Harppaus kohti kevättä

 Mikä muutos! Eilen oltiin plussalla ja sataa tihuutti vettä. Toissapäivänä oltiin vielä täydessä talvessa.

Jäätikkökohta, josta edellisessä jutussa puhuin, muuttui lintujen kylpyläksi. Ikkunasta näin toistakymmentä pikkutipua, mutta kun menin kameran kanssa ulos, pyrähtivät kaikki muut pois paitsi nämä kaksi rohkeampaa keltasirkkua.

Oli todella hauskaa nähdä, kuinka innoissaat tipuset kylpivät! Olisin minäkin kyllä innoissani, jos pääsisin kylpyyn ekaa kertaa kuukausiin.

Läheisessä syreenissä nökötti vastapesty sinitiainen.

Lumi vettyi ja hupeni silmissä. 

Kulkiessani muotopuutarhan puksipuuaidan ohi hämmästyin lentävää hyörinää. Talvisääsket! Niitä oli kaikkialla!

Mietin, juovatko ne välillä, kun niitä laskeutui märälle hangelle.

Menin etsimään lumikellon versoja. Niitähän näkyi jo tammikuussa. Saniaistarhassa kuusten alle kertyy niin vähän lunta, että täällä ajattelin olevan mahiksia.

Siellähän se! Lumikello 'Kildare', tai sen nenänpää.

Lempparimaisema kylän poikki länteen päin eilen.

Sama tänään. Nyt on sumuisempi päivä, laivojen sumutorvet tuuttaavat. Mietin eilen, sataako kosteus yön aikana lumena, mutta lunta oli yön aikana hävinnyt oikein kunnolla.

'Kildare' -lumikellot ovat tänään kokonaan näkyvillä, jo kolme versoa! 

Saniaistarhassa ei olekaan enää lähes yhtään lunta. Imikät ovat lähtökuopissa heti, kun lumi päältä häipyy.

On ihme juttu, miten lumen häipyminen vaikuttaa myös pienen manulikissan ulkoiluhaluihin. 

Manulithan eivät tunnetusti pärjää kovin lumisissa maisemissa (näin on meitä Henna valistanut). 

Lumen ja manulin yhteensopimattomuus näkyy selvästi siinä, miten tassut täytyy asettaa huolellisesti.

Sellaisiin kohtiin nimittäin, joissa on mahdollisimman vähän lunta.

Seuraavaksi menin tutkailemaan mutapuutarhaa. Siinä on jään päällä kerros vettä.

Ja puro juoksuttaa sitä koko ajan lisää. Kyllä solinan ääni on sitten ihanaa.

Tänne puron laidoille istutin viime keväänä 'S. Arnott' -lumikelloja ja niitähän sieltä nousee! Löysin pikaisella silmäyksellä kolme versoa, voi niitä olla enemmänkin. Istuttelin niitä melko harvaan, joten bongaus on näin matalassa vaiheessa vielä vaikeaa. Yhden lehtiä tohdin hieman raottaa tarkistaakseni... kyllä, siellä on kukkanuppu!

Ransu odotteli minua kaivonkannella, siinä ei ole lunta. Tuuraa ei kohta enää tarvita, kaivon vedenpinta ei ole enää jäässä eikä vettä tarvitse edes nostaa enää sitten, kun saan pumpun taas vetämään. Päivien kysymys, se hetki on lähellä. Tunnen sen luissani (ja kuulen letkusta).

Tuolla vasemmalla mäntyjen alla on myös lumikelloja, mutta niitä ei vielä löytynyt. Aiemmin ne ovat olleet ensimmäiset, mutta sittemmin olen istuttanut niin monia aikaisia lajikkeita muualle suotuisille paikoille, että tilanne on keikahtanut. Tuo on silti niitä kohtia, joista lumi sulaa ensimmäisenä, kun sitä ei mäntyjen ja tuulten osumisen takia juurikaan kerry. Versonkärkiä löytyy tuostakin varmasti hyvin pian.

Seuraavaksi menimme muotopuutarhaan. Timjamipolun timjameita alkaa tulla esiin lumen alta.

