Saturday 18 June 2022

Saniaistarhan salatut kukat

 Vaikuttaa siltä, että saniaistarha ei kärsinyt siitä, kun toinen kuusi päältä kaadettiin. Ehkä jopa päinvastoin, saavat paremmin sadetta.

Jouluhärkylä on ollut vihreänä koko talven ja on edelleen elossa valo-olosuhteiden isosta muutoksesta huolimatta. Taustalla kasvaa soreahiirenporras 'Percristatum' ison puunrungon kappaleen edessä.

'Percristatum' on todella kaunis.

Toinen soreahiirenporras saman rungon edustalla on 'Victoriae'. Näissä kummassakin lajikkeessa lehdet muodostavat hauskoja tupsuja.

Tuo runko on peräisin talon nurkalla aiemmin kasvaneesta isosta saarnesta. Ja tämä ei edes ole sen rungon ihan alinta osaa, kaikkein paksuin pätkä on tontin yläreunassa. Nämä ovat tällaisia rotevampia ötökkähotelleja.
Aiemmin tämä kohta oli aivan varjossa, toukokuussa kaadettu kuusi oli heti tästä rungosta oikealle.

Kuusia oli ensin rivissä neljä, keskimmäiset kaadettiin ajat sitten. Yhden sammaloituneen kannon päällä kasvaa jo uusi kuusi (joka ei kyllä tule koskaan pääsemään isoksi asti). 

Sammalkannon vierellä nousee sitkeä japaninhiirenporras 'Pictum'. Näitä minulla on kaksi, ja vaikka ne eivät koskaan pysty kasvamaan kovin reheviksi, ei kuivuus niitä tapakaan, vaan ne nousevat vuodesta toiseen. Hiirenportailla näyttää olevan melko hyvä kuivuudensietokyky.

Polku kulkee sammalkannon vasemmalta puolelta ylös kohti hedelmätarhaa. Vasemmalla kasvava iso kuusi langettaa yhä alueelle kaiketi riittävästi varjoa, iltapäivisin. Päivän päätteeksi tänne taas paistaa näin kesällä, kun aurinko on korkealla.
Täytyy raportoida sitten elokuussa, ovatko saniaiset yhä hengissä. Kesän alussa ei ole vielä ollenkaan samanlainen kuivuus ja kuumuus kuin voi heinäkuussa olla.
Taustalla oleva kellanvihreälehtinen puska on ihana pihajasmike 'Aureus', todella hyvä väri elävöittämään puolivarjoa. Sen takaa lähti syksyllä istutettu pensasmustikka kymmenisen metriä oikealle, kirsikkasorvarinpensaan toiselle puolelle, kun kuusen kaadon myötä sinne tuli paremmin valoa ja tilaa.

Kirsikkasorvarinpensas kukkii runsaasti. Tiedossa on paljon kirkkaanvärisiä marjoja syksyksi. Ne ja tämän hieno syysvärikin tulee nyt noteerattua paremmin, kun pensas ei enää ole kuusen takana piilossa.

Kerrotaan vielä hedelmätarhasta sellainen ilouutinen, että 'Musta Rudolf' -koristeomena heräilee henkiin vesimyyrien syötyä ison osan sen juurista toissa talvena. Viime kesänä se tuli lehteen – vaivaiset pienet lehdet vain joihinkin oksiin – vasta loppukesällä. Nyt se on ihan aikataulussa ja kukkii myös. 
'Arttula' -kirsikan selviämistä saa puolestaan vielä odotella. Se lähes kaatui tänä keväänä, tänä vuonna vesimyyrät olivat puolestaan sen kimpussa. Se kuivatti kukkanuppunsa, ja hyvä niin, jotta ei mennyt voimia kukkimiseen. Nyt siihen on varovaisesti puhkeamassa muutamia pieniä lehtiä sinne tänne, mutta riittääkö se hengissä pysymiseen, ja onko riittävästi juuristoa tallella, sen aika vasta näyttää.

Takaisin saniaistarhaan. Syksyllä istutettu nimetön japaninvaahtera on pieni, mutta ihan hyvin elossa. Sen viereen Rohanista siirretty pala 'Orangekönigin' -vaskivarjohiippaa näyttää aivan jättiläiseltä.
Näiden lähellä on elossa myös ruskokärsäkalla, ihanaa.  

Samalla puolella polkua on muitakin ilonaiheita. Haurasloikko on loistava kuivan varjon sironkaunis saniainen. Sen lähellä kasvaa tähtirotkokieloa ja kiehkurakieloa. Ihan kaikki ei ole elossa kuitenkaan; vuosia kitunut tarha-adiantumi taitaa olla menehtynyt, ja paria muutakin saniaista vielä odottelen versomaan, kenties turhaan. 

