Vanhentunut sää

 Otin kuvia pari päivää sitten, oli vähän eri näköistä kuin nyt. Vastikään Oravankesäpesän Kati mainitsi, että täytyi käydä ottamassa uudet palstansa tammikuun kuvat, kun sää oli muuttunut niin. Kuvat ikään kuin vanhentuvat, ainakin, jos niillä haluaa kuvata puutarhansa tämänhetkistä ulkoasua tässä tammikuussa ja täällä etelässä.

Tällaisilta näyttivät tarhajouluruusut huussin takana pari päivää sitten. 

Rivendellin joessa vesi pulppusi hienon jääkuoren alla.

Tarhajouluruusujen lehdet ovat hieno lisä talviseen puutarhaan. Tsiljoona kertaa kivemmat kuin vaaleajouluruusulla, joka oikeastaan kukkii lähes lehdettömänä. 

Tässä joentörmällä olisi myös lumikellojakin, mutta niistä ei vielä ole näkynyt mitään. Vähän aikaista toki on, mutta lumen häviäminen nostaa välittömästi piippokuumeen.

Moni varjohiippakin on hyvä talvikasvi lumettomassa etelässä. Tämä on piivarjohiippa 'Frohnleiten', kuten taimilapusta pystyy ehkä tihrustamaan. Lapun voi varmaan jo ottaa maan sulettua pois, varjohiippa on pärjännyt jo pari vuotta ja vähän runsastunutkin, enköhän sen jo muista enkä kaiva vahingossa pois. Tämäkin kasvaa Rivendellin joentörmällä.

Vähän alempana rinteessä on kohta, johon tyhjensin tuhkat viime viikolla. Silloin siinä oli lunta, kuvanottohetkellä ei ollut, tällä hetkellä taas on. 

Tässäkin on tarhajouluruusuja. Käärmeenlaukan versot nousevat jo tammikuussa (nuo ruohon näköiset) ja siitä saa näin kerättyä maistuvaa talvisatoa. Mainio kasvi, jonka Maatiainen on valinnut vuoden kasviksi hietalaukan ohella.

Havaitsin tarhajouluruusun siementaimen myös punaisessa villissä penkissä, muutaman metrin päässä. Jouluruusut tuntuvat matkustavan.

Eipä täällä silkkaa lumetonta auvoa ole. Samasta kohdasta alarinteeseen katsoessa: niin kauas kuin silmä siintää, näen järviä... ei kun jäätikköä ja lisää jäätikköä. Tie on vaarallisen liukas, jalankin on helppo päätyä ojaan tai ainakin mukkelis makkelis.

Jäätilanne vähän huolestuttaa. Mutapuutarhan ympäristö on edelleen umpijäätynyt alue, joka peittoaa mutapuutarhan rantojen istutusalueet monen metrin päähän. Kuvassa näkyvä alppiruusu kasvaa parhaillaan jäässä ja siitä oikealle olisi himalajanjättililjan iso sipuli. Harmi, pari vuotta olen sitä kasvatellut ja se saattaisi jonakin vuonna jo kukkia. Jos on enää elossa. Siinä on kasvi, jonka sipulia löytyy äärimmäisen harvoin myynnistä.

Marjakuusikin on jääpedissä, mutta tämän mahdollinen menetys olisi pienempi, vaikka vuosia tämänkin kasvattamiseen on mennyt.

Kävelen vähän matkaa Rohania eteenpäin ja hämmästyn. Näsiän nupussa, parissakin, pilkottaa vähän punaista!

Rohanin päädyssä, vähän ylempänä, on kasvimaa. Tässä on rinnettä, ojaa ja pengermää, silti kiveys on aivan jäässä. 

Näkymä kauempaa, täältä katsottuna äskeinen kasvimaa on tuolla perällä pengermän päällä. Tässä on tämä aiemmin mainittu mutapuutarhan seudun jäinen lätäkkö. Normaalisti salaoja johtaa vedet mutapuutarhasta tämän kohdan ali tienvarren ojaan, mutta nyt se on selvästi jäässä. Mäntyjen varjo kai pitää paikan kylmän varjoisena ja märkyys kylmentää, sillä tästä ei ole suojasään päivinä ja aurinkosäällä jää sulanut.

