Myrkkyliljojen vertailua

 Lopputulemana taas kerran: mitä enemmän erilaisia, sitä parempi.

Myrkkyliljat nimittäin kukkivat vähän eri aikaan. Tämä muotopuutarhan loistomyrkkylilja "Steven" on edelleen aika hyvässä vedossa, vaikka oli ensimmäisiä, joka nousi maasta ennen syyskuun puoliväliä. 

Kaksi viikkoa hyvän näköisenä on aika hyvä saavutus! Kuivilla keleillä voi olla osuutensa asiaan. Sadettahan meille tuli runsaammin vasta torstain ja perjantain välisenä yönä. Sekin pidentää kukintaa, että kukkavarsia on näin paljon. Niitä on noussut koko ajan lisää.

Ehkäpä nostan mukulat varovasti talikolla, kun kukat lakastuvat, ja istutan ne vähän harvempaan. Olisi ihanaa saada useita tällaisia mättäitä. 

Harmaanvihreä koiruoho on hyvä väripari loistavan pinkeille myrkkyliljan kukille.

Tämä mätäs on ystävältä saamaani vanhaa myrkkyliljaa, joka on selvästi tarhamyrkkylilja eli loistomyrkkyliljan jalostettu versio. Se on yhtä roteva kuin edellinen. Tätä minulla oli alun perin kahdessa paikassa, mutta myyrät veivät toisen kasvuston.

Kuva on viikon takaa, nyt kukat ovat jo aika lakastuneet. Tälläkin on sinivihreää väriparina, nimittäin valkokuusi 'Sander's Blue'.

'William Dykes' on melko ohutvartinen risteymä ja se kaatuilee syysmyrkkyliljojen tapaan. Tämän siirsin viime syksynä, samalla istutin mukulat harvempaan, jalopähkämön sekaan. Williamit selvisivät siirrosta hyvin. Sivumukuloita tosiaan kehittyy vieri viereen, kuten aiempien kuvien mättäistä voi päätellä.

Tästä päästäänkin syysmyrkkyliljoihin. Niillä on ohuehkot varret, kukat kaatuvat liiankin herkästi – etenkin kerrotut kukat, kun ne ovat painavia. Silti tämä kerrottu valkokukkainen 'Alboplenum' on minusta ehkä kaunein myrkkylilja. Sen vieressä kasvaa japaninhiirenporras.

Siinä on myös syysvuokko 'September Charm', jonka viimeistä kukkaa olen ihastellut vaikka kuinka kauan, kun sitten on aina avautunut vielä uusi viimeinen kukka! Kukkanuput ovat samanlaisia pallukoita kuin ohikukkineista kukista jääneet mykeröt, eikä pikaisesti vilkaisemalla aina huomaa, onko joukossa vielä uusia nuppuja.

Olen istuttanut 'Alboplenumin' myös läheisen vaahteran alle, sieltä se nousee aina vähän myöhemmin 'Florentinum' -keltapeipin seasta. Vaahteran alla taitaa olla hitusen liian kuivaa, muttei niin, että myrkkylilja olisi menehtynyt. Se vain ei oikein kukoista.

Yksinkertainen valkoinen syysmyrkkylilja 'Album' kukkii runsaana muotopuutarhassa tarhakurjenmiekan keskellä. Istutin toissa syksynä mukulan myös saniaistarhaan kuusen alle. Se ei kukkinut vielä viime syksynä, mutta nyt kukkii. Havaitsinkin lehdet keväällä ja olin iloinen. Niistä näkee mukavasti, että myrkkylilja on elossa, vaikka kukkia ei ole kuulunut.

Tämän ympärillä maanpeittokasvina on itsekseen tullutta haisukurjenpolvea. Se on niin täydellinen, kun hoitaa itse vihreytyksen ja kukkiikin ahkerasti.

Tässä on sellainen myrkkylilja, jonka lehtiä olen katsonut kevät toisensa jälkeen, mutta kukkaa vain ei ole kuulunut: loistomyrkkylilja 'Atrorubens'. Paikka metsäpuutarhassa mäntyjen alla ei varmaan ole ihanteellinen, sillä tässäkin on kuivaa. 

Tilasin 'Atrorubensin' mukulan Hollannista syksyllä 2019 ja samalla myös kirjavakukkaisen 'Harlekijn' -lajikkeen, jolloin ne kukkivat yhdessä ruukussa kaupunkiparvekkeella. Istutin mukulat kukinnan jälkeen maahan, eikä kumpikaan ole sen jälkeen kukkinut. Tällä kertaa taisin muistaa lannoittaa niin tätä kuin muitakin myrkkyliljoja siinä vaiheessa, kun ne tekivät lehdet eli keväällä.

