Thursday 28 March 2013

Pysytään sisällä

Ulkona käy hyytävä viima eikä kevät edisty ollenkaan. Tekisi mieli sadatella (ja niin teenkin). Lumi tuli marras–joulukuun vaihteessa eli nyt siinä on saatu tarpoa neljä kuukautta (NELJÄ KUUKAUTTA!). Ja täällä on nyt eletty ilman juoksevaa vettä kolme kuukautta. Viime viikkoina paksuuntuneen jään takia laiva kulkee poikkeusreittiä enkä pääse viemään tilauksia postiin. Hei sinä tyyppi siellä taivaassa, vai missä säät nyt päätetäänkään: Riittää jo!

Pysytellään siis sisätiloissa. Moni toivoi lähempää kuvaa olohuoneen taulukollaasista, niinpä tässä joitakin otoksia. Vanhemman talon vintiltä löytyi tämän rintamamiestaloni rakentaneen miehen kaunokirjoitusvihko 1920-luvulta. Sen kaveriksi pääsi mustekynän terä ja potretti 1900-luvun alkupuolelta, jossa on kaksi miestä ja keskellä nainen pitkä paketti sylissään. Minne lie olleet menossa.

There is a freezing wind outside, so let's keep indoors and have a closer look at my living room wall. There are some old photographs that I found at this house. I don't know who these people are, the pictures are too old for anyone to recognise.

Äskeinen kuva näkyy tässä paremmin alavasemmalla. Nämä kaikki kuvat löytyivät täältä rakennuksista. Oikealla alhaalla on komea mutta hieman kierosilmäinen tumma mies, hänen yläpuolellaan iloiset miehet laivassa – tuskin tarvinnee enempää selitystä. Ilmeisesti laivoilla vietettävällä iloisella meiningillä on pitkät perinteet.
Ylhäällä vasemmalla on lempikuvani: hieno rouva ja koiransa, joka on asetettu oikein pöydälle, vaikka ei ole likimainkaan pieni puudeli. Nuo valokuvausstudioiden taustakuvat palmuineen ovat myös sympaattisia.

Saaristosta on perinteisesti lähdetty laivoille töihin. Minun tilani osti merimies joka toimi perämiehenä, silloin täksi tilaksi lohkottiin 1/4 suuremmasta tilasta. Tilan peri hänen tyttärensä, jonka miehen ammatista ei ole tietoja, mutta heidän poikansa oli myös merimies, ja hänenkin pojistaan myös ainakin osa oli töissä laivoilla. Eipä ole yllätys, että talosta löytyi kortti, jossa on romanttinen merihenkinen nuoripari ja teksti "Laivaston pikku morsian". Kortissa ei ole mitään kirjoitusta. Miellän vasemmassa valokuvassa olevat nuoretmiehet myös laivaan tai satamaan noissa asuissaan.

Seinällä on myös omia muistoja. Grafiikanlehti on ostettu venäläiseltä taiteilijalta. Olin ylioppilaaksitulon jälkeen töissä arkkitehtitoimistossa, jonka omistaja tunsi tämän taiteilijan. Töitä tuli esille toimistolle ja pidin tästä erityisesti.
Alempi on lehtileike Ollin pakinasta Kunnia ja omatunto. Äitini suvussa Ollista pidettiin kovasti ja tämä olikin pistetty talteen isovanhempieni kesähuvilalle, leikkeeseen on kirjoitettu lyijykynällä "luettu jouluna -64". Joku on merkinnyt omat kohtansa tekstin sivuun.

Tämäkin taulu oli isovanhempien kesähuvilalla. Se on muistomitali Suomen entisten sotilaiden yhdistykseltä äitini äidinisälle, "Rakuuna Torvensoittajalle Karl Aaret Kakolalle, muistoksi ja tunnustukseksi siitä, että hän on palwellut w. 1881–1902 aikuisessa Suomen armeijassa".

