Sunday 12 June 2022

Muotopuutarhan hempeät viikot

 Olipa ihanaa palata kotiin keskiviikkoiltana viikon poissaolon jälkeen, kun mitään en nähdäkseni ollut edelleenkään syöty!

Nurmikko oli kyllä kasvanut järkyttäviin mittoihin, mutta hipsin silti illalla kotiuduttuani ottamassa kuvia. Aikainen risteymäpioni 'Elizabeth Cahn' oli kauniisti kukassa muotopuutarhassa.

Seuraava päivä meni niin tiiviisti tietokoneen ääressä työn parissa, että ehdin leikata nurmen vasta toissapäivänä. On niin lämmin, että pionin kukat lakastuivat ihan silmissä. 
Muotopuutarha on täynnä akileijoja, ja onpa siellä uusi hempeä pöytäkin. Tässä se on tuolien kanssa vielä timjamipolulla poissa ruohonleikkuun tieltä.

Timjamipolun päässä on vaaleanpunainen penkki, tosin tässä kuvassa siitä ei näy kuin jalat. Edessä on pioni 'Elizabeth Cahn'.

Pöytä on kylläkin vanha. Alun perin se oli valkoinen, ja kun hetken etsin, löysinkin täältä blogista jutun, jossa kerroin, kun maalasin sen välimerensiniseksi maaliskuussa 2012: klik. Onpa hassua, tuosta on tasan kymmenen vuotta! 
Pöytä kaipasi taas maalipinnan kohentelua, ja kun sinisessä spraymaalipullossa ei ollut enää mitään jäljellä, ei muuta vaihtoehtoa vintiltä löytynyt kuin aika ruma ja vähän liian tumma vaaleanpunainen. Onneksi se ei edes riittänyt koko pöydän maalaamiseen.
Niinpä seuraavalla kaupunkireissulla marssin pariinkin rautakauppaan. Mielessä oli muutama kiva väri, joista hailea vaaleanpunainen oli yksi. K-raudassa oli täydellinen sävy, mutta se oli metallinhohtoinen. Ihan kiva tuosta tuli, vaikka metallinhohto ehkä vähän outo onkin. Toisaalta pöytä hohtaa auringossa hauskalla tavalla.
Maalasin pöydän huhtikuussa, ja niin on ilmeisesti ollut kiire, etten sitäkään täällä ehtinyt vielä mainita.

Siellä se pöytä on, toukokuisessa puutarhassa vaaleanpunaisten tulppaanien keskellä. 

Toukokuussa 'Elizabeth Cahn' -pioni oli vielä nupulla ja sitä ympäröivät hempeät tulppaanit.

Tuossa on ainakin 'Ballade' ja 'Purple Dream', taustalla taitaa olla 'Peppermintstick', kukat supussa.

Tarha-alppikärhö 'Propertius' alkoi myös kukkia hempeän vaaleanpunaisena jo pari viikkoa sitten.

Ihailen joka kevät sitä, kuinka 'Ballade' ja 'Propertius', siis tulppaani ja kärhö, tuottavat kukat, jotka ovat toistensa toisintoja, vaikka vähän eri muotoisia. Samat värit ja samat valkoiset reunat silti.
Kuvassa on muotopuutarhaan siirretty kesälumipisara, luulin kyllä siirtäväni muualta yhden erikoisemman pikarililjan tähän parempaan paikkaan. Ei se mitään, kesälumipisara on kaunis.

Vähän pirtsakampaa sävyä edustaa 'Little Beauty', totisesti nimensä veroinen. Osa näistä oli kadonnut vesimyyrän käytäviin, mutta onneksi muutamia tuppaita on jäljellä, tämä niistä runsain. Tässä on luotettava pikku tulppaani kukkimaan vuodesta toiseen, ainakin täällä minun pihallani. Ei kylläkään ole niitä aikaisimpia pikku tulppaaneja, vaan vasta toukokuun lopun kukkija tänä vuonna.

Yksi ihanimmista tulppaaneista on kreikantulppaanin oranssi muoto, joka ei ole näin räiskyvä kuin kuvassa näyttäisi. Se on hienostuneen, upean sävyinen. Tätä valitettavan harvoin kaupoista löytää – syksyllä löysin ja istutin ruusutarhaan, mutta se oli ihan muuta. 