Nyt 'Atrorubens' on tulossa kukkaan ensimmäistä kertaa avomaalla! Tällä on upea, tumma väritys.

Arvaa vain, kuinka monta kertaa päivässä käyn muotopuutarhassa tarkkailemassa 'Harlekijnin' kasvupaikkaa. Sekin voisi ehkä viimein tulla kukkaan viiden vuoden odottelun jälkeen. Elossa se nimittäin on, tiedän lehdistä.

Sen kanssa samassa penkissä kasvava tarhamyrkkylilja 'Waterlily' taitaa juuri nousta, löysin äsken sen nenänpään mullan pinnalta. Se on aina ollut myöhäinen puutarhassani. 

Hienon sävyinen on myös tarhamyrkkylilja 'Lilac Wonder', joka on nyt vasta nousemassa metsäpuutarhan katajapenkistä. Tämän ensimmäisen tiedustelijan lähellä näkyy paljon maasta nousevia, kalpeita nupun kärkiä. 

Oikealla on vaaleajouluruusu, jonka tummat lehdet sointuvat mukavasti myrkkyliljoihin siinä missä sinivihreätkin kasvit.

Minulla oli aiemmin risteymälaji Colchicum × agrippinum. Se hävisi sinä talvena, kun vesimyyrillä oli huippuvuosi ja ne söivät siitä muotopuutarhan penkistä lähes kaikki kukkasipulit. Keväällä oli enää kuoppia ja onkaloita jäljellä.

Hankin viime syksynä uuden mukulan ja istutin sen metsäpuutarhaan lähelle kaivoa. Talvella tämän ja viereen istutetun valkokukkaisen syysmyrkkyliljan päälle kertyi jääkenttä.

Ihme kyllä, kumpikin myrkkylilja teki kevään tullen lehdet! Voi olla, ettei se valkoinen kukikaan, mutta se on samaa, jota on tässä jutussa jo esitelty; joko yksinkertainen tai kerrottu valkoinen. Mutta tämän ruutukuvioisen lajin kukinnasta olen äärettömän iloinen! C. agrippinum on aivan ihmeellisen ihana, eikä tämän mukuloita tunnu olevan koskaan Suomessa myynnissä.

Koska myrkkyliljoja täytyy ostaa joka syksy vähintään yksi uusi mukula, hankin nyt 'The Giant' -tarhamyrkkyliljan. Se oli ainoa, jota kaupasta löytyi ja minulla ei vielä ole (tai luulen kyllä joskus istuttaneeni mäntyjen alle, mutta se ei koskaan noussut).

Istutin sen saman tien kaupungissa ruukkuun ja kastelin hyvin, jotta saan sen kukkaan mahdollisimman pian. Eikä muutenkaan ole pöllömpi ajatus pitää myrkkyliljaa ruukkukukkana rappusilla ensimmäisenä syksynään, sillä tästä kukka todella huomataan.

Olen yrittänyt istuttaa myrkkyliljoja paikkoihin, joissa ne näkyvät ikkunoista. Syksyn sateilla tulee oltua enemmän sisällä. Makuuhuoneen ikkunasta en vielä näe yhtäkään, sillä tontin reunalle joskus istuttamani valkokukkaiset eivät koskaan nousseet ja sen yhden vanhan tarhamyrkkyliljan veivät myyrät. Syy niiden valkoisten kanssa voi olla siinä, että ostin mukulat loppusyksyn alennuksesta ja ne olivat jo liian kuivuneita.

Jopa tapauksessa nyt keksin, että istutan tämän uuden kaverin ruskopenkkiin. Pinkki kukka ei suoranaisesti ole ruskopenkin kelta-ruskeaa värimaailmaa, mutta siellä se on näkyvällä paikalla. Myrkkyliljoja pitää olla puutarhan joka osassa, sillä niistä on niin paljon iloa syksyllä!

Niin, ne kukkimisajat. Paljon riippuu varmasti siitäkin, kuinka valoisalla tai varjoisalla paikalla ne kasvavat, onko kuivuutta tai kosteutta ja niin edelleen, mutta olen silti vahvasti sitä mieltä, että monia eri lajeja istuttamalla näidenkin kukinta-ajasta (siis yhteensä) saa paljon pidemmän, aivan kuten kaikkien muidenkin sipulikukkien kohdalla.