Joskus kasvit kyllä yllättävät. Pari vuotta sitten istutin kaksi heidinkämmekkää tontin ylälaidalle vanhan saarnen ylös maasta kiskotun kannon lahoaviin puukappaleisiin, sillä maan pitää olla niille mahdollisimman ilmavaa, vaikkakaan ei aivan kuivaa. Toinen niistä selvisi ensimmäisestä talvestaan, toinen ei. Mutta kun varjostava vaahteravesakko viime kesänä kaadettiin, tulikin paikasta aika paahteinen.
Varhaiskeväällä näkyi heidinkämmekässä vihreitä lehtiä, kun raotin sen päälle talvisuojaksi laitettuja kuivia vaahteranlehtiä. Sittemmin kämmekän lehdet kuihtuivat. Nyt aloin ajatella, että paikka on varmaan liian paahteinen ja myös kaukana ylärinteessä, sinne ei tule mentyä kasvia ihailemaan, tai edes tarkastamaan, onko se hengissä ja kastelemaan. Niinpä kaivoin sen juuripaakun maasta ja yllätyin, kun juuristo vaikutti oikein mehevältä ja elävältä.
Nyt heidinkämmekkä on istutettu tänne alemmas saniaistarhaan, japaninvaahteran lähelle. Toivottavasti se virkoaa ja alkaa tehdä lehtiä ja ehkä joskus kukkiakin – sen pitäisi olla keltakukkainen.

Huh, olipa pitkä selostus! Jatketaan vielä, jos jaksat.

Kiehkurakielo on viehkon sirolehtinen ja sen kukat ovat vaaleanpunaiset. Tuolla niitä kukkia varren alaosassa näkyy. Taustalla on ihana vaaleansinikukkainen imikkä, muistaakseni Uudenkaupungin kukkamessuilta harrastajan pöydästä ostettu.

Kiehkurakieloa lähempää. Varjopaikkojen kasveissa on aivan hurmaavia yksityiskohtia! Kukkia pitää etsiä, ne eivät ole tyrkyllä.

Siitäkin olen iloinen, että ketunleivän siirto metsästä onnistui viimein. Se on niin kaunis, ja kukinta toukokuussa on hurmaava myös.

Oravanmarjakaan ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä, mutta tässä tuppaassa tuli sitä ja kaupanpäällisenä sinivuokko ja kevätpiippo myös!

Kilpihärkylä 'Herrenhausen' on elossa, mutta jäänyt ahtaalle imikän ja alppivarjohiipan puristuksiin.

Tellima kukkii ihanasti. Vasemmassa reunassa näkyy varjon kaunis maanpeittokasvi taponlehti. Tuo on peräisin taimivaihdosta Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista.
Puna-ailakit kukkivat myös ihanasti, niitä saakin kohta kitkeä!

Puna-ailakki oli ehtinyt valloittaa katajapenkinkin kuin varkain, se on nopea. Tässä eilisen kitkentäoperaation tulosta. Taas kukkakuorma.

Saniaistarhaa varjostavan ison kuusen toisella puolella on kukintansa aloittanut juhannusruusu. Nurmikosta voi nähdä, että meillä on ollut kuivaa. Mutta tänään satoi! Alkoi jo aamuyöstä ja taisi juuri loppua, sillä aurinko tuli esiin. Saldo sademittarissa on 6 mm, mikä on enemmän kuin ennustettiin, mukava juttu!

Pikkuinen orava on hypellyt meillä monena päivänä ja viihtyy ison kuusen suojissa. Se aiheuttaa melkoisia vauhtipyrähdyksiä keski-iän ylittäneissä kissapojissa.
Hyvää viikonloppua ja sopivasti sadetta!


Alppivarjohiippa Epimedium alpinum
Haurasloikko Cystopteris fragilis
Heidinkämmekkä Calanthe
Imikkä Pulmonaria
Japaninhiirenporras Athyrium niponicum
Japaninvaahtera Acer palmatum
Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides
Juhannusruusu Rosa spinosissima 'Plena'
Ketunleipä Oxalis acetosella
Kevätpiippo Luzula pilosa
Kiehkurakielo Polygonatum verticillatum
Kilpihärkylä Polystichum setiferum
Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes
Oravanmarja Maianthemum bifolium
Pihajasmike Philadelphus coronarius
Puna-ailakki Silene dioica
Ruskokärsäkalla Arisaema triphyllum
Sinivuokko Hepatica nobilis
Soreahiirenporras Athyrium filix-femina
Taponlehti Asarum
Tellima Tellima grandiflora
Tähtirotkokielo Maianthemum stellatum
Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

