Friday 29 January 2021

Kevättä odotellessa

 Turha luulla, että Saaripalstalle saapui jo kevät. Keväisyyttä kesti pari päivää, sitten talvi tuli takaisin.

Vihreää ei taas näy.

Kivimuuri on aika hauska muhkurainen ilmestys.

Enää harva kivi maassa on paljaana, tämä kaveri yrittää vielä sinnitellä.

Välillä on pyryttänyt oikein kunnolla. Se on varmaan ihan hyvä, sillä viikon päästä ollaan ehkä taas kymmenen pakkasasteen toisella puolella. Saavat kasvit jotakin suojaa.

Edelliseen kovaan pakkasjaksoon yhdistyi itätuuli. Kellarini ovi on itään päin ja ovi on vanha, mutta aiemmin käyttämätön, kun se tähän laitettiin – siinä on reunoissa korkeammat puut ja keskellä ylhäällä ja alhaalla raot oven ja karmin välissä. Huomasin kellarissa käydessäni, että siellä oli pientä pakkasta ja vaikka vesihommat siellä on vällyihin kääritty ja pienin lämmittimin varustettu, olisi ihan kiva, että kellari ei menisi kovin pakkaselle. Siellä on daalioiden mukuloitakin, tosin en ikinä aiemminkaan ole onnistunut saamaan niitä pysymään elossa kevääseen.
Lähdin vintille etsimään jotakin raon tukkimiseen. Käsiin tarttui vanha, paksu nahkahihna. Siitä sai leikkaamalla sopivan pituisen pätkän, jonka naulasin oven alareunaan kiinni.

Ylärakoon tungin pätkän vanhaa listaa, se oli juuri sopivan kokoista. Oven päälle olen jo aiemmin tehnyt joistakin kiskoista pienen lipan, joka estää sateen kertymisen oven päälle sitä mädättämään. Merellä kun sade yhdistyy tuuleen melko usein ja silloin todellakin sataa vaakasuoraan. Ei sentään yläviistoon, kuten Orkneyllä ja Shetlannissa sain kokea.

Maisemasta hävisivät taas värit, vain rakennukset erottuvat punaisina tai keltaisina. Päivän pituuskaan ei ole kummoinen, vaikka tilanne onkin selvästi mennyt vähän parempaan päin.

Flammentanz-ruusu on sentään ihanan vihreä!

Tulisipa kevät.

Tulisipa kevät.

Tulisipa...
Viimekesäinen ja tuleva lyövät toisaalta tähän aikaan hauskasti kättä. Muisto pionista...

... ja lupaus syreeninkukista.

Sadevesitynnyritkin odottavat kesää.

Marjaomenapensas 'Marleena' on kaunis talvellakin. Hassua, että linnut eivät ole syöneet sen marjoja.

Musti tutkailee palstansa tilannetta. Kun lumet sulivat, pääsi myyriin hyvin käsiksi. Nyt ne ovat taas piilossa.

Jotenkin pysähtynyt tunnelma. 

Pysykäähän lämpiminä, jos paukkupakkaset tosiaan tulevat!

40 comments :

  1. No, on tosiaan vähän eri tunnelmat kuin vähän aikaa sitten. Paras ajatella lumihyötyä pakkasjaksoon, ettet ihan masennu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Palattiin tammikuuhun. Onneksi voi tosiaan ajatella kaikkia kasveja, jotka saavat hyvän, pehmoisen ja eristävän peiton.

      Delete
  2. Tulisipa muutama aurinkoinen päivä, niin silloin taas jaksaisi :) Kevättä kohden kuitenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, onneksi jokainen päivä on vähän edellistä pidempi! Hyvin vähän, mutta sentään!

      Delete
  3. Kyllä kevät tulee! Olen varma asiasta :)

    ReplyDelete
  4. Replies
    1. Joo, talvi on kestänyt jo jääkauden verran.

