Sunday 21 February 2021

Harppaus kohti kevättä

 Mikä muutos! Eilen oltiin plussalla ja sataa tihuutti vettä. Toissapäivänä oltiin vielä täydessä talvessa.

Jäätikkökohta, josta edellisessä jutussa puhuin, muuttui lintujen kylpyläksi. Ikkunasta näin toistakymmentä pikkutipua, mutta kun menin kameran kanssa ulos, pyrähtivät kaikki muut pois paitsi nämä kaksi rohkeampaa keltasirkkua.
Oli todella hauskaa nähdä, kuinka innoissaat tipuset kylpivät! Olisin minäkin kyllä innoissani, jos pääsisin kylpyyn ekaa kertaa kuukausiin.

Läheisessä syreenissä nökötti vastapesty sinitiainen.

Lumi vettyi ja hupeni silmissä. 

Kulkiessani muotopuutarhan puksipuuaidan ohi hämmästyin lentävää hyörinää. Talvisääsket! Niitä oli kaikkialla!

Mietin, juovatko ne välillä, kun niitä laskeutui märälle hangelle.

Menin etsimään lumikellon versoja. Niitähän näkyi jo tammikuussa. Saniaistarhassa kuusten alle kertyy niin vähän lunta, että täällä ajattelin olevan mahiksia.

Siellähän se! Lumikello 'Kildare', tai sen nenänpää.

Lempparimaisema kylän poikki länteen päin eilen.

Sama tänään. Nyt on sumuisempi päivä, laivojen sumutorvet tuuttaavat. Mietin eilen, sataako kosteus yön aikana lumena, mutta lunta oli yön aikana hävinnyt oikein kunnolla.

'Kildare' -lumikellot ovat tänään kokonaan näkyvillä, jo kolme versoa! 

Saniaistarhassa ei olekaan enää lähes yhtään lunta. Imikät ovat lähtökuopissa heti, kun lumi päältä häipyy.

On ihme juttu, miten lumen häipyminen vaikuttaa myös pienen manulikissan ulkoiluhaluihin. 

Manulithan eivät tunnetusti pärjää kovin lumisissa maisemissa (näin on meitä Henna valistanut). 

Lumen ja manulin yhteensopimattomuus näkyy selvästi siinä, miten tassut täytyy asettaa huolellisesti.

Sellaisiin kohtiin nimittäin, joissa on mahdollisimman vähän lunta.

Seuraavaksi menin tutkailemaan mutapuutarhaa. Siinä on jään päällä kerros vettä.

Ja puro juoksuttaa sitä koko ajan lisää. Kyllä solinan ääni on sitten ihanaa.

Tänne puron laidoille istutin viime keväänä 'S. Arnott' -lumikelloja ja niitähän sieltä nousee! Löysin pikaisella silmäyksellä kolme versoa, voi niitä olla enemmänkin. Istuttelin niitä melko harvaan, joten bongaus on näin matalassa vaiheessa vielä vaikeaa. Yhden lehtiä tohdin hieman raottaa tarkistaakseni... kyllä, siellä on kukkanuppu!

Ransu odotteli minua kaivonkannella, siinä ei ole lunta. Tuuraa ei kohta enää tarvita, kaivon vedenpinta ei ole enää jäässä eikä vettä tarvitse edes nostaa enää sitten, kun saan pumpun taas vetämään. Päivien kysymys, se hetki on lähellä. Tunnen sen luissani (ja kuulen letkusta).
Tuolla vasemmalla mäntyjen alla on myös lumikelloja, mutta niitä ei vielä löytynyt. Aiemmin ne ovat olleet ensimmäiset, mutta sittemmin olen istuttanut niin monia aikaisia lajikkeita muualle suotuisille paikoille, että tilanne on keikahtanut. Tuo on silti niitä kohtia, joista lumi sulaa ensimmäisenä, kun sitä ei mäntyjen ja tuulten osumisen takia juurikaan kerry. Versonkärkiä löytyy tuostakin varmasti hyvin pian.

Seuraavaksi menimme muotopuutarhaan. Timjamipolun timjameita alkaa tulla esiin lumen alta.

Tervetuloa, Bertram Anderson! Hauska tavata pitkästä aikaa!

