Sunday 3 May 2020

Narsissikarkelot

Nyt eletään ihanimpia narsissiviikkoja. Yhä uusia tulee kukkaan ja ne ensimmäisetkin ovat vielä kukassa. Ruskopenkissä avautuu 'Palmares', suloisen värinen kauluskukkainen. Kaulukseksi levinnyt torvi persikkaistuu vähitellen.

'Jetfire', yksi ensimmäisistä, on yhä kukassa samassa penkissä.

Alarinteestä päin katsottuna näkyy takana myös punainen villi penkki. Hirveästi on verkkoja joka puolella. Ruskopenkissä nousee paljon liljoja; en halua, että ne syödään.

Punaisen villin penkin 'Cotinga'-syklaaminarsissit kukkivat vielä, värit haalenneina. Keisarinpikarililja 'Vivaldi' on myös haalistunut. Tummemman oranssit keisarit ovat vasta nupulla.

Esikkopellossa kukkii yksinäinen 'Genève' seuranaan keltavuokko.

Alempana rinteessä alkaa avautua 'Bell Song', kauniin värinen nunnannarsissi. Erilaiset nunnannarsissit vasta aloittavat. Kuvasta näkyy hyvin, että nupulla olevasta narsissista ei arvaa kukan väriä, nupulla ne näyttävät lähes kaikki samalta.

Hedelmätarhan 'Sailboat' -nunnannarsissi on nupulla ihan saman näköinen. Tämä on sirompi, aivan hurmaavan ihana narsissi.

Kauluskukkainen 'Cassata' on kukkinut jo jonkin aikaa. Vasta kukan kehittyessä se saa tuon raikkaan sitruunankeltaisen värin. Tässä kukassa on valovoimaa.

Saniaistarhan pienet 'Spoirot' -virvanarsissit kukkivat yhä nätisti. Nyt muutaman vuoden kehityttyään täällä alkaa olla rehevyyttä ja vaihtelevia lehtimuotoja – juuri sellaista, mistä tykkään.

Pystykiurunkannus ja mukulaleinikki ovat tulleet itsekseen, lehtivaihtelua tuovat vaalealehtinen miekkaimikkä 'Diane Claire', kerrottu keltavuokko ja tellima ihan kuvan alareunassa.

Jatketaan muutama metri etelään kostealle kevätniitylle. Narcissus moschatus, suloinen nuokkuja, kukkii seuranaan posliinihyasintit ja idänsinililjat.

Lumikellokausi ei ole ihan vieläkään ohi! Puistolumikello 'Flore Pleno' -tupas parturoitiin muutama viikko sitten ja viimeiset kukat menivät siinä, mutta ähäkutti! Vielä tuli yksi!

Kirjopikarililjat nousevat. Nämä eivät ole jymymenestys ruohon puristuksissa, mutta pari kappaletta nousee vuodesta toiseen.

Olen yllättynyt siitä, miten loistavasti assyrianpikarililja viihtyy tässä. Paikka ei kylläkään ole hurjan kostea, sillä ojia on vähän joka puolella.

Jatketaan pihan itäpäähän. Navetan ikkunaprojekti on vielä kesken. Karhunvattukartion luona kukkivat yhä pikkuruiset 'Elkat' ja nyt myös korkeat 'Pink Charm' -narsissit.

Koivikon narsisseja avautuu koko ajan uusia, mutta näissä on hieman selvittämistä, koska olen siirtänyt tänne muualla kasvaneita. Yritetään. Luulen, että tämä on 'Snow Frills', torvi varmaan vaalenee vähitellen.

'Peeping Jenny' eli kurkkiva Jenni on hauskasti ylöspäin katsova heti avauduttuaan. Tämän kehälehtien pitäisi vaalentua lähes valkoisiksi kukan vanhetessa. Taustalla on joku, josta en ole varma, ja ihan matala 'Tête-à-Tête', joita sain syksyllä ja istutin tänne.

Istutin tänne syksyllä myös 'Dutch Lemon Drops' -orkideanarsisseja ja tämän täytyy olla sitä. Väri on sitruunainen, koko melko kookas, mikä on mukavaa, sillä laitoin näitä ihan koivikon takaosaan. Taustalla näkyy naapurin ihana kevätesikkomeri luumupuiden alla.

Olen siirtänyt koivikkoon myös valkovuokkoa paikasta, jossa 'Monstrosa' tekee myös tavallista versiota – siis siirrän tavallisiksi taantuneet kohdat tänne. Jospa täällä jonakin vuonna olisi valko-keltainen kukkamatto koivujen valkoisten runkojen alla.