Mäntyjen alla kukkii joitakin vaaleajouluruusuja. Valkoiset kukat menevät pakkasessa rumiksi, ja se on näiden toinen huono puoli. Villatupot suojaavat kukkia tulemasta syödyksi sen lisäksi, että se suojaa nousevia nuppuja pakkaselta.

Kun katsotaan samoilta jalansijoilta vastakkaiseen suuntaan, kohti muotopuutarhaa, on näkymä aivan toinen. Jäätä tuossakin toki on, mutta silti on myös toiveita keväästä! Tai oli, toissapäivänä siis.

Muotopuutarha kerää lämpöä, sillä se on talon eteläpuolella ja hyötyy seinän tuottamasta lämpösäteilystä. 

Tässä vaiheessa vuotta huomaa jopa suuren eron kahdella penkillä, jotka ovat lähinnä seinää verrattuna niihin kahteen, jotka ovat lähempänä tietä. Jälkimmäisissä on enemmän lunta.

Yritin silti etsiä keväisten kurjenmiekkojan suippoja kärkiä, sillä nekin ovat hyvin varhaisia. Niitä ei näkynyt, sen sijaan tällainen kurjenmiekka siellä on kurkistamassa laventelin ja lumen välistä. Parrakas paksujuurinen kurjenmiekka siis, ei niitä sipuliversioita. Näissä pysyvät lehdet vihreinä yli talven, mikä on kohtalokasta, sillä peurat vetävät näitä lehtiä syödessään ylös maasta, kun juuri on pinnassa. Nyt eivät ehkä pysty, kun maa on niin jäässä.

Tässä puolestaan tunnelmia talon puoleisesta penkistä (toissapäivänä). Hopeapiippo on siinä ihan vihreänä ja uudessa kasvussa.

Samassa penkissä kasvaa 'Hippolyta' -lumikelloja ja nekin nousevat aikaisin tässä lämpimässä penkissä, mutta nyt en vielä löytänyt niiden versoja. Voi olla, että jos olisin kohottanut vaahteranlehtiä, olisin löytänyt, mutta en halua häiritä. Pysykööt vielä piilossa, nyt on talvi.

Menin katsomaan vielä yhtä lumikellopaikkaa. Tämä on japaninlehtikuusen juurella, tässäkin on lämmin kohta. Istutin pari vuotta sitten tähän 'S. Arnott' -lumikelloja. Ne ovat aikaisia ja korkeita. Ja kylläpä: tuollahan niiden nenänpäitä näkyy! Löysin ainakin neljä. Linssi oli vähän väärä lähikuvaukseen.

Siinä kyykkiessäni kuuntelin kivaa pulinaa. Viereisessä ojassa, jääkuoren alla, vesi virtaa (kohti mutapuutarhaa).

Kävin vaihtamassa makrolinssin ja palasin kuvaamaan S. Arnotteja. Kas siellä, nyt näkyy!

Kuten sanottu, kuvat ovat vanhentuneita, sään suhteen ainakin. Valtterin myötä saimme ensin eilen vettä ja räntää, illalla se muuttui valkoiseksi ja tänään tuli vielä vähän lisää. Nyt meillä on 5 cm lumikerros, mikä lienee ihan hyvä, sillä pakkastakin on luvassa moneksi päiväksi.

Lumesta en nyt niin innostunut, että olisin sitä kuvannut. Ehkä huomenna. Tai kyllähän te tiedätte, miltä se näyttää.

Himalajanjättililja – Cardiocrinum giganteum

Hopeapiippo – Luzula nivea

Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum

Lumikello – Galanthus

Marjakuusi – Taxus

Näsiä – Daphne mezereum

Piivajohiippa – Epimedium × perralchicum

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Krookuksenpiipot, pelargonit ja täydellinen ajoitus

 Ihmeteltiin krookuksenpiippoja, jotka mainitsin edellisessä jutussa.

Tässähän ne ovat! Sijaitsevat Mustin kopin edustalla, ja niitä on monta, tusinan verran. Siinä on toistakin aikaista nousijaa, talventähteä nimittäin. Sitä ei vielä ole näkynyt.

Nämä jo eilen aamulla peittyivät valkoiseen märkään höttöön. Menin vielä aamupäivän aikana päikkäreille, jonka aikana nuoskalumi oli muuttunut rännäksi ja lopulta vedeksi, niinpä herätessäni oli maa taas vihreä – paikoin. Palataan siihen hetken päästä.

