Tuesday 23 February 2021

Puutarhanäkymiä

 Versoja Vaahteramäeltä heitti Saaripalstalle mukavan haasteen puutarhanäkymistä. Tämä haaste on mitä loistavin, sillä sen avulla olen päässyt hahmottamaan monen blogin puutarhaa laajemmin. Me kaikki tuppaamme ottamaan niitä lähikuvia tai kuvia loistavista kasviyhdistelmistä, mutta laajemmat näkymät jäävät usein vähemmälle. Haasteen on pistänyt alulle Kottikärryn kääntöpiiri eli suurkiitos sinne suuntaan!

Tein alkuun pienen kartan Saaripalstan tontista. Kuten kuvasta näkyy, asun keskellä kylää. Rakennukset on merkitty punaisella ja joitakin puutarhan alueita keltaisella. Minulla on tapana nimetä jopa yksittäisiä kukkapenkkejä, joten kaikkia nimiä ei millään mahdu kartalle. Mutta tuossa jotakin osviittaa.
Tontti sijaitsee etelärinteessä, mikä on loistava juttu aikaisen kevään kannalta. Tontin (piirretty tummalla viivalla) ala- ja yläreunan korkeusero on noin kuusi metriä. Rinne on melko loiva, joissakin kohdin jyrkempi ja joissakin aivan tasainen.

Aloitetaan vaikka tontin alimmasta eli lounaisnurkasta kylätien varrelta. Tästä jo kerroinkin, rumpu on jäätynyt tukkoon ja oja tulvii tällä hetkellä. Keltainen talo on uudempi, rintamamiestalo, jossa asun. 

Ihanimpia, ja suuresti ostopäätökseen vaikuttaneita asioita, on etelärinteen tuoma valoisuus ja avara näkymä alas niitylle.

Niittynäkymä pääsee usein kuviini. Tässä ollaan puolivälissä tontin länsireunaa ylös, huussin edessä olevan ruskopenkin luona.

Ruskopenkkiä lähempää, kruununa ruskosormustinkukka. Taustalla näkyy vanhempi taloni.

Sama keväällä. Kaikenlaisia puukasoja on pihallani myös, yleensä yritän karsia ne kuvien ulkopuolelle.

Toinen lempinäkymä pihalla on sama tontin länsireuna, mutta ylärinteeseen. Rakentamani kivimuurit näkyvät kivasti keväällä, tällöin myös ilta-aurinko paistaa ihanimmin lännestä, kun puissa ei vielä ole lehtiä.

Kuistilta näkyy sama kohta ja vielä yksi lempinäkymä länteen kylän poikki.

Olen ensin keskittynyt kaunistamaan tonttini alareunan, yläosat ovat vielä suurimmaksi osaksi heinikkoa. Vesakot sentään raivattiin heti alkuunsa.
Tässä ollaan alareunan keskellä, missä saunan eteläpuolelle olen kaivanut mutapuutarhan. Kesällä siinä ei enää ole vettä, se on vain savinen kuoppa. 

Mutapuutarha on oikealla, rikkaporkkanoiden jälkeen. Pari mäntyä ja iso kataja tuovat sen verran varjoa, että kaivon luona on metsäpuutarhapenkkejä. Niiden takana siintää muotopuutarha.

Tässä tismalleen vuosi sitten otetussa kuvassa ollaan metsäpuutarhassa mäntyjen alla ja valoisa, lämmin muotopuutarha näkyy taustalla. Se oli ensimmäinen isompi alue, jonka puutarhastani kunnostin istutusalueeksi.

Tasainen, neliömäinen kohta lämpimällä talon eteläseinustalla ja paikassa, jossa jokainen ohikulkija voi sitä ihailla, sanelivat tyylin: tähän tuli muotopuutarha, jossa on keskellä pyöreä nurmialue ja joka nurkalla puksipuuaidan reunustama kukkapenkki.

Muotopuutarhan takana on keto, jonka jälkeen tulee paahdepenkki, mutta sitä ei täältä päin edes näe, kun se on sen verran alempana rinteessä.

Kun on kuljettu kedon poikki johtava polku, tulee paahdepenkki näkyviin.

Se näkyy myös huussin ikkunasta. Maiseman kruununa ovat lehmät niityllä kesäisin. 
Mutta hei, nyt kuljetaan ympyrää, päädyimme nimittäin takaisin tontin länsireunalle.

