Tuesday 21 June 2022

Ruusu-heinätarha

 Kolme vuotta sitten aloitettu tarha on vielä kesken, mutta osa näyttää jo rehevältä.

Otin tämän kuvan edellisenä sadepäivänä eli kolme päivää sitten. 
Kymmenen vuorokauden ennuste näyttää lohduttomalta; ei pisaran pisaraa, tuskin edes pilvenhattaraa aurinkosymbolin päällä. Muutenhan paiste on ihan mukavaa, kesä kun on niin lyhyt muutenkin.
Rohan on kuvassa oikealla tummalehtisen pensaan takana, ruusu-heinätarha on sitä vastapäätä tuolla kottikärryjen takana. Sen jälkeen on kasvimaa vähän ylempänä. 

Amerikanpioni kukki viime vuonna ensimmäisellä kukalla, tänä vuonna se tekee jo viisi kukkaa. Edessä on komea tummalehtinen karhunputki 'Ebony'.

Kumpikin on siemenestä kasvatettu, mutta pionin kasvamiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Eikä tavallaan kellään muullakaan, sillä se on itsekseen tullut siementaimi. 
Hankin vuosia sitten kurjenmiekkoja Päivölän koepellolta, ja yhden mukana tuli pari salamatkustajaa. Huomasin ne vasta seuraavana vuonna, kun niiden pienet lehdet nousivat maasta kurjenmiekan keskeltä.
Niin kutsuttu amerikanpioni on siementaimi, joka on usean lajin risteymä. Kukinta-aika on tämän vuoksi yleensä kiinanpioneja aikaisempi. Kukkien väri on tyypillisesti hailea ja kukat yleensä yksinkertaiset; siinä on pioninkukka suuresti mieleeni.

Samantyyppinen sävy, vain vielä kauniimpi, on touko–kesäkuun vaihteessa kukkineella silkkipionilla, joka on varsinainen kaunotar. Jaoin Rohanin ison silkkipionin syksyllä kolmeen osaan, joista kaksi istutin ruusu-heinätarhaan. Kaikki palat ovat elossa ja kukkivatkin jonkin verran.

Mennään vielä ajassa vähän taaksepäin toukokuulle katsomaan, kun pienet 'Norah' -tulppaanit kukkivat yhdessä valkoisten hentohelmililjojen kanssa. 'Norah' on tavattoman kaunis ja näyttää pärjäävän vuodesta toiseen. Olisin istuttanut sitä syksyllä tänne lisää, jos olisin löytänyt, mutta onneksi nämä vanhatkin kukkivat yhä.

Amerikanpioni aloitti kukintansa juuri, kun tarha-alppikärhö lopettelee. Taustalla näkyy valkoista partalaukkaa ja kivipengermän päällä valkokukkaista tuoksukurjenpolvea. Se on kätevä kasvi, jota siirrän yhä uusille alueille sen mukaan, mikä vastakaivettu paikka kaipaa nopeaa maanpeittoa. Se on todella mainio apu uusien kukkapenkkien pikakansoitukseen.

Katsotaan vielä Country Rose -tarha-alppikärhön huippuhetkiä reilun viikon takaa, se on niin kaunis.

Ja vielä lähempää. Tämä on aivan ihana kärhö. Virallinen lajikenimi on 'Zocoro'.

Kärhön juurella kasvaa ystävän kasvattama rusorantaputki, tuo vaaleanpunainen sarjakukkainen. Ihanaa, että se on selvinnyt talvesta ja jotakuinkin viihtyy!

Viime vuonna hommasin uuden narsissivuokon. Oikeammin sanottuna ensimmäisen narsissivuokon. Vuosia sitten ostin sellaisen, ja pidin sitä vuosikaudet narsissivuokkona hobittipenkissä, kunnes aloin tuumia, että se näyttää kummallisesti tismalleen samalta kuin arovuokko. 
No, sehän olikin arovuokko. En enää muista, mistä sen ostin, ja kun se on vuosikaudet kukkinut ja olen sitä narsissivuokkona pitänyt, niin eipä siitä enää reklamoidakaan kehtaisi. 
Tässä on nyt sitten oikea narsissivuokko, ostettu viime vuonna Vakka-Taimelta, ja onhan tuossa eri näköä kuin arovuokossa. Sekä kukat että lehdet ovat hieman erilaiset.