Kävin toissapäivänä Nauvossa, siinä hoituivat ruokaostokset, kolmas koronapiikki ja paketin haku postista samalla reissulla. Paketti oli Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista. 

Kirjahaasteen tiimoilta keskustelimme kommenteissa, että olen kuunnellut Hämeen-Anttilan Björk-sarjasta vasta kolme ensimmäistä. Between tuumi, että voisi luopua omasta sarjastaan ja sitten olikin pistänyt tuulemaan eli lähetti minulle kolme seuraavaa osaa!

Minulla sattuu olemaan 20-luvun kirjoihin täydellinen kirjanmerkkikin, jonka olen saanut toiselta ihanalta ystävältä. 

Toisen koronapiikin jälkeen olin poissa pelistä sen illan ja koko seuraavan päivän, mutta tämän kolmannen oireet menivät ohi nopeammin. Lihas- ja päänsärky sekä vilunväreet aiheuttivat sen, että halusin aikaisin nukkumaan ja aamullakin luin ennen kuin päätin ottaa päikkärit, vaikka olin jo kertaalleen noussut. Olipa mukavaa uppoutua heti uuteen Björk-romaaniin siinä potiessa!

Kivaa oli sekin, että parin tunnin unien jälkeen olo oli täysin palautunut.

Makuuhuoneesta kun katsoo ulos, niin ei siellä täysin vihreää ole. Tänäänkin on ollut plusasteinen ja tihkuinen päivä, parhaillaan hieno sumu laskeutuu hämärtyvään iltapäivään – täydellinen sää murhamysteerille.

Kutimen kanssa tulee kuunneltua äänikirjoja, mutta kolmessa ensimmäisessä Björk-kirjassa lukijana on mies, joka on muuten ihan hyvä, mutta hänen eläytymisensä venäläiseen ja ranskaa puhuvaan naiseen on aivan surkeaa. Toki homma on varmasti ollut hyvin haastavaa. Mutta silti. Ranskan ääntämys ja naisena oleminen eivät vain kaikilta suju. Naurettavuus on latistanut tunnelman niissä kohtauksissa. Lisäksi aidoissa paperikirjoissa on ihanat vanhat Helsingin kartat!

Kutimena minulla on perinteinen simpukkahuivi kirjasta Kauniit neuleklassikot. Olen jo kertaalleen tehnyt huivin, mutta ohuemmasta langasta ja siitä tuli pienempi kuin olin ajatellut, joten en jaksanut tehdä siitä täyttä neliötä. Nyt valitsin paksuja lankoja. Isoa huivia on saanut kilkutella jo ainakin pari kuukautta, mutta nyt se on loppusuoralla.

Äänikirjana huiviprojektin kanssa kuuntelen Winifred Boggsin mainiota Sally on the Rocks -kirjaa, joka on julkaistu ensimmäisen maailmansodan aikana 1915 ja kertoo siitä ajasta, etenkin naisten asemasta. Henki tuo mieleen Jane Austenin: lempeällä huumorilla käsitellään yhteiskunnan aiheita, epäkohtia etenkin – kuinka naiset taistelevat harvoista nuorista tai edes entisistä nuorista miehistä, vastenmielisistäkin, mutta kun niin moni mies on kaatunut sodassa, sotilaiden masennuksesta, pienen kylän ilkeistä juoruakoista, epätasa-arvosta naisten ja miesten välillä... kaiken kaikkiaan hyvin hauskaa, kiinnostavaa ja avartavaa. Arvostan sitä, kuinka kirja avaa ensi käden tietoa aikakaudestaan.

Kirja on vastikään julkaistu Librivox-palvelussa, missä kirjoja saa kuunnella ilmaiseksi. Olen palvelun fani ja bongasin tämän teoksen jo projektivaiheessa, onneksi se valmistui nopsaan! 

En löydä tietoa siitä, olisiko kirjaa koskaan suomennettu.

Olohuoneen punaisen sohvan vieressä on sävyyn sopiva pelargoni 'Raspberry Ripple' kauniisti kukassa.

Siinä se on paremmassa päivänvalossa.

Myös tuoksupelargoni kukkii.

Poissaoloni aikana kuivuneessa sitruunapuussa ei edelleenkään ole elon merkkejä, mutta sumuttelen sitä päivittäin ja samaa henkiin heräämisen toivoa elätän sitruunaverbenan ja Orkneyn siroverenpisaran suhteen. Sitruuna ja verenpisara on itse siemenestä kasvatettu, joten niillä on jo tunnearvoa.