      Delete
  5. Voi sentään, sinne jäivät lumen alle taas sun lumikellot!
    Tänne ainakin on viikonlopuksi luvattu taas lumisadetta, kai se sinne teillekin tulee....
    Mutta tosiaan saavat kasvit vähän suojaa pakkasilta ja myyrät Mustilta.
    Maanantaina on jo helmikuu, kevät lähestyy uhkaavasti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi jäivät, kun pakkanen tuli. Myyrät saisivat kyllä olla enemmän saavutettavissa ;-) Hih, suojaa Mustilta!
      Ai tosiaan, sitten seuraava kuukausi onkin jo maaliskuu pian. Ihanaa!

      Delete
  6. Talvessa on usein jotain pysähtynyttä tai hidasta. En muista useinkaan toivoneen, että tammikuu kestäisi kauan. Tänä vuonna toivoin ja totesin, että aika ei pysähdy tammikuussakaan, vaan menee eteeenpäin helmikuuta kohti.

    Plussakelit eivät täällä saaneet lumia sulamaan, uutta tulee lähes joka päivä. Ainakin vähän. Kasveilla on suojaa pakkaselta, joillakin jopa kauttaaltaan.

    Myyräjahtiaika tulee taas. Ja se oikea kevät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tammikuu on kyllä mennyt hujauksessa, ollaan jo lopussa ja vastahan vuosi vaihtui. (Ja naapurin kanssa päiviteltiin, että vastahan millennium vaihtui, mutta se on toinen juttu).
      No huh, kokonaan hangen peittämät kasvit, teillä on paljon lunta! Kyllähän se suojaa kasveja, hyvä, että sitä on, vielä. Maaliskuussa sitä ei enää tarvita!

      Delete
    2. Osa matalista kasveista on kokonaan lumen alla. Ei siis mitkään korkeat kasvit.

      Delete
    3. No sentään :-D Näin jo mielessäni pensaita lumen sisällä. Kuten Between alempana: syyshortensia metrisessä lumikeossa!

      Delete
  7. Nyt nukkuvat puutarhat talviunta, sopisi meillekin, voisi pyyhkäistä muutaman kuukauden ohi vain nukkumalla. Jos sieltä pakkaset kuitenkin tulevat, niin pienikin lumisuoja lienee kuitenkin kasveille hyväksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumesta on iso apu. Meillä on lunta usein niin vähän tai ei lainkaan, että pintamaa jäätyy ja nostaa pienempiä ja uudempia juurineen ylös, siihen niitä sitten kuolee.
      Olisi ihanaa vaipua muumien tavoin talviunille!

      Delete
  8. Nyt pitää turvautua suomalaisiin sananlaskuihin. Keväänkaipuuseen sopii vaikkapa "uusi lumi on vanhan surma" eli tuhotkoon jokainen maahan satava hiutale pari vanhaa tieltään. Lähden kohta kolaamaan yön aikana satanutta ja yhä edelleen hiutaloivaa lunta pois kulkuväyliltä. Olkoon kasat kasvien suojana, vaikka metrin korkuinen kasa toisen syyshortensian päällä on jo liioittelua.
    Marleena on hienon näköinen talvisessakin asussa. Taidanpa tutustua siihen tarkemmin.
    Kunhan saadaan helmikuu selätettyä, alkaa kevät. Uskotaan niin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, tuo uusi lumi on vanhan surma on ihmetyttänyt jo pitkään, en ole nähnyt siitä mitään todistusaineistoa :-D
      Teille on tullut lunta ihan liikaa, vähempikin riittäisi!
      Marleena on Hongiston taimiston oma risteytys. Jossakin olen nähnyt sen nimetyn koristeomenapuuksi, mutta Timo Saarimaa sanoi, että perimältään se on marjaomenapensas. Siitä voi sitten kasvattaa pensasmaisen, tai alaoksat leikkaamalla yksirunkoisen, puun mallisen. Suosittelen sitä lämpimästi, se on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Keväällä vaaleanpunaiset kukat, kesällä ruskeaan vivahtavat lehdet ja syksyllä loistavanpunainen syysväri, jolloin lehdet vieläpä pysyvät siinä pitkään kiinni eli syysväriaika on suhteellisen pitkä verrattuna moniin muihin puihin ja pensaisiin.

