Friday 26 November 2010

Unohtumaton Elna

Ystäväni, valokuvaaja Nora Tobiasson teki projektin vanhan taloni vintiltä löytyneiden rakkauskirjeiden pohjalta. Kirjeet kirjoitti vuosina 1908–1912 merimies Gunnar Eriksson mielitietylleen Elna Janssonille. He menivät myöhemmin naimisiin ja muuttivat Ahvensaareen Gunnarin kotitaloon, joka on siis minun taloni. Elna otti kirjeet mukaansa uuteen kotiin ja jossakin vaiheessa vei ne vintille tuohikirstuun, jossa oli matonkuteita ja kankaanpaloja. Sieltä minä ne löysin.

Ote Noran suomentamasta kirjeestä:
Älä nyt unohda mitä olen kirjoittanut rakas Elnani. Jos vain olisit tarpeeksi lähellä jotta voisin suudella sinua mutta olemme liian kaukana toisistamme. Lopetan nyt yksinkertaiset rivini tältä kertaa. Lämpimät terveiset sinulle rakas Elnani. Hyvästi, voi hyvin ja monta suukkoa lähetän sinulle. Kirjoita niin pian kuin voit. Niin monta suudelmaa unohtumaton Elnani.

Lähes jokaisen kirjeen lopussa Gunnar kertoo Elnansa olevan unohtumaton. Kirjeet oli vaikea lukea, sillä ne olivat repaleisia eikä niissä ollut käytetty juurikaan pisteitä eikä pilkkuja. Ne on lähetetty satamista, Amerikastakin, sillä Gunnar oli merimies jo ainakin kolmannessa polvessa. Hän pyytää aina pikaista vastausta milloin minkäkin satamakaupungin poste restante -osoitteeseen. Aikakauden Amerikka-vaikutus näkyy muuten myös Elnan nimessä: hänen toinen nimensä on Atlanta.

Nora esiintyy kuvissa samalta vintiltä löytyneissä Elnan ja Gunnarin aikakauden – tai varmasti myös heidän – vaatteissa, tai oikeastaan niiden riekaleissa. Ylemmässä kuvassa Nora on Gunnar ja alemmassa Elna.
Valokuvia ja niihin liittyviä kirjeitä ja esineistöä – Elna oli ompelijatar – on esillä joulu–tammikuun ajan ravintola Rytmissä Helsingissä, osoite Toinen linja 2.

25 comments :

  1. Mukavia muistoja menneiltä ajoilta.;=)

    ReplyDelete
  2. Ilmeikästä! Upeita kuvia, harmi, ettei ole tiedossa reissua Helsinkiin.

    Kiinnostavia tuollaiset kirjelöydöt, eipä taida nykyisten pakettitalojen vinteille koskaan eksyä moisia aarrekokoelmia. Tekstiviestit ovat vähän huonoja säilymäänkin.

    ReplyDelete
  3. Olen ihan mykistynyt. Upean kulttuurihistoriallisen työn olet ystävättäresi kanssa tehnyt. Valokuvat ovat mahtavia; Tobiasson on onnistunut ilmeitä myöten.

    Näyttelylle huikeaa menestystä!

    ReplyDelete
  4. Kun ei kyseisistä henkilöistä ollut kuvia, Nora eläytyi rooleihin ihan oman mielikuvituksensa perusteella, nämä ovat "nuoruudenkuvia" ja hän otti itsestään myös kuvia "vanhoina" Gunnarina ja Elnana. Osa hänen projektistaan onkin sen pohtimista, mitä jätämme perinnöksi, mitä jälkiä meistä jää. Ja osa taas sitä, miten seurustelu ja rakkauskin on muuttunut sadassa vuodessa. Nykyään aika harva odottaisi puolisoaan vuosikausia. He näkivät vain silloin harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa, kun merimies pääsi käymään kotonaan. Monessa kirjeessä hän pahoittelee sitä, että kotiintulo viivästyy kun tuli taas uusi lastaus... joudumme menemään vielä Viipuriin ennen kuin pääsen kotiin (unohtumaton Elnani)...

    ReplyDelete
  5. Oi, niin ihanan romanttista. Loistava idea työstää löytyneet kirjeet valokuviksi. I like.

    ReplyDelete
  6. Minustakin tuo oli onnistunut, ja jotenkin en halunnut pitää kirjeitä vain omana tietonani, vaikka piti tietysti kysyä jälkeläisiltä onko tällainen projekti ok. Noralla oli hakusessa projekti, joka liittyy teemaan "hylätty". Sitten menimme vintille kaivamaan vaatteita, löytämäni kirjeet tulivat puheeksi ja siitä se sitten lähti.

    ReplyDelete
  7. Upeeta, hieno ajatus ja toteutus! Yritin etsiä lisää kuvia, vaan nehän on siellä näyttelyssä!, toivottavasti pian myös vaikka blogissasi!