Tervetuloa, Bertram Anderson! Hauska tavata pitkästä aikaa!

Muotopuutarhassakin on lumikelloja ja koska niitäkin näkyi jo tammikuussa, osasin odottaa tätä. Ihastuttava, kerrottu 'Hippolyta'!

Useiden nuppujen voimalla! Nytpä muistan, että olihan niitä useita nuppuja viime keväänäkin, mutta joku söi kaikki paitsi yhden kukkavarren. Tiedänkin, mitä huomenna teen. Yritän keksiä jostain verkkoa. Näiden päällä on vain harva suojakartio, mutta se ei näitä varjellut viime vuonna.

Ransulin manulihepuli.

Se on kuin eri kissa, kun pakkanen ja lumi häipyy. Tihkusade ei sen menoa haittaa.

Aurinkokin on olemassa, mutta ei päässyt tänään sumun läpi, niin sakeaa se on.

Seuraavaksi jatkoimme tutkimaan myyrien jälkiä lumella.

Polku, joka johtaa puutaapelin alta tunneliin, on ahkerasti käytetty ja siinä on papanoitakin.

Tunneleita tulee esiin. Musti on kunnostautunut nappaamalla myyriä sarjatyönä eilen ja tänään. Ne ovat syöneet ainakin yhden kirsikkapuun ylärinteen hedelmätarhasta, keväällä selvinnee tuhojen varsinainen määrä. Syksyllähän löysin useita poikki syötyjä tylppöorapihlajia aitaprojektistani.

Kuvasta näkee myös, miten lintuja, etupäässä tiaisia, on hypellyt hangella varmaankin sääskien perässä oikein urakalla. Näin myös ensimmäisen peippokoiraan, mutta se oli varmaan täällä talvehtinut yksilö, kun ei ollut äijäporukassa.

Ransu perehtyy taapelin myyrätilanteeseen.

Tuleepa tästä pitkä juttu, mutta kun kevät tuntuu alkavan rytinällä, on niin paljon kerrottavaa! Esikkopellon tarhajouluruusut ovat tulleet esiin, oja on vielä ihan jäässä.

Tai ei niin ihan: ojan yläpäässä voi nähdä virtaavan veden tekosia!

Kuistin edustakin vapautuu lumesta, vaikka se on talon pohjoisseinällä. Kiurunkannus 'Craigton Blue' se siellä aivan yhtä vihreänä kuin tammikuussakin peittyessään lumeen.

Minun piti vielä tarkistaa pari asiaa. Muratti, joka on kasvanut korkuisekseni, näyttää yhä epäilyttävän eloisalta vaahteran rungolla. Ei kai se voi näin ylös asti elossa olla, olettaisin sen versovan taas maan pinnalta. Aika sen näyttää. Kasvit onnistuvat joskus jäätymään uskottavan elävän näköisinä.

Kaikkialla ei ihan lumetonta ole. Riippuu paljon paikasta. Kasvimaa ja ruusutarha näyttävät tältä.

Mutta kun samoilla jalansijoilla käännyn kohti ylärinteen koivikkoa, se näyttää tältä. Melko ihanaa, eikö?

Potkukelkka on sohjossa viraton, se jäi tuohon odottamaan puu- ja metalliosien öljyämistä ja takaisin liiteriin viemistä.

Ransuli odottaa sisälle pääsyä.

Sinne se pääsikin, myyriä sulattelevan Mustin kainaloon.

Pikaista kevättä teillekin!

Imikkä – Pulmonaria

Kiurunkannus – Corydalis

Lumikello – Galanthus

Muratti – Hedera helix

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Timjami – Thymus

Eletään jääkautta

Vähän kaikki on jäässä. Aurinkoisina päivinä mustan huopakaton lumi on sulanut tehokkaasti ja saman tien on kylmä viima jäädyttänyt veden räystään ketjuun.

Jossain vaiheessa jääpuikko romahtaa alas ja sitten touhu alkaa taas alusta. Lunta nimittäin satelee välillä vähän lisää, jolloin auringolle tulee taas uutta sulatettavaa.