      Delete
  9. Sielläkin näyttää jo aika talviselta. Minä vilkaisin aamulla keittiön ikkunasta ja totesin, että aitaa ei enää näy. On satanut "vähän" lunta tässä parin päivän sisään... Nythän sinun olisi hyvä kerätä kesää varten tynnyrit täyteen lunta. Jos tuleekin vaikka niin kuiva kevät ja kesä, ettei sada pisaraakaan vettä ennen syyskuuta (toivottavasti ei kuitenkaan). Vähän tekemistä talvipäiville :D Mukavaa tammikuun viimeistä viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi ei. Tsempit lumitöihin!
      Hih, hyvä vinkki :-D

      Delete
  10. Talvi tuli tännekin takaisin....no eihän täällä kyllä maata vielä ollut näkyvissä, mutta keväiseltä jo tuntui. Linnutkin innostuivat jo laulamaan, kuten keväällä konsanaan...:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Välillä oli todella keväinen olo, ja kyllä nytkin, jos aurinko suinkin pilkistää. Ihanaa, että päivä pitenee koko ajan.

      Delete
  11. Tulispa.. mutta hienoja lumisadekuvia olet silti saanut:). Tosi idyllisiä! Mäkin yritän ajatella, että kasveilla on siellä lumen alla paremmat olot, jotain edes hyvää siitä, vaikka itselle ei. Pitenevä päivä auttaa kans, ja varsinkin sitten sulattamaan sitä lunta, kunhan lämpötilat taas menevät plussalle:).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi päivä pitenee koko ajan, se lisää toiveikkuutta joka päivä vähän lisää. Joka päivä ollaan lähempänä kevättä! Ja tällä säällä on ainakin hyvä käyttää Riihivillan ihania lumikellolapasia :-)
      Sankka lumipyry on kyllä kuvauksellista.

      Delete
  12. Voi ei, että sielläkin on noin paljon lunta. Ja myyrätkin piilosilla.

    ReplyDelete
  13. Hyvä kuva Mustista maitokärryjen luona! <3<3 Mustilla on nyt selvästi huilikausi myyrien pyynnistä, keväällä ja kesällä saa töitä paiskiakin sitten taas kaksin verroin. Voi kun täällä meillä olisi Mustille pieniä hiiriä tarjolla näin lumikinosten aikaankin vaikka kuinka. Menin toissapäivänä pikkuvarastolle, niin edessäni oli kaksi pientä lähes mustaa hiirtä. Ne mennä vipelsivät jalkojeni juuressa, olivat "eksyksissä". Tuli välittömästi Musti mieleen, että kyllä olisi ollut mestaripantterille naurettavan helpot saaliit.

    On tämä talven aika kyllä tosiaan aikamoista pysähdyksen aikaa, etenkin oikein kylmän tuulisilla pyryilmoilla, kun ei viitsi ulkonakaan kauaa olla, mutta kyllä näistä hyviäkin hetkiä löytyy. Minä olen ihaillut muutamina viime iltoina niitä pieniä, ohimeneviä hetkiä kun pilvet ovat väistyneet, ja taivaalla on mollottanut täysi kuu, hankien kimmeltäessä se on tosi mahtava näky!