Haisukurjenpolvi Geranium robertianum

Jalopähkämö Betonica macrantha

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Keltapeippi Lamium galeobdolon

Koiruoho Artemisia absinthium

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Valkokuusi Picea glauca

Sen edestään löytää

 ... jonka ohi kulkee koko kesän.

Kasvimaan kiveys on ollut paitsi kesken myös huonolla hoidolla. Olen havainnut kasvintaimia kiveyksellä, mutta ollut olevinaan liian kiireinen nyppiäkseni enempää kuin pari ohimennen. 

Nyt päätin ottaa siitä niskalenkin. Jostain oli päässyt sormustinkukkakin siementämään – kunpa noin komeita lehtiruusukkeita kasvaisi kukkapenkkiinkin!

Tähkäverbena, jonka talven yli selviämisestä haaveilin vuosia, on viimein asettunut puutarhaani. Ilmeisesti vain piti hankkia riittävän elinvoimaista kantaa ja sellaista löytyi Sotkamon Taimistosta. Se on tehnyt siementaimen jopa kiveyksen väliin!

Tämän kasvupaikalla ei olekaan laastia tai betonia kivien väleissä, vaan pelkkää hiekkaa, tai saviuunilaastia, mutta se sulaa ulkosalla hiekaksi. Tässä on yksi parannuskohde nyt, kun sain kuivabetonia ja laastia.

Musti esittelee. Tämä ei ole edes pahin kohta. Tämäkin tosin taitaa olla kohta, jossa ei ole kunnon laastikerrosta. Olen ollut laastin kanssa erittäin säästeliäs siksi, että sitä ei ole lähes koskaan tarpeeksi.

Maanrakennuskankaissakin on isoja eroja. Joistakin puskee ainakin korte saman tien läpi. Tässä taisi olla sellainen kangas.

Tekstistä selvisi ainakin se, että betonin tai laastin puute vaivaa. Minulla on jatkuvasti noin kolme projektia kesken odottaen, että toisin kaupunkireissulta kuivabetonia tai laastia. Pieneen, täyteen pakattuun autooni ei mahdu kuin pari pussia kerrallaan eikä niillä pääse kuin alkuun, kun pitää jo lopettaa.

Eilen oli mahtisää. Olin ajatellut käydä kaupassa Nauvossa, mutta en voinut uhrata puolta päivää pois puutarhahommista. Lisäksi olin ruinannut saaremme facebook-ryhmässä ja saarelaisille soittamalla, jos jollakulla olisi nurkissa betoni- tai laastisäkkejä, joita ei juuri nyt tarvita.

Lottovoitto: sain ostaa 5 pussia betonia ja vajaat 2 pussia laastia. Haa! Kasvimaan harmillisesti kesken mutta lähes valmis kiveys tuli viimein valmiiksi eilen!

Oven tällä puolen on ollut pieni kasa sopivia kiveyskiviä odottamassa; ärsyttävä kasa kiertää ja lisäksi ärsyttävä muistutus keskeneräisyydestä. Eipä ole enää kesken!

Lisäksi saan sunnuntaina vielä 4 pussia betonia ja varmaan vielä vajaan pussin laastiakin. On tämä huippua. Kyllä ruinaaminen kannattaa.

Kiveyksessä on kaikkea sekaisin: iso vanhastaan paikoillaan ollut laakea kivi (näkyy edellisissä kuvissa), itse tekemiäni betonilaattoja ja maata kaivaessa nousseita kiviä ja tiiliä. Kesäkuussa maasta kaivamani Höganäs-tiili pääsi paraatipaikalle.

Osa tiilistä murenee pakkasissa, mutta tiilimurske on ihan hyvä kiveyksen pinta myös. Toivon kyllä, ettei hieno ankkureileimainen tiili hajoa.

Minulla oli tänään asiaa kuva-arkistooni työasioissa. Löysin kuvan maaliskuulta 2015, jolloin olin kasvimaan kiveysprojektissa alle puolivälissä. Alue, jonka sain valmiiksi eilen, on kuvan oikeassa yläkulmassa. Tuolloin siellä ei ollut vielä muuta kuin heinikkoa. Ja se yksi iso laakea kivi. Ja lisää kiviä.

Pistetään vielä paremmaksi. Tässä on kasvimaan ja ruusutarhan alue toukokuussa 2006, kun kävin katsomassa tätä myytävää tilaa.

