Wednesday 23 March 2022

Narsissikokoelma kasvaa

 Kaupungissa ollaan vielä, mutta täältäkin on keväistä raportoitavaa!

Kun kävelimme kukkakaupan ohi ystävän kanssa, huokaisimme varmaan samanaikaisesti. Miten söpöjä narsisseja! 
Olihan niitä pakko ostaa pari ruukkua, ja sitten huomasin vielä yhden ruukun, jossa oli pienempikukkaista keltaista vähän kuin vahingossa mukaan joutuneena. Siinä ihan heltyi narsissin ystävän sydän ja sekin ruukku oli pakko napata mukaan, vaikka siitä toisesta lajikkeesta ei ole mitään tietoa. Jokin syklaaminarsissi sekin varmaan on, kuten nämä. Syklaaminarsisseille tunnusomaista ovat taapäin taipuneet kehälehdet ja aika pienet kukat.

Tämä persikkatorvinen on syklaaminarsissi 'Iwona'. Jotain narsissien suosiosta kertoo se, että uusia lajikkeita tulee markkinoille joka vuosi. Tämä on hollantilainen lajike vuodelta 2015.

Lasitettu parveke kolmannessa kerroksessa on aika lämmin, viikonloppuna mittasin 29 astetta. Italiasta peräisin oleva jokin maksaruoho sai muuttaa parvekkeelle keittiön pöydältä eikä ole ainakaan vielä paleltunut. Se saattaa joutua muuttamaan takaisin muutaman päivän päästä, kun on tiedossa pakkaspäiviä. 

Alhaalla on taloyhtiön piha vielä lumen vallassa. Mutta mitä silmäni näkivätkään, kun palasin kaupasta perjantaina. Yhden seinän vierustalta oli lumi sulanut ja siinä kukki krookuksia, kevättähtiä ja idänsinililjoja! Kaksi jälkimmäistä ei edes ole ensimmäisten kevätkukkien joukossa, ainakaan minun pihallani. Niistä ei näkynyt kotipihalla vielä mitään.
Lisäksi havaitsimme ystävän kanssa viikonloppuna narsissien nousevia kukkavarsia suippoine nuppuineen; samalla seinustalla hieman edempänä! Ihan mahdottoman ihmeellistä!

Keittiön pöydältä piti saada iso maksaruohoruukku pois siksi, että ystävän tuoma kukkakimppu mahtuisi johonkin (onneksi osaamme molemmat syödä sohvalla). Kimpussa on eukalyptusta ja komeapiikkiputkea, luulisin. Todella ihana ja miun maun mukainen, luonnonkasvimainen kimppu.

Musti asettui sopivasti aurinkoläikkään. Makuuhuoneessa on pimeää, yritän pitää verhoja kiinni, jotta asunto ei kuumene vielä kuumemmaksi kuin parveke. Valo ja lämpö on toki ihanaa, mutta raja siinäkin. Ransu kärsii kovin kuumassa asunnossa. 
Yöt eivät ihan vielä ole riittävän lämpimiä parvekkeen oven auki pitämiseen, vaikka minulla on untuvapeitto.

Yritin ottaa meistä yhteiskuvan, mutta Musti lähti tallustelemaan kohti parveketta. Se kyllä viihtyy siellä 29 asteessa vallan hyvin.

Keisarinpikarililjan taimet ovat tanakoituneet ihan silmissä. Jo nyt näistä näkee, että isoksi meinataan kasvaa. Lisäksi havaitsin jännää punerrusta varsien alaosassa. Kuvaan sitä oli vähän vaikeampi saada tallennettua.
Eipä olisi ihmeellistä, jos jo ensimmäisissä iduissa näkyisi kukan väri. Keisarinpikarililjan keväällä nousevissa versoissa on huimat värierot: oranssikukkaisilla on ruskeat versot, kun taas keltakukkaisten versot ovat vaaleanvihreät. Minusta näistä voi jo nyt havaita, että oranssia kukkaa on tulossa. Mutta minkä sävyistä, se jää nähtäväksi.