Mennään vaikka keskelle. Sauna on tontin märimmässä paikassa ja sen vieressä pulisee oja syksyisin ja keväisin.

Kesällä ojassa ei enää ole vettä, mutta kosteutta riittää. Ojan toisessa päässä on mutapuutarha.

Mennäänpä siis alemmas. Tämä on näkymä mutapuutarhan yli kohti kasvimaata, sauna on vasemmalla. Tässä näkyy tontin alaosan viimeinen heinikkoalue. Kauempana on kasvimaan kohopenkkejä, keskellä ruusu-heinätarhaa ja sen eteen tulee kiveys, kunhan päätän hyvän muodon. Homma jäi viime vuonna tekemättä, kun en ollut tyytyväinen hahmottelemaani kiveykseen.

Ruusu-heinätarhaa lähemmin.

Tässä näkymä vastakkaisesta suunnasta, ylempää kasvimaalta käsin. Peitän heinikkoa kaikella mahdollisella, suunnittelen kiveyksen jatkumista lähes tuohon tekemääni kivipengermään saakka. Siitä eteenpäin on Rohan, joka on 12 metriä pitkä kylätien suuntainen istutusalue.

Sama näkymä ylempää kasvimaan kaivon luota kasvimaan yli kohti Rohania. Kuvan oikeaan reunaan jää ruusutarhan alue, jota raivasin etenkin viime vuonna.

Syksyllä otetussa kuvassa ruusutarha näkyy hyvin. Tarkoitus on ohjata valtava orjanruusu kasvamaan tukevaan pergolaan ja laatoittaa myös siitä vasemmalle jäävä kohta oleskelualueeksi. 
Taustalla on navetta. Navetasta vasemmalle on hedelmätarha, josta ei juuri ole kuvia, kun ei siinä ole mitään kuvattavaa: muutamia nuoria hedelmä- ja koristehedelmäpuita heinikkoisessa rinteessä. Myöskään heti navetasta oikealle ei ole vielä muuta kuin suunnitelmia. Siinä on hyvä lämmin rinnepaikka, jossa ei ole talvimärkyyttä.

Äskeisen kuvan ruusutarha-alueen yläosassa on pari karhunvattukartiota. Ruusualue muuttuu kottikärryjen kohdalla preeriapuutarhaksi: heiniä ja preerian kasveja, tuulessa huojuvia kukkia siis. Navetta jää oikealle, alhaalla näkyy vino sauna. 

Mietin tässä sitä, että jaksaako postauksiani kukaan lukea, kun näistä aina tulee tällaisia maratooneja!
Navetan itäpuolella tontin koillisnurkalla on minikoivikko. 

Otin tänään vielä kuvia tontin luoteiskolkasta, mitä kovin harvoin kuvaan, mutta säälin istumalihaksiasi – jätetään ne toiseen kertaan. 
Niinpä tähän loppuun vain tämänpäiväinen kuva talon kulmalta kohti metsäpuutarhapenkkejä ja kylätietä. Päivän lumitilanne: pakkasyön jälkeen alkoi kunnon vesisade!

Haastan Marian Puutarhassa-blogista kertomaan näkymistään, sillä minulla on ikävä Marian blogia, postauksia ei ole tullut koko talvena!

Tässä haasteen idea, jonka tapani mukaan luin vasta haasteen tehtyäni. Huomaan, että idea oli pikemminkin kuvata lempinäkymiä, ei hahmotella koko tonttia... mutta koska sitä ei juuri ole tullut tehtyä, toivon, että tästä jutusta tuli sinulle virkistävää vaihtelua!
Ehkäpä vastaan vielä uudemman kerran itse aiheesta. Haasteeseen voi myös vastata postaamalla oman puutarhan suunnittelua inspiroineesta puutarhanäkymästä muualla.

"Toivon sinun etsivän oman puutarhasi näkymiä, 
jotka miellyttävät sinua - perustelujen tai ajatustesi kuuleminen kiinnostaa, 
mutta voit myös laittaa pelkän kuvan.
Mitä sinä toivot puutarhanäkymältä? Haluatko salaperäisiä huoneita vai avaruutta? 
Vai kenties molempia?
Onko sinulle tärkeää saada kokeilla erilaisia tyylejä, kasveja tai asioita, 
vai kulkeeko puutarhassasi jokin yhdistävä punainen lanka 
esim. värien tai tyylisuunnan muodossa?"