Tässä lähes sama näkymä tismalleen vuoden takaa. Niin kauas piti kelata, että löysin suunnilleen saman näkymän. En selvästikään ota riittävästi näkymäkuvia. On totta, että kamerassani on useammin zoom- tai makrolinssi kuin laajakulma; kukkien kuvaamista varten.

Tasan vuosi sitten ähersin uuteen mustaan peräkärry-pihavajaani ikkunan kasvimaan puolelle ja otin siitä tämän kuvan.

Siirrytään seuraavaksi kuvan oikeaan reunaan eli ylärinteeseen navetan ja vanhan talon väliin, missä on (olevinaan) hedelmätarha.

Siellä näytti tältä silloin toukokuussa 2006. Kun nyt alettiin vanhoja muistelemaan.

Nyt näyttää tältä. Täälläkin on projekti.

Projekti lähti siitä, että sain naapurilta muutaman metrin pätkän pari metriä korkeaa raudoitusverkkoa viime kesänä. Se on jonkin verran taipuisaa, eli ei sitä suorana pysyvää jämerää tavaraa. 

Olen pyöritellyt ajatusta sen sijainnista ja parhaaksi ideaksi koin ylärinteen hedelmätarhan. Sen jyrkimmän rinneluiskan alle sopisi kaareva köynnöspergola.

Tuumasta toimeen! Tai ensin odotin, että sain kakkoskakkosta, jota sahattiin pihastani kaadetusta isosta kuusesta, joka oli vähän kallellaan. Onneksi tällä saarella on betonisäkkejä tarjoavien ihmisten lisäksi, tai heidän joukossaan, myös sahan omistaja. 

On ihan huippua, että tukit tullaan keräämään pihalta ja ne tuodaan jonkin ajan päästä halutun kokoisena puutavarana takaisin pihalle. Lisäksi saan hakea sahanpurua ja puusilppua kottikärryillä monenlaiseen tarpeeseen, sillä saha on ihan tässä kylässä.

Vanhan navetan päädyn lähellä kasvoi pystyyn kuollut luumupuu (ja kymmeniä juurivesoja) ja sen seassa orjanruusu. Sehän tekee viisimetriset, inhasti koukkupiikikkäät lonkerot joka suuntaan. Pitäisi olla moottoripyöräilijän nahkahaalari suojana. Piikkejä iskee niin reiteen kuin päänahkaankin. 

Ruusu alkoi jo häiriköidä ylös rinteeseen kulkua.

Ruusun ja luumun yhteiset lähtöpassit koittivat nyt. Taistelun jälkeen pihatiellä oli kaksi isoa kasaa. Yhteen kietoutuneena elävänä kasvustona massa oli jotenkin paljon kompaktimpi! Mutta kaipa tässä on sama efekti kuin jos tyhjentää vaatekaapin sisällön sängylle. Että miten nämä kaikki tuonne kaappiin mahtuivat.

Asetin rautaverkon kaarelle, mittasin sen pituisen köyden, jolla merkkasin pergolan linjan ja iskin pari tolpanjalkaa maahan. Yksin kun tekee, täytyy kaikenlaisia keinoja keksiä, joilla saa mitattua ja merkittyä. 

Ensimmäisestä versiosta, joka taisi näkyä pari kuvaa aiemmin, tuli liian laakea ja sen tolpat olivat liian samassa linjassa. Se oli jalkapallomaali. Seuraavana päivänä uusin tolpanjalkojen paikat esteettisemmiksi. Sitten aloin kaivaa kivimuurille linjaa ja asetin ensimmäiset kivet paikoilleen.

Sopivia kiviä piti kaivaa maasta, mutta siellähän niitä on lähes vieri vieressä. Tässä syy, miksen ole leikannut ruohoa tästä rinteestä. Tai olen kyllä aloittanut ruohonleikkurilinjojen raivaamisen, joka tämän projektin myötä sai aimo harppauksen eteenpäin.

Välillä tulee vastaan niin isoja kiviä, ettei niitä jaksa saada ylös. Tässä on etualalla tuollainen kahden mikroaaltouunin kivi (kategoriat ovat leivänpaahdin, mikroaaltouuni ja titanic), se sai kavereineen jäädä. Tuo on lisäksi Mustin suosima tähystyskivi. Näiden kahden kiven ympärille voi hyvin tulla istutusalue.

Sitten muuriin nousi toinen rivi kiviä. Laudanpätkän avulla sain mikroaaltouuni-kiviä pyöritettyä toiseen kerrokseen. Verkko on rullalla toisen tolpan ympärillä, jotta se on poissa tieltä. 