Onnenpensas koivikon kulmalla on ihan kohta tulossa kukkaan, ihanaa! Tämä on pirteä tervetulotoivotus portin vieressä.
Kiitos kun jaksoit vetää taas maratoonin kanssani, tähän aikaan vuodesta eivät puutarharaportoinnit voi olla lyhyitä.


Assyrianpikarililja – Fritillaria uva-vulpis
Idänsinililja – Scilla siberica
Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Keltavuokko – Anemone ranunculoides
Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris
Miekkaimikkä – Pulmonaria longifolia
Nunnannarsissi – Narcissus Jonquilla-Ryhmä
Onnenpensas – Forsythia
Orkideanarsissi – Narcissus Triandrus-Ryhmä
Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Tellima – Tellima grandiflora
Virvanarsissi – Narcissus Bulbocodium-Ryhmä

31 comments :

  1. Näitä lukee js katsoo tosi mielellään. Ei edes tunnu pitkältä, kun kuvissa on kauniita narsisseja. Ja joskus, kuten nyt, saa myös uusia ideoita, minne narsisseja voisi istuttaa lisää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä mukava kuulla! Narsisseja kannattaa istuttaa kaikkialle, paitsi en laittaisi niitä kukkapenkkeihin, paitsi sellaisia tosi hentoisia laatuja.

      Delete
    2. Öööh... siis olenhan istuttanut niitä kukkapenkkeihinkin... ööö... riippuu kukkapenkistä :-D Narsissit kun viihtyessään leviävät niin, että tuppaita pitää jakaa.

      Delete
  2. Ei tämä ollut edes pitkä, tuntui pyrähdykseltä narsissien maailmaan. Tuo 'Jetfire' on ihana. Kahdeksannen kuvan narsissi on kuin tanssiaismekko Versaillesin juhlasalista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jetfire saa lämpimän suosituksen! Se on lähtenyt todella reippaasti tuuheutumaan ja lisääntymään. Cassata on se sitruunainen tanssiaismekko, aivan valloittava! Tuossa levinneessä torvessa on häivähdyksiä valkoistakin keltaisen seassa, ikään kuin valo osuisi siihen, se on todella älyttömän kaunis.

      Delete
  3. Sulla on kyllä aina huikea narsissikattaus keväisin. Tuo 'Cassata' on hurmaava! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Narsisseja ei voi olla liikaa! Cassata on todella henkeäsalpaavan ihana.

      Delete
  4. Aivan ihania narsisseja! Mietin tässä, miten arkoja narsissit ovat pärjäämään tuoreessa maassa - koituuko talvimärkyys kohtaloksi? Olisi kiva laittaa uusien puiden lähelle narsisseja. Katsotaan vielä, miten viime syksynä laitetut sipulit kukkivat, siitä saa ehkä paremmin käsityksen asiasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti ne viihtyvät! Yleisesti ottaen narsissit sietävät talvista märkyyttä paremmin kuin moni muu sipulikukka, mutta narsisseissakin on kuivien ylänköjen lajeja. Mulla etenkin tuo Jetfire ja Palmares -kaksikko on penkissä, joka on litimärkä talvisin. Siihen kohtaan valuu jotenkin ylärinteestä kallioilta vesi. Mutta olen kuullut, että Narcissus moschatus on se, joka parhaiten sietää kosteaa kasvupaikkaa. Mun kokemus on, että kannattaa kokeilla! Auringossa ne tosin kaikki tuntuvat parhaiten viihtyvän ja kukkivan.
      Näin niitä isot, puiden latvustojen kokoiset lämpäreet Englannissa, myös oppilaitokseni näytepuutarhoissa oli näin. Se on ihana tyyli, ja ratkaisee ongelman, että kun niitä täytyy joskus jakaa, jos ne oikein viihtyvät, ja silloin pitäisi kaivaa niitä kukkapenkistä tuhoten istutuksia. Joten itsekin istutan niitä mieluiten puiden ja pensaiden alle ja paikkoihin, joissa ei ole perennaistutuksia.

      Delete
  5. Ihana postaus. Olen monen vuoden laiminlyönnin jälkeen alkanut innostua narsisseista. Niillä on peura-alueella aivan lyömättömiä ominaisuuksia. Ja kun tarkemmin on niihin tutustunut, niin valikoima on valtava.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri tuo sai minutkin ensin kääntymään narsissivalikoimien puoleen, sillä on äärimmäisen turhauttavaa istuttaa sipuleita, joista nousevia kukkia ei juuri koskaan näe. Sittemmin olen pyörtänyt puheeni narsissien tylsyydestä moneen kertaan. Ne ovat kaikkea muuta, kun alkaa tarkemmin tutustua.

