Thursday, 17 August 2017

Muotopuutarhan elämää

Muotopuutarhan hempeä pastellimaailma jatkuu. Monissa kasveissa pörrää ötököitä, mutta kaikkiin kuviin en onnistunut saamaan vierailevia tähtiä. Tässä puistoruusu The Pilgrim, taustalla kukkii keltakaunokki.


Hailakan keltaiset kukat sopivat pastellimaailmaan hienosti. Kaukasiankirahvinkukka on vähemmän keltainen kuin luulin, mutta joka tapauksessa se on tosi nätti ja selvästi hyvä pölyttäjäkasvi.


Vihertävänvalkoiset 'Green Jewel' -punahatut ovat toistaiseksi vielä tallella. Edellisen kirjoituksen punaiset ruusunkukat nimittäin syötiin seuraavana yönä. Punahatutkin kuuluvat peurojen lempiruokiin.


Kalvakan keltaisen lisäksi muotopuutarhassa on violettia. Hietalaukka ei ole laukoista näyttävimmästä päästä ja sen ohuet varret kaatuilevat sinne tänne. Mutta meneehän se muiden kasvien lomassa. Ja kun katsoo läheltä, se on aika hassu.


Muotopuutarhan lähelle päätyi keväällä parilla eurolla hankittu tarhakellokärhö 'Arabella'. Miten luulin tämän olevan vaaleansininen? Ei se haittaa, tosi nätti on. Kukka alkoi eilen avautua eikä tänäänkään ole vielä täysin auki.

Toinen yhtä edullinen uutuus on 'Comtesse de Bouchaud', loistokärhö varmaankin.


Siitä päästiinkin näppärästi vaaleanpunaiseen. Tähkäverbenan vaaleanpunainen versio ei lakkaa ihastuttamasta. Onko somempaa kukkaa nähty!


Tarhajalomalva 'Purpetta' on onneksi tehnyt uusia kukkavarsia peuran syömien tilalle ja kukkii nyt korkean kurjenpolven suojissa piilossa.


Pieni polyantha-köynnösruusu 'Climbing Mlle Cécile Brunner' selvisi toisesta talvestaan villapaitaan käärittynä. Se on nyt alkanut avata muutamia lukemattomista nupuistaan, jotka ovat vain polven korkeudella. Täytynee alkaa kutoa isompaa villapaitaa neiti Brunnerille. Hän on hempeistä hempein, vain häivähdys vaaleanpunaa.

Neiti Brunnerin takana kukkivat sinipallo-ohdake 'Taplow Blue' ja komealuppio.


Pallo-ohdakkeet ovat hyviä perhos- & pörriäiskasveja, mutta ensimmäisen palkinnon vetää tänäkin vuonna harmaaminttu.

Nokkosperhosten uusi sukupolvi on kaiketi syntynyt, kun niitä on näkynyt useita.


Tämä tyyppi ei suostunut leväyttämään siipiään auki, niinpä määrittämiseen kului pitkä tovi, kun en tunne perhosia kovin hyvin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että tämä on ruostenopsasiipi.


Kukkakimppu päiväänne!


Harmaaminttu – Mentha longifolia
Hietalaukka – Allium vineale
Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea
Komealuppio – Sanguisorba hakusanensis
Loistokärhö – Isokukkaisten kärhöjen ryhmä
Polyantharuusu – Rosa Polyantha-Ryhmä
Punahattu – Echinacea
Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus
Tarhajalomalva – Sidalcea cultorum
Tarhakellokärhö – Clematis Integrifolia-Ryhmä
Tähkäverbena – Verbena hastata

20 comments :

  1. Onpa taas kauniita kasveja ja kuvia. Tuo harmaaminttu vei heti sydämeni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se onkin tosi ihana, kauniin värinen!

      Delete
  2. On niin ihania yksilöitä taas, ihanaa kun saa katsoa niitä.

    ReplyDelete
  3. Kivan hempeetä färiä.'Arabella'ki vaalenoo vanhetes.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahaa, hyvä tietää! Se olisi mukavaa, vaikka nätti se on näinkin.

      Delete
  4. Ja nääkin niin ihania! Tuo Pilgrim ja Sinipallo-ohdakekin tuli kirjattua ylös :) Mahtavia Ihanuuksia kasvaa sulla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nääkin on ihania :-D Kukat on!

      Delete
  5. Aivan ihania! Monta minulle outoa. Tuo harmaaminttu pitäisi jostain hankkia, jos on noin pörriäisten mieleen. Ihana tädyke!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on todella kaunis ja perhosmagneetti, mutta leviää minttujen tapaan juuristollaan. Saa sen toistaiseksi ainakin pidettyä kurissa, ja se kasvaa paikassa, jossa saa levitä, kun on niin vaikea maa siinä.

      Delete
  6. Pilgrim on pakko saada! Ihana ruusu. Meillä perhosia on ollut todella vähän, yhtään neitoperhoa en ole nähnyt, nokkosperhosia yhtenä päivänä. Surkeaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pilgrim on brittiläisen David Austinin jalosteita, joita ei taida saada omajuurisina, tai en ainakaan ole kuullut. Ne kannattaa istuttaa syvään, talvehtimisessa ei ole ollut mitään ongelmia ainakaan täällä, ja meillä ei ole edes lunta yleensä. Ainoastaan viime syksynä istutettu ihana William Morris ei selvinnyt talvesta, nyyh. Siinä ei näyttänyt olevan juuria lainkaan, kun sen kuivan karahkan vedin maasta kesäkuussa. Liekö myyrä syönyt tai sitten oli vain tosi huono taimi.

      Delete
  7. Kauniita nuo ruusut. 'Arabellan miekin oon istuttanu van en nyt löyvä sitä! Tarhajalomalva löytyy tiältäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti Arabella putkahtaa esiin!

      Delete
  8. Kiitos kukkakimpusta! Nyt on mukava lähteä töihin :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä mukavaa, hyvää työpäivän jatkoa!

      Delete
  9. kirahvinkukkaa olen aiemminkin ihastellut blogissasi ja nyt kun näin niitä Tommolan Tilan näytetarhassa Leivonmäellä en ollut uskoa silmiäni, onpa tosiaan ihastuttava ilmestys!
    kiitos kauniista kukkakimpusta, piristi kummasti tätä sumuista aamua:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siitä on hirmu vaikea saada kuvaa, kun se on niin korkea ja keveä, kokovartalokuvasta se ei taida edes erottua.
      Toivottavasti sumu on jo hälvennyt, mukavaa päivää!

      Delete
  10. Replies

    1. Eipä ollut tässä yhtään kissaötökkää muuten!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!