivaa, mutta on tuullut todella paljon, eivätkä satunnaiset parin millin sateet kastele riittävästi näköjään.
      Voihan mikadonkämmen! Ja rikkaruoho, jestas. Minullekin tuli konnanyrtin sijaan ukonhattu, vieläpä kahteen kertaan, kun lähettivät uuden hyvitykseksi :-D
      Juurakoiden kanssa saa kyllä harrastaa kärsivällisyyttä.

      Delete
  3. Mikä akileija 🤩 - emäntä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä upea. Tuota ei voinut mitenkään kitkeä ja viedä kompostiin.

      Delete
  4. Kivipellon Saila10 July 2025 at 21:13

    Tuo Akileija on superkaunis💚! Vuosia sitten päätin, että en osta pussipioneita enkä mitään messuilla myyvistä päällekäyvistä myyjiltä, mutta jäljelle jää purkituserheet, mutta usein ne ovat hyviä erheitä! Meillä liljojen kanssa on montaa eri tyyliä, osa kasvaa hyvin ja osa ei, varmaan kevään hyytävä sää kurmuutti niitä! Olen ihastunut noihin ihaniin oransseihin ruusuihin eli kiitos kuulunee sinulle 🧡 tartuntaa sain ! Pienet lemmikit ovat ihania kun kukkii! Riivin niitä pois ajoissa, mutta silti niitä jäi ja nyt niitä todella ei voi unohtaa, siemenet tarttuvat niin kuin iilimdot kiinni vaatteisiin! Leikkaatko kameliajasmiketta? Mulla on monihaarainen puumainen, melkein kolmemetrinen, tyvi kalju, en ole uskaltanut leikata.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!