      Delete
  6. Ihania narskuja! Ja nua montaa sorttia, mutta senny arvaaki. Eikä täs ollu varmastikkaa kaikki. Mulloli aluus palio narskuja, mutta SE talavi kuritti narskuvalikoomaaki. Ei oo tullu niitä nii innokkahasti sitte istutettua. Ny tairan syksyllä panostaa niihin(ki).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Inhottava talvi, kun vei narsissejakin! Niitä kannattaa silti vaan istutella uudestaan ja toivoa, ettei samanlaista inhotalvea tule. Viime talvi taisi olla aika ihanteellinen yllättävän monelle sipulikukalle, tämän kevään kukkaloistosta päätellen.

      Delete
  7. Ihanuuksia toinen toisensa perään. Tuo Cassata on upea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Cassata on aivan mahtavan ihana! En ehkä olisi tajunnut ikinä hankkia sitä pienen kuvan perusteella, mutta kun se sattui olemaan livenä ruukkumyynnissä pari vuotta sitten keväällä. Kun näin sen, en voinut kävellä ohi.

      Delete
  8. Voi miten ihanat karkelot!
    Tekisi mieli tulla hyppelehtimään tuonne narsissien sekaan.
    Sulla on kyllä niin paljon ihania lajikkeita.
    Ja minulle ei tullut mieleenkään, että postaus olisi ollut maratoni. Niin ihania maisemia ainakin tällä maratonilla oli, ettei pituutta huomannut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että nautit näistä! Kevätkukissa on sitä jotain, nyt on siirrytty pienistä isoihin. Vaikka herkimmät kukat alkavat olla ohi, on tässä narsissivaiheessa ihanaa heleyttä: nää värit! Lehteen puhkeavassa vihreässä maisemassa narsissien värit ovat täydelliset. Lisäksi on aivan mahtavaa, että narsisseja voi keräillä, että niitä on niin paljon.

      Delete
  9. Kukkaisaa oloa sinulle edelleen :)

    ReplyDelete
  10. Mahtavat karkelot - onneksi sain osallistua näiden kuvien välityksellä. Pitää itsekin syksyllä panostaa ensi vuoden narsissikarkeloihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On niin kiva, kun keväällä saa toivottaa tervetulleeksi sekä vanhoja tuttuja että ihan uusia narsisseja!

      Delete
  11. Narsissiviikot, sen voisi lisätä viralliseen allakkaan ;D, ihan mahtavaa! Täällä vasta aloitellaan juhlaviikkoja, 'Jetfiret' ovat avautuneet tänään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä pitäisi! Ihana Jetfire, siinä on meininkiä, nyt mennään eikä meinata :-D

      Delete
  12. Upeita vaaleankeltaisia narsisseja. Miellän narsissin joko keltaiseksi tai valkoiseksi, mutta näissä on todellista charmia hienoine sävyineen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minunkin suosikkejani taitavat olla raikkaat sitruunankeltaiset. Onneksi narsseissa on valinnanvaraa, niin sitä sävyä löytyy vähän joka kokoisesta ja muotoisesta narsissista.

      Delete
  13. Narsissikuvia katselee mielellään, ovat toinen toistaan kauniimpia. Sinulla noita narskuja onkin komea kokoelma!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä on vasta nämä aikaisemmat, myöhäisemmät valkonarsissit tulevat kukkaan vasta jonkin ajan päästä, ja osa nunnannarsisseistakin vielä odottelee. Ihania ovat!

      Delete
  14. niin keväistä, mikä narsissien runsaus puutarhastasi löytyykään. parasta täs hieman viileässä säässä on, et kevätkukkijat jaksavat kukoistaa viikosta toiseen iloksemme! edellisen postauksen pyykkikuva mahtava, puksipuureunus upeasti esille pyykkien taustalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana narsissien runsaus, mutta niitä saisi vielä olla satamäärin lisää yllärinteessä hedelmäpuiden alla! Näin se nälkä kasvaa syödessä :-D
      Nyt on tosiaan (ollut) ihanteelliset säät, pari viime päivää on ollut huolestuttavan lämmintä, onneksi viilenee. Toukohelle on kevätkukkien pahin vihollinen.

      Delete
  15. Nuo pienet narsissit, ne ovat valloittavan ihania! Toki suuretkin saavat ansaitsemansa huomion;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pienet narsissit ovat tosiaan kaikkein ihanimpia, mutta isoista saa ihania väriläiskiä paikkoihin, joissa niitä tulee katsottua kauempaa. Loistavaa, sillä siinä on hyvä syy istuttaa molempia ;-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!