Harppaus kohti kevättä

 Mikä muutos! Eilen oltiin plussalla ja sataa tihuutti vettä. Toissapäivänä oltiin vielä täydessä talvessa.

Jäätikkökohta, josta edellisessä jutussa puhuin, muuttui lintujen kylpyläksi. Ikkunasta näin toistakymmentä pikkutipua, mutta kun menin kameran kanssa ulos, pyrähtivät kaikki muut pois paitsi nämä kaksi rohkeampaa keltasirkkua.

Oli todella hauskaa nähdä, kuinka innoissaat tipuset kylpivät! Olisin minäkin kyllä innoissani, jos pääsisin kylpyyn ekaa kertaa kuukausiin.

Läheisessä syreenissä nökötti vastapesty sinitiainen.

Lumi vettyi ja hupeni silmissä. 

Kulkiessani muotopuutarhan puksipuuaidan ohi hämmästyin lentävää hyörinää. Talvisääsket! Niitä oli kaikkialla!

Mietin, juovatko ne välillä, kun niitä laskeutui märälle hangelle.

Menin etsimään lumikellon versoja. Niitähän näkyi jo tammikuussa. Saniaistarhassa kuusten alle kertyy niin vähän lunta, että täällä ajattelin olevan mahiksia.

Siellähän se! Lumikello 'Kildare', tai sen nenänpää.

Lempparimaisema kylän poikki länteen päin eilen.

Sama tänään. Nyt on sumuisempi päivä, laivojen sumutorvet tuuttaavat. Mietin eilen, sataako kosteus yön aikana lumena, mutta lunta oli yön aikana hävinnyt oikein kunnolla.

'Kildare' -lumikellot ovat tänään kokonaan näkyvillä, jo kolme versoa! 

Saniaistarhassa ei olekaan enää lähes yhtään lunta. Imikät ovat lähtökuopissa heti, kun lumi päältä häipyy.

On ihme juttu, miten lumen häipyminen vaikuttaa myös pienen manulikissan ulkoiluhaluihin. 

Manulithan eivät tunnetusti pärjää kovin lumisissa maisemissa (näin on meitä Henna valistanut). 

Lumen ja manulin yhteensopimattomuus näkyy selvästi siinä, miten tassut täytyy asettaa huolellisesti.

Sellaisiin kohtiin nimittäin, joissa on mahdollisimman vähän lunta.

Seuraavaksi menin tutkailemaan mutapuutarhaa. Siinä on jään päällä kerros vettä.

Ja puro juoksuttaa sitä koko ajan lisää. Kyllä solinan ääni on sitten ihanaa.

Tänne puron laidoille istutin viime keväänä 'S. Arnott' -lumikelloja ja niitähän sieltä nousee! Löysin pikaisella silmäyksellä kolme versoa, voi niitä olla enemmänkin. Istuttelin niitä melko harvaan, joten bongaus on näin matalassa vaiheessa vielä vaikeaa. Yhden lehtiä tohdin hieman raottaa tarkistaakseni... kyllä, siellä on kukkanuppu!

Ransu odotteli minua kaivonkannella, siinä ei ole lunta. Tuuraa ei kohta enää tarvita, kaivon vedenpinta ei ole enää jäässä eikä vettä tarvitse edes nostaa enää sitten, kun saan pumpun taas vetämään. Päivien kysymys, se hetki on lähellä. Tunnen sen luissani (ja kuulen letkusta).

Tuolla vasemmalla mäntyjen alla on myös lumikelloja, mutta niitä ei vielä löytynyt. Aiemmin ne ovat olleet ensimmäiset, mutta sittemmin olen istuttanut niin monia aikaisia lajikkeita muualle suotuisille paikoille, että tilanne on keikahtanut. Tuo on silti niitä kohtia, joista lumi sulaa ensimmäisenä, kun sitä ei mäntyjen ja tuulten osumisen takia juurikaan kerry. Versonkärkiä löytyy tuostakin varmasti hyvin pian.

Seuraavaksi menimme muotopuutarhaan. Timjamipolun timjameita alkaa tulla esiin lumen alta.

Tervetuloa, Bertram Anderson! Hauska tavata pitkästä aikaa!

Muotopuutarhassakin on lumikelloja ja koska niitäkin näkyi jo tammikuussa, osasin odottaa tätä. Ihastuttava, kerrottu 'Hippolyta'!

Useiden nuppujen voimalla! Nytpä muistan, että olihan niitä useita nuppuja viime keväänäkin, mutta joku söi kaikki paitsi yhden kukkavarren. Tiedänkin, mitä huomenna teen. Yritän keksiä jostain verkkoa. Näiden päällä on vain harva suojakartio, mutta se ei näitä varjellut viime vuonna.

Ransulin manulihepuli.

Se on kuin eri kissa, kun pakkanen ja lumi häipyy. Tihkusade ei sen menoa haittaa.

Aurinkokin on olemassa, mutta ei päässyt tänään sumun läpi, niin sakeaa se on.

Seuraavaksi jatkoimme tutkimaan myyrien jälkiä lumella.

Polku, joka johtaa puutaapelin alta tunneliin, on ahkerasti käytetty ja siinä on papanoitakin.

Tunneleita tulee esiin. Musti on kunnostautunut nappaamalla myyriä sarjatyönä eilen ja tänään. Ne ovat syöneet ainakin yhden kirsikkapuun ylärinteen hedelmätarhasta, keväällä selvinnee tuhojen varsinainen määrä. Syksyllähän löysin useita poikki syötyjä tylppöorapihlajia aitaprojektistani.

Kuvasta näkee myös, miten lintuja, etupäässä tiaisia, on hypellyt hangella varmaankin sääskien perässä oikein urakalla. Näin myös ensimmäisen peippokoiraan, mutta se oli varmaan täällä talvehtinut yksilö, kun ei ollut äijäporukassa.

Ransu perehtyy taapelin myyrätilanteeseen.

Tuleepa tästä pitkä juttu, mutta kun kevät tuntuu alkavan rytinällä, on niin paljon kerrottavaa! Esikkopellon tarhajouluruusut ovat tulleet esiin, oja on vielä ihan jäässä.

Tai ei niin ihan: ojan yläpäässä voi nähdä virtaavan veden tekosia!

Kuistin edustakin vapautuu lumesta, vaikka se on talon pohjoisseinällä. Kiurunkannus 'Craigton Blue' se siellä aivan yhtä vihreänä kuin tammikuussakin peittyessään lumeen.

Minun piti vielä tarkistaa pari asiaa. Muratti, joka on kasvanut korkuisekseni, näyttää yhä epäilyttävän eloisalta vaahteran rungolla. Ei kai se voi näin ylös asti elossa olla, olettaisin sen versovan taas maan pinnalta. Aika sen näyttää. Kasvit onnistuvat joskus jäätymään uskottavan elävän näköisinä.

Kaikkialla ei ihan lumetonta ole. Riippuu paljon paikasta. Kasvimaa ja ruusutarha näyttävät tältä.

Mutta kun samoilla jalansijoilla käännyn kohti ylärinteen koivikkoa, se näyttää tältä. Melko ihanaa, eikö?

Potkukelkka on sohjossa viraton, se jäi tuohon odottamaan puu- ja metalliosien öljyämistä ja takaisin liiteriin viemistä.

Ransuli odottaa sisälle pääsyä.

Sinne se pääsikin, myyriä sulattelevan Mustin kainaloon.

Pikaista kevättä teillekin!

Imikkä – Pulmonaria

Kiurunkannus – Corydalis

Lumikello – Galanthus

Muratti – Hedera helix

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Timjami – Thymus