Tässä vielä linkki Kottikärryn kääntöpiiri -blogin haasteen aloituspostaukseen: KLIK.

48 comments :

  1. Mahtava tuo kartta! Ensimmäistä kertaa pystyin hieman hahmottamaan ihanaa pihaasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taisi olla 13 vuoden aikana eka kerta, kun oli mitään karttaa tai pohjapiirrosta tontista :-D

      Delete
  2. Tuo kartta on hieno! Esittelit postauksessasi hienosti puutarhaasi. Eri näkökulmista- myös huussin ikkunasta ���� Teillä on kyllä miljöö ihan parhaasta päästä, kun on niittynäkymää ja lehmiä kesäisin ❤ Piti pariin kertaan lukea uudelleen. Oikein luin, että viimeinen kuva oli tältä päivältä! Meillä on niin tajuttomasti lunta, että alkaisi jo pikkuhiljaa riittämään ��

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, lumi alkaa olla tiessään! Pari vuorokautta oltiin yötäpäivää plussalla ja sataa tihuutti, siinä lähti lumista jo puolet, ja vaikka viime yönä oli pakkasta, vei tämänpäiväinen rankempi sade vielä paljon lunta mennessään.
      Kyllä tämä kyläidylli on todella ihana paikka asua! Kesällä on sitten paljon elämää, kun on elukoiden lisäksi kaikki mökkiläiset.

      Delete
  3. paljon paremmin nyt hahmottaa mitä missäkin ja kisut piti tietysti bongata kuvista.

    ReplyDelete
  4. Oi ihanaa Saila, että paneuduit haasteeseen näin perusteellisesti - kiitos!
    Puutarhastasi sai tämän postauksen luettuaan (muutamaan kertaan) huomattavasti paremmin käsityksen, ilmakuva oli tosi valaiseva. Tontin kaltevuus oli myös itselleni uusi tieto.
    Ymmärrän hyvin, että etelärinteen valoisuus ja avara näkymä viehättivät sinua heti, sama tunnelma tulee lukijallekin.
    Näkymät kuistilta ja huussin ikkunasta saavat huokaisemaan. Kaikenlaiset kivimuurit ovat lähellä sydäntäni, ihailen niitä kovasti. Muotopuutarhasi saa aina mieleen, että mitenhän saisi itsellekin jotain samantapaista.
    Jaksamisessa ei ollut minkäänlaista hankaluutta, luin monet tekstit muutamaan kertaan ja kelasin kuvia uudelleen. Toteutustapa oli mieleinen, on niin kiva nähdä laajempia näkymiä, niin hienoja kun monet lähikuvat ovatkin. Usein toivon, että puutarhakuvissa olisi lähikuvan lisäksi kuva samasta kohdasta kauempaa otettuna, siitä saisi ihan eri tavalla käsityksen kasvin kasvutavasta ja olemuksesta ja sijoittumisesta ympäristöön. Puutarhassa käyskennellään yleensä muutenkin kuin konttaamalla (vaikka me sitä lähitarkastelua harrastammekin).
    Lämmin kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hassua, miten kuvissa maastonmuodot häviävät tosi tehokkaasti. Ihan korkeat metrin korkuiset pengermätkin näyttävät pieniltä reunuskiviltä :-D Jaksoit todella paneutua juttuuni, kun kelasit ees taas ja luit moneen kertaan. Puutarhani ei ole mikään hieno, mutta pääasia onkin tekeminen ;-)
      Muotopuutarha taisi saada ensi-ideansa, kun katsoin aluetta ylhäältäpäin keittiön ikkunasta. Muotopuutarhat ovatkin parhaimmillaan, jos niitä voi katsoa yläviistosta. Niinpä, jos teillä on paikka, jossa sen voisi nähdä ylempää talon ikkunoista, olisi se varmaan tosi hyvä.
      Totta puhut kaukokuvien tarpeesta. On harmittavaa katsoa pelkkiä superlähikuvia, kun niistä ei saa paikasta mitään käsitystä. Hyvä ajatus, että lähikuvan yhteydessä olisi kauempaa otettu! Pidän tämän mielessä, loistoidea.
      Kiitos sinulle todella tarpeellisesta haasteesta!

      Delete
  5. Kiitos, kun veit meidät puutarhakierrokselle!