Kurkataanpa välillä sinne. Tuossa oikealla on Tulipa acuminata, yksi upeimmista tulppaaneista (muuttanut nimensä; nykyisin tarhatulppaani Tulipa gesneriana 'Acuminata'). Kun löysin kreikantulppaanin punaisempaa 'Flava' -versiota syksyllä, istutin ne tänne Acuminatan lähelle ihanaksi villien, suippojen tulppaanien keskittymäksi.
Sitten tuli kukkia, tuolla kauempana näkyykin yksi.

Pöh, mitä vielä. Kaikki, jotka kukkivat, ovat ihan muuta kuin kreikantulppaania. Lajia/lajiketta on vaikea määrittää, mutta hyvin mahdollisesti tämä on italiantulppaani 'Cynthia', verrattain yleinen lajike. Minun on aika vaikea alkaa tulppaaneja hävittää, mutta onnistuneesti olen siirtänyt joitakin virhelajikkeita niin huonoille paikoille, että ne ovat ainakin lakanneet kukkimasta. 

Takaisin muotopuutarhaan. Nyt ovat lähes kaikki tulppaaninkukat tiessään, sen sijaan akileijat (joita saa taas kitkeä urakalla ja pian) sekä laukat tilalla. Tummakurjenpolven väärän väriset yksilötkin pitäisi äkkiä kaivaa pois ennen kuin vaikuttavat siementaimien kukkaväriin. 
Valkokukkainen 'Elizabeth Cahn' lopetti, tilalle tuli juhannuspioni, joka näkyy etualan valonläiskässä. Vanhan talon kivijalan edessä, paahteessa kasvava alkuperäiskappale aloitti kukinnan jo 26. toukokuuta. Juhannuspionin kukkaväri on karmea, mutta pakko sitä on yhtenä tilan harvoista vanhoista kasveista vaalia, olen jakanut sitä eri kohtiin.

Kymmenen päivää sitten oli näkymä tämä, ja silloin taisi myös tulla edellinen kunnollinen sateemme. Sitä ihmettä piti mennä ikuistamaan kameralla.

Vanha 'Åkerö' -omenapuu kukki tänä vuonna hyvin niukasti. Sillä onkin useimpina vuosina niin hyvä kukka- ja omenasato, että sille suo hyvin mielin välivuoden. Puksipuuaidat kaipaavat leikkaamista, oikeastaan olen odottanut sadepäivää, jotta saan tökättyä pistokkaat suoraan kosteaan maahan. Edellisenä sadepäivänä en ehtinyt.

Leikkuusta olisi sekin hyöty, että näkisi kasvit paremmin. Mahtavan värinen pikkukurjenmiekka 'Webelos' ei ole kukkinut vuosiin, välillä se oli suorastaan henkihieverissä, sitten siirsin sitä vähän. Nyt se on reipastunut ja oli pukannut kukan. Onneksi kurkottelin puksiaidan yli jotakin muuta asiaa varten, muuten en välttämättä olisi nähnyt matalaa kukkaa ollenkaan.

Nyt hommiin. Mukavaa sunnuntaita!


Italiantulppaani Tulipa clusiana
Juhannuspioni Paeonia humilis 'Flore Pleno', joidenkin lähteiden mukaan nykyisin Paeonia peregrina, joidenkin puolestaan Paeonia officinalis subsp. microcarpa
Kesälumipisara Leucojum aestivum
Kreikantulppaani Tulipa orphanidea
Pikkukurjenmiekka Iris Pumila-Ryhmä

18 comments :

  1. Sinulla on kuin salainen puutarha :) paljon kasvustoa, piilopaikkoja ja hienosti tuunailtu pöytä. Maalaamalla saa ihmeitä aikaan. Aina ei edes hoksaa, mihin maalia voisi käyttää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan täällä kaikenlaista, rytöä isot läänit myös ;-D
      Hyvin on tuo pöytä saanut ikää lisää maalin kanssa, ostin sen muistaakseni 80 eurolla reilusti yli kymmenen vuotta sitten.

      Delete
  2. elämää ja elämyksiä12 June 2022 at 11:05

    Nyt on kyllä Saaripalstan perusteita ravisteltu, välimerensininen tunnusmerkki vaihtunut hempeyteen 😂 No koitan kestää 😘

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vai oli se niin ikoninen :-D Oli kyllä ihana väri, mutta vaihtelu virkistää! Tuli hommattua hempeä penkki muotopuutarhaan muutama vuosi sitten, niin nyt on kiva, kun pöytä mätsää siihen, vaikka eivät ihan vierekkäin olekaan.