Keittiössä kasvaa ystävän antama pelargoni, jolla on hyvin söpöt pikkuruiset kaksiväriset lehdet.

Ozzyn ja Lemmyn kalmistossa (vaikka Ozzy ei kai vieläkään ole kuollut) kasvaa ihana unelma, vaikka vähän harva. Leikkasin siitä kuivuneet versot pois.

Betweeniltä tuli kirjalähetyksen mukana söpö kissakortti. Jouluksi hän lähetti tekemänsä helmitähtikoristeen.

Ransua koriste kiinnosti kovasti, mutta en ehtinyt kameran kanssa mukaan. Ainoa otos on tämä epätarkka, kun kiinnostus oli jo herpaantumassa. 

Hän nuuhki koristetta kovasti. Olisiko sen mukana tullut kissaterveisiä joltakulta?

Musti nuuhki tähteä kohteliaasti, kun sen eteen tuikkasin. Siinä on kyllä edelleen kaikki kuusi sakaraa tallella, Musti ei syönyt niistä kahta!

Ihanaa vihreää, jota juuri nyt kaipaan – koriste on keittiön seinällä tuottamassa iloa ja kauneusterapiaa.

Ulkona ei meinaan kevät etene. Maa on jäässä ja jään päällä vettä. Ai niin, nyt on vasta tammikuu.

Tuoksupelargoni – Pelargonium × fragrans

Unelma – Asparagus setaceus

Keväthaahuilua

Perjantaina oli vielä pakkanen ja myrsky oli tuonut uuden lumen koko pihaan. Huomasin olohuoneen ikkunasta, kuinka hangella oli hauska varjo. Piti napata kamera ja mennä ulos.

Aika erikoinen! Ja vaatii tasaisen lumipeitteen näkyäkseen kunnolla.

Portin viirinauhahan se siinä. Aurinko on vielä niin matalalla, että keskipäivälläkin on pitkät varjot.

Taustan kyläniitystä voi nähdä, että lunta ei meillä kovin paljoa ollut, mutta sen verran kumminkin, että koko piha oli kuorrutettu.

Kiersin pihaa kameran kanssa. Muotopuutarhan valkoisista sinivuokoista näkyi lehdenkärkiä.

Tässä samat sinivuokot tänään! Meillä ollaan oltu sunnuntaiaamusta asti plussalla ja tihku sekä voimakas tuuli ovat sulattaneet lunta kunnolla.

Tänään tuntui niin keväiseltä, kun aurinkokin välillä näyttäytyi, että kävin syynäämässä pihan lumikellopaikat kolmeen kertaan. Täällä Rivendellissä niitä olisi, mutta ei näkynyt. Sen sijaan löytyi uudelleen sulanut Rivendellin joki ja sen rannoilla lukuisia tarhajouluruusuvauvoja.

Tämä vaaleajouluruusu on se sama, joka oli edellisen, toukokuun-jutun kuvassa. Huomasin vasta kuvia tässä koneella katsoessa, että siinähän on ainakin neljä nuppua! Luulin kuvaavani vain tuota yhtä, joka on korkeimmalla.

Nappasin myös tämän kuvan samasta kohdasta, josta oli kuva edellisessä blogijutussa. Kalusto on siirtynyt keskeltä muotopuutarhaa tähän sivuun, sillä minulla on vielä toinen ja ehkä kolmaskin pitkä oksa vaahterasta sahaamatta, ja ne saattavat kaatua muotopuutarhan keskelle, tai täytyy vähän katsoa ja suunnitella, kun puuhaan ryhdyn. 

Lumi on sulanut vauhdilla. Jopa pihan jäiset lämpäreet pienentyivät selvästi tämän päivän aikana. Oli niin ihanaa, että huomasin haahuilevani pihalla ilman halua palata sisään – ihan kuin keväällä! 

Muotopuutarhassa silmiin osui juolavehnän tupsu yhdessä penkissä, mutta nyhtäessä sai huomata, että maa on pinnastakin umpijäässä. Voi että kun tekisi jo mieli kitkeä.

Pyykkiä iltapäivällä ripustaessani huomasin krookuksenversoja Mustin kopin edessä, mutta oli jo liian hämärää niiden kuvaamiseen.