Muotopuutarhassakin on lumikelloja ja koska niitäkin näkyi jo tammikuussa, osasin odottaa tätä. Ihastuttava, kerrottu 'Hippolyta'!

Useiden nuppujen voimalla! Nytpä muistan, että olihan niitä useita nuppuja viime keväänäkin, mutta joku söi kaikki paitsi yhden kukkavarren. Tiedänkin, mitä huomenna teen. Yritän keksiä jostain verkkoa. Näiden päällä on vain harva suojakartio, mutta se ei näitä varjellut viime vuonna.

Ransulin manulihepuli.

Se on kuin eri kissa, kun pakkanen ja lumi häipyy. Tihkusade ei sen menoa haittaa.

Aurinkokin on olemassa, mutta ei päässyt tänään sumun läpi, niin sakeaa se on.

Seuraavaksi jatkoimme tutkimaan myyrien jälkiä lumella.

Polku, joka johtaa puutaapelin alta tunneliin, on ahkerasti käytetty ja siinä on papanoitakin.

Tunneleita tulee esiin. Musti on kunnostautunut nappaamalla myyriä sarjatyönä eilen ja tänään. Ne ovat syöneet ainakin yhden kirsikkapuun ylärinteen hedelmätarhasta, keväällä selvinnee tuhojen varsinainen määrä. Syksyllähän löysin useita poikki syötyjä tylppöorapihlajia aitaprojektistani.
Kuvasta näkee myös, miten lintuja, etupäässä tiaisia, on hypellyt hangella varmaankin sääskien perässä oikein urakalla. Näin myös ensimmäisen peippokoiraan, mutta se oli varmaan täällä talvehtinut yksilö, kun ei ollut äijäporukassa.

Ransu perehtyy taapelin myyrätilanteeseen.

Tuleepa tästä pitkä juttu, mutta kun kevät tuntuu alkavan rytinällä, on niin paljon kerrottavaa! Esikkopellon tarhajouluruusut ovat tulleet esiin, oja on vielä ihan jäässä.

Tai ei niin ihan: ojan yläpäässä voi nähdä virtaavan veden tekosia!

Kuistin edustakin vapautuu lumesta, vaikka se on talon pohjoisseinällä. Kiurunkannus 'Craigton Blue' se siellä aivan yhtä vihreänä kuin tammikuussakin peittyessään lumeen.


Minun piti vielä tarkistaa pari asiaa. Muratti, joka on kasvanut korkuisekseni, näyttää yhä epäilyttävän eloisalta vaahteran rungolla. Ei kai se voi näin ylös asti elossa olla, olettaisin sen versovan taas maan pinnalta. Aika sen näyttää. Kasvit onnistuvat joskus jäätymään uskottavan elävän näköisinä.

Kaikkialla ei ihan lumetonta ole. Riippuu paljon paikasta. Kasvimaa ja ruusutarha näyttävät tältä.

Mutta kun samoilla jalansijoilla käännyn kohti ylärinteen koivikkoa, se näyttää tältä. Melko ihanaa, eikö?

Potkukelkka on sohjossa viraton, se jäi tuohon odottamaan puu- ja metalliosien öljyämistä ja takaisin liiteriin viemistä.

Ransuli odottaa sisälle pääsyä.

Sinne se pääsikin, myyriä sulattelevan Mustin kainaloon.
Pikaista kevättä teillekin!


Imikkä – Pulmonaria
Kiurunkannus – Corydalis
Lumikello – Galanthus
Muratti – Hedera helix
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Timjami – Thymus

42 comments :

  1. Minä fiilistelin myös tänään kevättä lenkillä käydessäni. Hurjan äkkiä se sieltä sitten tulee, kun on tullakseen. Ihanaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, hetki kun päästään plussalle, alkaa tapahtua!

      Delete
  2. Ooh, siellä on jo niin ihanan keväistä💦 No kyllä täälläkin nyt ollaan oikeaan suuntaan menossa ja vettä on sadellut eilen ja tänään. Ensi viikolle luvassa useita lämpöasteita, jihuuu🥳

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jihuu! Nyt on yksi kylmä vuorokausi ensin lusittava, tosin vieläkään ei ole mennyt pakkasen puolelle, mutta tänään pitäisi pakastua huomisaamuun asti, sitten taas kevät etenee!