    Kiinnostaa nyt tietää, tallennatko vaatteet ja kirjeet entiseen paikkaan ullakolle jatkamaan luonnollista eloansa vai mitä!

    ReplyDelete
  8. Juu, ei minulla ole enempää kuvia... En uskalla laittaa ainakaan kirjeitä takaisin vintille, kun siellä ovat tammenterhojen ja muiden jälkien perusteella pesineet hiiret ja oravat. Senkin takia kaikki varmaan on niin repaleina. Kirjeet pidän laatikossa sisällä talossa, vaatteet.... no, jokunen hyvin säilynyt on tallessa mutta noista repaleista ajattelin kylläkin tehdä historiallisen linnunpelätin!
    Suht hyvin säilynyt pikkupoikien aku ankka-merimiespaita on minulla pestynä makuuhuoneen seinällä, kokonainen miesten hieno puku liiveineen uudemman talon ullakolla henkarilla, ja täysin ehjä ja käyttämätön villasukkapari, joka oli niin huolella kääritty voipaperiin ettei sitä olleet edes hiiret löytäneet, se on tallessa neulemalliksi aidoille saaristovilllasukille.

    ReplyDelete
  9. Hieno projekti! Maailma on täynnä tarinoita, joista liian monet jäävät unholaan, mutta onneksi osa jää elämään aikaansaavien ja luovien ihmisten ansiosta.

    ReplyDelete
  10. Niin, ja sattumien johdosta!

    ReplyDelete
  11. Hieno projekti!:)

    Meidän ajastamme ei välttämättä jää paljon dokumentteja (kuvia,kirjeitä) jälkipolville, kun miltei kaikki tehdään sähköisessä muodossa.

    ReplyDelete
  12. Se on ihan totta. Vaikka olen myös kuullut, että meistä jää ikuajoiksi bittejä avaruuteen, paljon pidemmäksi aikaa kuin mitä mikään esine säilyy. Niistä tiedon pätkistä jotkut tulevaisuuden oliot sitten yrittävät saada meistä selkoa.

    ReplyDelete
  13. Hei, tämäpä onkin mielenkiintoinen juttu! Kerrassaan hieno pala historiaa pääsemässä nykyihmisten muistutukseksi. Wau.

    ReplyDelete
  14. Voit varmaan kuvitella millä intensiteetillä ja innostuksella vietin pari päivää lukien kirjeitä ja ottaen selkoa keitä niiden kirjoittaja ja vastaanottaja olivat.

    ReplyDelete
  15. Hieno lopputyö. Sain luettavakseni myös tekstin. Olisi mukava päästä katsomaan myös kuvat.Ullakon kätköistä syntyi Noran välityksellä unohtumaton, herkkä tarina.

    ReplyDelete
  16. Nora oli tehnyt hyviä pohdintoja projektin esiin nostamista aiheista. Näyttely kestää onneksi kaksi kuukautta, jos sinulla suinkin on asiaa pääkaupunkiseudulle. Vaikka kaikki kuvat eivät kai sinne mahdu, ravintolatila on oieni ja puolet siitä on ikkunaseinää.

    ReplyDelete
  17. Upeita löytöjä vintiltä. Ei tuommoisten arvoa voi edes mitata millään!

    ReplyDelete
  18. Ei voi niin. Onnenkantamoinen että säilyivät edes repaleisina, ja että löysin ne. Moni olisi varmaan heittänyt koko kantensa hukanneen kirstun pölyisine kankaanriekaleineen juhannuskokkoon.

    ReplyDelete
  19. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  20. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  21. Hei vain! Paikka onkin aivan upea, ja olen iloinen siitä, että sen on huolella ja varovasti kunnostettu - katto uusittiin kai heti, talo on maalattu oikealla öljymaalilla ja sisältä vain tarpeellinen on kunnostettu.
    Tuo väritys kuulostaa vuosisadan vaihteen väriltä, alkuperäinen on voinut olla punainenkin. No, mistä sitä tietää...
    Inger Jansson oli Elnan veljentytär. Hänen isänsä, Elnan veli Johannes hukkui vajaat kuusikymppisenä. Johanneksen leski oli nimeltään Milda.

    ReplyDelete
  22. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  23. Ahaa, virallisessa Norrskatan historiikissa väitetään että hukkui lokakuussa 1955. Tuosta naapurin hukkumisesta en nyt löydä tietoa, vaikka onhan noita hukkumisia sattunut saaristossa ja sattuu edelleen. Naapuritalosta on tieto, että yksi tyttäristä ajoi kotimatkalla karille ja hukkui, se tapahtui jo 1918...

    ReplyDelete
  24. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  25. Saila, poistin kirjoitukseni koska tuli mieleen epäkohteliaisuus ja yksityisyyden penkominen, kyseinen henkilö kun elääkin vielä:)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!