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on jännä, kun joskus hiirillä tuntuu olevan pasmat sekaisin :-D
      Mustilla on nyt huilikausi siksikin, kun tulimme vähäksi aikaa kaupunkiin. Täälläkin toki jyrsijöitä olisi, mutta Mustia ei päästetä ulos vapaana niitä pyydystämään! Sen kanssa pitääkin leikkiä huiskaleikkejä paljon, jotta se saa käytettyä energiaansa, joka normaalisti kuluu tontin huoltohommiin.
      Juuri eilen illalla ihastelin kaupungin hämyisää valonkajastusta lumisessa maisemassa. On siinäkin kauneutensa. Tuo kuunvalo hangella on kyllä satumaisen hienoa!

      Delete
  14. Jos yrittäisi ajatella positiivisesti. Se tulikin jo sanottua, että lumi suojelee talviunta nukkuvia kasveja. Päivä on pidentynyt jo reippaasti. Helmikuu on lyhyt kuukausi ja sitten ollaankin jo keväässä.
    Öhh... en oikein keksi nyt muuta.
    Paitsi että oli hienoa kuulla, että sinäkään et ole onnistunut joriininjuurien (kuten täällä päin sanotaan) talvettamisessa. Kiitos sinulle ja pusipusi Mustille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan hyviä positiivisia nuo! Olen tosiaan muutamallakin eri tekniikalla yrittänyt joriinien kanssa, mutta ei. Ehkä tällä kertaa onnistuu, ehkä ei. Ei niitä oikein raaski suoraan kompostiinkaan syksyllä nakata.
      Musti kiittää pusuista!

      Delete
  15. Vielä pari hyvin pitkältä tuntuvaa kuukautta talvea, sitten ollaankin jo voiton puolella ja talvi kääntynyt kevääksi.
    Mainio kuva Mustista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, pari kuukautta... toivon niin hartaasti, että viimeistään kuukauden päästä kevät käynnistyy, kun helmikuu vaihtuu kevätkuukausi maaliskuuksi. Saa käynnistyä kyllä jo aiemminkin! Mutta koko ajan kumminkin mennään sinne päin ja tänään ihana auringonpaiste nosti mielialaa kummasti.

      Delete
  16. Talavisia kuvia on, tarpeen lumi kun kipakoilla pakkasilla uhkovaa siäennuste! Siellä ovat lumenalla kasvit suojassa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosiaan nyt on lumi tarpeen, kun on ihan kunnolla pakkasia ja kiristyy vielä.

      Delete
  17. No tulihan ne taas! Eilen keramiikkakurssilta kotiin illalla ajellessani auton mittarissa oli lukema -26C.

    ReplyDelete
  18. Hienosti olet saanut kuviisi ripauksen viime kesää ja aavistuksen tulevasta.
    Kun ei nyt aivan kamalia pakkasia tulisi.
    Kiitos, kun vierailit blogissani, niin löysin sinun blogisi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan, että selviämme tästäkin talvesta!

      Delete
  19. Viimeisen viikon aikana olen toistuvasti haaveillut täydellisestä vuodenkierrosta: marraskuun puolivälistä joulukuun loppuun pikkupakkasta ja 10cm lunta, tammikuusta elokuuhun kevät, elo-syyskuu kesää ja lokakuu ja marraskuun alkupuoli oikein värikästä syksyä.

    Niin että voisko se kevät tulla, tympii nämä pakkaset ja luntakin on jo tarpeeksi. Lunta ei saa lykättyä enää penkan päälle ja seuraavan palkan saa ilmeisesti ohjata sähköyhtiöön...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No onpa täydellinen vuodenaikojen suhde! Paitsi tuo talviaika olisi minulle liian pitkä, voisin ottaa siihen alkuun kuukauden mittaisen marraskuun, sillä marraskuu on minusta oikein kiva, enkä silloin todellakaan kaipaa vielä pakkasta! Marraskuuta parjataan ihan kauheasti, vaikka siinä ei ole mitään vikaa ja syytön se on kaikkeen.
      Teillä on varmasti aivan järkyttävästi lunta. Plääh. Tsempit siihen ja sähkölaskuun!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!