Yleiskuvaa ruusu-heinätarhasta. Ruusut eivät ihan vielä kuki, mutta ensimmäisissä nupuissa näkyy jo väriä. Valkoiset tähtihyasintit alkavat juuri kukkia.
Ruusu-heinätarha tulee vielä jatkumaan tänne päin, mutta ei kovin paljon, sillä haluan jättää pienen nurmikentän tämän alueen keskelle tasapainottamaan kasvillisuutta ja tarjoamaan oleskelupaikan.

Lisäksi kukkii paratiisililja. Minulla oli joskus tällainen muotopuutarhassa, mutta se joutui harmaamintun jyräämäksi.

Isotähtihyasintti 'Sacajawea' kukkii jo, puolikerrannainen 'Semiplena' aloittaa ihan kohta myös. Valkoiset kukat ja hempeä pioni korostuvat lähes mustalehtisen 'Ebony' -karhunputken vierellä.

Siemenestä kasvattamani kurjenpolvi Geranium shikokianum ilahduttaa osoittautumalla talvenkestäväksi, tämä on jo sen kolmas vuosi.

Vielä kerran tämä kaksikko, jota ihastelen joka päivä. Miten jollain kasvilla voi olla noin mustat lehdet, ja miten se voikin sopia niin täydellisesti juuri tuohon hempeään pioniin!

Päivän näkymä. Tummia karhunputkia on kaksi, toinen on oikeassa reunassa. Vasemmassa reunassa näkyy valkokukkaisen metsäkurjenpolven kukkia, niitäkin on tuolla kaksi kasvia, vaikkei oikein erota.
Ruusuja ja heiniä ei tässä jutussa vielä ollut, mutta seuraavassa varmaan niitäkin. 
Lisäksi pengermän päällä on tulossa kukkaan yksi pioni ensimmäistä kertaa ja jännitän, onko se sitä lajiketta, jota juurakkopussissa päällä luki. 
Köynnösruusu alkaa myös kukkia ja keväällä istutettu kärhö kasvaa, molemmat muistuttaen minua siitä, että niille piti rakentaa oviaukko tuon oikean reunan kiviportaan päälle. Siihen saavat sitten kiipeillä.
Ehkä sopivaa juhannuspuuhaa? Onko siellä yhtä hyviä juhannussuunnitelmia?


Arovuokko Anemone sylvestris
Hentohelmililja Muscari botryoides
Isotähtihyasintti Camassia leichtlinii
Karhunputki Angelica
Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum
Narsissivuokko Anemone narcissiflora
Paratiisililja Paradisea liliastrum
Partalaukka Allium rosenbachianum
Rusorantaputki Ligusticum mutellina
Silkkipioni Paeonia wittmanniana
Tarha-alppikärhö Clematis Atragene-Ryhmä
Tuoksukurjenpolvi Geranium macrorrhizum

22 comments :

  1. Tulisipa minullekin salamatkustajina tuollaisia aarteita. Mistä löydät ja hankit nämä kaikki erikoisuudet? Tumma karhunputki on ihan nappivalinta taustaksi näille kasveille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti joku ihana salamatkustaja joskus tulee! Onneksi pionin siementaimet ovat sellaisia, että niiden ensimmäiset lehdet tunnistaa, niin en kitkenyt.
      Tjaa-a, monesta paikasta tulee kasveja hankittua. Hyvistä taimistoista, joskus ihan rautakaupastakin löytyy jotakin erikoisempaa. Ystävät ovat antaneet siemenkasvatuksiaan ja pistokkaitaan, ja sitten kasvatan itse aina sellaisia, joita ei muuten löydä, kuten tuo tumma karhunputki. Ne alkavat olla komeita, ja kun ne joskus kukkivat, toivon, että emokasvit eivät kuole tai ainakin siementaimia sitten tulee! Tuollaisten siemenet täytyy kyllä tilata ulkomailta.

