Nyt alkaa olla paras narsissiaika!
Istutin syksyllä myös balkaninvuokkoa, joka kukkii nyt ihanan runsaasti. Voi kunpa se jäisi tuohon asumaan pysyvästi.
Vähitellen väri kehittyy: kehälehdet vaalenevat ja torvi tummuu kauniin oranssinkeltaiseksi. Samalla kehälehdet kääntyvät taaksepäin. Syklaaminarsisseille on tyypillistä tämä vauhdikas ulkomuoto, kuin kukka olisi avoauton kyydissä, kuten kirjoitin uusimpaan Oma piha -lehteen.
Ruskopenkissä on kauniit sävyt, kun 'Palmares' kukkii hennon aprikoosisena.
Syksyllä istutettu 'Dutch Master' -keltanarsissi on perinteistä peruslajiketta, jonka toivon olevan oikein pitkäikäinen ja helposti runsastuva.
... siis kun esikuvana ovat tällaiset näkymät. Tämä on ystäväni talon sisäänajotie Orkney-saarilla Skotlannissa. Kunpa tuohon yltäisi!
Vielä toinen kuva Orkneyltä. Onhan siellä toki paljon parempi ilmasto: kosteampaa ja lauhempaa. Talvella on lunta tai pakkasta vain poikkeuksellisina päivinä, kesällä puolestaan huomattavasti viileämpää kuin täällä. Järkyttäviä kuivuuskausia ei ole. Tuulee aina, mutta se ei kiviaitojen suojissa kasvavia narsisseja häiritse – puut vain jäävät parimetrisiksi.
Puutarhassani kasvaa pikkuinen pala Orkneytä. Ystäväni puutarhan kiviaitojen nurkassa bongasin kerrottua mukulaleinikkiä ja toin sitä muutaman mukulan kotiin. Viime vuonna uskalsin jo vähän jakaa sitä. Onneksi se viihtyy!
Kauluskukkainen 'Orangery' on yksi vanhimmista narsisseistani, siis vanhimpia tällä pihalla. No on tämä klassikko jo 50-luvulta, mutta se ei ole hyvälle narsissilajikkeelle ikä eikä mikään. Munakkaan värinen kukka on kiva.
Voi huokaus. No, takaisin omaan puutarhaan.
Tämä on mukulaleinikki "Midgarth", nimesin sen löytöpaikan talon mukaan, vaikka luultavasti sillä on joku virallisempikin lajikenimi tai ainakin kerrotun muodon nimi. "Midgarth" omaa lisäksi kirjavat lehdet, joissa on tummat raidat keskellä. Kuvassa näkyy myös puutarhani perusvihreää mukulaleinikkiä, lehtiä voi vertailla.
Mennäänpä sitten kurkkaamaan vuokko-esikkopuutarhaan. Sielläkin on narsisseja. Paremmin näkyvät näyttävät keltaiset 'Early Passion' -pikarililjat ja oikealla ruskopenkin 'Sunset', joka ei ole vieläkään avannut kukkiaan, kun lämpö on ollut säädetty liian viileälle.
Portin lähellä, mutta sisäpuolella kukkii tarhasyklaaminarsissi 'Iwona' vain yhdellä kukalla. Hankin tätä ruukkukukkana monta vuotta sitten ja kaikki kolme tupasta ovat elossa, mutta ehkä ne pitäisi kaivaa ylös ja jakaa. Narsissit lakkaavat kukkimasta, jos sipulit kasvavat kovin tiheässä.
Värit ja valoisuus ovat tähän aikaan vuodesta niin kohdillaan! Ajattelin listata, mitä tuolla on kukassa, mutta kuvasta niitä ei näe tihrustamallakaan, niinpä siirrytään suoraan narsisseihin.
Olen ehtinyt jakaa tätä jo pariinkin otteeseen ja nyt näyttäisi taas olevan jakamisen aika. 'Orangery' on todella hyvä narsissi kukkimaan, kunhan kasvusto ei ole liian tiivis. Jakamistarpeen huomaa lehtien suuresta määrästä ja kukkien vähyydestä.
Yleiskuvassa näkyi taustalla Rivendell. Siellä kukkii kaunis 'Genève' yhdessä jouluruusujen ja keltavuokkojen kanssa.
Pompataan vaikka hedelmätarhaan. Tämä on hedelmätarha vain lainausmerkeissä, kun vesimyyrät ovat vieneet istuttamani omenapuun ja kirsikkapuut, yhden ison luumupuunkin. Maassa on niin paljon koloja, että ajattelin seuraavaksi siirtää myyränpyydyksen tänne. Se on siis jatkuvasti viritettynä jossakin päin tonttia.
Purppuraomenapuu 'Musta Rudolf' sai vuosia sitten pahasti siipeensä. Se kuivui lähes kokonaan, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juurista suurimman osan. Onneksi se lähti versomaan tyveltään ja elättelen toivoa, että siitä tulee vielä jonkinlainen puska. Puu tuskin, sillä se on nyt monihaarainen.
Olenkin ajatellut, että se pitäisi kaivaa ylös ja istuttaa uudelleen verkolla vuorattuun kuoppaan.
Laitoin pari vuotta sitten sen viereen haisevan 'Rubra' -keisarinpikarililjan sipulin estämään myyriä, nyt se on tulossa kukkaan. Rudolfin edessä on narsisseja.
Muistan istuttaneeni tänne narsissia joitakin vuosia sitten, mutta en löydä mitään tietoa syksyisistä kasvilistoistani viimeisten viiden vuoden ajalta. Ehkä olen saanut sipulit tai ostanut ne ruukussa keväällä. Jos jaksan, luen puutarhapäiväkirjani, mutta se on aikaavievää puuhaa. Toisaalta se on myös hyvin antoisaa, sillä aina löytyy jollekin kasville selitys – tai jokin muu jo unohdettu asia pulpahtaa esiin.
...
No enhän voinyt jättää asiaa sikseen, olihan Sherlock Holmes haaveammattini jo pienenä. Aloin lukea keväisiäkin muistiinpanoja. Kaksi vuotta sitten keväällä sain äidiltäni ruukun narsisseja, jotka hän oli saanut siskoltaan. Ne kukkivat ensin kauniisti äitini parvekkeella, ohikukkineina istutin ne tänne puutarhaani.
Lajikkeesta ei ole mitään tietoa, ruukussa luki vain "iso narsissi", mitä nämä toki ovatkin. Voi hyvin olla 'Dutch Master', se on tunnettu ja yleinen tuollainen perus-keltanarsissin klassikkolajike 30-luvulta. Vaikka nuo kehälehtien vaaleat kärjet mietityttävätkin; onko ko. lajikkeella semmoiset?
Kun nyt soitin äidilleni kertoakseni tämän, oli hän syömässä parsaa juuri samaisen siskonsa kanssa.
Hedelmätarhasta löytyy viime syksynä rakentamani köynnösmaja. Istutin sinnekin balkaninvuokkoa, tuollaista perussinistä, jota myydään nimellä "Blue Shades". Narsisseista valitsin tänne pikkuisen ja suloisen 'Minnow' -tarhatasetin, vaikka tasetit eivät ole kovin pitkäikäisiä meidän ilmastossamme, välimerellistä alkuperää kun ovat.
Alppipenkissä kukkii ihastuttava pikkuinen 'Xit', jonka tuulessa heiluvien kukkien kuvaaminen on mieluinen haaste.
Täällä on aika monenlaista. Kuvassa on kerrottu 'Ice King' ja alempana ihana 'Cassata', joka ei enää kuki ollenkaan siellä, minne sitä alun perin istutin. Se kohta on taas tihentynyt liikaa, alue on pelkkää lehtien viidakkoa ja on aika jakaa sitäkin. Cassatan haljennut torvi on tavattoman kauniin värinen raikas haaleankeltainen.
Paras kukinta on nyt tässä osassa koivikkoa, jonne olen istuttanut eniten narsisseja viime ja toissa syksynä.
Koivikon alanurkan pikkuinen onnenpensas on avannut kukkansa. Kasvu on hidasta johtuen varmaan kuivasta paikasta ja siitä, että peurat typistivät puskaa alkuvuosina joka talvi. Silloin ei kukkia juuri päässyt näkemään, kun niitä kantavat oksat oli syöty.
Aika iso osa vanhemmista narsisseista näyttää vasta tulevan kukkaan ja osa on tietenkin myös taantunut. Tämä on aika kuiva paikka niille.
Koska narsisseja ei voi olla liikaa eikä edes tarpeeksi, ostin tänä keväänä ruukussa 'Fortune' -lajikkeen, joka on yli sadan vuoden takaa. Se pääsee kukinnan jälkeen maahan jonnekin päin puutarhaa.
Tämä oli tosiaan vasta alkua! Kukassa ovat varhaiset ja keskikevään narsissit; myöhäiset ovat vasta tulossa!
Balkaninvuokko Anemone blanda
Keltanarsissi Narcissus pseudonarcissus
Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis
Keltavuokko Anemone ranunculoides
Kihlanarsissi Narcissus × cyclazetta 'Tête-à-Tête'
Mukulaleinikki Ficaria verna
Onnenpensas Forsythia
Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä
Tarhanunnannarsissi Narcissus Jonquilla-Ryhmä
Tarhasyklaaminarsissi Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Tarhatasetti Narcissus Tazetta-Ryhmä
Tarhavirvanarsissi Narcissus Bulbocodium-Ryhmä
Voi juman kekka ku on montaa sorttia ja nimekki on nuan hyvin tiaros. Kyllä ne siitä runsastuuvat ja pian sun pihas näyttää aivan ystäväs tiänvarrelta. Peräs tullahan, nuppuja jo näkyy :D
ReplyDeleteNarsisseja on tullut kerättyä ja istutettua, kun niitä eivät peurat eikä jäniset syö. Niitä on ollut kovin kiitollista kasvattaa, kun kukat pääsee näkemäänkin. Tietty kaikki eivät pysy hengissä, eivät vain viihdy. Nimet on vähän pakko opetella, kun kirjoitan näistäkin kasveista lehteen, täytyy tietää mistä kirjoittaa!
DeleteKunpa runsastuisivat. Olen niitä nimittäin kohta 20 vuotta istuttanut :-D Kyllä sielläkin heti nuppuja avautuu, kunhan vähän lämpenee!
Voi tätä ihanuuden ihanuutta. On kyllä upean keväistä siellä.
ReplyDeleteMeillä otti kevät takapakkia. Lunta ja rakeitya tuli eilen ja tuulee pohjoisesta. Yöllä oli 7 astetta pakkastakin.
Lintujen talviruokinta jatkuu minulla vieläkin. Pörriäiset taisivat paleltua.
On kyllä ihana kevät. Voi surku, kun teille tuli niin kylmä. Toivottavasti pian lämpenee ja pörriäiset palaavat!
DeleteUpeaa narsissikukintaa. Jokainen lajike on omalla tavallaan kaunis. Näitä kuvia kun katsoi, alkoi harmittamaan etten istuttanut syksyllä narsisseja edes yhden kevään iloksi. Toisaalta niistä voi nauttia myös näin, Sailan kuvina.
ReplyDeleteAi niin, oliko se niin, etteivät sinulla narsissit viihdy? Se on tosi outoa ja harmillista. Omasta kokemuksestani voin suositella niitä vähän kaikenlaisille paikoille. Sitten joskus joku alkaakin viihtyä.
DeleteIhanat, ihanat narsissit.
ReplyDeleteNe ovat.
DeleteTodellakin äärettömän virtaviivainen tapaus tuo talvivalssi😍Eihän sitä voi hymyilemättä katsella!
ReplyDeleteTodella paljon sinulla on erilaisia narsisseja. Taas oli mielenkiintoista lueskella ja katsella!
Syklaaminarsissit ovat tosi sympaattisia: lyhyessä varressa tuollainen vauhdikas kukka.
DeleteOnpa suuri määrä eri lajikkeita. Upeasti ovat jo kukassa. Meillä vasta ensimmäisessä lajikkeessa on nuppu ja sekin visusti vielä kiinni.
ReplyDeleteToivottavasti se tänään avautuu, täällä ainakin on pitkästä aikaa aurinko ja aika tyyntä. Nyt on mahdollisuuksia, että tulee lämpimämpi päivä.
DeleteNarsissit ovat ihania, kertakaikkisen ihania ja niitä ei ole koskaan liikaa, jo kun katsoo tuota kuvaa Orkneyltä - se saa olla johtotähtenä! Ihana on myös tuo kerrottu mukulaleinikki ja hienoa, että olet saanut sitä jo jaettua! Meillä pitäisi nostotoimenpiteitä narsissimaalla tehdä myös ja hankintalista se vain paisuu! Meillä varsinainen narsissien kukinta on alkumetreillä (jos ei lasketa Cassataa tai bulbocodiumeja). Toivottavasti sää alkaisi lämmetä!
ReplyDeleteOlisi niin ihanaa, jos täälläkin olisi tienposki keltaisenaan narsisseja. Jonakin alkuvuonna istutinkin jotakin, mutta niitä ei sen koommin noussut. Vanhat aidan ulkopuolelle istutetut narsissini eivät näköjään halua kukkia kovin montaa vuotta.
DeleteIhan mukava narsisseja on nostella ja jakaa, silmissä juuri tuollainen runsaampi narsissimeri.
Piti oikein katsoa kartasta, että linnuntietä minulta on Korppooseen alle 50 kilometriä, mutta kasvukauden suhteen sitä tuntuu olevan ainakin viikko ellei kaksi. Hyvää kannattaa kyllä odottaa. Narsissit ovat ihania, mutta olen ostellut niitä pihiyksissäni aina vain pienen pussin kerrallaan. Olen myös kranttu lajien suhteen ja kelpuutan vain valkoiset ja haaleat tai persikkaiset sävyt, minkä takia olen saanut haluamiani lähinnä nettikaupoista. Mutta nyt on odottamassa syksyä lahjakortti puutarhaliikkeeseen ja sen käytän pelkästään narsisseihin. Ihanaa sekin, että narsisseja voi istuttaa ajattelematta peurasuojausta. Narsisseissa on kiitollista sekin, että ne toimivat mielestäni hyvin myös yksittäisinä tai muutaman ryhminä toisin kuin tulppaanit, jotka näyttävät mielestäni aika orvoilta, jos ovat liian harvassa.
ReplyDeleteJa viime viikolla ostin kyllä marketista kahdella eurolla kaksi ruukkua kirkkaankeltaisia tete-narsisseja. Erottelin sipulit toisistaan ja laitoin tien varteen syreenipensaan juurelle. Siinä keltainen väri onkin vain kauniin raikas eikä räikeä ja ilahduttaa toivottavasti myös ohikulkijoita. En tiedä suuttuvatko narsissit siitä, että häiritsin julmasti kesken kukinnan, mutta eipä ollut kallis kokeilu, jos jäävät tämän kevään iloksi.
Oikeastaan en ole Korppoon pääsaarella, vaan pohjoiseen päin Åvensorissa. Tässä meidän kylällä on kyllä lämmin paikka saaren keskiosissa ja etelärinteessä. Se on otollinen kevätkukinnalle!
DeleteIhan totta mitä sanot narsisseista, yksikin on kaunis. Tetet eivät välttämättä ole pitkäikäisiä, mutta varmasti nyt todella kauniita!
Voi miten paljon narsisseja ja mikä lajien määrä. Minä olisin tyytyväinen edes yhteen lajiin . Harmillista kun ne eivät meillä viihdy .
ReplyDeleteVoi harmi, etteivät viihdy. Se on kyllä outoa, kun narsisseja on niin monenlaisia, monille eri kasvupaikoille.
DeleteOnhan Orkneyn narsissimeri ihan mahtava, ei voi kieltää. Kuvat ovat sikäli vielä hyvinkin kiintoisia, kun jälkipolvi on suunnittelemassa matkaa sinne loppukesällä. Mutta sittenkin minun silmääni ilahduttaa vieläkin enemmän keväisen maiseman keskeltä kuin luonnostaan nouseet narsissit. Ja mikä lajien runsaus siellä kukkii. Varsinkin 'Snow Frills' ja 'Mount Hood' sykähdyttävät. Oli pakko aloittaa jo syyssipulien ostoslistan laatiminen. :) Koivikko on nyt ihan just eikä melkein!