    ReplyDelete
  6. Kiitos kierroksesta! Ilmakuva selkeytti paljon tonttisi hahmottamista. Jostain syystä olin mielessäni sijoittanut mm. Rivendellin paljon lähemmäs Rohania, varmaan joku kummallinen mielleyhtymä siitä, että ovat tavallaan "samaa teemaa" ja kuuluvat siksi yhteen :D Naapuritalotkin ovat yllättävän lähellä omaa pihaasi. Eipä toki kukaan huvikseen naapuritaloja kuvailekaan ja siksi lukijalle voi välittyä tunnelma siitä, ettei naapureita ole lähimaillakaan. Huussimaisemasi on kyllä hieno. Tuleeko koskaan viivyteltyä asioilla ihan vain maiseman takia? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tolkien-aiheita on siellä täällä, vanhan talon länsipäädyssä on hobittipenkki, kun siinä ei saa olla mitään korkeaa matalan kivijalan takia.
      Naapurit on tosiaan joka puolella vieressä ja vaikea on kuvia ottaa, joissa ei jotakin näkyisi. Periaatteessa varmaan pitäisi kysyä lupa julkaisuun, jos oikein selvästi näkyy jonkun muun talo. Paitsi että jos ei mene heidän tontilleen kuvaamaan, niin silloin kuvaaminen ja julkaisu lienee luvallista toimintaa.
      Kyllä huussissa tulee oleiltua, se on aina hyvä paikka myös lintubongailuun! :-D

      Delete
  7. Kivasti esitelty :) Saman tien osui silmään tuo Rohan ja Rivendell ;D Mielenkiinto heräsi ja piti lueskella koko juttu :) Huussikuva oli mainio!

    ReplyDelete
  8. Kyllä näitä jaksaa lukea! Ihana kun sinulla on siellä niin paljon tilaa.
    Kyllä se minunkin vastaus tähän haasteeseen meni enimmäkseen tontin esittelyyn ;)
    Huomioin että sinulla on siellä Rivendell ja Rohan, meillä oli Mordor. Niin kirjoitin myös yhteen pihani luonnokseen silloin kun hahmottelin pihaa paperille (ihan ei pysynyt suunnitelmassa se). Mordon oli tuo nykyinen kasvihuoneen kulma. Silloin siellä oli homeelle haiseva huonokuntoinen varasto, jonka lattia notkui ja alue ole muutenkin luontaan työntävä. No, sehän purettiin ja maata tasattiin ja siistittiin ja nyt siellä on kasvihuone, eikä Mordorista tietoakaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulla taisi olla kai juuri tässä haasteessa se hyvä ilmakuva!
      Heh, kuulostaa kyllä tosi Mordorilta. Onneksi sitä ei ole enää! Toivottavasti paikalle ei myöskään koskaan ilmesty laavaa syöksevää tulivuorta ;-)

      Delete
  9. Kiitos, olipa mukava pihakierros ja aloituskuvan kartta oli huisan avartava.
    Valtavan kauniita maisemia ja näkymiä, huussista ihan paras.
    Minäkin sain samaisen haasteen, olen sitä vähitellen työstänyt mutta valmista ei ole vielä tullut.
    Lumet melko vähissä siellä, kateuden märkä rätti läpsähti juuri päin naamaani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, otan osaa ja toivotan pikaista kevättä sinnekin! Kevättä odotellessa onkin tosi kivaa käydä läpi kesäisiä kuvia haastetta varten.