      Delete
  2. Ihania hempeyksiä. Yleensä salamatkustaja ovat - ei niin mieluisia-, mutta sulla kävi tuuri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joskus tulee ei-toivottua, mutta joskus käy tuuri :-)

      Delete
  3. Salamatkustaja-aarteita ❤️ Hyvää juhannusta!

    ReplyDelete
  4. Sinä osaat yhdistää taitavasti tummaa ja vaaleaa. Amerikanpionin ja tumman karhunputken yhdistelmä on todella viehättävä. Tarha-alppikärhöäsi ihastelin jo aiemmassa postauksessasi, mutta eihän sitä voi ihastella liikaa. On se vaan kaunis! Juhannussuunnitelmasi kuulostaa hyvältä. Minun on tarkoitus hakea kanat kotiin (mökille) ja tehdä mahdollisimman paljon puutarhahommia. Ainakin Ruusupenkin mylläys, Raparperipolun kunnostus ja mökille ruiskaunokkiniityn perustaminen on tarkoitus saada tällä viikolla loppuun. Niin, ja eilen ostamani syyshortensian ja karpalot aion myös istuttaa. Ihania puuhia siis tiedossa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuossa on vieressä tumma-vaalea Rohan, niin en halunnut sen kanssa kovin riitelevää värimaailmaa. Näin on käytävän molemmin puolin samantyyppistä väriä.
      Sinunkin juhannuksesi kuulostaa oikein hyvältä. Ihan parasta, että voi rauhassa keskittyä puutarhapuuhiin eikä tarvitse olla missään telttailemassa itikoiden syötävänä :-D

      Delete
  5. Vaaleanpunaisen pariksi sopii aivan loistavasti tummalehtinen kasvi <3
    Ja miksi ihmeessä mulla ei ole silkkipionia eikä amerikanpionia eikä tuota vaalenpunakukkaista kärhöunelmaakaan...kauppalista senkun kasvaa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi ei! Silkkipioni on aika kallis (Pionien kodista sen hankin), mutta joka euron väärti todellakin. Kukkiikin niin aikaisin! Tilaa pioneille kyllä tarvitaan, pian on neliömetri täytetty, eikä sitä ikinä taimea istuttaessa tajua ottaa huomioon. Amerikanpionia, eli tällaista nimetöntä siementaimea, ei ehkä taimiliikkeistä löydy, mutta jos omani tekee muutamia siemeniä, niin lähetän ne sulle. Itse en välttämättä uusia siementaimia kaipaa ;-)

      Delete
  6. Minä sain yhyren kasvin kylykiääsenä tellimaa, ainaki siksi sen olin tunnistavinani. Ny son levinny jo sinne tänne, torennäköösesti revin sen pois. Leviää liikaa.
    Hianon färine koiranputki ja sopii hyvin pioonihin. Kärhöki on tooosi söpö. Näyttää suurempana varmasti tyrmäävältä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tellima kuulemma leviää, täällä ei ole vielä niin tehnyt, mutta ehkä vähitellen. Joissakin paikoissa saisikin levitä ihan urakalla ja esimerkiksi peitota juolavehnän :-D
      Toivon, ettei tuo kärhö ihan hirveän isoksi kasva. Jostain luin, että vain 2-3 -metrinen olisi. Muuten joudun hankkimaan sille isomman tuen!

      Delete
  7. On hyviä suunnitelmia, puutarhaa, puutarhaa ja puutarhaa. Välissä voi ehkä syödä jotain. Aivan mahtava tuo tumma karhunputki, miten voikin olla noin musta. Ja iik miten suloinen kärhö ja miten paljon siinä on kukkia, niitähän on enemmän kuin lehtiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suunnitelmasi kuulostaa mainiolta! Olisipa pihan kulmalla joku mehubaari ja voileipäkattaus, niin ei tarvitsisi sisällä juuri käydäkään ;-)
      Kärhö on aivan ihana. Tämä on jo toinen, jonka hankin tuota ihanaa lajiketta, kun ensimmäinen ei selvinnyt ekasta talvestaan (tai mistä lie, ota kärhöistä sitten selvää - ne ovat mysteeri). Tämä on onneksi viihtynyt ja selvästi asettunut taloksi.