      Delete
  3. Vau mikä harppaus kohti kevättä, täällä tuli viikonlopun aikana 15-20cm lisää lunta joten ei olla vielä keväässä edes myyrän askelta. Ensi viikon plussakeleille on kovia odotuksia, vielä kun on luvattu aurinkoisia kelejä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voihan ei, teille se kaikki on tullut lumena. Mutta tämän viikon aikana varmaan jotain tapahtuu!

      Delete
  4. Oho! Nyt uskaltaa jo kevättä odottaakin. Täällä on litissyt ja lotissut koko päivän. Lumi on huvennut täälläkin, vaikka valitettavasti sitä kyllä vielä riittää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä taisi olla lähtötilanteessa niin paljon enemmän teillä päin. Mutta kevät alkaa olla nurkan takana!

      Delete
  5. Kevät versoo! Meilläkin on plussakeli, sumuista ja suorastaan lämmintä, keväisen kuuloistakin, kun talitiaiset laulavat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kevät se sieltä tulee! Tintit ovat jo ihan kevätfiiliksissä - no itse kukin kyllä :-D

      Delete
  6. Siellä näyttää ja kuulostaa jo niin keväältä!
    Kävin tänään viemässä linnuille lisää ruokaa, polku sinne on kapea ja reilusti yli polven on lunta! Poistin sitä, lunta siis, kasvarin katolta ja ympäriltä tänään toista tuntia, että silleen... No tulee se kevät joskus meillekin:)
    Mutta ihanaa siis, että nyt alkaa tulla kevätkukkijoita tänne meidän ihailtavaksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voihan ei, toivottavasti kevät tulee sinne pian!
      En uskalla odottaa kukkia vielä moneen viikkoon, nuput ovat vasta niin alkuvaiheessa ja maanrajassa. Mutta nuppuja on silti aivan mahtavaa bongailla.

      Delete
  7. Oho! Kylläpä siellä on otettu iso harppaus kohti kevättä. Oli mukava lukea ja katsella tekemiäsi erilaisia havaintoja. Niin kovin erilainen tilanne kuin täällä! Viikonloppuna on saanut tehdä lumitöitä monta kertaa. Lumipenkat ovat korkeita. Paukku pakkaset ovat pikkuisen hellittäneet, mutta tuulen takia on todella kylmä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valtava muutos parin päivän plusasteissa ja vesisateilla.
      Tsempit sinne, kylmä tuuli on ikävää! Täällä yhä sumua eikä juuri tuule, mutta se lienee kääntymässä itäiseksi.

      Delete
  8. Kevät kolokutteloo ihan nurkan takana siellä! Ihania ovat lumenalta kurkistelevat lumikellot ja muukin vihreys. Myö vielä tovi vuotetaan, lunta on paljon ja lissee luvassa. Pakkanenkin, -17 paukkaa. Ei vielä kiirehitä kevättä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanan keväisiä havaintoja! Kukkanuppujen löytyminen on kuin lottovoiton nappaisi.

      Delete
  9. Replies
    1. Se on :-D Paitsi että helteistäkään se ei nauti. Saisi olla aina sellainen sopiva noin kymmenen astetta.

      Delete
  10. Oho!! Siellä on todellakin otettu melkoinen harppaus.
    Täällä on ihan eri meininki. Lunta tulee lisää koko ajan ja olen joutunut peräkkäisinä päivinä putsaamaan kasvihuoneen kattoa ja kolaamaan rappujen edustoja. Pakkasta on nytkin -10,8.
    Pitää tänään varmaan viritellä lumikengät, että pääsen harppomaan paksuja kinoksia puutarhassa - pelkään jo verkkojen jääneen liian mataliksi jänöille ja verkkojen ympäristöt pitäisi polkea taas mataliksi..