      Delete
  10. Ilmakuva kertoo tontistasi aivan eri tavoin, kuin "maakuvat". Tonttisi ympärillä on odotettua enemmän naapureita. Hyvin saat ne rajattua pois puutarhaasi esitellessäsi. Löysitkö ilmakuvan googlesta, vai onko teillä joku käynyt dronella kuvaamassa?
    Oli tosi mukava katsella kuvia ja lukea tekstiä. Tuli kelattua postaus moneen kertaan edestakaisin eli hyvin jaksoi. Älä muuta luulekaan.
    Sanot, ettei puutarhasi oli hieno??? "Hienoksi" puutarhaksi voi ehkä kutsua Versaillesia tai jotain vastaavaa. Sellaistahan sinä tai me muutkaan tuskin tavoittelemme. Saaripalstan Attenborough jatkaa vain valitsemallaan tyylillä, jota me muut ihastelemme.
    Ja pikkuinen kateuden piikki minuunkin iski katsellessani viimeisen kuvan katoavia lumia. Olipa sinulla edellisessä postauksessa jo lumikellojakin!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Naapurit ovat tosiaan vieressä joka puolella. Ilmakuva on Kansalaisen karttapaikasta, eikä sitä tuon tarkemmaksi saanut. Googlen satelliittinäkymää en katsonutkaan, tarkempi ilmakuva (tai satelliitti-) näkyi olevan Google earthissa. Mutta olin jo ehtinyt tehdä tuon hätäisen kartan.
      No niin, hienoja puutarhoja on toki monenlaisia, moni kotipuutarhakin on todella hieno minun pihaani verrattuna, sillä minulla on kasoja ja keskeneräisiä projekteja vähän joka nurkalla, eikä mikään ole kovin tarkasti tehty. Nurmikossa kasvaa voikukkia eivätkä ne minua häiritse, ja lähes kaikki materiaalit paitsi kasvit on kaivettu maasta tai löydetty esim. navetasta.
      Ihanaa, että jaksoit tutkailla tätä postausta ja olen niin otettu tuosta Attenborough-vertauksesta!
      Kyllä, täällä alkaa pikku hiljaa kevät käynnistellä. Maa on tosin vielä umpijäässä. Pikaista kevättä sinnekin!

      Delete
    2. Kiitos, pitääkin tutkailla kansalaisen karttapaikkaa. Googlen ilmakuvat ovat meidän nurkilla muutaman vuoden vanhoja ja melko epätarkkoja.
      Toki hienoja puutarhoja on pilvin pimein, joista jokainen ansaitsee ihailunsa. Usein hieno käsitetään viimeisen päälle laitettuna, jollaista meistä kovin moni ei ehkä edes tavoittele. Jokaisella on ne rytönurkkansa, kuten bloggareiden keskuudessa on moneen kertaan todettu. Lukiessani tänään Rivendell-postaustasi, pääsin ehkä lähemmäksi sinun puutarhafilosofiaasi. Tai sitten en, mikä ei sekään ole tärkeää. Tärkeintä on, että jokainen tekee omastaan juuri sellaisen, millaisen haluaa.
      Minun näkökulmastani olet Saaripalstan Attenborough vailla vertaa.
      Ja kyllä, kevät on täälläkin ilmassa ja nurkissa.

      Delete
    3. Puutarhuroinnissa onkin niin antoisaa tehdä juuri oman mielen mukaan! Tänäänkin vietin kiperiä mutta samalla niin nautonnollisia hetkiä, kun aloin väsätä uutta kasvimaa-kohopenkkiä vanhan kuistini osista. Siinä saa miettiä ja puntaroida, mutta mikäs sen kivempaa. Nautin niin kovasti siitä, että onnistun kierrättämään jotain.
      Nautin tosiaan myös siitä, että ei pilata sitä, mikä on. Sama on vanhojen rakennustenkin kanssa. Minusta on hirveä sääli, miten paljon vanhoja ihania yksityiskohtia vaihdetaan uudenkiiltäviin materiaaleihin. Samalla menetetään se ihana menneiden aikojen tunnelma, ja myös tyyli- ja käsityöperinnettä.
      Mutta kukin tekee niin kuin itse tykkää, ja se onkin kaikkein parasta.
      Ihanaa, kevät on saapunut sinnekin!

      Delete
  11. Olipas kiva nähdä maisemakuva tiluksistasi, nyt minullekin avautui vasta kunnolla sijainnit. Viehättävää kun on hyvin eri tyyppisiä puutarhamaailmoja eri puolilla tonttiasi. Etelärinne todellakin rules! Tuossa orjanruusurinteessä olisi hyvä paikka talvenaralle kirsikalle. On tuossa hurjan ihana urakka! Tässä oli mukavasti lukemista, kesti syventyä kunnolla juttuihin. Onko teillä minkä rotuisia lehmiä laiduntamassa? Mummilla oli aina länsisuomenkarjaa Turussa päin. Ihanaa kun voit seurailla ikkunastasi laidunmaisemaa. Iloista keväänodotusta...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tällä tontilla on tosi erilaisia paikkoja, on märkää ja kuivaa, kivistä ja savista, paahteista ja varjoista.
      Orjanruusukohtaan ei enää puuta mahdu, sillä siinä kasvaa jo katsura, jos se jonakin vuonna suostuu kasvamaan metriä korkeammaksi. Se taitaa kärsiä kesäisestä kuivuudesta, kun lurpottaa joka kesä. Mutta navetan viereen meinaan laittaa jotakin talvenarkaa sitten, kun sen alueen kimppuun pääsen (navettakin pitäisi ensin kengittää yms). Prunus subhirtella on siihen suunnitteilla. Kymmenen vuoden päästä :-D
      Niityllä on Herefordeja ja Aberdeen angusia, joku Charolais-sonnikin oli jonakin vuonna. Ei ole perinnerotuja.
      Kiitos, ihanaa (ja pikaista) kevään alkua sinullekin!

