Sunday 16 August 2020

Rohanissa tummanpunaista ja kevyttä

Tästä tämä lähti. On pakko kirjoittaa Rohanista, kun William Shakespeare 2000 tekee niin ihania kukkia.



Williamin lähellä asustaa samansointuisia pallerolaukkoja, molemmille tulee päheä vastaväri palsternakasta, ihan sen villistä versiosta. Se tekee paljon siementaimia ja raivasin niitä nyt pois, jotta löysin yhden päivänliljan. Palsternakka on toki vain kaksivuotinen, eli kukkimisen jälkeen nämä kuolevat, elo jatkuu siementaimissa.



Istutustyylini on hiukkasen villi ja kasvit saavat mielellään tehdä siementaimia. Nyt piti kuitenkin kiskoa myös etelänruusuruohoja ylös penkin etuosasta, siinä ei tarvitse olla sellaista viidakkoa. 'Mr Morse' -rotkolemmikkirassukat olivat jäädä hukuksiin korkean kasvillisuuden sekaan.



Tämä korkea kaksikko on niin makuni mukainen kuin voi olla: tähkähelmikkä ja punaluppio 'Pink Tanna'. Ihanat huojuvat ja keveät, yhdessä entistä ihanammat.

Niistä vasemmalle on astereita ja tummalehtinen mustaselja, jotka peura latvoi. Lisäsin risuaitaan niiden kohdalle katajasta leikkaamiani oksia, ne ainakin estävät aidan ulkopuolelta käsin syömisen. Astereiden kukat olisi niin kiva nähdä syksyisin. Jospa jonakin päivänä olisi oikein komeaa kukintaa eikä vain muutama peurojen syömingeiltä säästynyt kukka.

Aidan vieressä on seuraava ihmeellinen ylösnousemus, edellisen raportoin edellisessä postauksessa. Sormivaleangervo 'Cherry Blush' oli jo kuolleeksi julistettu, sillä se nousi vasta heinäkuussa. Jostain syystä nämä eivät oikein viihdy minulla, ovat kovin kitukasvuisia. Olin melko optimistinen istuttaessani tämän aidan viereen penkin takaosaan, sillä näin sieluni silmillä rehevän ja laajan kasvuston. Tässä se nyt on, mutta hei, se on hengissä!

Suuret luulot minulla oli 'Royal Purple' -punaperuukkipensaistakin (kuvassa taustalla), joita istutin kolme kappaletta aidan viereen mielessäni ne parimetriset puskat, jollaisiksi ne Britanniassa kasvavat. Puskat ovat yhä polvenkorkuisia viiden vuoden jälkeen, ja tuskin tuosta kasvavatkaan. Onneksi selviävät talvista kuitenkin.
Edessä on lähes mustalehtinen 'Rohan Weeping' -pyökki, Rohanin alkupiste.


Yksi punaperuukkipensaista on kietoutunut täydelliseksi pariksi 'Kardinal' -värimintun kanssa Rohanin toisessa päässä.



Ja kaiken keskellä hempeä kaunotar, neidonruusu 'Félicité Parmentier'.

Siitä päästään aasinsillalla käytävän toiselle puolelle muotoutuvaan ruusu–heinätarhaan. Sammalruusu on jo lopettanut, ja 'Duchesse de Montebello' sekä 'Cardinal de Richelieu' eivät kaiketi kuki tänä vuonna, mutta viime vuonna istutettu isotähtiputki 'Star of Fire' kukkii viimeinkin hyvin, kun sillä on verkko suojanaan ja taimi on muutenkin kasvanut kokoa. Väri on upea ja sointuu hyvin käytävän toisen puolen Rohanin tummanpunaisiin kasveihin.

Kirsikkana kakun päällä on fenkoli, josta en edes ostaessa tajunnut sen olevan ruskehtava. Kunhan vain halusin kauniin fenkolin, yritän saada sen talvehtimaan. Nyt huomasin sen taimipurkin, joka oli jäänyt pinoon – siinä lukee lajikenimi 'Rubrum'. Sitä suurempi syy yrittää suojata tämä hyvin talveksi! Ruskehtava fenkoli sointuu ruusuihin niin loistavasti. 


Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Fenkoli – Foeniculum vulgare
Isotähtiputki – Astrantia major
Neidonruusu – Rosa Alba-Ryhmä
Pallerolaukka – Allium sphaerocephalon
Palsternakka – Pastinaca sativa
Punaluppio – Sanguisorba officinalis
Punaperuukkipensas – Cotinus coggygria f. purpureus
Pyökki – Fagus sylvatica
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Sormivaleangervo, kuvan laji – Rodgersia aesculifolia var. henrici
Tähkähelmikkä – Melica ciliata
Väriminttu – Monarda

20 comments :

  1. Tuota ensimäisen kuvan kukkaa oli pakko tuijottaa pidemmän aikaa, on se niin sanomattoman kaunis. kuin myös muut kukat mutta tuo ihan ylivoimainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuollaiset täyteläiset vanhanmalliset ruusut ovat taivaallisen kauniita.

