Saturday 1 August 2015

Luonnonkukkien kauneutta

Puutarhassani kasvaa paljon luonnonkasvejakin, itsekseen tulleita ja itse kylvettyjä tai istutettuja. Kurjenkello ja päivänkakkara paahdepenkissä.

There are many wild flowers in my garden.

Samassa penkissä verikurjenpolvi ja silkkihanhikki, jälkimmäinen taimistolta ostettu koristekasvi.

Punakärsämöä, päivänkakkaraa, keltamataraa ja tähkänsä jo kypsyttäneet niittyräpelöt. Punakärsämö on taimistolta ostettu, tosin se on risteytynyt luonnon siankärsämöiden kanssa ja tuottanut hieman hailakamman värisiä jälkeläisiä – kai ne ovat puoli-luonnonkasveja.

Paikkoihin, joista maata käännetään, ilmestyy kirjopillikkeitä. Tämä yksivuotinen rikkaruoho on minusta hieno, eikä siitä ole mitään haittaa, yksivuotinen kun on. Kasvit voi nyhtää tai jättää kasvamaan, miten tykkää.

Edellisen kuvan otin vuokko-esikkopuutarhassa. Musti saapuu esittelemään sitä kivimuurin aukosta, mistä pääsee naapuriin lainaamaan sokeria. Musti varmaan mieluummin lainaa kermaa ja myyriä.

Kitkettyäni vuokko-esikkopuutarhaa tässä yhtenä päivänä jätin jäljelle liudan ojakärsämöitä ja keltamataraa.

Ojakärsämön kukat näyttävät tässä siltä, kuin kuuluisivat rotkolemmikille. Se on lajiketta 'Variegata'.

Käärmeenlaukan itusilmut alkavat kypsyä. Lehdet kuuluvat 'Osakazuki' -japaninvaahteralle.

Käärmeenlaukka on niin hieno, että ansaitsee toisenkin potretin.

Vuokko-esikkopuutarhan kukkaloistoa tai sekamelskaa, miten sen ottaa.

Uusin istutus sinne on pukinjuuri. Kyllä, pukinjuuri! Tienposkien kasvi. Toivottavasti en tule katumaan tätä. Tietääkseni tämä ei ole mikään hankala rikkaruoho, vaikka monivuotinen onkin. Minusta tämä on niin kovin kaunis ja siitäkin kiva, että kukkii vasta nyt keskikesän jälkeen, kun koiranputki kukkii jo alkukesällä.
Pukinjuuri tuli salamatkustajana, kyllä sitä tällä saarellakin kasvaa, mutta kun luulin kaivavani villiä palsternakkaa yhden palaneen talon pihasta. Tällä ja palsternakalla on identtiset lehdet.

Tässä on palsternakka, jota luulin kaivaneeni kaksin kappalein. Tämäkin on niin upea, että harkitsen tämän siirtoa johonkin oikeaan kukkapenkkiin yrttipenkistä, missä tämä nyt kasvaa. Pidän palsternakan mausta mielettömästi, mutta tämä villi laji tekee niin olemattoman kapean juuren, että en tiedä, kannattaako sen sadonkorjuu. Ei ainakaan vielä, kun pihallani on vasta tämä yksi!

Sitten muihin luonnonlajeihin. Harmaasiepot päivystävät pihallani ihanan tunnollisesti. Ne tekevät hyvää työtä napsiessaan hyönteisiä, siinä menee monta tuhohyönteistä nälkäisiin suihin. Siepot käyttävät kasvitukia ja köynnöskaaria tähystyspaikkoina, mikä on niin kovin mukavan näköistä – elävä lintukoriste.

Ojan pielestä pihapolun varresta olen niittänyt korkeat koiranputket, nokkoset, vadelmat sun muut. Musti pääsee paremmin näkemään apajille, nääs.

Tarkkaavaista pyhäpäivää!


Harmaasieppo – Muscicapa striata
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Keltamatara – Galium verum
Kirjopillike – Galeopsis speciosa
Kurjenkello – Campanula persicifolia
Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum
Niittyräpelö – Briza media
Ojakärsämö – Achillea ptarmica
Palsternakka – Pastinaca sativa
Pukinjuuri – Pimpinella saxifraga
Punakärsämö – Achillea millefolium, punakukkaiset
Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Silkkihanhikki – Potentilla atrosanguinea var. argyrophylla
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum

31 comments :

  1. Vilket fantastiskt skutt rakt uppåt! Hoppas han fick sorken :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Den här gången han fick ingenting, men han får nog ganska ofta :-)

      Delete
  2. Ja musta pantteri loikkaa..... Kerrassaan hieno hyppy!