Koversin takana näkyvää jyrkkää rinneluiskaa, heti kivimuurin takana maa on korkeammalla. Näin muuri ei jökötä tyhmän näköisesti irrallaan, vaan on toivoakseni luontevammin ujutettu maastoon. Rinnesijainnin takia pergolan sisällä oleva alue ei ole ihan tasainen, vaan siinäkin on loivaa rinnettä. Tai katsotaan, mitä saan aikaan. Suunnittelen heti kivien eteen istutuksia, pari kärhöä minulla siihen onkin jo. Istutusten maa saa viettää, mutta sen eteen voisin kovertaa vähän tasaisempaa, niin saisi vaikka tuolin siihen suht suoraan.

Nyt on kiviä kaivettu sopivasti pois ruohonleikkurin tieltä, mutta etu- ja keskialan isot kivet tulevat saamaan kukkapenkin väliinsä, noita en saanut ylös millään.

Rinteessä on satumaisen hyvä multa, mutta myös painajaismaisen paljon vesimyyriä. Toivon, että ruohonleikkuu saa ne jatkossa viihtymään huonommin. Nehän rakastavat tällaista heinikkoista rinnettä.

Tähän tilanteeseen pääsin kolmantena päivänä eli eilen. Luulen, ettei kivimuurista tarvise tuon korkeampaa tullakaan. Sen takana saa maa edelleen viettää vielä ylöspäin rinteenä.

Vielä kuva eilen illalla. Kiveystöillä oli viime päivinä kiire, sillä tälle päivälle eli perjantaille luvattiin oikein kunnon sadetta. Tähän asti kun on ollut satumaisen hienot, kuivat kelit. Halusin saada hommat tehtyä ainakin niin pitkälle kuin pystyn.

Navetasta sen verran: aion joskus rakentaa sen länsipäätyyn, kuvan seinä, kasvihuoneen. Sitten kun ehdin ja tärkeämmät asiat on hoidettu. Siksi siellä on jo vanhat tuvan muurin tiilet valmiina odottamassa.

Öhöm. Ehkä vintin eristämisen jatkaminen olisi tärkeämpää kuin pergoloiden rakentaminen. Tämän takia en ole vieläkään päässyt muuttamaan vanhempaan talooni enkä näillä näkymin vielä muutamaan vuoteen pääsekään. Kun aina on jotakin kivempaa eli maankaivuuta.

Päädyin muuraamaan kivimuurin betonilla, mitä en ole aiemmin tehnyt. Mutta näin se luultavasti pysyy paremmin pystyssä. Sen taakse tulee irtokiviä ja maata.

Yhtenä projektina, johon ryhdyn, kun jaksan, on purkaa pari tekemääni pitkää pengermää ja muurata ne. Ne ovat nimittäin varsinaisia vesimyyräkasvattamoita. En ollenkaan tajunnut sitä pengerryksiä rakentaessani. Edellisessä kuvassa näkyykin toinen pengermistäni, tai pikemminkin ei näy. Se on peittynyt kasvillisuuteen. Kivet ovat liikkuneet, kun myyrät ovat myllänneet. 

Myyrien vuoksi tämä myös on hedelmätarha lainausmerkeissä. Täällä olisi pari kirsikkapuuta ja pari omenapuuta enemmän, jos vesimyyrät eivät olisi syöneet niiden juuria. Niin ja yhtenä vuonna kaatui kuusimetrinen luumupuukin ihan suorilta, kun sillä ei enää ollut juuria.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen peitin muurin pressulla, jotta tuore betoni ei liukene sateeseen.

Tällaista täällä. Pihatien ruusu-luumukasa siirtyi navetan toisen puolen heinikkoon ja meille todellakin tuli sade, luit oikein! Yöllä vettä tuli peräti 25 mm, mikä on ihan huippua. Kuivuus taitaa olla takana päin. Tänäänkin satoi vielä muutama milli lisää.

Huomenna, jos ei sada, jatkan projekteja.

On niin ihanaa asua saarella, josta löytyy a) kiviä ja b) avuliaita ihmisiä!

Tähkäverbena Verbena hastata

Ruskopenkin ryöpsähdys

 Mennäänpä Ransun kanssa katsomaan.

Ruskopenkki on pihan länsireunalla, huussista alarinteeseen.

Täällä näin!

Ransun kiinnostus johtuu siitä, että siellä kasvaa kissanminttua.

