Saturday 22 August 2015

Siemenkasvatuksia ja päivän kukkakuvat

Nyt tuntuu, että kirjoitan samoista kukista, mutta kun puutarhassani on muutama niin hieno ja uusi, että näillä on uutisarvoa useammankin kerran. Ainakin omasta mielestäni. Ja näin loppukesällä on tahti muutenkin eri kuin kesän alkupuolella, jolloin uusia lajeja avautuu kukkaan joka päivä.
Pihani ensimmäinen kunnolla kukkiva salkoruusu, kiitos peuraverkon, on tämä 'Black Knight', jonka kukkaan tuloa olen odotellut pari vuotta. Hyvää on ollut hyvä odottaa. Salkoruusun kukan keskellä oleva tupsu, joka on kai kimppu emiön luotteja, on huippusöpö.

My garden has some new flowers for this year and I do not tire of looking at them.

Syysvuokko 'September Charm' ei ole uusi, mutta joka vuosi yhtä ihana, ja tänä vuonna siitä ei vielä ole edes syöty kukkavarsia, on toivoa nähdä useampikin kukka! Kukka on hyvin kaunis myös takaviistosta, nuputkin niin iloiset pallukat.

Jaloängelmä 'Hewitt's Double' ei ole nääntynyt kuivuuteen, onneksi, mutta toinen keijuängelmistäni on ruskistunut. Eiköhän sekin saada vielä takaisin elävien kirjoihin. Saisi kyllä jo sataa! Ensi yönä tulee kuluneeksi neljä viikkoa edellisestä kunnon sateesta.
(Kunnon = enemmän kuin 1–2 mm, jollaisia on tullut kolme kappaletta 4 viikossa)

Kastelu on ollut tärkein tehtävä, ja se on haastavaa, kun sadevesitynnyrit kumisevat tyhjyyttään. Juomavesikaivoni ei ole pohjaton, mutta olen silti tuhlannut talousvettä esimerkiksi pensasaidalle, jota en halua menettää. Pari pyökkiä on ruskistanut lehtiään, toivottavasti ne selviävät.
Varsinainen kasteluvesikaivoni on saunavesikaivo, siinä ei ole pumppua ja se on pihan toisessa päässä kuin useimmat kasvini. Hauis kasvaa, kun vettä nostaa ja kantaa. No, se on jokakesäinen jumppa se. Onneksi minulla on kehonrakentaja Ransu "Rocky" Sanchez seurana.

Ystäviltä saatu kanna on aika pieni, sillä kun sain tämän keväällä, unohdin ottaa sen sisään. Krhm. Se unohtui eteiseen, joka ei ole lämmintä tilaa, ja ylin silmu taisi paleltua. Kasvi teki sitten verson sivummalta. Hyvä niin, sillä pelkät lehdet ovat riittävän hienot, enkä oikein tiedä, saanko tätä talvetettua. Ei taida mahtua enää mihinkään huoneistani.

Pääsin eilen lempipuuhiin eli uusien kasvien hankintaan. Suosikki-siemenkaupallani Chiltern Seedsillä on kätevä kylvä nyt -lista, ja löysin sieltä niin monta lempparilajia, että oli pakko tehdä tilaus. Niinpä pidin pienen kylvöpäivän.
Tässä lista, lähinnä itselleni muistiin, mutta uteliaille tiedoksi:
Acer griseum
Acer palmatum 'Bloodgood'
Bupleurum longifolium
Clematis flammula
Clematis mandschurica
Dianthus superbus
Primula, sekoitus kerroskukkaisia lajeja, ns. candelabra-flowered

Lisäksi kylvöruukkuihin pääsi Koso-tädin lähettämiä akileijansiemeniä, ne ovat alun perin Selättömän puutarhurin blogista. Kylvän surutta perennoja näin loppukesälläkin, kyllähän ne itsekin ripottelevat siemenensä tähän aikaan.
Osa lajeista tarvitsee kylmäkäsittelyn, niinpä jokunen saattaa itää vasta ensi keväänä. Toivottavasti onnistumisprosentti on suuri. Kasvakaa hyvin! Tai edes: itäkää hyvin!
Nyt kastelukannuhommiin, hyvää jumppaviikonloppua kaikille muillekin!

Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Keijuängelmä – Thalictrum rochebrunianum
Tarhasalkoruusu – Alcea rosea
Tarhasyysvuokko – Anemone hybrida

28 comments :

  1. Tuo salkoruusu on ihana, miulla oli tuo monta vuotta, mutta sitten vaan hävisi, yksi ainoa on enää kasvamassa.
    Kiva kun lähetys tuli perille, huolestuin ihan suotta,
    kastella saa täälläkin, onneksi meillä on kolme kaivoa ihan puutarhaa varten ja hyvä sähköllä toimiva pumppu.
    Nuo siun kylvökset kiinnostaa etenkin kärhöjen osalta.
    Mukavaa viikonloppua

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, mää olisin voinut lähettää sulle tietoa sähköpostilla kun tulin kotio, mutta enpä muistanut. Onneksi sulla on sentään yksi salkoruusu jäljellä! Toivon, että tämä ruusu tekee jälkeläisiä, jos tästä aika jättää.
      Olen kerran aiemmin kylvänyt kärhöjä ja se onnistui ihan hyvin. Jotkut sanovat, että se on hankalaa. Saas nähdä miten käy.

      Delete
  2. Det skull nog få komma regn. Grönsakslandet lider och blommorna måste bara klara sig. Jag köpte en klematis på rea och visste precis vart jag ville plantera den, hmm, berget kom emot. Nu får jag ta mig en ordentlig funderare igen. Det är ett evigt äventyr det här trädgådsplanerandet :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi oj! Kanske på norra väggen av fähuset, eller något likadant? Eller var berget just där...

      Delete
    2. Jo, precis norra hörnet av fähuset ligger på berg. Den skulle ha passat så fint just där. Måste hitta något annat ställe.

      Delete
    3. No voi... klematis tycker också att växa upp någon träd. Hur det där fruktträd i närheten? Är också på berget?

      Delete
  3. Saila, olen jo kaiuan halunnut salkoruusua, mutta huono onni: Tuttu biologi lähti vaaleanpunaisen salkoruusun taimia minulle kaivamaan vuoristosta Israelin ja Libanonin rajalta ja eikö vain hyökännyt villisika juuri silloin! Toisella kertaa hän löysi valkoisia, ja onnistuikin niitä minulle toimittamaan, mutta ne vain eivät viihtyneet meidän leveysasteellamme. Ehkä pitäisi olla vähemmän vaatelias ja tyytyä kotimaisiin ja yrittää vielä hiukan enemmän;)

    Jaksan muuten ihmetellä, miten salkoruusut voivat kasvaa kuivassa, hiekkaisessa vuoristossa komeina ja korkiena, kun omassa puutarhassa niitä pitää souoata vaikka miltä. Myös uein tulee mieleen, että mullassa saisi olla 1/3 hiekkaa: monet kasvit tuntuvat siitä pitävän, sillä meillä unikot ja digitalisket esim. aloittivat tyttären edesmenneen hiekkalaatikon kohdalta...

    Noin tummat kukat olisivat aika sväys valkoisten, sinisten ja vaaleanpunaisten joukossa.

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti vielä onnistut salkoruusujen kanssa! Nehän kasvavat Ruotsissakin, ja Ranskassa, ihan kivitalon seinustalla sen ja tien välissä, missä multaa näyttäisi olevan kaksi senttimetriä. Mulla tuo kasvaa syvän ojan vierellä niin, että ei takuulla ole märkää.
      On vissi juttu, että parhaassa maassa tulisi olla humusta ja hiekkaa, molempia.