      Delete
  12. Kuten jo moneen kertaan on todettu, saa ilmakuvan avulla hyvän käsityksen puutarhasi eri alueista, kun niitä eri kerroilla esittelet. Eikä postauksesi tuntunut lainkaan pitkältä, ihan retkellä puutarhassasi oltiin ja kierreltiin. Kivimuuri on kaunis, sellaisen juurelle on mukava istutella kasveja, kun saavat muurista suojaa. Ihana kuva rikkaporkkanoista, oi, kun tuollaisen saisi omalle pihalleenkin keinahtelemaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä kartta tai ilmakuva on tosi kätevä tontin hahmottamiseen. Itse justiin tänä talvena ihastelin Tupkasti terapiaa -blogin ilmakuvaa ja siitä sainkin kimmokkeen tähän.
      Kiitos, kun jaksoit retkeillä pihallani! Kivimuurit ovat niin kauniita. Kätevä tuo muuri on siksikin, että tontin reunalla se estää takanaan olevan ojanreunan rikkakasvillisuuden vyörymästä istutusalueelle.
      Rikkaporkkanat on tosi helppoja, ekan kerran voi kylvää purkkiin ja istuttaa, mutta sen jälkeen ne kylväytyvät takuuvarmasti itse tuleville vuosille. Ne ovat aivan ihania huojuvia pitsiliinoja.

      Delete
  13. Vasta kartastasi hahmotin, missä kasvimaasi on oikeasti. Hämmästelin ensin tonttisi rakennusten määrää, vaikka näkyyhän niitä kuvissa. Pihoja ja puutarhoja on todella vaikea hahmottaa ilman tuollaista kuvaa yläilmoista.

    Kaikki nuo kesäiset kuvat ovat huumaavia. Tähän aikaan otetut lumettomat kuvat taas tuovat esiin tonttia. Maratoonipostaukset ovat oikein toivottuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kasvimaa on tosiaan suunnilleen niin kaukana talosta kuin pääsee, mikä ehkä kuvastaa asioiden tärkeysjärjestystä ;-) Mutta siinä on oma kaivonsa vieressä ja hyvä, aurinkoinen (ehkä liiankin) paikka. Rakennuksia on tosiaan paljon, kun on kaksi asuintaloakin, harmillisesti toinen toisen edessä, mutta minkäs teet. Sauna joskus lahoaa tuosta pois ja sitten voi miettiä puutarhan kannalta järkevämpää sijoittelua. Rakennukset epämääräisesti ripoteltuna keskelle tonttia ei ole ihanteellisin puutarhan suunnittelulle.
      Nyt, kunhan kaikki lumi sulaa, alkavat vuoden parhaat viikot puutarhan isommille projekteille, kun kaikki näkyy.
      Ihanaa, että jaksat maratoonipostauksia!