12 comments :

  1. Taas ihan tosi monta kasvia, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Toivottavasti saniaistarhassasi on paljon eloa sitten myöhemminkin kesällä. Teillä ollaan niin eri sademäärissä. Toivottavasti teillä sataa pian uudestaan, jotta maa kastuu syvemmältä. Pari vähän järeämpää ötökkähotellia puutarhaan on ihan hyvä, eivät lahoa heti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon on kasveja maailmassa. Moni näistä ihmeellisistä kasveista saniaistarhassa on peräisin Vakka-Taimesta ja se on sellainen taimisto, jossa tulee vastaan kaikkea, josta ei ole ikinä kuullutkaan. Erikoisempia saniaisia on täytynyt metsästää Mustilan taimipäivästä ja Uudenkaupungin kukkamessuilta, jos virolaisia saniaismyyjiä on ollut mukana. Olisikin mahtavaa tehdä jonakin vuonna saniashankintareissu Viroon.
      Pohjoisempana liikkui myöhäisillalla ukkosia, mutta ne eivät tänne osuneet, etäistä jyrinää kuului vain.

      Delete
  2. Saniaasiaki nua montaa sorttia. Suurimmasta osasta enoo kuullukkaa. Hyvä, ettei kuusen kaato aiheuttanu suurempaa hämminkiä kasvikunnas. Ailakkia tääläki saa repiä, mutta onneksi lähtöö hyvin irti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saniaisia on vaikka mitä! Kunpa meillä olisi joku varjo/metsäpuutarhakasveihin erikoistunut taimisto. Ja enemmän erikoistuneita taimistoja muutenkin!
      Ailakista lähtee usein pelkät varret ja kasvukohta jää, mutta se riittää minulle.

      Delete
  3. Haurasloikko, mikä ihana nimi. Ailakki alkoi ärsyttämään minua niin paljon, että kiskoin kaikki pois. Vaikka itse kukasta tykkäänkin, mutta se leviäminen.
    Sulla on oikein kunnon ötökkähotelli ja niin luonnonmukainen kun vain voi olla. Lahopuuta ei taida olla puutarhassa liikaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saniaisille nimet antaneille haluaisin nostaa hattua! On niin kivoja nimiä, hiirenporras ja kotkansiipi, raunioinen... paljon ihanampia nimiä kuin muilla kasveilla.
      Nämä ötökkähotellit toimivat lisäksi jännien kääpien kasvualustana yms. Nyt reilu kymmenen vuotta tuossa lojuttuaan ovat ihan parhaimmillaan.

      Delete
  4. Saniaiset on ihania. Siulla onkin montoo sorttii, osasta en oo kuullukkaan. Ituhärkylä miultakin hävis, ois ollu kaunis. Ailakit suap lähtöpassit jos tälle tontille erehtyyt. Kaunis kukka siinä on ja juhannuskimppuun kyllä piäsöö!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulle selvisikin vasta tästä kommentistasi, että tuo 'Proliferum' -kilpihärkylä on saanut oman suomenkielisen nimen. Tai ainakin olin sen sujuvasti unohtanut. Voi mikä harmi, ettei se sinulla viihtynyt. Erikoisemmat saniaiset ovat kiva lisä metsäpuutarhaan.
      Ailakki on ihana, mutta vähempi riittäisi.

      Delete
  5. Saniaiset ovat kauniita. Niitä voisikin laittaa enemmän puolivarjoiseen pihaani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti löydät! On harmi, että taimitarhoissa ei juuri saniaisia ole, erikoisempia joutuu etsimään toden teolla.

      Delete
  6. Saniaiset ovat kyllä niin kiehtovia! Ne viehättävät koko ajan vain enemmän. Kiehkurakielo on suloinen, muistelen että olisin tässä taannoin hankkinut jonkun samanlaisen, mutta en ole nähnyt sitä tänä vuonna missään. Toivottavasti ei ole kuollut, vaan on vähän rytöisämmässä paikassa piilossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oma kiehkurakieloni on Vakka-Taimesta, ehkä sinulla sama juttu (no enpä tiedä ketään muutakaan, joka sitä Suomessa myisi!). Toivottavasti kiehkurakielosi löytyy! Kapealehtisenä ja suht huomaamattomana sitä ei ole ihan helppo löytää, jos kasvupaikasta ei ole ihan varma.
      Saniaisten monipuolisuus ihastuttaa, heti kun niihin perehtyy, alkaa selvitä, miten monenlaisille kasvupaikoille ja monen näköisiä niitä onkaan. Iso ilonaihe on sekin, että ihana kanelisaniainen on yhä hengissä ja puskee versoja maasta.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!