Tuesday 1 November 2022

Lokakuun kukkamaratooni

 Kyllä, kukkia on vielä ollut sen verran, että niistä saa pienen puolimaratoonin aikaan!

Austin-ruusut ovat jatkuvakukintaisina hyviä kukkimaan syksylläkin, ongelma on vain siinä, ehtiikö peura syödä kukat ennen kuin ne ehtii itse nähdä. Tänä vuonna The Pilgrim tuotti parhaan uusintakukinnan syksyllä.

Valkokukkaiset: Winchester Cathedral -ruusu ja syysasteri 'White Ladies'.

Neilikkaruusutkin vielä kukkivat, niin valkokukkainen kuin tämä 'Pink Grootendorst'.

Pierre de Ronsard -köynnösruusu kehitteli yhä uusia nuppuja, niinpä suojasin ne verkolla. Kuvasta voi nähdä, kuinka peura on riipinyt lehdet ja versonkärjet, jotka ovat verkon ulkopuolella, piikkistä vartta ei sentään syödä. Saa nähdä, riittääkö päivänvalo ja lämpö nuppujen avautumiseen.
Myös Lady of Shalottin viimeinen iso nuppu on verkon sisällä.

Ruusu-heinätarhassa on paljon valkoista, kun valkoiset kurkkuyrtit kasvoivat jättiläisiksi, niiden lisäksi kukkii tuoksuasteri 'Herbstschnee'.

Tuoksuasteri aloitti muutamalla kukalla jo elokuussa, mutta sen pääkukinta on lähtenyt rullaamaan vasta lokakuussa.
Kaita-asteri 'Prince' on vasta pienellä nupulla; saa nähdä, ehtiikö se kukkaan. Se nousi maasta myöhään ja aika kaitana vaikean talven jälkeen.

Korkeampien ruusujen välissä kukkii "Ahlaisten Punainen" eli ilmeisesti sama kuin 'Royal Ruby', syysasteri.

Muotopuutarhassa syysleimu 'Crème de Menthe' lopetti hiljattain viimein kukinnan, sen juurella kukkivat haisukurjenpolvet ja jokunen jalopähkämön kukka.

'Little Carlow' taitaa olla muotopuutarhan ainoa asteri. Olen yrittänyt istuttaa sille lajitovereita, mutta ne ovat kaikki kuolleet johonkin. Tämä on astereista kauneimpia, on vaikea pistää tästä paremmaksi. Ihanan värinen kukkarunsaus joka syksy.

Huomasin vaahteranlehtien seassa jotain pinkkiä. Harjaneilikka se siellä! Lehdet vasemmalla kuuluvat purppurakannusruoholle.

Vaahteranlehtien alta nousee koko ajan lisää syyssahrameita! Osa syödään, mutta uusia tulee tilalle.

Tuoksuorvokki on mainio syyskukkija, ja olisi vielä parempi, jos peurat/kauriit eivät kävisi parturoimassa sitä.

Syysvuokko 'September Charm' avasi ensimmäisen kukkansa lähes marraskuussa. Kyllä marraskuuhunkin viehkeyttä tarvitaan. Taustalla ihanasti vihreä rotkolemmikki ja tässäkin kasvaa syyssahrameita. Niiden kukat ovat auki vain auringonpaisteella, onneksi muutamia aurinkoisia päiviä on ollut kukkien ihailuun.

Auringonkilossa oranssikeltanot näyttivät valloittavilta. Nämä aloittivat uusintakukinnan preerialla oikein tosissaan, mutta sitten peura kävi syömässä kukkavarret, äh. Onneksi sain näin ihanan kuvan ennen sitä.

