Retkeilyä kotisaarella

 Ystävä oli muutaman päivän kylässä. Menimme retkelle joka päivä. Tähän kokosin paloja kotisaaren retkistä. 

Yhden veneretkenkin teimme, mutta sinne en ottanut kameraa. Ehkä teen vielä blogijutun siitäkin, vaikka onkin vain surkeita puhelinkuvia.

Matkalla kohti entisiä kalkkilouhoksia on kaunista rantalepikkoa.

Pähkinälehtoja riittää. Lehdet ovat kuin lasimaalaus. Suunnilleen tässä kohdassa näimme kaksi sarvipöllöä, jotka lähtivät lentoon. 

Palasimme vielä eilen samaan paikkaan, tarkkailimme ja lähdimme hitaasti siirtymään kohti jonkin linnun hälytysääntä. Jonkin ajan kuluttua näimme, kun mustarastas ajoi pöllöä takaa. 

Upeat pöllöhetket!

Rannan polulla kasvaa täydellisen muotoinen kataja.

Saavuimme entiselle kalkinpolttouunille.

Tällä niemellä osa louhoksesta on luolassa, joka on täyttynyt vedellä.

Luonto valtaa kaivannot takaisin.

Kipusimme ylös louhoksista kallion päälle. Osa kiviaineksesta on rapautunut aikojen saatossa, kovempi aines on jäänyt koholle raidoiksi.

Pikkuinen tummaraunioinen kasvaa kallion laella, kuolleen katajan syleilyssä. Tänä kesänä ei edes kallion päällä ole paljoakaan kuivaa kasvillisuutta.

Seinäraunioinen on harvinainen, sillä se kasvaa vain kalkkikalloilla ja muilla kalkkipitoisilla pinnoilla. Kotisaareni esiintymät ovat Varsinais-Suomen runsaimmat. Tämäkin raunioinen on aivan mini.

Täältä ylhäältä näkee kauas, sillä ollaan saaren korkeimmalla kohdalla. Kauimpana siintävät Iniön saaret.

Kapean lahden ylittävää siltaa pitkin pääsee seuraavalle niemelle.

Kohtasimme oravan, joka meistä hämmästyneenä pudotti käpynsä. Toivottavasti se löysi sen myöhemmin.

Kaikki on hurmaavan vihreää. Tämän pähkinä-kuusimetsän aluskasvina on mm. ketunleipää ja sinivuokkoa. Katso kuusen sammaloituneita varpaita! Onko kauniimpaa.

Tämän niemen kalkkilouhos on yhtenäinen, kymmeniä metrejä syvä kuoppa ja se on täyttynyt makealla vedellä. 

Keltamaksaruoho kukkii joka kivenkolossa kuin viimeistä päivää. En ole toista näin runsasta kukkimisvuotta nähnyt.

Verikurjenpolvi on kalkkikallioiden ja -louhikoiden kasvi.

Polku vie merenrantaan.

Täältäkin löytyy uurteiseksi kulunutta kalliota, ohutta kuin kirjan sivut.

Kaivoksen laiturista on jäljellä enää muisto. Olen tietääkseni ollut tuossa yötä ehkä puolivuotiaana silloin, kun se oli vielä laituri. Tai ei siis laiturilla yötä, vaan purjeveneessä.

Entiset kaivosteollisuusrakennelmat ovat kiehtovia, kun luonto ottaa niitä takaisin itselleen.

Lähdimme takaisin kotiinpäin kiertotietä saaren ympäri. Poikkesimme vielä metsään, sillä siellä on upea rämeikkö. Juuri sellainen, jossa alligaattorit vaanivat pinnan alla. 

Alligaattorit eivät ole saaneet syötyä kaikkia kauriita, niitäkin näimme.

Lehmät laiduntavat rauhassa rantaniityllä.

Saapuminen kotiin. Taloni keltainen harja näkyy.

Kävimme myös suojellulla metsäpalstallani eli Mustin metsässä. Sieltä ei ole montaa kuvaa, sillä olin unohtanut, että minulla oli kamera matkassa. Vaikka se roikkui kaulassa.

Osa metsästäni on kuivaa kallionlaen männikköä, osa kosteampaa kuusikkoa kohti notkelmaa, jossa on entinen niitty tai pelto. Kuusten seassa kasvaa myös pähkinäpensasta.

Mustin metsän eteläpäässä on kostea metsätilkku tervaleppää ja haapaa. Syksyn hirmumyrsky kaatoi pitkän männyn.

Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää käytetä muuhun kuin satunnaiseen jalankulkuun, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.

Keltamaksaruoho Sedum acre

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum