Houkuttelevia marjoja

 Mustia ja punaisia, vaan mitä niistä uskaltaa maistaa?

Aronian oksat notkuvat marjoja ja ne ovat jotenkin liian hentoiset. Toivoisin siitä vankkatekoisempaa. Mutta peurojen takia puska vietti lähes kymmenen ensimmäistä elinvuottaan verkon sisällä ympäri vuoden, ehkä se on sen takia niin heppoinen. Paukutin maahan paksun rautakepin ja sidoin aroniaa siihen; melko epätoivoista, mutta kun oksat olivat levällään nurmikolla.

Nyt en ole varma, mitä lajia tämä on, mutta muistelen, että nimi oli Aronia prunifolia. Voisin kyllä kaivella taimilappulaatikkoa. Jos muistan nimen oikein, on tämä koristearonia ja se voi selittää, miksi marjat ovat aika pahoja. Syön niitä kyllä, pitkin hampain. Pakastimessa ne muuttuvat hitusen siedettävämmiksi.

Jos aronia on pahaa, on tämä herkkua. Teen päivittäisen herkutteluretken ruusutarhaan syömään kypsyneet karhunvadelmat. Yhtään kovina tai punertavina niitä ei kannata kerätä, vaan vasta sitten, kun marja on täysin musta, pehmeä ja irtoaa kevyesti. Lajike on 'Loch Ness'.

Kultaherukassa ei näy marjoja, linnut söivät ne kai jo kesällä. Marjojen takia en tätä kasvatakaan, vaan ihanien keväisten keltaisten kukkien ja punaisen syysvärin. Puska muuttuu punaiseksi aina vähän kerrallaan.

Japaninvaahtera 'Osakazuki' ei ole marjoja nähnytkään, mutta kun syysväristä tuli puhe. Lehtien väri alkaa muuttua – upeat punaiset lehtiruodit, lehtien kärjet ja siemenet! Puska on kaunis kuin koru, kauniimpikin.

Pilvihelmipihlaja (entinen helmipihlaja) on myös koristeellinen, vaikka lehdet ovatkin oudot. Kärsineet kaiketi kuivuudesta tai sitten vesimyyristä, joiden epäilen murhanneen viereiset sirotuomipihlajan, ruusun ja monta perennaa.

Kuivaa tosiaan on! Sää on tällainen päivästä toiseen. Tänään kai piti tulla ehkäsade, mutta kuvasin päivän säätilan ja se oli tällainen. Joka päivä on tunne, että saattaa olla kesän viimeinen päivä, mutta niin vain tänäänkin oli vielä t-paitakeli. Lämpötila on edelleen, iltakymmeneltä, lähes 15 astetta.

Vesitynnyrit tyhjenevät yksi toisensa perään ja saan ne kumoon helpommin kuin yhtenäkään syksynä tähän asti. Normaalisti kukkuraisia vesitynnyreitä täytyy tyhjentää räntäsateessa. Moni kasvi lurpottaa, kuten rotkolemmikit, jalopähkämöt ja muut isolehtiset, joten kastella täytyy. Kummallinen syyskuu, mutta en valita. Eläköön t-paitasyksy!

Kirsikkasorvarinpensaan kaikki marjat ovat poksahtaneet auki paljastaen kirkkaan oranssit siemenet. Ihana puska, ja tänä vuonna hedelmiä tuli todella paljon! Syötäviä ne eivät varmaan ole, mutta erittäin koristeellisia. Myöhemmin lehtiin tulee vielä heleän vaaleanpunertava ruska.

Tästä nyt tuli ihan riemunkiljahdus. Pihaorjanlaakeri on tehnyt marjan! Tämä on istutettu niin kauan sitten, että olin jo unohtanut, mikä tämä on. Olin monta vuotta siinä luulossa, että tämä on poika, Blue Prince (eli 'Conablu'). Olin hankkinut tälle vaimon pariinkin otteeseen, mutta ne kuolivat. Halusin nimittäin marjoja.

Pari vuotta sitten huomasin muistiinpanoistani (tai sieltä taimilappulaatikon uumenista), että tämä onkin tyttö, Blue Angel (eli 'Conang'). No ei siinä mitään, täytyy hankkia sulhanen sitten. Mutta nytpä puska on onnistunut pölyttämään itse itsensä ja tuottanut marjan! 

Kunpa tämä vielä kasvaisi. Samassa kuvassa on maanpeittokasvia, lehtotaponlehteä, eikä orjanlaakeri ole paljon sitä korkeampi. Mutta onpahan hengissä ja tehnyt tosiaan ensimmäisen marjansa. Vaikka joka paikassa sanotaan, että se tarvitsee pölyttäjän.

Koivikon kuivaan maahan vuonna 2018 istuttamani kivikkotuhkapensas on aika kitulias, ja se on myös vaarassa joutua tallotuksi, maanpeittokasvi kun on. Tuossa se nyt kuitenkin sinnittelee ja on tehnyt kauniit marjat.

Tähtirotkokielon marjat ovat huippukauniit. Taustalla on vaahtera-angervo, joka sinnittelee elossa yhden tai kahden lehden voimin vuodesta toiseen. Mutta ne ovat kyllä tosi näkyvät lehdet, kun niihin tulee syysväri!

Siinä on muuten taas yksi kasvi, jonka nimeen on ängetty angervo. Minua ihmetyttää vuodesta toiseen, kuinka joku nimenantaja on ollut niin rakastunut tuohon outoon sanaan. Ärsyttää, kun kaikenmaailman eri angervot eivät ole oikeasti sukua.

Edellisessä jutussa pohdin, miten onnekasta on, että täällä blogimaailmassa voi jakaa puutarha-asioita niitä todella ymmärtävien ihmisten kanssa. Minua on kohdannut lottovoitto, sillä sen lisäksi tällä samalla saarella mökkeilee dendrologi. Vierailemme toistemme pihoilla ja kilpailemme, kummalla on enemmän outoja lajeja. 

Tänään hän tuli luokseni kahville – ja tarkastamaan mm. onko Parrotia jo saanut ruskaväriä – ja toi mukanaan tällaisen kukkakimpun puutarhastaan. En ole leikkokukkaihmisiä, mutta tämä on todella mieleeni. Siinä on mukana esimerkiksi kiiltotuomen marjaisia oksia, jotta voin koettaa kylvää sitä.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Karhunvadelma Rubus Karhunvattu-Ryhmä

Kiiltotuomi Prunus serotina

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Kivikkotuhkapensas Cotoneaster apiculatus

Koristearonia Aronia × prunifolia

Kultaherukka Ribes aureum

Lehtotaponlehti Asarum europaeum

Pihaorjanlaakeri Ilex × meserveae

Pilvihelmipihlaja Sorbus frutescens

Tähtirotkokielo Maianthemum stellatum

Vaahtera-angervo Mukdenia rossii