Tässäpä pikkuinen olohuoneeni on makuuhuoneesta käsin nähtynä. Sain viimein tehtyä pari hyllyä tuohon vasemmanpuoleiselle seinälle, homma ehti kypsyä ajatuksena noin viisi vuotta. Onneksi kypsyttelin, onhan se aika vaativaa laittaa kaksi hyllyä seinään. Kun ne pitää mitatakin.

Lopuksi poikien riehakkaat kevätterveiset. Otetaan esimerkkiä näistä eikä masennuta!

Iloista pääsiäistä ja lämpenevää säätä kaikille!

41 comments :

  1. Hienoja kuvia ja menneen ajan tunnelmia ♥.
    Aurinkoista pääsiäistä ja toivottavasti sää lämpenee (tai ei ainakaan sada lunta)!

    ReplyDelete
  2. Oih, kiitos seinäpostauksesta <3 Juuri niin ihania juttuja kuin arvelinkin.

    Yritetään olla masentumatta keväästä. Radiossa sanottiin aamulla, että taidetaan tänä vuonna hypätä suoraan talvesta kesään.

    Hyvää pääsiäistä Saila ja kissapojat!

    ReplyDelete
  3. Toivotaan lämpenevää säätä! :) Seinälläsi on esillä hienoja muistoja - henkilöt olisivat varmasti otettuja, jos tietäisivät, että potretit on säilytetty ja esillä. :) Iloista pääsiäistä! :)

    ReplyDelete
  4. Ihania kuvia ja muistoja! Ja oi että sentään, on tuo sun olkkari niin kotoisen ja lämpöisen näköinen :) Mukavaa Pääsiäistä!

    ReplyDelete
  5. Hienosti olet tallentanut nuo vanhat kuvat!
    Oikein hyvää Pääsiäistä!

    ReplyDelete
  6. Kyllä nyt on Ilmastomuutoksen seurausta nämä kylmät yöpakkaset! Harmittaa todella kun on ainutlaatuinen tilaisuus seurata kevättä joka ei vaan tule täällä möksällä. Pistää hiukankiukkuiseksi;)

    Ihanat nostalgiset taulut olet seinillesi saanut. Minusta tuo kaunis neiti rouva koiransa kanssa oli kaunis:)

    Sinulla on mukavasti ruukkuja siinä ikkunan edessä. Pieneen paikkaan saa selvästi paljon kasvamaan, otakin tuosta mallia.

    Erittäin Hyvää Pääsiäistä sinulle Saila, Ransulle ja Mustille!

    ReplyDelete
  7. Kiitos postauksesta. Valokuvat on valtavan hienoja. Oma suosikkini olisi koira naisen kanssa.

    ReplyDelete
  8. Vanhoissa kuvissa minua viehättää erityisesti vaatetus. Kyllä ennen osattiin pukeutua kauniisti. Kollaasisi on todella monipuolinen ja historiallisesti arvokas.Herättää mielikuvia aiempien sukupolvien elämästä.Itse katselen mielelläni vanhoja suomalaisia elokuvia miljöiden , pukeutumisen ja tapojen vuoksi.

    ReplyDelete
  9. Ihanat vanhat valokuvat.
    Iloa täynnä sisusila.
    Toivon sinulle ja tammeltäjille sinne saarpalstalle oikein läpenevää, aurinkoista ja iloista Pääsiäistä.
    ♥ ♥♥

    ReplyDelete
  10. AnnaS; Kiitos, toivotaan näin!

    Désirée; Kiitos! Vähän samanlaisia juttuja kuin teiltäkin taitaa löytyä. Voihan harmi jos kevät jää välistä, vuoden erityisin aika!

    Sirpa ja Kollo; Kiitos! Toivotaan, että olisivat tyytyväisiä.

    Tiina; Kiitos! Olkkari on minustakin nyt niin kiva, siirryn sinne tekemään kaikenlaista nyt kun se on viihtyisämpi (ja kukikkaampi!).

    Mummeli; Kiitos!