Syksyisin olen ihastellut myös murattisyklaameja, mutta niiden ruukusta ei noussut tänä syksynä mitään. Lopulta kippasin sen kottikärryyn ja totesin, että kaikki mukulat ovat mennyttä kalua. Syy tuntematon, voi olla kesän kuivuus, voi olla, että ruukku oli talvella paikassa, johon pakkanen kumminkin pääsi jossain vaiheessa. Voi olla muukin syy, en tiedä. 
Istutin ruukkuun harvinaisia pikkuisia narsisseja ja pikarililjoja, ja koska tiesin, että syklaamit ovat tuottaneet siemenpallukoita useanakin vuonna, keräsin mullan takaisin samaan ruukkuun, lisäsin uutta päälle.
Syklaamin siemen tarvitsee pimeyttä itääkseen, eli se pitää peitellä mullalla. Mitäpä muuta tuolta nyt nousee kuin pikkuinen syklaamin sirkkalehti, pikkurillin pään kokoinen! 
Sieltä se vilkuttaa iloisesti meille, pikkuruinen ihme pimeään marraskuuhun.


Haisukurjenpolvi Geranium robertianum
Harjaneilikka Dianthus barbatus
Jalopähkämö Stachys macrantha
Kaita-asteri Symphyotrichum laterifolium
Murattisyklaami Cyclamen hederifolium
Neilikkaruusu Rosa Grootendorst-Ryhmä
Oranssikeltano Pilosella aurantiaca
Purppurakannusruoho Linaria purpurea
Rotkolemmikki Brunnera macrophylla
Syysasteri Symphyotrichum novi-belgii
Syysleimu Phlox paniculata
Syyssahrami Crocus speciosus
Syysvuokko Anemone hupehensis
Tuoksuasteri Symphyotrichum novae-angliae
Tuoksuorvokki Viola odorata

22 comments :

  1. Kauniita kuvia ja voi tuota pientä syklaamia😍 Tähän vuodenaikaan juurikin niin tarvitaan näitä pieniä ihmeitä ilahduttamaan. Meilläkin syyskrookukset aloittivat viimein kukinnan, eivät olleetkaan kuolleet syklaamien tavoin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana juttu, että krookukset sielläkin nousevat. Ne ovat kyllä ihan mahtavia tässä myöhäisyydessään, vaikka se merkitseekin, että kukkia ei ehkä pääse avonaisina edes ihailemaan, tai että pakkanen puree ne kesken kaiken. Ja sitten tuollainen uuden uutukainen syklaamivauva! Maailma onkin täynnä elämää ja elinvoimaa.

      Delete
  2. Kaikkia ihania kukkia kuvissa ja mä vaan tuijotan haltioituneena neloskuvaa: sulla on vielä keltaisia kesäkurpitsoja! :D Wau! Siellä ei ole pakkanen vielä käynyt. Ihanaa ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei minulla enää ole kesäkurpitsoja, kuva on parin viikon takaa. Keräsin isoimmat ja mietin, että pienemmät saavat vielä kasvaa vähän - ja sitten peura söi ne :-D

      Delete
  3. Ihanaa kukintaa😍 Minulla oranssikeltano ei kuki uudestaan, eikä todellakaan noin runsaana...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi! Täällä sillä on melko runsas syksyn uuskukinta. Pitää vain saada peurat pysymään aidan ulkopuolella.

      Delete
  4. Siälon viälä kukkia vaikka kuinka palio. Ihana tua violetti asteri. Vai on peurat taas ruvennu viaraalemahan. Onneksi pysyyvät eres jonku aikaa pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä oli kuvia lokakuun jälkimmäiseltä puoliskolta, ei ole kaikki kukassa nyt. Monet asterit kyllä ovat parhaimmillaan vasta näin myöhäissyksyllä.
      Onneksi saan pihan aidattuani elää ilman peuroja huhti-heinäkuun ajan, se on todella iso plussa! Loppukesästä alkaen niistä tulee aggressiivisempia pihoihin murtautujia, tekevät kaikkensa, että pääsevät jostain raosta.

      Delete
  5. Voi että, siellä vielä noin kukkii!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika hyvin on kukkia vielä :-) Tässä on kyllä kuvia parinkin viikon takaa myös.