Ruskopenkin idea on keltaiset, oranssit ja ruskeat sävyt ryyditettynä ripauksella sinistä (ritarinkannus keskikesällä). Pari vuotta sitten istutin penkin keskelle 'Lemon Queen' -auringonkukan ajatellen, että siitä tulee polvenkorkuinen. 

En ollut perehtynyt, tai muistin väärin, sillä Englannin-vuosista jäi mieleen joku ihana matalampi Lemon Queen, mutta ilmeisesti se ei ollut tämä. Vähän järkytyin, kun taimesta kasvoi ison puskan kokoinen.

Sittemmin otin selvää. Toinen Lemon Queenin vanhemmista on maa-artisokka. Sehän selittää. Ruskopenkissä kasvaa myös maa-artisokkaa, jota ajattelin kylläkin vähitellen siirtää muualle – osa on jo siirtynytkin. Ehkä sitä ei saa kokonaan koskaan pois, mutta se ei haittaa. Onhan se todella nätti. Tässä kuvassa ovat sukulaiset rinnakkain: edessä 'Lemon Queen' ja vasemmalla maa-artisokka.

'Lemon Queen' on näin ollen risteymä, eikä sillä ole tieteellistä lajinimeä. Suomeksi sille on annettu nimeksi jaloauringonkukka.

Ajattelin, että siirrän Lemon Queenin, mutta viime päivinä olen tullut ajatukseen, että enpä siirräkään. Onhan se tuossa aivan mainio. Tämä kuva on alarinteestä käsin, edessä on kiinanpunapuu. Sen kellanvihreät neulaset sointuvat mukavasti Lemon Queeniin.

Tänä aamuna katsoin makuuhuoneen ikkunasta, kun tuuli riepottelee artisokkaserkuksia. 'Lemon Queen' pysyy pystyssä. Ja oikeastaan se on varsin kivan näköinen tuossa kiinanpunapuun ja rusotuomipihlajan puolivälissä, on siinä sopiva tila. Aiemmin kesällä se ei ole vielä näin korkea eikä peitä silloin kukkivia perennoja. Nyt tässä ei kuki paljon muuta kuin nämä kaksi keltaista.

Maa-artisokan ongelma on tosiaan tämä.

Mutta onhan sen kukka nätti!

Ruskeaa ei ruskopenkissä valitettavasti juuri nyt ole muuten kuin 'Enkan' -japaninvaahteran muodossa. Olisi ihanaa, jos olisi enemmän ruskeakukkaisia kasveja (jotka vielä selviäisivät puutarhassani).

Oranssikeltano on ihana ja kukkii edelleen. Kertaalleen sen jo kitkin ruskopenkistä, sillä istutin sitä alussa, kun paljasta multatilaa oli paljon. Se vyöryi sellaisella voimalla, että lopulta päätin sen poistaa. Mutta hahtuvaisista, lentävistä siemenistä aina jää joku jatkamaan sukua ja oikeastaan nyt, kun muut kasvit ovat varttuneet, saisikin tämä kasvaa väleissä – kunhan ei jyrää. Oranssikeltanon lehdet ovat litteänä ruusukkeena maan pinnalla eli se on täydellinen maanpeittokasvi.

Toisena maanpeittokasvina on itsekseen tullut ahomansikka ja kolmantena tämä tummalehtinen valkoapila. En ole ottanut siitä tänä kesänä kuin tämän yhden kuvan toukokuussa, mikä on huutava vääryys, sillä pikkuinen apila on pysynyt sinnikkäästi hyvännäköisenä koko kesän.

Helmikuussa sentään raportoin siitä, että se on hengissä yhä. Vaikka nämä kirjavalehtiset versiot ovat vain valkoapilaa, on niiden talvenkesto avomaalla osoittautunut harmillisen huonoksi. Toivon tietysti ihan hurjasti, että tästä tulisi nyt monivuotinen.

Upeita ruskehtavia kukkavärejä on parrakkaissa kurjenmiekoissa ja marhanliljoissa, mutta ne kukkivat vain alkukesällä. Nyt kaivoin pois ruskopenkkiin turhan viininpunaisen 'Russian Morning' -marhanliljan. Aivan sen vieressä kasvaa samaan aikaan istutettu 'Manitoba Fox', joka on tähän paikkaan kivemman sävyinen, sellainen auringonlaskuväri. 