Ihmeellistä ja ihmeen ihanaa, miten nopea muutos voi parissa päivässä tulla. 

Sinivuokko – Hepatica nobilis

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Kuusi kuvaa toukokuusta

 Ihana Kuusi kuvaa kesästä -haaste, jonka Tuplasti terapiaa -blogi on loppusyksyisin aina pistänyt liikkeelle, matkasi tännekin ja siitä teinkin jutun. Eräs asia jäi kaihertamaan. Se jää joka kerta. Nimittäin se, että kun toukokuu ei ole kesää vaan kevättä, jää se ulkopuolelle, siis minun seulallani.

Siispä tässä oma toukokuun kuvasaldo. Julkaise ihmeessä omatkin kuusi toukokuun kuvaa, jos siltä tuntuu. Sitä nyt kaivataan, viime yönä oli täälläkin pakkasta –8 ja edelleen on maa valkoinen. Ehkä ensi yöstä alkaa kevään tulo... mutta toukokuuhun on vielä pitkä aika.

Onneksi kuvia tulee napattua vaikka kuinka, niin on mistä valita sellaisia, joita ei vielä ole täällä julkaistu (kai). Toista oli filmiaikana – muistaako joku muukin elävästi, kuinka hienoista puutarhakohteista sun muista tuli otettua suunnilleen viisi kuvaa? Kun sekä filmin hankinta että kehittäminen maksoi aika paljonkin, ainakin opiskelijabudjetilla.

Tällaiset ei-kovin-onnistuneet ovat jääneet julkaisematta, mutta kyllä tästäkin jotain näkee. Näkee muotopuutarhan yhden penkin, joka näyttää olevan täynnä sipulikukkia, ja taustalla metsäpuutarhapenkki, jossa on jonkin verran narsisseja. Viime kevään ihme juttu oli se, että peura ei käynyt pihassani syömässä sipulikukkia tai muutakaan.

Nytkään ei ole käynyt. Olen maanantaiaamusta asti, kun lumi oli palannut, tutkinut tonttiani – enkä näe missään peuran laahaavia sorkanjälkiä. Eilen kyllä näin kaksi metsäkaurista matkallani venevajalle.

Toukokuu on mukulaleinikkien kulta-aikaa ja niitä on tonttini sakeanaan, häipyen taas pian kukinnan jälkeen. Tuossa mukulaleinikin seassa kasvaa yksi kitukasvuinen vaaleajouluruusukin, siementaimi, niitä ne tekevät yllättävästi monenkin metrin päähän emokasvista. Myöhäinen kukinta-aika tällä, vasta toukokuussa!

Kuva on hämärä, sillä se on otettu yhdeksän jälkeen illalla.

Ah valoisat illat, niitä kohti! Ihanaa, että vuoden pimein aika on pian takana päin, on niin kamalan luonnontonta elää pimeydessä. Pimeys on omalla tavallaan vankila, se ahdistaa ja estää vapaan ja riemukkaan ulkoilmaelämän.

Tämä kuva on samalta illalta yhdeksän jälkeen, ja otettu aiemmin nähdystä metsäpuutarhapenkistä kohti muotopuutarhaa, jossa näkyy pastellivärien pisteitä. Ihan mahtavaa, että poikki syötyjen kukkavarsien sijaan oli kukkia!

Vaikka mukulaleinikkiä olisi kuinka paljon, se ei estä havittelemasta lisää. Olen hankkinut tummanruskealehtistä ja sitten on tämä, josta sain alun ystävän puutarhasta Orkneyltä. Tässäkin on jännittävää ruskeaa väriä lehtien keskellä ja lisäksi tämä on kerrottukukkainen.

Tarhajouluruusut kukkivat huhti–toukokuussa, tämän pilkulliskukkaisen yksinkertaisen olen istuttanut muutama vuosi sitten, mutta vasta viime keväänä se kukki kunnolla sitten istuttamisvuoden. Lajike on nimetön, varmaan Ellen-sarjaa, niitä tuodaan rullakoittain keväisin myymälöihin ja taimet täytyy ostaa kukkivana, jos haluaa jotakin tietyn näköistä.

Kuvia selatessa huomasin, että toukokuu oli erikoisen pilvinen ja sateinen. Toki yritän usein ottaa kuvia pilvisäällä ja sateessa, jolloin värit ovat parempia eivätkä valot ja varjot kovia, mutta silti. Sitten muistinkin. Toukokuussa oli tosiaan viileää ja satoi aika usein. Kukat kestivät kauan, jopa kirsikankukat. Se oli ihanaa. 