      Delete
  3. Pöytä maalattu tulppaanien sävyihin sopivaksi... Perusteluksi käynee sekin, että väri oli ainoa käsillä oleva.
    Viikko poissa omasta puutarhasta on tähän aikaan tosi pitkä. Ehtii sattua ja tapahtua jos jonkinlaista. Varsinkin kasvirintamalla. Josko pian tulisi edes vähän sadetta, sellaista lupailtiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, olisin kyllä voinut valita minkä tahansa värin, vaikka olin jo alkanut suihkia pöytään vaaleanpunaista. Ostin varuiksi salvianvihreänkin, jos muutankin kotona mieltä. Mutta vaaleanpunaisella mennään nyt ehkä seuraavat kymmenen vuotta :-D
      Viikko on hirveä aika olla poissa ja puutarha menee viikossa ihan retuperälle. Lisäksi olin poissa toukokuun lopullakin lähes viikon, joten ihan liikaa on nyt tullut reissuja! Onneksi nyt ei ole tiedossa tarpeita poistua kotipalstalta kuin vasta syyskuussa! :-D (oikeasti aina tulee jotain, mutta elättelen toivoa)

      Delete
  4. Tuohon pöytään sopii varmasti useampikin väri, ihan mielialan ja tunnelman mukaan 😊.
    Kaunista katseltavaa kotiinpaluun kunniaksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, pöytä on kiva vaikka minkä värisenä. Oli hyvä sinisenä, ja myös hempeän pinkkinä.
      Oli ihanaa palata kotiin, vaikka kamalaa myös, kun puutarha menee viikon hoitamattomuudessa ihan ruokottomaksi.

      Delete
  5. Kyllä on mukava kun kasvit on suanu olla rauhassa sorkkaeläimiltä. Antaa uskoa tuleviin vuosiin. Kaunista kaheltavoo on runsaasti, siulla puutarhassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tosiaan ihanaa, kun pihakierros kotiinpaluun jälkeen ei enää mene kiroillessa! On myös kivempi kaikkea istuttaa, kun voi ajatella taimien kukkivankin.

      Delete
  6. Upean värinen iiris. Muutama päivä, viikkokin on pitkä aika olla pois kotoa tähän aikaan vuodesta. Sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Saitpa oikein sirkustulppaanin. Pöydästä tuli kivan värinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Iiriksissä on ihan uskomaton värikirjo, ja ihania näiden parrakkaiden miekkojen värikombot.
      Nyt pitäisi kotoa poistumisen olla kiellettyä, mutta kolmen päivän rehkimisellä alkaa puutarha jo näyttää siedettävältä.

      Delete
  7. Viikossa ehtii tapahtua todella paljon. Vaaleanpunainenkin pöytä sopii puutarhaasi oikein hyvin. Kaunis meri akileijaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viikko on tähän aikaan vuodesta pitkä aika. Akileijat ovat niin ihania, mutta kyllä ne myös jyräävät :-D