Keisarinpikarililjan taimet kasvoivat vielä pienessä metallipotissaan, juuret näkyivät jo purkin alta. Tuli aika siirtää ne poikki leikattuun maitopurkkiin. Minulla ei täällä kaupungissa ole taimipotteja, kun hoidan kylvöpuuhat lähinnä vain saaressa.
Ostin tämän metallipottisarjan alusvateineen vuosi sitten Biltemasta. Mietin, ovatko nuo pohjattomat metallipotit järkeviä. Käyttö on osoittanut, että ne ovat täydellisiä. Niiden alle alusvadille saa levitettyä kastelumaton, jolloin poteissa pysyy kosteus – en uskalla ajatellakaan, miten taimien kävisi pienissä poteissa muuten, jos niihin esimerkiksi aurinko paistaa. 
Nämä on voinut lisäksi upottaa maahan siksi aikaa, kun olen tehnyt mantereen-reissuja, kesällä siis. Hoidan lähes kaiken taimikasvatuksen kesäaikaan. Täysin pohjattomat potit saavat varmemmin imettyä kosteutta maasta tai kastelumatosta kuin muoviset taimipotit, joissa on vain muutama pienempi reikä.

Sitten piti raportoida pienenpieni asia nukketalosta. Sehän on ollut viime vuodet hunningolla, kun olen putkirempan jälkeen tehnyt omaa remppaa, joka ei vieläkään ole ohi. Löysin kuitenkin nukkiksen valaisinkiskon kaapista, mutta onnettomasti laitoin siihen väärän muuntajan ja sulake paloi. Jotenkin niin söpöä, että nukkekotitasolla sattuu ihan samanlaisia sähköasioita kuin oikeissakin taloissa.
Yritin käydä ostamassa uuden nukkekodin sulakkeen, mutta niitä ei juuri nyt ollutkaan.

Ilman toimivia valoja ei nukkekodista oikein saa kivoja kuvia. Mutta tässä nyt kuitenkin jotakin. Kuvassa on jotakin uutta, jota ei nukketalossa aiemmin ollut. Lisäksi on kyllä kaikenlaista rojua pitkin lattioita ja tavarakasoja tuoleilla. Nukkekodissani asuu samanlaisia epäjärjestyksen tyyppejä kuin itsekin olen.

No joo, eihän kukaan tietenkään yhtään muista, mitä täällä on aiemmin ollut ja mikä on uutta. Uutta on kirjoituslipastolle tullut kirje, jonka saimme talvella Hiidenkiven puutarhan kirjahyllyn Nestorilta!
Lupaan paneutua taas nukketaloon, viimeistään ensi talvena. Kaupunkikodissa ei enää ole muuta tehtävää kuin olohuoneen yksi seinä ja katonraja vanhojen listojen jäljiltä ja ehkä jotain muuta, mitä en onneksi nyt muista.


Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Komeapiikkiputki – Eryngium × zabelii
Maksaruoho – Sedum
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

30 comments :

  1. Ihania raportoitavia asioita kaikki!
    Siellähän on ihan kuin etelässä jo nyt, jos lämpötila huitelee noissa lukemissa. Ja on aika hauskaa, kun sulla on kaksi kotia. Kummassakin on omat juttunsa ja tekemisensä. Ihan parasta.
    Ja tuo sun nukkekoti on ihan huikea! Ja vaikka olen nähnyt vain vilauksia sun kodista sisältä kuvissasi, mulla tulee aina sellainen ranskalaisfiilis. Niin kodikas ja mahtava tunnnelma. Tulee heti mieleen, että tuossa kodissa asuu mielenkiintoinen tyyppi, kenties taiteilija.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lasitettu parveke, johon aurinko paistaa aamusta asti, lämpenee hyvin äkkiä, se on aika ihana lisähuone! Mutta yöt ovat toki viileitä, vaikka lasitus ja korkea sijainti estävätkin pahimpia pakkasen puraisuja.
      Voi kiitos ihanista sanoistasi! Asunnon remppa oman oloiseksi on kestänyt kauan, ja putkiremppa sysäsi niihin viimeisiinkin muutoksiin. Sinulle täällä olisi kyllä aivan liikaa kuoseja :-D Mutta itse viihdyn monenkirjavassa basaarissa.

      Delete
  2. Ihania piippoja havaintoja minä en ole nähnyt vielä mitään missään en kotona enkä mökillä.
    Pääsiäisliljoja minäkin aion tässä ostaa piakkoin mutta ehkä sen pakkasjakson jälkeen. Narsissit on minulle todella tärkeitä kumpa viihtyisivät paremmin meidän mökkimaassa. Minullakin on nukkekoti isäni tekemä. Tuo persikkatorvinen on ihanan värinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaikka täälläkin on pääosin täysi lumipeite, on rakennusten eteläseinustoilla kaistaleita paljasta maata ja niistä sitten äkkiä nousee - tulppaaninlehtiäkin jo löytyi.
      Ihanaa, että sinullakin on nukkekoti!