Jälkikäteen ajatellen se oli myös luojan lykky, sillä kesäkuuhun siirryttäessä alkoi kuumuus ja sateet loppuivat tyystin. Kesäkuun 12. päivää lukuun ottamatta ei kunnollista sadetta saatu kahteen kuukauteen.

Viime keväänä olivat koiranhampaat rehevämpiä kuin konsanaan. Tässä on 'Pagoda' -risteymälajiketta, jolla on ihanat ruskealäikkäiset lehdet.

Koska toukokuuhun assosioituu auringonpaiste, laitetaan bonuskuva. Kyllä se aurinkokin paistoi!

Koiranhammas – Erythronium

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Ihan Siperiaa

 Muutaman päivän takaiset vihreät nurmet ja keväiset fiilikset ovat historiaa. Viikon sisällä ollaan pidelty kolmea myrskyä, joista kaksi viimeisintä on tuonut lunta tullessaan. Eilen illalla sade piiskasi ikkunoihin, mutta yön aikana se oli muuttunut lumeksi.

Ihan samoin kuin maanantaiaamuna, tänäänkin oli verhot avatessa vastassa valkoinen maisema, tai mitä ikkunaan kertyneen hyhmän läpi erotti.

Tänään en saanut Mustia mukaan lumiriehaan, sillä myrskypuuskat puhaltavat suoraan Selkämereltä. Sähköt eivät tänään ole menneet poikki.

Vaikka meillä on tässä pohjoista vastaan suojana mäki ja metsä, on lumenpöllytys melkoinen.

Pyykki on jäätynyt lumisiksi kalikoiksi.

Traktori ja vene menivät ohi.

Metsän suojaamat puut ja rakennukset on kuorrutettu.

Mutta korkeimmissa latvoissa ei lumi pysy. Koivu heiluu kuin tukka rokkikonsertissa.

Karstaohdakkeilla on hyvä tuulensietokyky!

Päätin lähteä laivarantaan viemään roskapussia ja katsomaan, mitä sinne kuuluu. 

Ilahduin: meri on tämän värisenä kaikkein kaunein. Ihastuttava, vaikeasti sanoin kuvattava harmahtavanpehmeä turkoosintapainen. Ostin Shetlannista lankaa, jonka väri on Yell Sound eli Yellinsalmi ja se on suunnilleen tämän väristä. Lumileopardin silmissä on myös tätä sävyä.

Melko jäistä menoa.

Meri on auki, aallot paiskovat jäälauttoja jään kuorruttamia rantakallioita vasten.

Tämän saman näkymän kuvasin viime viikonloppuna ja voi, kuinka silloin oli aurinkoista ja keväistä!

Nyt kävi sääliksi vastatuuleen räpisteleviä merilintuja.

Tuuli pöllytti lunta niin, että näytti kuin saaresta nousisi savua.

Tehokkaat saarelaiset ovat nostaneet isojen roska-astioiden kannet paikoilleen ja ruuvanneet ne kiinni sekä kasanneet vielä renkaitakin painoksi. Muuten ne olisivat lentäneet taas tässäkin myrskyssä. 

Pienempien roska-astioiden kansien päällä on aina kiviä, muuten kannet paiskautuvat irti.

Vastatuuleen tuli pärskeitä linssiin ja silmät alkoivat valua, kun pienet jäiset lumikiteet osuivat silmiin kuin kasa pikkuruisia tikareita.

Katselin yksinäisen lokin liitoa mahdottomalta tuntuvassa tuulessa. 

Tuolla kallioisen niemen takana on ihana pikku saari, jonne tehdyltä heinäkuiselta retkeltä kirjoitin joulukuussa. Nyt ei tekisi mieli lähteä sinne, ei heittää vaatteita pois eikä hypätä uimaan!

Posti lähtee ja tulee laivarannassa.

Kotimatkallakin oli vähän erilainen tunnelma kuin se viime viikonloppuinen aurinkoisen keväinen maisema. Hyvä kun kotipihaan löysi puuskaisessa tuiskussa.

Pysykää lämpiminä!

Pojista ei nyt ole kuvia, ovat viettäneet päivän sängyssä.

Karstaohdake – Dipsacus