ReplyDelete-Mummopuutarhuri
Voi miten ihana matka jälkipolvellesi on tulossa! Orkneyllä on mahtavaa kaikki: maisemat, linnut – lunnit ovat siellä vielä loppukesällä! – ihmiset, oluet, valaat ja hylkeet, ja historia on niin pitkä ja monivaiheinen, ettei sitä edes pysty tässä sanomaankaan. Nyt onkin justiin hyvä hetki laatia syksyn ostoslistaa, sillä syksyllä ei voi mitenkään enää muistaa, mitkä lajikkeet kiinnostivat ja mistä ne edes huomasit.
DeleteValtava määrä narsisejs ainakin kuvien perusteella vaikka ei ihan tien vieri olisikaan keltaisenaan. Meni laskut sekaisin. Kaikenlaisia muotoja kukinnoissa. Mustia alkaa nukuttaa, kun yrittää pysyä hommassa mukana.
ReplyDeleteOnhan niitä siellä täällä, mutta ei oikein näyttävästi, paitsi koivikossa, joka näyttää tosi kivalta. Muualla on ripotellen. Mutta jokaisesta olen hyvin iloinen! Kuten sanot, niissä riittää muotoja ja värejäkin.
DeleteMeillä alkoi sataa, Musti meni nukkumaan untuvapeiton alle.
On monenlaista ihanuutta. Tuo vaaliankeltainen on tosi kaunis.
ReplyDeleteHeh, täällä on vasta kolmisen senttiä lehtien päitä näkyvissä :)
Onpas meillä iso ero kevään etenemisessä! Ihan uskomatonta. Täällä kumminkin ensimmäiset narsissinversot nousivat jo maaliskuun alussa. Teillä on varmaan välillä ollut kylmempää ja kovempia yöpakkasia, se kaikki jarruttaa kasvien nousua.
DeleteNarsissit ovat hurjan kauniita ja sinulla vielä löytyy päästä tieto lajikkeistakin. Koivikon näkymät ovat niin kauniit. Noita Skotlannin näkymiä voi vain haikailla :) mutta onhan tavoitteita oltava.
ReplyDeleteNuo ihanat narsissinäkymät Brittein saarilta ovat niin iskostuneet verkkokalvoille, ettei niitä voi unohtaa. Jo kun lähtee bussilla Heathrown lentokentältä maaliskuussa, ovat valtateiden penkat narsisseja keltaisenaan. Siellä ne viihtyvät ja toivon, että ainakin jokunen lajike alkaa viihtyä yhtä hyvin minun puutarhassani. Selvästi jotkut kohdat ovat narsissien mieleen, jotkut eivät.
DeleteNe ovat toinen toistaan ihanampia! Mukava pikavierailu Orkneyllekin. Sunnuntain vastaisena yönä minun nupulliset keltaiset narsissit taipuivat maan tasalle -4:n asteen pakkasessa, mutta tänään ne ovat nousseet kukkimaan pihan aurinkoina.
ReplyDeleteMerja
Huh, onneksi narsissit kestävät pakkasta noin hyvin!
DeleteNarsisseja on tosiaan vaikka kuinka paljon erilaisia, ja todella eri kokoisia, ja ihania kaikki!
ReplyDeleteJa mukavaa, että kukinta-aika on pitkä! Meillä ensimmäisissä on nuppuja näkyvissä.
Allekirjoitan kaiken tuon, mitä narsisseista kirjoitit. Niistä on vaikka mihin! Ihanaa, että sielläkin narsissikausi alkaa kohta. Osa on kyllä tänä keväänä pysytellyt nupussa vaikka kuinka pitkään, kun lämpimän jakson jälkeen tuli niin viileää. Sehän tietää vain narsissikauden pitenemistä, toisaalta.
Delete