    Maiju; Kiitos! On harmi asua luonnon keskellä, kun kevättä ei kuulu :-( Ruukut ovat tuossa vitriinihyllyn päällä niin piukassa kuin suinkin mahtuu, kun niitä on lisäksi kukkatelineessä, keittön pöydällä ja makuuhuoneessa. Ja olohuoneen sohvapöydällä. Ja ompelukoneen päällä, eli siis kaikkialla!

    Katja; Siinä kuvassa on jotain nin sympaattista, tuo tausta ja naisen hieno mekko ja koira, kun se on aika iso :-D

    ReplyDelete
  11. Aila; Vaatteet olivat ennen arvokkaita, niistä pidettiin huolta ja tosiaan pukeuduttiin huolellisesti. Vanhoissa elokuvissa on kiva kuunnella myös puhetta, kaunista ja selkeää artikulointia.

    Sylvi; Kiitos samoin!

    ReplyDelete
  12. Nuo vanhat kuvat mihin on lemmikit otettu mukaan, niissä on jotain kiehtovaa.

    Iloista pääsiäistä myös sinne Saaripalstalle!

    ReplyDelete
  13. Kiitos! Tästä tulikin ideoita omaan saaristokotiin. Meilläkin on löytynyt vanhoja valokuvia vintin kätköistä, toistaiseksi ne vain makaavat piirongin laatikossa. Mutta ei enää kauan!

    tv Leena

    ReplyDelete
  14. Tykkään kovasti vanhoista valokuvista ja sinullahan näyttää siellä olevan oikein hieno otos niistä. Etenkin tuo lemmikkikuva on hieno.

    Sinä oot sentään saanut jotain monivuotista ajatuksksen tasolla ollutta ideaa toteutetuksi :)
    Mulla on aika montakin asiaa joita olen kypsytellyt nupissani vuosikausia;kukahan tulisi toteuttamaan ne??

    Minä en kyllä suostu masentumaan;mulla sentään jo kengänpohjat kastuivat tänään koiran kanssa lekkeillessä ;)



    ReplyDelete
  15. Myrsky; Kiitos! Minustakin tuo lemmikkikuva on sellainen, että siitä tulee oikein hyvälle tuulelle. Kyllä noista muistakin kuvista tulee.

    Leena; Hyvä! Niitä on niin mukava katsella. Laatikosta niitä ei tule kaivettua esiin melkein ikinä.

    Katja; Jee, eläköön märät kengänpohjat! No kyllä täälläkin on ihan ok, mutta kun mikään ei etene. Eikä taikapähkinän nuput avaudu vaikka kuinka puhkun ja puhisen niille lämmintä hengitysilmaa!
    Jaa-a. Kai joku joskus sitten toteuttaa ne sun visiot?

    ReplyDelete
  16. Kirmaillaan auringon valokiilassa eikä katsota ikkunasta ulos, niin se nyt menee...

    ReplyDelete
  17. Miten ihania ja korvaamattomia aarteita!

    Ja ota ihmeessä pojista mallia, vaikka saatkin kyllä täydet sympatiani. Toivottavasti sinne saaristoon saapuisi pääsiäisen myötä lempeät kevättuulet! :)

    ReplyDelete
  18. Kas, teilläkin on ruskea kissa ja harmaa kissa...

    ReplyDelete
  19. Jokke; Niin se tosiaan nyt menee.

    Elina; Hihii, alkaa ihan naurattaa, kun mietin että menisin heittämään kuperkeikkoja tuohon olohuoneen matolle! Muuten tätä kestäisi, mutta viiden päivän ennustus vain sinnikkäästi näyttää yhtä kylmää tai jopa kylmenevää. Sitä on aika vaikea sietää jo ties monettako viikkoa.

    Zepa; Musti on sellainen kameleontti ;-)

    ReplyDelete
  20. Turun puutarhamessuvoittoliput tuli perille, kiitos. Eiköhän se kevät ja kesä tule - tahtoo uskoa.. Ajattelin että jos samettiruusuja yrittäis kasvattaa siemenistä, vaikka viime vuonna päätin että ei siemenistä enää ikinä mitään.. Miten neuvoisit..?