      Delete
  2. Ihana William Shakespear, onko se pysynyt pystyssä, kukinnot kun ovat noin muhkean täyteläisiä? Tähkähelmikkä ja punaluppio ovat tosiaan kaunis pari.Minä sain puutarhavierailta lahjaksi Royal Purple peruukkipensaan, minkä istutin muutama päivä sitten. Luin tiedoista, että voi kasvaa noin 3 metriseksi, mutta ehkä tämä ei sitten ole ihan todennäköistä. Yritin valita suojaisen kasvupaikan, sillä pensas taitaa olla tällä II - vyöhykkeellä rajatapaus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Shakespeare on tanakkavartinen. Kukat joskus nuokkuvat, jos ovat ohuemman varren päässä, mutta itse puska pysyy hyvin pystyssä.
      Suojainen paikka on varmasti tärkein kriteeri peruukkipensaalle, ja toivotan sinun pensaallesi hyvää kasvua! Niitä myös joku syö talven aikana, mikä tietysti verottaa, mutta eivät ne kesän mittaan kovin paljon kasva.

      Delete
  3. Upeita sävyjä ja ihanan runollinen puutarhan osa! <3
    Vaikka olenkin vankkumaton valkoisten kukkien ystävä, tykkään valtavasti myös kaikesta tummasta. Sekä tummista kukista että lehdistä. Siksi Rohanisi on mielestäni niin valtavan kaunis.
    Tuo mustalehtinen 'Royal Weeping' -pyökki sai sydämeni ihan väpättämään. Niin ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi rähmä, vasta kommentistasi huomasin, että olin kirjoittanut pyökin nimen väärin. Sehän on 'Rohan Weeping'. Se on kyllä ihana. Puhkeaa keväällä lehteen mahonginvärisenä, ja sitten kesällä lehdet tummuvat aivan epätodellisen tummiksi. Lisäksi se on pieni, pysyy pensaana. Tummista lehdistä tulee ihanaa tunnelmaa, vähän sellaista epätodellista tosiaan, kuin unesta. Ehkä ihan hopealehtisessä puutarhan osassa olisi samaa vahvaa epätodellisuuden tuntua. Tumma ja vaalea täydentävät hyvin toisiaan. Valkoinen on nyt vähemmistönä tuolla Rohanissa, vaikka tarkoitus oli juuri olla tumma-vaalea.

      Delete
  4. Ruusut, aah! Tähkähelmikällä on kaunis nimi, aivan uusi tuttavuus ja kaunis on sen vaalea väritys. Peruukkipensaan ja värimintun yhdistelmä on hieno!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ruusut, aah, kyllä! Helmikkä onkin kaunis ja sopiva nimi hienosti huojuville kastepisaroita kerääville heinille. Paljon parempi kuin vaikka tyräkki, rakkokoiso tai syyläjuuri.

      Delete
  5. Ihanan täyteläinen tummanpunainen postaus <3 Ja että vielä fennkolikin sointuu. Sinulla on todella shakespearelainen puutarha, runollinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Fenkolikin sattui tulemaan sopivan värisenä, se oli niin pieni taimi, ettei sen väriä oikein nähnytkään.

      Delete
  6. Ooh, onpa ihanansävyinen tuo ekan kuvan ruusu!

    ReplyDelete
  7. Tuo hempeä neidonruusu on varmasti todella kaunis tuolla kaikkien tummanpunaisten kukkien seassa. Jospa punaperuukkipensaat jossain vaiheessa muistaisivat olevansa luonnostaan kookkaita pensaita. Ja jospa peuratkin muistaisivat kuuluvansa metsään eivätkä toisten vaivalla perustamiin puutarhoihin! Aurinkoista viikon jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuolla pitäisi olla jotain muutakin vaaleaa, mutta juuri nyt ei oikein ole. Täytyy miettiä varmaan lisää loppukesän vaaleita. Rikkaporkkanaa on kyllä, mutta sitäkin olen vähän kitkenyt. Astereissa tulisi valkoista, jos peura niin sallii.
      Olisi kyllä ihanaa, jos peruukkipensaat joskus päättäisivät alkaa kasvaa ja muodostaisivat penkille taustaa.
      Tuossa on kyllä aika paljon muistamista viattomille luontokappaleille :-D
      Kiitos, aurinkoa sinnekin!

      Delete
  8. Nytpä oli postaus ihan mun lempiväreissä, ei puuttunut kuin ehdottomat suosikit mustapantteri ja manuli kuvista. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 Nekin voi mielessään lisätä sopiviin paikkoihin. Manuli löytyykin yleensä muutaman metrin päästä minusta, niin nytkin, se on tässä vieressä.

      Delete
  9. Hienoja kukkia ruusuissasi ja kauniita ovat muutkin Rohanissa. En ookkaan ennen nähny tuommosta tummoo pykkii. Hyvä kun hengissä on kestäny. Pyökkii oon miekin mieliny tuohon mehtäalalle, taitaa olla vuan kaikki lajikkeet arkoja näillekorkeuksille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lounaissaaristossa olen nähnyt ihan puuksi kasvavia pyökkejä. Ehkä kannattaa vain kokeilla jossain tuulensuojaisessa paikassa.
      Löysin muuten niitä maitikoita ihan pyörämatkan varrelta, täytyy käydä pienen lapion kanssa hakemassa.

      Delete
  10. Kaunista, kaunista, ei kaiken tarvitse niin korkeaksi kasvaakaan. Täällä alkaa olla lammikon luona ongelmana isoksi kasvaneiden aiheuttama täysi varjo joka näivettää alla kasvavat herkut. Soihtuliljakin kukki enää vain yhdellä kukalla mutta en oikein uskalla siirtääkään sitä kun on siinä talvehtinut jo monta vuotta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei tosiaan tarvitsissi ryhtyä varjostamaan muita kasveja. Silti toivoin noista Rohanin takareunan pensaista peuraestettä, mutta ehkä jotain siihen joskus kasvaa. Soihtuliljan jos saa talvehtimaan, ei sitä tosiaan parane siirtää!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!