'Russian Morning' muutti Rohaniin. Sen sipuli oli kasvanut melkoiseksi jötkäleeksi sekä tehnyt kylkeensä toisen kookkaan sipulin. Kuvassa olen jo vetänyt ne irti toisistaan.

Harkitsen, kaivanko Rohanista vastineeksi pois yhden ruosteenvärisen marhanliljan ruskopenkkiin, mutta siinä on kyllä edelleen kaksi marhanliljaa, lisäksi kanadan- ja tiikerililjaa. Niin ja 'Tiger Babies'. Aika liljapitoista jo näinkin. 

Kukkasipuleista puheen ollen: ruskopenkkiin upposi taas liuta keltaisia ja oransseja krookuksia, tulppaaneja ja keisarinpikarililja 'Sunset'. Kuvassa on syklaaminarsissi 'Jetfire' toukokuun alussa.

Ruskopenkistä alarinteeseen jatkaa lännenkolmioka kasvuaan. Se venyy lähes silmissä. Nyt se alkaa saada keltaista syysväriä. 

Ihmetyttää, kun viime talvi oli niin koetteleva, että juuri nyt pikku puu on ottanut kasvuspurtin. Muutama muukin puuvartinen tuntuu olevan tänä vuonna elämänsä vedossa. Ja se valkoapilakin selvisi talvesta.

Niin että ei se niin toivoton kaikille ollut, vaikka osa kasveista menehtyi. Oli monta kasveille hankalaa asiaa: talvi tuli päälle hetkessä marraskuussa, kun viikkoa aiemmin oli lauhaa ja ruusut kukassa. Kova pakkasjakso iski lähes lumettomaan maahan. Tuli syvä routa, salaojat jäätyivät, tuli vedenpaisumus ja paksut jääkentät. Siihen nähden saa olla tyytyväinen, että menetyksiä tuli niin vähän.

Ransu: Saisinko jo huomiota.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Lännenkolmioka, kuvan piikitön muoto Gleditsia triacanthos f. inermis

Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Oranssikeltano Pilosella aurantiaca

Syklaaminarsissi Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

Valkoapila Trifolium repens

Houkuttelevia marjoja

 Mustia ja punaisia, vaan mitä niistä uskaltaa maistaa?

Aronian oksat notkuvat marjoja ja ne ovat jotenkin liian hentoiset. Toivoisin siitä vankkatekoisempaa. Mutta peurojen takia puska vietti lähes kymmenen ensimmäistä elinvuottaan verkon sisällä ympäri vuoden, ehkä se on sen takia niin heppoinen. Paukutin maahan paksun rautakepin ja sidoin aroniaa siihen; melko epätoivoista, mutta kun oksat olivat levällään nurmikolla.

Nyt en ole varma, mitä lajia tämä on, mutta muistelen, että nimi oli Aronia prunifolia. Voisin kyllä kaivella taimilappulaatikkoa. Jos muistan nimen oikein, on tämä koristearonia ja se voi selittää, miksi marjat ovat aika pahoja. Syön niitä kyllä, pitkin hampain. Pakastimessa ne muuttuvat hitusen siedettävämmiksi.

Jos aronia on pahaa, on tämä herkkua. Teen päivittäisen herkutteluretken ruusutarhaan syömään kypsyneet karhunvadelmat. Yhtään kovina tai punertavina niitä ei kannata kerätä, vaan vasta sitten, kun marja on täysin musta, pehmeä ja irtoaa kevyesti. Lajike on 'Loch Ness'.

Kultaherukassa ei näy marjoja, linnut söivät ne kai jo kesällä. Marjojen takia en tätä kasvatakaan, vaan ihanien keväisten keltaisten kukkien ja punaisen syysvärin. Puska muuttuu punaiseksi aina vähän kerrallaan.

Japaninvaahtera 'Osakazuki' ei ole marjoja nähnytkään, mutta kun syysväristä tuli puhe. Lehtien väri alkaa muuttua – upeat punaiset lehtiruodit, lehtien kärjet ja siemenet! Puska on kaunis kuin koru, kauniimpikin.

Pilvihelmipihlaja (entinen helmipihlaja) on myös koristeellinen, vaikka lehdet ovatkin oudot. Kärsineet kaiketi kuivuudesta tai sitten vesimyyristä, joiden epäilen murhanneen viereiset sirotuomipihlajan, ruusun ja monta perennaa.