      Delete
  14. Ihana, että otit haasteen vastaan! <3
    Ja oikein hyvä, että toteutit haasteen omalla tavallasi, sillä oli mukava saada laajempi kuva tontistasi.
    Olen tainnut ennenkin todeta, että tonttisi on mahtavan monipuolinen. Ja tuollainen vanha pihapiiri huokuu tunnelmaa, jollaista ei uuteen pihapiiriin ihan äkkiä saada.
    En ole myöskään tajunnut, että Saaripalsta sijoittuu noin keskeiselle paikalle kylää. Tulee mieleen ihanat Astrid Lingrenin sadut; Melukylä ja Saariston lapset, kun katselee kylän raittia.
    On lottovoitto löytää tuollainen paikka, varsinkin kun ilmansuuntakin on juuri oikea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta haasteesta, joka poiki niin uusia blogijuttuideoita kuin hirveää hinkua päästä mm. toteuttamaan se kesken jäänyt kiveys, tai ihan mitä vain :-D Onneksi lumet alkavat olla tiessään jo ihan kaikkialta täällä! Maa vain on yhä visusti jäässä, vain päällimmäinen senttimetri on vetistä liejua. Sekin on ihanaa - kaikki kevään merkit otetaan ilolla vastaan.
      On tämä tosi hieno saaristokylä, Museovirastonkin noteeraama. On ilo saada asua tällaisessa. Vanhat kylät varmaan aina rakennettiinkin suotuisille paikoille. Mininkään pimeään notkelmaan minua ei saisi, eikä metsän keskelle. Ahdistaisi, kun ei näkisi kauas. Ja nytkin kaipaan oikeaa aavan meren horisontin näkemistä, sitä ei täällä sisäsaaristossa ole.
      Tällä tontilla on tosiaan kaikenlaista, kun on paljon jäänteitä menneistä rakennelmista ja tietysti hirveästi roinaa haudattuna maahan. Kevään myötä lasinsirpaleet ja kalossit sekä ruostuneet peltipurkit aina nousevat esiin. Idyllissä on puolensa :-D Lisäksi tätä pihaa ei voi pitää vain luonnontilaisena, kun luonnontila ei ole luontoa, vaan satojen vuosien ihmisasutuksen tuomaa nokkosen, vadelman ja vesakon sekoitusta. Haaveilen kalliotontista melko usein ;-)

      Delete
  15. Olipas tämä mukava postaus. Ja kiva kun Kotikärryn kääntöpiiri on keksinyt tällaisen haasteen. Puutarhastasi saa erilaisen kuvan kun sitä katselee tällä tavalla suurin silmälasein. Olen aina kuvitellut, että naapureihin on taloltasi pitkä matka, mutta eihän se niin olekaan. Tonttisi on kertakaikkisen ihana, ilmansuunta on oikea ja puutarhan monipuolisuus viehättää. Kiva kun saimme olla
    mukanasi tällä mukavalla matkalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on tosiaan huippukiva haaste, jonka Päivi keksi hyvästä syystä. Hauskasti ilmaiset "suurin silmälasein" :-D Naapurit ovat tosiaan joka puolella vieressä. Kiitos, kun kiersit mukana!

      Delete
  16. Tällääsenä tasamaan tallaajana ihannoon nuan monipualista tonttia. Kaikellaasia kasvuolosuhteeta löytyy ja ihanan palio kiviä, vaikkei ne kasvinpaikkaa kaivaes varmasti kivalta tunnu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rinteessä on monia puolia, yksi niistä on jokakeväinen ja -syksyinen alas valuva vesi, jonka takia tontillani risteilee lukuisia ojia. Niiden ja monien kivien takia suurinta osaa tontista ei voi kuvitellakaan leikkaavansa ruohonleikkurilla, niinpä en voinut edes alussa ottaa tyyliä, että leikkaisin nurmen koko tontilla sillä aikaa, kun kehittelen ja toteutan istutusalueita. Ja se onkin ihan hyvä, sillä nurmenleikkuu ei ole lempipuuhaa ja mitä vähempi sitä, sen parempi.
      Oikeastaan kivien pyörittely on niin lempipuuhaa, ettei haittaa, että niitä tulee vastaa joka toisella lapioniskulla.

      Delete
  17. Kyllä jaksaa helposti lukea ja ihailla, kun on vieläpä kaunista katseltavaa!<3 Oikein viehkeältä puutarhanne näyttää. Kuin paratiisi!

    Musti siellä kulkee tiluksillaan niin tomerana, isännän elkein, ehkä hakemaan perheelle ruokaa! :-D<3<3

    Ransun puuhkahäntä ja pehmoinen olemus taas sopii täydellisesti romanttisten hempeiden kukkien lomaan<3<3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinä aina keksit hauskaa sanottavaa pojista! ♥
      Kyllä, Musti on tuonut minulle aamiaismyyrän eteiseen nyt siitä pitäen, kun lumi alkoi sulaa :-D

      Delete
  18. Kyllä jaksaa lukea, erinomaisen hyvin, jos ei jaksa niin vika on lukijassa <3
    Monipuolinen tontti, kuivaa aluetta ja kosteampaa mutapuutarhaan, rinnekin on hyvä ja vanhat puut varjostamassa.