      Delete
  3. Mielenkiintoista, että jo piipoista voi erottaa kukan värin. Ammattikasvattajille siitä on varmasti enemmänkin hyötyä.
    Oranssitorvinen narsissi on kaunis, eikä niitä taida joka kukkakaupassa olla tarjolla. Uutisissa oli juttua Ahvenanmaan remilitarisoinnista. Kuvassa kukkakauppias siirsi narsisseja täynnä olevia rullakkoja ilmeisesti kadulta liikkeeseen. Eivätkä olleet tetejä, vaan isompia narskuja. Olisipa sellaisia omankin kylän kukkakaupassa.
    Sinulla on sitten ikioma kasvihuone parvekkeellasi. Tai sauna helteisenä päivänä.
    Olenkohan nähnyt nukkekotisi julkisivua aiemmin? Hieno, paljon hienompi, kuin lundbyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyasinttien sipuleissakin on jo havaittavissa kukan sävy, ainakin niin, että tummakukkaisten sipulitkin ovat tummia. Ehkä tuohon aavistukseen väristä ei voi ihan luottaa, mutta olen tosiaan näkevinäni punertavaa sävyä. Mutta sitä siitä ei varmasti vielä voi ollenkaan arvata, tuleeko keisarinpikarililjojen kukista tumman vai haalean oranssit.
      On mahtavaa, että on monenlaisia narsisseja. Tetet eivät oikein ole mieleeni, mutta näitä muita siroja ja pienikukkaisia hankin mielelläni vaikka kuinka paljon. Ne on niin kiva istuttaa sitten puutarhaan.

      Delete
  4. Voi miten söpöjä narsisseja. Mun on ehkä pakko käydä narsissiostoksilla. Nyt on ollut niin lämmintä, että nehän tosiaan pärjäisivät jo päivät ulkona näilläkin leveyspiireillä. Viikonlopuksi ja ensi viikolle on kylläkin luvassa pakkasta päiväsaikaankin. Tuollainen nopeasti lämpenevä parveke on puutarhaihmiselle oikea aarre. Rivitalossa meillä ei ole sellaista iloa. Sinulla on kaunis nukkekoti. Minä innostuin joulun alla sisustamaan lastemme nukkekotia lähinnä itse tekemilläni esineillä. Ei ne noin hienoja ole kuin sulla, mutta lapset onneksi tykkäsivät kovasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parveke olisi oikeasti varmaan ihan hyvä kasvihuonekäytössä, jos vain kävisin täällä kesäaikaan useammin.
      Nukkekodit ovat ihania! Lapsista oli varmasti todella kivaa saada sinne uusia esineitä. Aikuisen nukkekodissa voikin sitten jo olla esim. lasisia esineitä.

      Delete
  5. Ihana ihana nukkekoti! Saisi olla enemmänkin kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy toimertua, tosin nukkekodissa ei ole tapahtunut muutamaan vuoteen muuta kuin maanjäristyksiä silloin tällöin. Tänään löysin kuitenkin Biltemasta tarvittavan sulakkeen ja sain valot toimimaan! Mutta samalla huomasin, että eteisen kattolamppu on taas kerran romahtanut keinutuoliin :-/

      Delete
  6. Oikea söpöläinen narsissi. Ei tuollaisen ohi pidä mennäkään ostamatta omaa, takuulla kun ei ole toista kertaa tarjolla. Saksalaisessa kaupassa oli kerrottuja tete narsisseja, nyt harmittaa kun kävelin ohi, tuskin on enää jäljellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Söpöläinen on tosi hyvä sana kuvaamaan noita! Kolmen euron ruukkuhinnalla niitä raaski ostaa enemmänkin. Miettiminen ei aina kannata, minullakin menee iso osa kasveista sivu suun, kun jään miettimään enkä tartu heti.

      Delete
  7. Kyllä narsissit on ihania kukkia. Kivan värinen on tuo ostamasi, meilläpäin en vielä oo nähny muuta kuin keltaista pikkunarsissia. En kyllä oo kaupoissa kierrellykkään. Nukkekotisi on hieno, minnuukin kiinnostas käyvä väkertämään. Miulla ol lapsena nukkekoti, kaks huonetta ja rattaissa vauvanukke. Sain yhen kerran joululahjaksi kerrossängyt ja nuket siihen. Toisella nukella ol sinivalako ruudullinen peitto ja toisella punavalakonen, miun nuoremmat sisarukset leikkivät myös sillä ja nyt ei tallella oo muuta kuin nukkekoti, iliman kalusteita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On niin mukavaa, että kauppojen valikoimiin tulee näitä erilaisia. Joskus paras sortimentti löytyy ihan kukkakaupasta.
      Mukavaa, että lapsuuden nukkekotisi on tallella, mutta sääli, kun kalusteet ja nuket puuttuvat. Nukkekoti on todella hauskaa askartelua aikuisenakin, ja kaikkiin hienoihin yksityiskohtiin voi paremmin panostaa, kun on vähemmän riskiä, että pikkuiset tavarat rikkoutuvat tai katoavat.

