Kahteen kertaan tehty huivi

 Joskus viime viikolla mainitsin projektin, joka on iso huivi. Sain sen sitten valmiiksi viime viikon perjantaina. Tai niin luulin.

Olin päätellyt ja viimeistellyt, enkä ollut huomannut mitään. Huomasin vasta, kun ripustin huivin venymään. Yhdessä kulmassa on sauma ilman reikäkuviota ja vastakkaisessa kulmassa onkin sitten kaksi reikäkuviota vierekkäin.

Keskusneliön kahdella puolella on ensimmäinen, ohut harmaa raita eri näköinen, kun osat ovat eri päin. Muutenhan en ole noudattanut samanlaisia raitaosuuksia, mutta tuon oli tarkoitus olla yhtenevä.

Olin katsonut oikeat ja väärät puolet vain reunakaistaleen vierestä ja kuvitellut, että näen sen siitä. Siinä olen tainnut tehdä ensimmäisessä palassa reunaosuuden jälkeen ensimmäisen rivin tuolla reunan punapuulla värjätyllä langalla, ja toisessa palassa taas siirtynyt heti vaaleanharmaaseen. Tai jotain. Koska ne ovat samoin päin, mutta kaikki muu ei.

Huivi kudotaan niin, että raidalliset reunat tehdään kahdessa ei palassa ja sitten ne kurotaan yhteen keskusneliön avulla. Pitäisi siis purkaa viimeistelyt, kaksi kulmasaumaa ja koko keskusneliö, eli viikon työ.

Koska huivi on aina oikein -neuletta, ei puolilla ole niin hirveästi eroa. Lisäksi huivi tulisi lähinnä omaan kotikäyttööni eikä miksikään juhlahuiviksi.

Silti.

Olen jo kertaalleen aiemminkin aloittanut tekemään tätä huivia, mutta jossain vaiheessa huomasin, että siitä tulee liian pieni. Olin valinnut ohjetta ohuemman langan. Silloin päätin tehdä siitä vain kolmion mallisen, eli jätin toisen reunaosuuden kokonaan tekemättä ja keksin omasta päästä suunnilleen kolmion mallisen keskustan, eli puolet tuosta harmaasta neliöstä. Siitäkin tuli ihan kiva kaulahuivi, mutta kaunis malli ja erittäin ison huivin tarve jäivät kaihertamaan.

Ja nyt olin onnistunut sössimään sen taas.

Pari tuntia pähkäilin. Nämä ovat näitä käsityöihmisen pähkäilyjä. Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: valmis työ vai se, ettei siitä vieläkään tullut ihan sellaista kuin piti? Painaako ajan säästö ja se, että saa jotain valmista, vai se, että siitä tulee täydellinen? Mihin minulla on kiire? Eikö harrastuksen merkitys ja arvo ole tekemisessä?

Niinpä otin huivin pyykkinarulta ja aloin purkaa. Siihen meni ensimmäinen ilta, hitsi, kun langanpäättelyjäkin oli niin paljon.

Tasan viikon päästä edellisestä kuvaamisesta, tämän viikon perjantaina, pääsin kuvaamaan toiseen kertaan valmistunutta huivia. Lainasin naapurin söpöä taloa taustaksi. Nyt huivissa on verkkoraita joka kulmassa. 

Lisäksi keskusneliön ympärillä olevat keltaiset ja harmaat raidat näyttävät nyt samanlaisilta.

Lankoja tässä on paljon, myös joitakin jämiä, joita olen sitten jatkanut toisella värillä. Alin reunus on punapuulla värjäämääni ja joku muukin raita on omaa villalankaa, mutta muut langat on ostettu sieltä sun täältä. Erityisiä aarteita ovat käsin kehrätty lanka Orkneyltä, jonka kehrääjän kanssa juttelin paikallisessa käsityöpuodissa, sekä tämän saaren entisen asukkaan kehräämä lanka omien lampaidensa villoista. 

Värien sommittelu on niin mukavaa, että senkään takia en halunnut tehdä yhteneviä puoliskoja. 

Minulta puuttuu pingotuspaikka, sillä huivin kulmat pitäisi saada venytettyä kunnolla neliöön. Huivi on niin painava, että ajattelin sen venyvän pyykkinarulla. Pitäisi kiinnittää alakulmat telttakoukkujen avulla, mutta eilen oli niin puuskaista, että en sitä kuitenkaan tehnyt. Tuli tuossakin varmaan ihan hyvää venytystä.

Ohje on perinteinen simpukkahuivi kirjasta Kauniit neuleklassikot.

Huivi on tosiaan painava ja paksu, sillä sitä käytetään kolmion mallisena, kaksinkertaisena. Aina oikein -neule on helppo tehdä ja ohje on hyvin yksinkertainen, toistuva. Voi olla, että teen tämän kivan huivin vielä joskus uudestaan, mutta silloin voisin valita hieman ohuempia lankoja ja niihin nähden suhteettoman paksun puikon, jotta saisin huivista oikein ison ja vähän ohuemman, kevyemmän.

Mutta nyt on, mihin kääriytyä, kun siirryttiin pakkasista plussakeliin!

Ransu kiittää kaikkia lukuisista pusuista ja terveisistä edellisen jutun kommenteissa.

Hän iloitsee siitä, että sade on sulattanut lunta, mutta odottelee kumminkin vielä, että puutarhassa pääsee tassuttelemaan ilman loskalumipaikkoja ennen kuin aloittaa varsinaisen ulkoilukauden.