Saunan aaltopeltikatto on synnyttänyt hienot jääpuikot, joista kaksi on jännästi eri muotoisia kuin muut. 

Siinä lähellä ihmettelin tällaista ilmiötä. Jonkun melko pienen jäljet, jotka päättyvät kuoppaan lumessa. Sen jälkeen ei mitään. Mitähän tässä on tapahtunut?

Jäätä löytyy myös tontin alakulman portilta, jossa on suoranainen jäätikkö. Ojarumpu, joka menee tuosta ali, on jäätynyt tukkoon ja kaikki sulamisvesi, jota jo aurinkoisina päivinä syntyy melkoisesti, kertyy tuohon. 

Saapi nähdä, miten käy, jos tosiaan saamme tähän vesisadetta nyt päälle. Sade sulattaa höttölumen äkkiä, mutta vedenpaisumus siitä varmaan seuraa. Maa on tukevasti jäässä tänä talvena.

Potkukelkalle on vielä käyttöä. Tämä onkin hieno vanha kapistus, joka tuli talon mukana.

Jalakset on kauniisti taottu.

Portin ylle täytyy ommella uusi viirinauha. Tämä pari vuotta palvellut on stringit, kuten ihana naapurini sanoo.

Viileällä säällä on sisälläkin viileää. Sängyssä on pari lampaantaljaa, joiden päällä on taivaallista nukkua. Lattian kylmyys, joka muuten hohkaa patjat kylmänkosteiksi, ei ulotu lampaantaljan läpi. Aamuisin en aina ennätä pedata sänkyä, kun sieltä löytyy opportunisti.

Ei ole lampaantaljan voittanutta, vahvistaa Musti.

Helmikuun kalenteripoika

 Helmikuun pojaksi nostetaan Valentinuksen päivään sopivasti pusupoika Ransu.

Ransu ja Musti kävivät terveystarkastuksessa ja rokotuksissa eläinlääkärillä ja saivat palkinnoksi kissanminttusydämet, jotka molemmat Ransu omi.

Musti saa leikkiä sydämillä silloin, kun Ransu nukkuu, muuten ei. Onneksi Mustin lempilelut ovatkin ihan toisia, vaikka käy se ottamassa kissanminttutötsyt näistä välillä.

Ransu näyttää, miten jättitassuilla otetaan sydämestä kiinni...

... nuuhkitaan...

... nuollaan...

... purraan! Pitää tarkistaa, ettei kyseessä ole mikään suklaasydän tinakuoressa!

Mutta ei, kyllä Ransu-poikanen saa kokea ihan aitoa rakkautta. Mammaltaan ainakin.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun verikokeissa ilmeni jotakin huolestuttavaa. Musti on terve kuin pukki, yhä vain, vaikka täyttää tänä vuonna jo 15. Ransu on 12, ja sillä oli nyt munuaisten toimintaa indikoiva krea yli viitearvon. Kaksi muuta munuaisarvoa (SDMA ja urea) ovat kuitenkin vielä normaalit. Joten alan nyt syöttää Ransulle renal-ruokaa, vaikka eläinlääkäri ei sitä vielä ohjeistanutkaan. Olen tähänkin asti joskus ostanut pojille renalia, tosin kovin harvoin. Ovathan ne molemmat senioreita jo.

Ihana asia on se, että meillä on ystävä, joka on eläinlääkäri ja tulee ensi viikolla tänne mökilleen, hän lupasi tuoda Ransulle renal-ruokaa, niinpä poika saa aloittaa kuurin pikaisesti.

Ihana asia on sekin, että Ransu on oikein hyvässä ja muhkeassa karvassa, mutta paino ei ole noussut, vaan on ihan ihannepainossa. Ja se, että Musti -superpantterilla on kaikki täysin kunnossa (vaikka se ehtikin vähän plösöytyä kaupungissa, joten on nyt dieetillä). Ja molemmilla pojilla on hampaatkin hyvät, ei tarvitse kiven poistoa. Epäsäännöllisestäkin hampaiden harjauksesta on hyötyä.

Toivomme kaikille meidän kavereillekin hyvää terveyttä! Ja pikaista kevättä!