    ReplyDelete
    Replies

    1. On ihanaa, että on monipuolinen tontti. Vähän vähemmän raivattavaa ja kunnostettavia rakennuksia riittäisi yhden naisen tarpeisiin, mutta eipähän ainakaan tarvitse tuskailla tekemisen puutetta.

      Delete
  19. Tuo kartta on hyvä. Nyt aukes miullekkin maaston monipuolisuus siun puutarhassa. Hyvin tämän jaksaa lukkii ja ihania kuvia oot laittanu nähtäväks. Onko 'Sonja' siun karhunvattu ja onko lähteny levviimään. Sitä piikitöntä halluisin meillekkin tuon yllämainitun kaveriks. Kevät keikkuen tulevi, sinne ainakin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kartta oli jo aikakin laittaa 13 vuoden bloggaamisen jälkeen :-D
      Minulla ei ole Sonjaa, kartioissa on teivadelma Tayberry ja karhunvattu Loch Ness. Tontin yläreunan riista-aidassa kasvaa Thornless Evergreen, jos on vielä hengissä. Siellä tulee harvemmin käytyä katsomassa, kun ei juuri ole muita istutuksia.
      Täällä on nyt aivan keväinen olo, kuin kaikki lumi on hävinnyt ojia lukuun ottamatta, ja vihdoinkin monen sumuisen ja tihkuisen päivän jälkeen aurinko paistaa! Nyt maa lämpimää äkkiä, jospa alkaisi routa sulaa.

      Delete
  20. Olipa mukava nähdä kuvia monipuolisesti harvemminkin nähdyistä kuvakulmista! Kartta selvensi mukavasti asiaa:)

    ReplyDelete
  21. Minäkin tykkäsin kovasti postauksesta (vaikka oonkin myöhässä kommentoimassa), ja tuosta kartasta mistä muutkin. Siitä pystyi hyvin hahmottamaan missä kohtaa oli mikäkin kuva mistä kuljit. Ja 6m korkeuseroa tontilla, voi ihanuus. Täällä on vain ihan tasamaata (ja puita ympärillä ja joka puolella, eli ei mitään merinäköaloja). Tuo rinne mahdollistaa sulle vaikka mitä, niinkuin oot jo tehnytkin. Miten paljon kaikenlaisia ihania sopukoita ja kasvupaikkoja. Kiitos virtuaalisesta puutarhakierroksesta:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eihän sitä koskaan ole myöhässä blogien kommentoinnissa :-D Vuosiakin vanhoihin postauksiin tulee silloin tällöin kommentteja! Siis muutakin kuin roskakommentteja ;-)
      Hyvä, että kartta selvensi. Rinne on tosiaan taivaan lahja. Paitsi märkänä kautena, kuten nyt, kun kaikki ylärinteestä valuva sulamisvesi tulee tänne, ja rakennukset kärsivät helposti. Mutta on se silti hyvä, en vaihtaisi. Ei tässäkään kyllä mitään merinäköalaa ole.

      Delete
  22. Kiinnostava postaus, nyt "vasta" luin! Lohdutti kovasti, että sinulla kesti näin kauan laittaa kartta! Minä olen blogannut vasta jokusen vuoden, joten eihän tässä kiirettä!! Haaveilen kyllä selkeästä kuvasta tontistamme... Mutta google earthissa näkyy lähinnä puita eikä sitä ole näköjään päivitetty vuosiin (vaikea merkitä rajat kun naapurit puuttuu) ja oma piirrokseni pihasta on ollut kesken pitkääään...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No hih, sinulla ei vielä ole mitään kiirettä sen kartan kanssa sitten! Eikä sen tarvitse olla niin kovin tarkkakaan, kuten tuosta minun kartastani huomaa.

      Delete
  23. Tuo kartta oli hyvä ja sain paremman kuvan näin tontistasi. Rakastan näitä sinun paikan nimiäsi. Ne on ihania ja meilläkin on etelä /pohjoinen tontti ja etelässä hyvät näkymät kuten sinulla. Minun tarvitsee lähteä uudelle kierrokselle puutarhaasi.. oli siinä kuitenkin niin paljon sulateltavaa ja asiaa 🤗😁

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eteläsuuntainen tontti on niin paras, talvi on muutenkin liian pitkä, niin on jotain toivoa mahdollisimman aikaisesta keväästä :-D
      Voi miten mukava kuulla, että tykkäsit! Tulevaisuudessa toivottavasti myös sinun kasviesi jälkeläiset täällä viihtyvät.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!