Wednesday 31 March 2010

Hei, tätä en vielä paljastanut

Tuvan oven päältä katonrajasta paljastunut boordi

Viime kesänä, kun vanhasta talosta otettiin irti kovalevypaneelit ja tapetit (9 kerrosta), alkoi uusi jännittävä tutkimusmatka talon historiaan. Tuvan seinät ovat tummuneet noesta. Hella on joskus ollut avotulimallinen, sillä lattian alta löytyi hellakoukku. Se on hieno, vaikkakin hyvin ruostunut.

Talo on rakennettu noin 1870, arvelen, sillä sinä vuonna galtbyläinen merimies osti tontin nuorelle perheelleen. Sitä ennen tontti oli kuulunut viereiselle Mickfolsin eli Östermarkin tilalle, ja rakennuksia tontilla varmaankin oli jo. Kuitenkin tämä asuintalo on hieman arvoituksellinen. Se on selvästi koottu kahden eri talon kehikoista, niin kuin tietysti oli tapana: hirret käytettiin yhä uudestaan. Tuvan seinässä on ollut pienempi ikkuna, varmaan silloin, kun se on ollut pikkuisena yhden tuvan kokoisena talona. Se ei kuitenkaan ollut näillä sijoilla, sillä talon kivijalka ei katkea eri hirsikehikoiden liittymäkohdassa, vaan jatkuu selvästi tätä taloa varten tehtynä.

Uudemmista hirsistä on tehty kaksi kammaria, hirret ovat hieman ohuempia. Toisen kammarin seinän ylimmissä hirsissä on vuosiluku 1805.

Ikkunat ovat, restauroijamiesten mukaan, vanhempia kuin 1870. Niiden salvat ovat vanhempaa tyyliä. Ikkunat ovat kookkaat talon kokoon nähden. Rakennusmateriaalia tietysti kierrätettiin.


Ensi kesänä jännitän kukkiiko "juhannuspioni". (Nimi lainausmerkeissä, sillä se on epävirallinen). Tässä se on vielä ikivanhalla paikallaan talon kivijalan etelänpuolella. Siirsin suuren osan juurakosta muualle evakkoon ja istutin naapurillekin.

Tämä on eri kasvi kuin tarhapioni tai talonpoikaispioni, bondpion. Matalampi, mattalehtinen, karvaisen nukkaiset lehdet alapuolelta. Kukkii hyvin aikaisin, Turun saaristossa yleensä jo kesäkuun alussa.

Tätä pionia näkee siellä tällä vanhoissa puutarhoissa, ainakin Korppoossa olen bongannut sitä muutamaltakin pihalta Hevonkackista Utöseen asti. Hauskaa on, että löysin tämän kasvin pihastani juuri samoihin aikoihin kun kollegani Rea Peltola ja Vesa Koivu kirjoittivat Pionit -kirjaansa ja tekivät tutkimusta juuri tämän pionilajin säilymisestä Suomessa.

Niinpä tein tutkimusta minäkin. Kävin naapurisaarella kurkkaamassa kalastajatilaa, josta talooni tuli emäntä vuonna 1912. Ja löytyihän se sieltäkin. Kasvi tuli emännän mukana, aika luontevaa. Samalla hän toi rakkauskirjeensä, mutta se on toinen juttu.

8 comments :

  1. Talon ja pionien historia kuullostaa mielenkiintoiselta. Kunnioitettavat 9 kerrosta tapettia!

    ReplyDelete
  2. Aivan! Nuo tapettikerroksen paljastavat sen, että sisustushuuma ei ole mikään uusi juttu. Tapettien tyyleistä päätelleen uudet on laitettu noin kymmenen vuoden välein vuosien 1870-1950 välillä. Värit ja kuosit ovat vaihdelleet muotien mukaan.

    ReplyDelete
  3. Onpa mielenkiintoista löytää talon historiaa.....
    Tuo juhannuspioni on todella iso puska ! Meillä sitä kasvaa myös pienempinä, moneen kertaan siirrettyinä paikasta toiseen. Viime syksynä ne taas siirrettiin uuteen paikkaan, ja nyt jännitämme selvisivätkö ne hengissä ; )

    ReplyDelete
  4. Juu, historiallinen talo on ihan parasta. Että voi kokea olevansa jonkin osa, jatkumo. Taloa en koe omistavani, vaikka paikka tällä hetkellä onkin minun temmellyskenttä – on vain minun vuoroni asua siellä.
    Heh, teilläpäs on pionilla levottomat jalat! Tuo minun on saanut olla samoilla sijoilla noin sata vuotta, ja paikka on hyvä, kun se on vähän kuivemmassa räystään suojissa, siinä ei ole kilpailua. Pioni tunkee paksut juurensa syvälle maahan ja löytää aina vettä.

    ReplyDelete
  5. Tuollaisen vanhan talon korjaaminen on ihan kuin seikkailu! Hienoa, että kerrot siitä seikkailusta muillekin. :)
    Myös edellinen, Utön koulusta kertova, kirjoitus oli kiinnostava. Valitettavasti en voi pelastaa kyläkoulua lapsilaumalla, ellei sinne sitten oteta naukuvia ja karvaisia (ja hyvin uppiniskaisia) oppilaita...

    ReplyDelete
  6. Joo, Jenni! Seikkailuna se on varmaan terveellisintä ottaakin, siis mielenterveydelle. Tehoajattelu saattaisi johtaa pehmustetulle osastolle.
    Ihan sama täällä, minun pojat on kanssa sellaisia, että keskittyminen herpaantuu. Lisäksi niillä taitaa olla karvaisemmat varpaanvälit kuin mitä laki sallii ala-astetta käyville.

    ReplyDelete
  7. Vau, vanhat talot ovat jännittäviä! Ja kaunis tuo pioni, mutta nuo rakkauskirjeet vasta alkoivatkin kutkuttaa mieltä... :)

    ReplyDelete
  8. Itse asiassa niistä kirjeistä kirjoitin... ööh, pitää etsiä... tässä: http://saaripalsta.blogspot.com/2009/07/bottle-mail.html
    ja tässä:
    http://saaripalsta.blogspot.com/2008/11/bit-of-history.html
    Mutta kirjoitan vielä lisääkin!
    Valokuvaaja Nora Tobiasson teki kirjeiden ja talon historian sekä vintiltä löytyneiden 1900-luvun alun repaleisten, oravansyömien vaateparsien pohjalta valokuvanäyttelyn Oförglömda Elna. Hän pukeutui niihin pölyisiin vaatteisiin, hiirenpesäisiin saappaisiin ja koinsyömiin lakkeihin, ja omaksui vuoronperään ompelijatar Elnan ja merimies Gunnarin roolit, eli valokuvat ovat omakuvia. Näyttely on ainakin Helsingissä Ravintola Rytmissä kevään-kesän mittaan.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!