Ja pusuja, lisää Ransu! Puspuspuspus! ♥♥♥♥♥!

Lopuksi vielä kuva ihanista ylläreistä, joita ystävänpäivä toi: kortteja ja niiden myötä rikkaporkkana 'Daran' siemeniä Rikkaruohoelämää-blogin Betweeniltä ja ihmeellisen ihanan väristä 'Turqoise Lagoon' -hajuhernettä Kivipellon Saila-kaimalta! Mahtavia ystäviä ovat he, jotka tietävät, että tähän aikaan vuodesta ihminen kaipaa kipeimmin toivoa tulevasta kasvukaudesta. 

Pisteenä iin päällä voitin Lappalainen etelässä -blogin siemenarvonnassa liudan perennansiemeniä, siinä on vaikka mitä! Osallistuin arvontaan hurmaavan punakukkaisen ritarinkannuksen takia, mutta tuossa on monta muutakin aarretta – aivan ihanaa. En tilannut siemeniä syksyllä enkä vielä tämänkään vuoden puolella, ja nyt yritän istua käsieni päällä, jotta en ala kylvöpuuhiin liian varhain.

Vai jokos siellä teillä on alettu?

Kevään kaipuu

 Kottikärryn kääntöpiiri -blogi heitti Saaripalstalle ihanan Kevään kaipuu -haasteen. Haaste on siitä mukava, että siinä ei ole ennalta ohjattua aihetta, vaan aiheen saa valita itse (tai periaatteessa on "rakkaimmat keväiset kuvat", mutta kaikki kevätkuvathan ovat rakkaita!).

Niinpä valitsen aiheeksi vuokot. Keväällä tulee otettua tsiljoona kuvaa, joista vain murto-osa mahtuu blogiin. Tämä haaste onkin oivallinen syy nostaa niistä joitakin esille.

Ihan ekaksi pistän tärkeän keväisen asian: auringon voiman. Yhtenä päivänä kiinnitin huomiota siihen, että nurmikolla oli lunta enää vain niissä kohdissa, joihin oli puun varjo hetki sitten osunut. Kuvaan ei sitä niin erottuvasti saanut, mutta mukava muisto se on kumminkin.

Mutta ne vuokot. Ihan tavalliset sinivuokot, ja niin ihmeelliset! Karvaiset nuput nousevat pakkasta uhmaten.

Puutarhassani kasvaa muutama erikoisemman värinen, muun muassa tämä punertava sinivuokko. Muistikuvan mukaan istutin viime vuonna toisenkin punertavan, jolla oli oikein joku lajikenimi, mutta nyt ei ole mitään muistikuvaa, minne. Toivottavasti se keväällä löytyy!

Punertava ja tämä valkoinen sinivuokko kasvavat muotopuutarhassa, joka on parhaita kevätpaikkoja. Talon eteläpuolella penkit saavat runsaasti lämpösäteilyä heti, kun aurinko paistaa, ja keväällähän se paistaa!

Valkoisia sinivuokkoja on pari mätästä ja ne ovat luonnonkantaa lähisaarelta, ystävän antamia. Vieressä nousee pionin viininpunaisia versoja, mieletön kontrasti sen ja puhtaanvalkoisten vuokkojen kesken.

Tontillani kasvaa sinivuokkoa myös luonnostaan. Tämä tupas saattaa silti olla Ruissalon kantaa.

Ja sitten on unkarinsinivuokkoa. Tämä lajike on 'Blue Eyes'. Sen edessä kasvaa hyvin tummalehtinen mukulaleinikki 'Brazen Hussy'.

En voi lopettaa tähän, vaan siirrytään muihin vuokkoihin, vaikka ne ovatkin eri sukua. Varsinainen vuokkojen suku on nimittäin Anemone, mutta sinivuokot kuuluvat sukuun Hepatica. 

Söpöliinit balkaninvuokot jatkavat vuokkojen esiinmarssia, tämä on 'Charmer'. Loistoseuralainen keltaisille narsisseille! Pikkuruiset pikkukäenrieskatkin tuovat keltailoa.