      Delete
  8. Ihania narsisseja. Tuo nukkekoti on aivan huikea, en ole sitä aikaisemmin nähnytkään. Olet kyllä taitava!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nukkekoti on ollut noin kolme vuotta muoviin käärittynä tai muuten vain ei omalla paikallaan. Nyt se pääsi jo lopulliselle paikalleen, niin uskalsin alkaa nostaa pystyyn maanjäristyksissä kaatuneita kalusteita yms ;-D

      Delete
  9. Minäkään en muista lukeneeni nukkekotiharrastuksestasi, onpa paljon ihania pikkuruisia yksityiskohtia! Narsissikaupan ohi on todella vaikea kulkea, jos tuollainen torvinarsissi houkuttelee luokseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nukkekoti on ihana harrastus. Ylin kerros on keskeneräinen, se ei ole edennyt, kun on oikean kokoinen remppa vielä kesken. Eipä sitten ole kolmeen vuoteen tullut siitä mitään postattua, kun se ei ole ollut esittelykunnossa.

      Delete
  10. Hirmuisen söpöt narsissit! Harvemmin tulee vastaan tuollaisia erikoisempia. Tai ehkä siellä etelässä voi tullakin, täällä on usein vain perus tetejä tai perunanarsisseja. Nättejä toki nekin, mutta ei niitä tule ikinä ostettua. Sitten jos ilmaiseksi tulee vastaan, niin toki nappaan mukaan.
    Jumituin ihastelemaan nukkekotiasi. Ja sen jälkeen eksyin vanhoihin nukkekotipostauksiisi. Miten hienoja yksityiskohtia kuvista löysinkään! Selvästi Totoro ja kumppanit ovat varakkaampaa ja tyylitietoisempaa väkeä kuin meidän kirjahyllyn kotitonttu :D Toivottavasti ehdit ensi talvena laittaa lisää juttuja nukkiksestasi. Kiva kuulla, että Nestorin kirje ei ole hukkunut remontin keskelle.
    Reipasta kasvua keisarinpikarililjavauvoillesi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eihän se Nestorin kirje mihinkään huku, kun on kirjoituslipastossa tallessa. Maanjäristyksiäkään ei enää pitäisi tulla, kun nukkekoti on nyt lopullisella paikallaan. Siksipä laitoin sähkötkin jo päälle, eilen löysin Biltemasta tarvittavan sulakkeen (yllättävää - se on myös autotarvike!).
      Nukkekodin ylin kerros on vielä keskeneräinen ja ulkokuorestakin on vielä sivuseinät maalaamatta. Nukkekoti on niin kiva harrastus, että valmiiksi saamisella ei ole kiire, sillä sitten iskee kriisi ja täytyy varmaan hankkia uusi. Ja sitten isompi asunto, kun ei enää mahdu!
      Hyvä, että huomasit tunnisteen ja löysit vanhat postaukset. Se on, kuten huomasit, keskieurooppalaisen tyylinen. Asukkieläimillä on hovimestarina näkymätön Jeeves.
      Toivottavasti teidänkin paikalliskukkakauppoihin löytyy tällaisia erilaisia narsisseja! Niitä on niin kiva istuttaa sitten puutarhaan jatkamaan elämää. Perunanarsissi ei ole osoittautunut talvenkestäväksi ainakaan minun pihallani.

      Delete
    2. Juu, ei ole perunanarsissi täälläkään talvenkestävä. Muutaman olen istuttanut eikä niistä ole yksikään kukkinut seuraavana keväänä. Muutama teki pari hassua lehteä, mutta siinä se.
      Suuri haaveeni on hankkia tai tehdä joskus ihan "oikea" nukkekoti, jota voisi sitten näperrellä vaikka jonkun tietyn historiallisen ajanjakson mukaan. Niissä on aina sellaista viehättävää estetiikkaa, jollaista en missään nimessä haluaisi omaan kotiini, mutta jota olisi niin ihana väkertää ja tutkailla minikoossa. Nestorin kämppä on ehkä enemmän sellaista nykyaikaan sijoittuvaa kesämökkityylin sekasotkua ja miniaskartelun harjoittelua. Pahviset seinä- ja lattiarakenteet asettavat myös omat rajoituksensa, sillä kaikki pinnat mutruilevat ja vääntyvät kieroon, vaikka miten huolella tekisi. Se, toteutuuko haaveeni vuoden vai 30 vuoden kuluttua, on sitten ihan eri asia :D Sitä odotellessa voi väkertää Nestori-juttuja. Osa niistäkin on aivan hyvin käytettävissä mihin vain tyyliin ja aikakauteen, joten vaivannäkö ei mene hukkaan. Ikuisuusharrastus taitaa olla tämä.