    ReplyDelete
  3. Tuo päivänkakkara-kurjenkello kuva on sitten kaunis, eikää vikaa muissakaan. Tuo mustan pantterin loikka otos osunut hienosti kohdalleen.

    ReplyDelete
  4. Miksiköhän puhutaan haukankatseesta? Voisi kyllä puhua myös kissankatseesta.

    ReplyDelete
  5. Kyllä sinulla on hieno kissa! Hyvän kuvan olet saanut hypystä. Mukavaa sunnuntaita!

    ReplyDelete
  6. Wau mikä hyppysyöksy :)

    ReplyDelete
  7. Komea musta syöksy, myyrät tykkäävät villiintyneistä alueista, niittäminen kannattaa. Pääsee pantterikin paremmin saaliin kimppuun. Minullakin on pihalla runsaasti luonnonkasveja, tänä vuonna varsinainen päivänkakkara meri. Ojakärsämö on kaunis, sitä voisi hyvin laittaa vaikka perennapenkkiin. Olen katsellut tienvarren villejä palsternakkoja sillä silmällä, niissä on tavattoman kaunis kellanvihreä kukinto. Kukkivan palsternakan juuri on aika puumainen ja mitätön, siksi kasvatan syötävät siemenestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta syöksy :-)
      Palsternakka on kyllä niin kaunis, että taidan ripotella sen siemeniä kukkapenkkiin. Kukkivilla juureksilla taitaa tosiaan satokausi olla förbi.

      Delete
  8. Entisenä kasvien keräilijänä nautin suunnattomasti tästä postauksestasi puhumattakaan mahtavista kissakuvista. Luonnonkasvit on niin kauniita ja minunkin pihassani on kaikenlaisia salamatkustajia : )

    ReplyDelete
  9. Käärmelaukan kypsyvä itusilmu on kuin käärmeen silmä, siitäköhän nimensä tulee. Luonnonkasvit on kauniita perennojen lomassa ja tietysti myös itsessään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, kuoren alta paljastuva itusilmu on kuin kaamean käärmeen tai krokotiilin silmä! Vaikea sanoa, mistä nimi on tullut. Kasvi on muinaistulokas ehkä jopa tuhannen vuoden takaa, nimi lienee muinainen sekin.

      Delete
  10. Upeaa että ylläpidät niittyä, sillä ne alkavat kadota maisemista.
    Täällä taas niitettiin tienvieret joissa kasvoi aivan mahtvasti niittykukkia, miksi ne aina niitetään just parhainpaan kukintaan.
    oi tuota Mustin loikkaa.
    laitan sulle postia tulevalla viikolla kunhan vähän vielä toivon flunssasta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niityt ovat ihania. Minulla on pieni kuiva ketoaluekin, mutta nämä kuvat olivat "kukkapenkeistä". Mustilla on komeat loikat.
      Pikaista paranemista, paketilla ei ole kiire!

      Delete
  11. Siirtelimpä juuri tänä aamuna tuota ojakärsämöä turvaan autokatostyömaan alta. Kaunis on kuin sika pienenä ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älä muuta sano! Ihan täydellinen kukka. Jos se ei olisi luonnonkasvi, sitä ostettaisiin intoa piukeena taimitarhoilta :-D

      Delete
  12. Ihania kuvia olet taas ottanut!

    ReplyDelete
  13. Vai lainailee se Musti kermaa ja myyriä, hih!

    ReplyDelete
  14. Luonnonkukat tuovat puutarhaan rentoa ja mutkatonta tunnelmaa. Ihana kuva tuosta saalistavasta mustasta pantterista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, olen samaa mieltä tunnelmasta. Mustista saa hienoja silhuettikuvia.

      Delete
  15. Ihana Musti..nii ja luonnonkukat kuuluu minusta puutarhaan.

    ReplyDelete
  16. Aina oppii jotain uutta kun lukee muiden blogeja. En ole kuullutkaan käärmeenlaukasta! Onpas vinkeä!

    Huisa hyppy tuossa viimeisessä kuvassa mustalla pantterilla :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!