Väripilkkuja alkaa olla siellä täällä. Edessä kukkii ruusuherukka, pienet balkaninvuokot ovat tuolla matalien tulppaanien ja narsissien välissä. Patsaan takana erottuu toistakin vaaleanpunaista...

... siellä on hämyvuokko. Hankin tämän alun pienessä purkissa Särkän perennataimistolta aikoinaan, ja nyt olen voinut jo jakaa sitä muuallekin. Lajike on Anemone nemorosa forma caerulea, kirjaimellisesti valkovuokon sinertävä muoto. Sen vieressä on tarhavarjohiippa. 

Väriyhdistelmä ei toimi alkuunkaan. Olen jo siirtänyt valkovuokkoa rinteessä alemmas, voisikin keväällä siirtää loputkin. Ehkäpä kokonaan muualle, esimerkiksi muotopuutarhaan, jonne tuo sävy sopisi kuin nakutettu.

Ehkä tässä paikassa onkin ongelman syy. Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen hämyvuokkoon. Onhan se ihana, mutta tuo väri on jotenkin outo. Koska tavallinen valkoinen valkovuokko on kauneuden huippu, on kaikki muu jotenkin sitä vähemmän. Sama juttu kuin vaaleanpunaisilla kieloilla, joiden funktiota en suoraan sanoen ymmärrä lainkaan. Valkokukkaiset kielot kun kuuluvat maailman kauneimpiin kukkiin.

Ropleema voi tosiaan johtua sijoittelusta. Tässä on tupas samaa hämyvuokkoa narsissien ja kevätesikkojen seurana, eikä tämä pistä silmään.

Valkovuokkoja on lukemattomia värimuunnoksia. Nämä vihreäkukkaiset 'Virescens' -tyypit ovat huippuhauskoja. Lisäksi odottelen muutamaakin erikoisempaa sorttia ekaa kertaa kukkaan, ehkä jo tänä keväänä, niissä on ostettuja ja saatuja. Kun valkovuokko ensin muutaman vuoden asettuu, sitten se alkaa rehevöityä ja kukkia.

Puhtaanvalkoisissa valkovuokoissa on silti sellaista, joka saa sydämen läpättämään. Ehkä se on tuo puhdas kukka ohuen langan päässä nuokkuessaan. Kieloissa on samaa viehätystä. Tässä on kerrottu valkovuokko pystykiurunkannusten ja 'Spoirot' -virvanarsissien seurassa.

Samassa paikassa saniaistarhassa kasvaa myös kerrottu keltavuokko, aivan ihana sekin. Sen edessä kukkii kalvaspikarililja.

Mikähän mahtaa olla sinun suosikkivuokkosi?

Entä jaksaisitko osallistua haasteeseen esittelemällä vaikkapa jonkun ihanan keväisen kasvisuvun? 

Kuvia läpi käydessäni huomasin, että minun oli viime keväänä tarkoitus pistää juttu helmililjoista, sillä edellissyksynä olin istuttanut niitä ennätyspaljon erilaisia, mutta niin vain kävi, että se postaus jäi tekemättä. Keväällä on niin valtavasti asiaa, kun koko ajan tapahtuu. Joten voipi olla, että pistän vielä helmililjajutunkin tulille tässä joku päivä. 

Olisi myös kiva kuulla, mitä siellä sinun puutarhassasi viime keväänä kukki.

Tässä vielä Kevään kaipuu -haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki -blogista)

- tee postaus sinulle rakkaimpimpien keväisten kuvien kera

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu  -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki, jotta Tiiu löytää ne.

Balkaninvuokko – Anemone blanda

Kalvaspikarililja – Fritillaria pallidiflora

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Pikkukäenrieska – Gagea minima

Pystykiurunkannus – Corydalis solida

Ruusuherukka – Ribes sanguineum

Sinivuokko (lehtosinivuokko) – Hepatica nobilis

Tarhavarjohiippa – Epimedium × rubrum

Unkarinsinivuokko – Hepatica transsilvanica

Valkovuokko – Anemone nemorosa

Virvanarsissi – Narcissus Bulbocodium-Ryhmä