      Delete
  8. Muotopuutarhassa näyttää oikein kauniilta ja näytti myös toukokuussa tulppujen kukinta-aikaan! Hempeät sävyt ovat minunkin mieleeni, vaikka minusta myös juhannuspionin ärtsypinkki on kaunis. Pitääpä muistaa, että jos joskus hankin 'Propertiuksen', sille pitää metsästää kaveriksi 'Ballade'-tulppaaneja. Tulppaaneissakin on niin eri aikaan kukkivia lajikkeita, että ilman mitään ennakkotietoa on vaikea arvailla, mitkä sopivat hyvin yhteen muiden kasvien kanssa.
    Kiitos muuten tuosta sirkustelttatulppaanin kuvasta! Näyttää hyvin samalta kuin se, mitä itse sain joitakin vuosia sitten 'Peppermintstickin' tilalla (kuva tuossa postauksessa: https://hiidenkivenpuutarhassa.blogspot.com/2022/06/pikkutulppaanit-kukassa.html). Ihan hirveä kammotus minusta, mutta enpä ole raskinut minäkään niitä kompostiin viskata. On sentään rumiluksilla nimi, jos nyt edes ovat tuota 'Cynthiaa'. Ihmeesti ne kyllä jaksavat vuodesta toiseen kukkia ja lisääntyä kurjissa oloissakin. Kunpa ne kaikki kauneimmat lempilajikkeetkin tekisivät samoin!
    Kuinka maltat olla pitkiä aikoja poissa saaresta? Minä tulin juuri tänään kotiin neljän päivän reissusta ja ihan hirveästi oli puutarhassa tapahtunut kaikkea sillä aikaa. Onneksi sentään sinivaleunikko ei ollut vielä ehtinyt aukaista kukkiaan. Sitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa siitä saakka kun huomasin ensimmäiset nuput. Mukavaa viikon jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ensinnäkin: ah, ihanan pitkä kommentti! Parhaimmillaan bloggaaminen on kuin kirjekaveruutta.
      Kaikille väreille on paikkansa puutarhassa, vaikka ei ihan joka paikassa. Ärtsypinkillekin, vaikka minulle se on oikeastaan ainoa inhokkiväri. Muotopuutarhan juhannuspionin kanssa parhaillaan kukkii joku (sini)violetti tulppaani (öööö... Blue jotakin), joka tasapainottaa rauhallisena värinä kivasti pionin ärtsykkyyttä.
      On hyvin mahdollista, että olet saanut italiantulppaania, mutta jotain muuta kuin polkkatanko. Cynthian lisäksi on muitakin punakeltaisia lajikkeita. Sirous, kapeat lehdet, suht mataluus ja kukinta-aika ainakin täällä viittaa italiantulppaaniin, jota siis Peppermintstick myös on.
      Punakeltainen väriyhdistelmä on kyllä aika paha ja minustakin ne värit ovat parhaimmillaan erikseen. Toisaalta tuolla ruusutarhassani on värien sekamelska; kerrankin alue, jota en ole värikoodannut. Niin että olkoon.
      Joskus vain on pakko poistua, ja sitten hoidettava kaikki kerralla: työasiapäivä, autohuolto, serkkujen tapaaminen, keramiikkapaja, verenluovutus ja tbe-tehosterokotus, passikuvan ottaminen ja vielä hirveä työkiire, jolloin on aina parempi olla kaupungissa, kun siellä ei ole mitään muutakaan tekemistä houkuttelemassa (niin kuin puutarhan kaivuu).
      Huh, onneksi sinivaleunikkosi ei ehtinyt kukkaan poissa ollessasi! Se on todella raastavaa, kun jotain vastaavaa käy.

      Delete
    2. Minustakin pitkät kommentit ovat kivoja saada. Niistä saa paljon enemmän irti kuin parin sanan kommentista.
      Joskus tosiaan mainitsit, että sirkustelttani näyttää italiantulppaanilta. No, olkoot sitten edelleen ilman lajikenimeä, jos noita punakeltaisia kammotuksia on enemmänkin :D Ne ovat kuitenkin sopivasti erillään kaikista muista ja vain pensashanhikkeja, nurmikkoa ja kuusia ympärillään, joten eivät osu jatkuvasti silmiin. Niin ja ne lemmikit ovat tietysti levinneet sinnekin penkkiin. Kaikki muut tulppaanikammotukset, joita olen samaan penkkiin siirtänyt, ovat jo kutistuneet niin pieniksi, etteivät jaksa enää kukkia. Saavat sirkusteltat vallata vaikka koko penkin, jos niin päättävät tehdä.

      Delete
    3. Aina ei ehdi pitkää kommenttia kirjoittaa, silloin on kiva, että on edes pari sanaa. Aina ei ole sanottavaakaan, eikä sitä tarvitsekaan tekemällä keksiä.
      Eipä niitä punakeltaisia nyt varmaan pilvin pimein ole. Jos googletat Tulipa clusiana, niin löydät varmaan ne muutaman, niissä on sitten kirkkaampaa tai haileampaa väritystä, voi vertailla oman kukan kanssa.
      Italiantulppaani on (ikävä kyllä) aika sinnikäs, omat - oikean väriset! - Peppermintstickit kukkivat muotopuutarhassa vielä lähes 10 vuotta istuttamisen jälkeenkin. Jostain syystä haileampi puna-valkoinen 'Lady Jane' on hävinnyt, ehkä huonompi paikka tai kovaa sikurin kitkentää juuri sen kasvupaikalta vuosien mittaan.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!