      Delete
  4. Voin varmaan nauttia kasveistasi, vaikka en ymmärrä niin paljon. Eikös se ole taiteen kanssa sama juttu : ) Minusta tuntuu, että kissasi ymmärtää ja nauttii kukista myös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tietysti voit nauttia, ja ihanaa jos nautit! Eihän oikeaa tapaa nauttia olekaan. Mietin aihetta muuten juuri eilen, kun ystävä sanoi: "viimein pääsit nauttimaan", kun olin juonut äitini kanssa päiväkahveja puutarhassa. Toki silloin nautinkin, mutta nautin ehkä vielä enemmän puuhastellessani. Ei istuminen ja lekottelu aina ole nauttimista, tai ei ole sitä kaikille.
      Kissat nauttivat kaikilla aisteilla, siltä tuntuu. Tuulenvire turkissa, rapinat ja tuoksut.

      Delete
  5. Hei, vinkkaatko tuosta perennojen kylvämisestä sen verran, että mihin laitat ruukut talveksi? Suunnittelen samaa, mutta ruukkuun istutus ei jostain syystä ole käynyt edes mielessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toki! Upotan ruukut multaan. Toki perennoja voi kylvää suoraan avomaallekin, mutta ainakaan minulla ei ole sellaista rikkaruohotonta kohtaa - tuskin monella muullakaan. Tämä on sama kuin kylväisi avomaalle, mutta nousevat taimet tunnistaa helpommin, kun ruukun reunat ovat rajana ja laput kertovat selvästi, missä ruukussa on mitäkin.

      Delete
  6. Testain syyskylvöä viime syksynä ensimmäisen kerran laittamalla muutamaan purkkiin siemeniä ja purkit upotin kivituhkaan, kun yöpakkasten vuoksi ei enää maahankaan voinut kaivaa. Kivituhkalaatikon laitoin kasvariin ja niin sieltä nousi sinikämmenen ja sinivaleunikon taimia - tosin aika myöhään keväällä. Harmikseni jokin eläin - luultavasti rastas tai muu lintu nakkasi kukkapenkkiin istuttamani taimet viikko sitten pitkin nurmikkoa huonoin seurauksin. Innostuin aiheesta sen verran, että taidan tänä vuonna kokeilla syyskylvöä vähän laajemminkin. Ja aikaisemmin, jolloin voin upottaa taimipurkit vaikkapa kasvimaalaatikkoon. Olisiko sinun mielestäsi nyt hyvä aika syyskylvöille? Nythän tosiaan monet kukat puutarhassa ja luonnossa kylvävät siemeniään pitkin ja poikin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole mitenkään tieteellisesti tutkinut asiaa, ja aika moni laji saattaa olla sellainenkin, että voi itää osittain heti ja osa siemenistä vasta kylmäkauden jälkeen. Joten, kun siemenpussi nyt ei ole ihan hirveän suuri investointi, olen ottanut sen aika rennosti tyyliin "käy miten käy". Usein en edes tutki, tarvitseeko kylvämäni laji kylmäkäsittelyä, vaan odottelen vaan, ja jos taimia ei syksyyn mennessä ole tullut, annan ruukkujen olla ulkona talven - ja näin annan useimmiten olla silloinkin, kun taimia on noussut. Kyllähän ne avomaallekin itsekseen nousseet taimet joutuvat kohtaamaan talven aika pieninä, vai mitä.
      Voi kauhistus rastaita, minkä tekivät! Ne saattavat olla aikamoisia tuholaisia.

      Delete
  7. Meilläkin kuivuus koettelee, osa koivuista on jo keltaisia. Hyviä jumppahetkiä sinulle, meillä on onneksi letku mutta ei sekään joka paikkaan ylety.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänään katselin omaa pihakoivuani samoin, että onpas keltainen.
      Kiitos, loppujen lopuksi jumppasin moottorisahan ja kirveen kanssa tänään, ehkä jaksan vielä mennä vähän kastelemaan ennen illan Bondia...