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kyllä, viikko sitten oltiin aivan eri maailmassa. Se voi tuoda toivoa kaikille pakkasen ja lumen kanssa tuskaileville. Vaikka kyllähän sen kukin tietää, että kevät voi tulla äkkiä, mutta ehkä asia taas konkretisoituu, kun näkee muutoksen blogeissa.
      Teillä onkin aikamoinen lumisouvi meneillään. Toivottavasti jänikset eivät ole päässeet kasveihin käsiksi! Tsempit!

      Delete
  11. Suomi on pitkä maa ,siellä on kyllä niin keväistä. Meillä tuli 10 senttiä lunta lisää ja pakkasta - 20 astetta. Ihanat kissa kuvat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On pitkä ja juuri nyt on etelässäkin valtava ero idän ja lännen välillä. Meilläkin mennään nyt hetkeksi itätuulen myötä pakkaselle. Teillä onkin hurjat pakkaslukemat. Tsemppiä!

      Delete
  12. Olipa keväistä! Hienoja lumikellon alkuja näkyy. Kissat pääsevät kevättouhuihin ulos ja vesi alkaa solista. Ihan kuin olisi käynyt toisessa maassa.

    Kotona voin katsoa ulos lähinnä hangen korkeutta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On täälläkin ihan erilaista kuin muutama päivä sitten. Tosin nyt menee taas pakkaselle, täytyykin käydä lapioimassa lumisohjoa yhden köynnösruusun ympärille, jos se ylipäätään on enää hengissä.
      Tsemppiä ♥

      Delete
  13. Oi, ihana postaus!
    Ja piippoja!!! Kääk, täällä jatkuu lumi-inferno. Viikonloppuna tuli 25 cm lisää. On varmaan ainakin 70 cm lunta tontilla..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi eiiii. Kyllä sekin varmasti tosi nopeasti sitten alenee ja häviää, kun pääsee alkuun. Tsempit!

      Delete
  14. Onpa sinulla keväisen näköistä! Ei ihme, että pojatkin villiintyvät.

    ReplyDelete
  15. Ihana postaus! Niin taitavat tämän talven pakkaset olla ohi. Meilläkin on plussakelit ja tuntuu, että lumikasat hupenevat silmissä. Mutta ei meillä kuitenkaan ihan noin keväistä vielä ole. Mutta kevät, päivä pitenee ja valoisuus lisääntyy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aurinko nousee jo korkealle eikä talvi mahda sille kohta enää mitään! Tosin tämä sumu kyllä pitää yleisvaikutelman hämyisänä kai ensi viikonloppuun asti, mutta näillä mennään mitä saadaan. Pääasia, että kevät lähestyy!

      Delete
  16. Tämä on aina sellainen oikea kevätpostaus, ei viime vuotisia kevään kaipuu kuvia vaan aitoja otoksia tässä ja nyt! Lumikellon nenä, ihana! Ja niitä olikin jo monta! Ja puron solina, herkkua korville! Voi, kun vielä saat aurinkoisen päivän, ei mikään pysäytä sinun kevättäsi. Nyt vaan ne verkot pikaisesti paikoilleen, ettei tuhoojajoukot iske! Ja on tuo viimeinen kuvakin vaan niin ihana, kuka sitä kevättä nyt loputtomiin jaksaa katsella <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, nyt tuli raportoitua tämän hetken tilanteesta. Juuri nyt ollaan menty pakkaselle, mutta senkin kestää, kun se ei ole vuorokautta pidempi jakso, huomenna kevään edistyminen taas jatkuu!
      Aurinkoa saadaan kai odotella monta päivää, sumuja ja sadetta on luvassa, mutta ei se mitään, kunhan ei tule lunta ja pakkasta :-D
      Mukavaa kevään alkua sinullekin!

      Delete
  17. Siälä muuttuu tilantehet vauhrilla. Saa hetken orottaa, että vastaava lumitilanne olis meillä. Lunta tullu lisää torella reippahasti ja lumitilanne kolokutteloo ennätykorkeuksia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta oli meillä niin vähän, että se meni äkkiä. Jäällä vain kestää kauemmin sulaa, niinpä tie onkin yhtä luistinrataa nyt, kun jään päälle kertyi vettä. Nekin paikat pihalla, joissa olen eniten kulkenut, ovat jäässä, kun askelet painoivat lumen lyttyyn ja se jäätyi. Eiköhän tuo tuosta jatka sulamistaan, kun huomisillaksi ovat taas luvanneet vesisadetta.