      Delete
    3. Noiden narsissien myyjä kukkakaupassa jatkuvasti kutsui niitä perunanarsisseiksi, vaikka lähes sokeakin voi nähdä, että ne ovat jotain ihan muuta :-D Ja vaikka olisi joku muu tasetti, niin nekin olisivat muun näköisiä.
      Oikea nukkekoti on kyllä ihana ja suositeltava! Ehkä sitten, kun lapset ovat isoja. Tuon omani hankin noin nelikymppisenä, eli kyllä sitä ehtii. Se on kiva ikuisuusprojekti, jonka näpräämiseen voi käyttää juuri niin paljon aikaa kuin haluaa. Aikuisten nukkekotitarvikkeissa on kaikkea hauskaa, kuten oikeasti lasinen miniviinipullo, jonka sisällä on oikeaa punaista nestettä! Sen kaula on vain vähän yli millin paksuinen, eli ei lasten leikkeihin :-D Mutta itse sitä ihastelen joka kerta, kun avaan nukketaloni. Tuohon saa uppoamaan vaikka kuinka paljon rahaa, sillä maailmalla myydään vaikka mitä ihanaa käsintehtyä. Olen tilannut hienoja juttuja mm. Etsyn kautta, oman kiinnostuksen ydintä kun ovat enemmän tapetoinnit ja huonejakoasiat, hieman olen muutellut nukketaloa. Jos olisin tajunnut, niin olisin tsekannut huonekorkeuden ennen ostopäätöstä, nimittäin tuossa se on aivan liian matala aikakauteen nähden. Vastaa modernin talon matalaa huonekorkeutta, höh. Pitäisi olla ainakin "puoli metriä" enemmän.
      Minusta Nestorin huushollissa on ihanaa vanhanajan tunnelmaa. En juuri nyt muista, mitä uudenaikaista siellä on, mutta varmaan jotain. Nestori taitaa kuitenkin sydämeltään olla omavaraistalouden ja ympäristöä rasittamattoman asumisen harrastaja ja turvautuu moniin hyviin vanhan ajan keinoihin.
      Samaa mieltä, nukkekotiin voi laittaa esim. pilvitaivaskaton tai koko huonetta kiertävät seinämaalaukset, joista tavallaan haaveilen, mutta eivät ne sovellu minun kotiini :-D Ihanaa, että ne voi kuitenkin saavuttaa minikoossa.

      Delete
  11. Oih, ihana nukkekoti! Mielenkiinnolla odotamme siitäkin jatkopostausta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt, kun kasvukausi käynnistyy, ei nukkekodissa tapahdu mitään - siksikään, kun se on kaupunkikodissa ja minä en. Mutta kesäaikaan siitä saa paljon parempia kuvia kuin talvipimeällä, jolloin sitä olen perinteisesti nyhertänyt. Ehkä voisin ainakin korjata kaiken siirtelyn aikana romahtaneen ja ottaa sitten kuvia, edellisestä nukkekotipostauksesta on monta vuotta! Mutta muuten yritän saada viimein ison koon rempan tehtyä.

      Delete
  12. Nukkekotisi näyttää asutulta, ei liian steriililtä :)
    Miten kissat antaa istutustesi olla rauhassa? Eivät kaiva multia tai syö lehtiä?
    Minä jätän suosiolla istutukset tältä keväältä. Aion kävellä puutarhalle hieman keveemmällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kissat eivät ihme kyllä ole tuhonneet siemenkasvatuksia, mutta yritän kuitenkin pitää niitä poissa paikoista, joissa katit eniten oleilevat. Ettei tule houkutusta haukata ;-)

      Delete
  13. Nukketalosta olisi hienoa saada enemmänkin kuvia. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy toimertua, kun taas kaupunkiin menen. Siellä vain on ollut viimeiset vuodet 1:1 remontteja meneillään, niin nukketalo on ollut milloin missäkin nurkassa. Sen sisällä on aikamoinen kaaos.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!