      Delete
  6. Kiitos oikein paljon näistä ihanista kuvista! Kun pakkasia ei ole vielä ollut eikä lumesta tietokaan, ja syksy näyttäytyy edelleen kauniina, olen viime päivinä virkistänyt itseäni ajatuksella: oikeastaan ainakin Lounais-Suomen talvi on sittenkin varsin lyhyt. Hengähtää vaan ehtii ja nauttia sopivasti hämäränhyssystä, kun helmi-maaliskuu ja kevään aurinko jo koittavat. Nyt nämä viehkot kukkakuvasi marraskuulta vain vahvistivat tätä ajatusta. Hyvää syystalvea sinne!
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, Lounais-Suomen talvi on lyhyt. Usein se alkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen oikein kunnolla, mikä on tietty kasveille aika haastavaa, kuten tänä vuonna kävi. Mutta toivotaan, ettei tällä kertaa tule kevättalven jääkautta, vaan kevät saapuu sitten helmi-maaliskuun taitteessa, kun on jo ihanasti pidentynyt päivä.
      Kiitos, mukavaa syystalvea sinullekin!

      Delete
  7. Voi miten paljon siellä vielä on kaikkea kukassa! Ihana tuo pikkuruinen syklaami.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Syklaamilöytö on ihana, ja nyt on jo toinenkin siementaimi noussut!

      Delete
  8. Onnistuukohan kommentointi nyt (eilen ei toiminut).
    Ihme ja kumma, että siellä on noin paljon vielä kukkia ja värejä. Minullakin ruusut tekivät vielä aika pitkään nuppuja, mutta kukat eivät enää auenneet kovien pakkasöiden (-8) jälkeen. Nyt on vain kuurankukkia .. ja vähän väriä komeamaksaruohoissa ja purppuraheisiangervon lehdissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi harmi, että kommentointiongelmia on. Ihanaa, että jaksoit tulla uudestaan kommentoimaan. Teillä onkin ollut reippaasti pakkasta, meillä on vain käväissyt pari kertaa ihan vähän pakkasella, se ei vielä kasveja ja kukkia lannista.

      Delete
  9. Tuo syklaami todellakin vilkuttaa.. Ihanaa.
    Kukintaa on sinulla vielä minulla ainoastaan komea maksaruohot on todella komeita. Peurat on tallustelleet myös meidän pihassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana ylläri on sittenkin hengissä pysyvä syklaami, pikkuinen siementaimi!
      Hyvä, että peurat eivät ole syöneet maksaruohojasi. Ne tuntuvat olevat niille suosittua ruokaa, mikä on iso harmi, kun maksaruohoja ihailisi mielellään näin syksyllä.

      Delete
  10. Saila, tuo on juuri se asteri, joka minulla on nyt avannut ensimmäiset nuppunsa! Yritin viedä sitä jakoon, mutta siellä ei pärjännyt. Pitää parempana sisääntuloa melkein tiessä kiinni...Hänellä on luonnetta. Ainakin ihan samannäköinen, mutta kukkii parhaiten lunta kukillaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Asterit ovat ihania syksyn ilopilkkuja! Moni niistä tulee, harmi vain, niin myöhään kukkaan, että osassa maata hyvä kun ehtivät kukkimaan ollenkaan ennen pakkasöitä.

      Delete
  11. Upea kuva oranssikeltanosta. Olen kuullut, että se leviäisi haitaksi asti. Pitääkö paikkaansa? Sillä on niin houkuttelevan intensiivinen väri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No juu, kyllähän se leviää, mutta mikä on haitta kenenkin silmissä. Siementaimia löytyy joskus metrienkin päästä, sillä siemenissä on lenninhaituvat. Lisäksi kasvi leviää sivurönsyillä, mutta ei mitenkään salamannopeasti. Minulla se kasvaa preerialla, jossa on muutakin helppoa ja leviävää, kuten keltakannusruohoa ja mäkimeiramia. Ystävien pihassa se kasvaa luonnonkukkakedolla, sellainen kasvupaikka sille varmaan onkin paras, jossa on sopivasti kilpailua eikä paapottavia koristekasveja.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!