      Delete
  18. Ohh, nyt iski kateus tuollaisista kevään merkeistä. Täällä on eilisten vesisateiden jälkeen järkyttävä jääkausi ja luistinkenttää kaikki tiet. Mahtavaa, että manuli on päässyt kunnolla ulkoilemaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsemppiä sinne ♥
      Nyt täälläkin pakastui taas, mutta huomenna pitäisi tulla taas vettä. Tielle ei ole mitään asiaa, siinä ovat menneet ojaan autot ja mönkijät. Jalan kun kävin rannassa, piti kulkea ojanviertä, että pysyi pystyssä.

      Delete
  19. Hyvä kuvasarja Ransun ulkoilusta! <3<3 Kevään tulo varmistui nyt Ransun ulkoilun myötä, villapöksyt saivat selvästi kyytiä ! ;-):-D

    Mahtavaa kun Musta Pantteri pääsi taas ahkeroimaan myyrien kanssa. Yhteiskuva pojista on täynnä rakkautta! <3<3

    T : Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä kevät selvästi kolkuttelee, parhaillaan täällä ollaan selviämässä alle vuorokauden kestäneestä pakkasjaksosta :-D Toivottavasti kasvitkin siitä selviävät, kun lunta ei enää juurikaan ole.
      Musti käy vähän väliä ulkona, ja suureksi ilokseni löysin eilen aamulla olohuoneen matolta puoliksi syödyn myyrän. En ollut unenpöpperöisenä Mustille ovea avatessani hoksannut katsoa, onko sillä jotain suussa. Paistoin sen tietysti munien ja pekonin kanssa aamupalaksi ;-)

      Delete
  20. Vasta pääsit talvesta nauttimaan kun jo tulikin kevät :D Vaikka eipä se taida sinua ja kissoja haitata, päinvastoin. Piipot ja kukkanuput ovat kyllä supersuloisia viimeisten lumien läpi pinnistellessään. Meillä ei ole vielä keväästä tietoakaan, sillä pakkasta on viitisentoista astetta, tuulee purevasti ja lunta tuiskuttaa taivaan täydeltä. Yritin aamulla käydä kuvaamassa takapihalla, mutta käännyin takaisin kun en halunnut kahlata melkein vyötäröä myöten umpihangessa. Pitää jossain vaiheessa yrittää uudelleen, sillä luumupuiden ympäriltä pitää madaltaa hankia. Eipä kyllä jäniksiäkään ole nyt näkynyt, mutta varmaan ne pian keksivät, että verkkojen yli pääsee jo kurottelemaan mehukkaita oksia. Mukavaa viikon jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-D Mielestäni talvea lusittiin jo iäisyys, vaikka kuukausi sitten lumi sulikin hetkeksi! Onneksi nyt taas sataa vettä, loppu lumi hupenee. Jäisen kohdat vain ovat pääkallopaikkoja, jopa varmatassuinen Musti liukasteli äsken pihalla.
      Kevään ensimmäisissä nupuissa on jotain aivan ihmeellistä. Maailmahan on vielä aivan jäinen! Joka kevät yhtä ihana ja ihmeellinen ylläri.
      Voi itku, miten paljon lunta - vähempikin riittäisi! Toivottavasti jänöt eivät ole päässeet kasviesi kimppuun.

      Delete
  21. Ihania näkymiä, ja paljasta maata! Jospa tälläkin tämän viikon luvattujen plussa-lämpötilojen jälkeen kaikkein aikaisimmassa kohdassa näkyisi jotain. Olen aina niin kärsimätön keväällä, että jos ei lumi itsekseen ala huveta, niin haravoin sitä pois lumikellojen kohdalta. Varovasti, etteivät siellä lumen seassa olevat piipat vahingoitu:). Tiedän, että siellä ne odottavat lumen sulamista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jo vain! Ja lisää paljastuu koko ajan, kun alkuun pääsi. Ihanaa. Pikaista kevättä sinnekin!
      Yllättävän pian tosiaan on lumikellon nuput pinnassa, kun kerros päältä häipyy. Ihan ihmeellisiä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!