      Delete
  8. Mun syysvuokko ei ole vielä kukassa, mutta siinä on aivan valtavasti nuppuja, lähes 30. Ja meilläkin koivut kellastuu silmissä. sadevesisäiliöt kumisee tyhjyyttään mutta onneksi kaivossa on vettä. Kunhan joku jaksaa ja ehtii kastelle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Syysvuokot ovat ilmeisesti pitäneet tästä kesästä. Odotan keskiviikolle ennustettua sadetta kieli pitkällä.

      Delete
  9. Taidanpa kokeilla kylvämistä syksyllä. Jäi keväällä harmillosesti osa havittelemistani kasveista kylvämättä.
    Kuivaa alkaa olla, vaikka pienessä notkelmassa olemmekin. Tottakai, saviruukku maahan, miten ei ole juolahtanut mieleen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saviruukut eivät välttämättä kestä pakkasta maassa, mutta jos ne eivät ole arvoruukkuja, voi niitä ihan hyvin käyttää. Näin kesällä ne imevät kosteutta paremmin maasta kuin muoviruukut.

      Delete
  10. Kastelu on hyvää jumppaa.. Ja hyödyllistä. Siis hyötyjumppaa. Pitäisi ehkä itsekin kylvää jotain kivaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, hyötyjumppaa se on. Kylväminen kannattaa aina!

      Delete
  11. Minulla jäi tänä vuonna uudet perennakylvöt tekemättä tänä kesänä. Lähes joka vuosi olen jotain kokeillut ja joskus on jopa jäänyt henkiin tai seuraavana vuonna tai sitä seuraavana kukkinutkin. Onhan näitä kesiä tulossakin. Hienoja kylvöjä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ensi vuonna voi taas kylvää, tällaista puutarhanhoito on, ei tarvitse kaikkea heti saada, eikä voikaan. Se on toisaalta mukavaa, opettaa olemaan kärsivällinen.

      Delete
  12. Kiva on kokeilla uutta.
    Ajoissa on alettava.
    Meilläkin on sellainen lapsitarha nurkkaus pihassamme missä on ruukkuja upotettu maahan. Sieltä sitten taimet nousevat eikä rikkakasvit tukahduta niitä heti.
    "Mä taimi olen sun tarhassa ja varten taivasta luotu, sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu"...

    tällaisia ajatulsia tuli.
    Onnea sinulle Saila kaikkiin uusiin istutuksiin ja ideoihin. ♥ ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kauniit ajatukset, kiitos sanoistasi Sylvi!

      Delete
  13. Mulla on ollut aika huono onni noissa syyskylvöissä, taidon puutetta luulen, sillain saisi kyllä edullisesti ja varmasti herkkuja. Aivan uskomattoman upea tuo salkoruusu, niin silkkisen musta!

    Nyt ei viikkoon sada mutta sitten taas alkaa pilviä kertymään, loma loppuu viikon päästä ja tilasin tämän kesän lomakseni. Tuo pihakuntoilu on kyllä aikas ihanaa, vaikka vähän hikistä. Kukkapenkit huutavat apua, nyt pitäisi ehtiä säilömään ja ruokkoamaan huusholliakin. Tosin on tässä touhussa ollut hyviäkin puolia...aamulla kävin vaa'assa, kaksi kiloa oli tippunut jonnekin pellonlaitaan ilman mitään ihmediettiä, herkutellut olen, eilenkin söin pitsaa iltapalaksi!

    Hyvä että Ransu toimii sun personal trainerina!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tjaa, aina välillä onnistuu ja välillä epäonnistuu. Eniten minulla epäonnistuvat alkukesän kylvöt, kun ne usein kuolevat kuivuuteen kesällä. Nyt kun keksin hyvän kostean ja viileän paikan saunan edestä, jonne ruukut voi upottaa pehmeään maahan, saattavat alkukesänkin kylvöt jatkossa onnistua.
      Tänne on keskiviikolle luvattu sadetta, sitä odottelen todella. Puutarha on mennyt aika rumaksi, kun on kuivaa kortta joka puolella.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!