      Delete
  8. Replies
    1. On ♥ Ihanaa on nähdä istutukset muotoutumassa vuosi vuodelta.

      Delete
  9. Ihania hempeilyjä. Kiva, että laitoit kuvan amerikanpionista. Sain amerikanpionin siemeniä viime vuonna ja en yhtään tajunnut, mistä pionista on kyse. Kiva, että selvensit. Nyt sitten yritän muistaa, että mihin kohdin niitä pioneja laitoin. Tosi moneen paikkaan kylläkin, koska tosiaan sain niitä paljon. Tai siis tyttäreni sai, mutta kiikutti minulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No onpa hyvä, että tuli amerikanpioni puheeksi. Se on tosiaan risteymä, jossa voi olla montaakin eri lajia, kiinanpioni usein yksi niistä, mutta on muitakin. Usein amerikanpioni ei ole nimetty lajike, mutta näkyy sellaisiakin olevan, kun googlettaa (luulin, ettei ole). Väri on pionieksperttiystäväni mukaan useimmiten tällainen hempeä vaaleanpunainen ja kukat yksinkertaiset, iän myötä voi kerrannaisuuttakin joskus tulla. Ja joskus harvoin voivat kukat olla kellertävät. Tänne viimevuotiseen juttuun kirjoitin näistä vähän enemmän: http://saaripalsta.blogspot.com/2021/06/hempea-pioniyllatys.html
      Tuolloin tämä pioni kukki ekaa kertaa ja tänä vuonna kukkia oli jo kuusi. Toinenkin samasta paikasta tullut siementaimiyllätys kukki nyt tänä vuonna ekaa kertaa, ja siinäkin oli vaalean vaaleanpunainen kukka.
      Amerikanpionit ovat rotevia eivätkä tarvitse yleensä tuentaa, mikä on loistojuttu. Päivölässä, mistä tämä pioni kavereineen tuli salamatkustajana, olen nähnyt kookkaimman pionin ikinä ja se oli amerikanpioni. Varaudu jättiläisiin :-D
      Etköhän tunnista pionin siementaimet, niissä on niin erikoiset lehdet.

      Delete
  10. Ihana pioni ja tumman seuralaisensa kanssa näyttää vieläkin suloisemmalta! Ja mikä kärhökaunotar täynnä kukkia <3 Taisinpa sitä kyllä ihastella jo viime kesänä, sillä nimi kuulosti niin tutulta. Tässä postauksessa olikin paljon hempeitä söpöläisiä. Suloinen startti juhannukselle.
    Meillä juhannusta vietetään tänä vuonna kuten mitä tahansa arkipäivää. Isäntä on töissä ja minä kukkapenkissä aina kun ei tarvitse olla lasten ruokahuoltoa hoitamassa. Onneksi jääkaapissa on eilisen tähteitä :D Hyvää juhannusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Country Rose on aivan ihana, se oli pakko saada. Ensimmäinen yritys ei selvinnyt talvesta, mutta hankin vain uuden toiseen paikkaan, niinhän se menee pakko saada -kasvien kohdalla ;-)
      Toivottavasti saat viettää mahdollisimman ison osan juhannuksesta kukkapenkissä. Kukkaisaa juhannusta!

      Delete
  11. Samaa mieltä; ihana näyttävä pari tuo amerikanpioni ja tumma karhunputki! Korostavat hienosti toisiaan! Oma Country rose -kärhö kukkii omenapuun juurella, mutta kukinta ei ole koskaan ollut noin komeaa kuin sinun kärhölläsi, on se kaunis! Hyvää juhannuksen jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä jännä, että sinun paikassasi ei kärhö ole noin kukkinut. Toisaalta tässä sillä ei ole kilpailua paljonkaan, joten voi vetää maasta kaikki tarvitsemansa ravinteet ja vedet :-D Onneksi näyttää viihtyvän, on se niin kaunis.
      Kiitos, hyvää juhannusta sinullekin!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!