Kuivaa tosiaan on! Sää on tällainen päivästä toiseen. Tänään kai piti tulla ehkäsade, mutta kuvasin päivän säätilan ja se oli tällainen. Joka päivä on tunne, että saattaa olla kesän viimeinen päivä, mutta niin vain tänäänkin oli vielä t-paitakeli. Lämpötila on edelleen, iltakymmeneltä, lähes 15 astetta.

Vesitynnyrit tyhjenevät yksi toisensa perään ja saan ne kumoon helpommin kuin yhtenäkään syksynä tähän asti. Normaalisti kukkuraisia vesitynnyreitä täytyy tyhjentää räntäsateessa. Moni kasvi lurpottaa, kuten rotkolemmikit, jalopähkämöt ja muut isolehtiset, joten kastella täytyy. Kummallinen syyskuu, mutta en valita. Eläköön t-paitasyksy!

Kirsikkasorvarinpensaan kaikki marjat ovat poksahtaneet auki paljastaen kirkkaan oranssit siemenet. Ihana puska, ja tänä vuonna hedelmiä tuli todella paljon! Syötäviä ne eivät varmaan ole, mutta erittäin koristeellisia. Myöhemmin lehtiin tulee vielä heleän vaaleanpunertava ruska.

Tästä nyt tuli ihan riemunkiljahdus. Pihaorjanlaakeri on tehnyt marjan! Tämä on istutettu niin kauan sitten, että olin jo unohtanut, mikä tämä on. Olin monta vuotta siinä luulossa, että tämä on poika, Blue Prince (eli 'Conablu'). Olin hankkinut tälle vaimon pariinkin otteeseen, mutta ne kuolivat. Halusin nimittäin marjoja.

Pari vuotta sitten huomasin muistiinpanoistani (tai sieltä taimilappulaatikon uumenista), että tämä onkin tyttö, Blue Angel (eli 'Conang'). No ei siinä mitään, täytyy hankkia sulhanen sitten. Mutta nytpä puska on onnistunut pölyttämään itse itsensä ja tuottanut marjan! 

Kunpa tämä vielä kasvaisi. Samassa kuvassa on maanpeittokasvia, lehtotaponlehteä, eikä orjanlaakeri ole paljon sitä korkeampi. Mutta onpahan hengissä ja tehnyt tosiaan ensimmäisen marjansa. Vaikka joka paikassa sanotaan, että se tarvitsee pölyttäjän.

Koivikon kuivaan maahan vuonna 2018 istuttamani kivikkotuhkapensas on aika kitulias, ja se on myös vaarassa joutua tallotuksi, maanpeittokasvi kun on. Tuossa se nyt kuitenkin sinnittelee ja on tehnyt kauniit marjat.

Tähtirotkokielon marjat ovat huippukauniit. Taustalla on vaahtera-angervo, joka sinnittelee elossa yhden tai kahden lehden voimin vuodesta toiseen. Mutta ne ovat kyllä tosi näkyvät lehdet, kun niihin tulee syysväri!

Siinä on muuten taas yksi kasvi, jonka nimeen on ängetty angervo. Minua ihmetyttää vuodesta toiseen, kuinka joku nimenantaja on ollut niin rakastunut tuohon outoon sanaan. Ärsyttää, kun kaikenmaailman eri angervot eivät ole oikeasti sukua.

Edellisessä jutussa pohdin, miten onnekasta on, että täällä blogimaailmassa voi jakaa puutarha-asioita niitä todella ymmärtävien ihmisten kanssa. Minua on kohdannut lottovoitto, sillä sen lisäksi tällä samalla saarella mökkeilee dendrologi. Vierailemme toistemme pihoilla ja kilpailemme, kummalla on enemmän outoja lajeja. 

Tänään hän tuli luokseni kahville – ja tarkastamaan mm. onko Parrotia jo saanut ruskaväriä – ja toi mukanaan tällaisen kukkakimpun puutarhastaan. En ole leikkokukkaihmisiä, mutta tämä on todella mieleeni. Siinä on mukana esimerkiksi kiiltotuomen marjaisia oksia, jotta voin koettaa kylvää sitä.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Karhunvadelma Rubus Karhunvattu-Ryhmä

Kiiltotuomi Prunus serotina

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Kivikkotuhkapensas Cotoneaster apiculatus

Koristearonia Aronia × prunifolia

Kultaherukka Ribes aureum

Lehtotaponlehti Asarum europaeum

Pihaorjanlaakeri Ilex × meserveae

Pilvihelmipihlaja Sorbus frutescens

Tähtirotkokielo Maianthemum stellatum

Vaahtera-angervo Mukdenia rossii