    ReplyDelete
  21. Kyllä vaan mielikuvitus lähtee lentoon vanhoja kuvia ja esineitä katsellessa, paljon elettyä elämää... Pitäisi itsekin teettää enemmän ihan oikeita valokuvia!

    ReplyDelete
  22. Kivoja vanhoja valokuva-aarteita ja muisteluita!

    ReplyDelete
  23. Ompa löytynyt aarteita :) Vanhat valokuvat kertovat tarinoita vaikkei ihmisiä tuntisikaan. Itsellänikin skannausoperaatio käynnissä. Kova homma, mutta olisis hyvä pelastaa kuvia....

    ReplyDelete
  24. Hienoja, tunnelmallisia vanhoja kuvia! Aurinkoista Pääsiäistä, Saila ja kisut!

    ReplyDelete
  25. Iloista Pääsiäistä sinulle! Vaikka nyt onkin harmaa ja sumuinen päivä...taitaa muuten olla melkein vakio, että pitkäperjantaina on harmaa sää.

    ReplyDelete
  26. Se on erityisen hienoa, että jokaiselle esineellesi löytyy tarina! Pidän kovasti.

    Viimeiseen kuvaan (pojista) sopisi teksti: "Kiinni jäit!"

    Ihanaa päivää - ja tiedoksesi: sain eilen kuulla taksikuskilta, joka toi minut kotiin ystävältäni, että hän oli kuljettanut aikaisemmin yhtä Suomen johtavista meteorologeista jonnekin. Tämä oli kertonut, että tällainen sää jatkuu 10.4 asti, ja että kevät jää lyhyeksi kun sitten pukkaa päälle jo kesä! Et ehkä olisi halunnut kuulla tätä...

    ReplyDelete
  27. Anemone; En ole ikinä kasvattanut samettiruusuja, yleensäkin harrastan kesäkukkia todella vähän. Eiköhän nekin laiteta pieniin purkkeihin ja katsota, ettei kuivu eikä homehdu!

    Minna; Oikeat valokuvat on omalla tavallaan kivoja. Itse en vain jaksaisi laittaa niitä albumeihin, 90-luvun puolelta olevia paperikuvia lojuu yhä kenkälaatikossa matkalla albumiin.

    Tarjas Snowland; Kiitos!

    Eija; Vanhojen kuvien skannaus on kulttuuriteko. Ei tosiaan ole edes tarvetta välttämättä tietää keitä kuvissa on.

    Kukkaiselämää; Kiitos!

    Sesse; Kiitos! Voi, onko siellä ihan harmaata. Toivon, että auringonpaiste tulee täältä sinne! Kylmää tuolla ulkona kylläkin on, ihan jäistä. Lensin jo takamukselleni ukoportailla!

    Mamma N; Kiitos! Juuri se aiheuttaa ongelmiakin, että mistään ei voi luopua kun kaikki on tärkeää ;-) Hamsteri mikä hamsteri!
    Voi ei, mutta ei tuo ihan yllätyksenä tule... kun sääennustus vaan ei näytä lämpenevää, näköjään on pitkä kylmä kausi. Voi harmitus.

    ReplyDelete
  28. Ihana seinäkollaasi sinulla! Vanhat valokuvat on niin kauniita!
    Minullakin on isäni todistuksia mm nuorisoseuran jäsenyydestä, kunniakirjoja ja koulutodistuksia. Ihanaa historian havinaa...

    Suloisia viikareita sinun kissasi. Minä olen miettinyt toisen aikuisen kissan ottoa Napille kaveriksi, mutta taas tuli perusteluja sille, miksi ei enempää kissoja: eilen nappi oksensi keskelle olohuoneen soffaa ja tänään tuli yrjöt keittiön pöydältä pitkin tapettiseinää :(

    ReplyDelete
  29. Noita-akat luutineen, piristyksen tuovat kevääseen. Mämmit, munat, lampaanviulut, juhlamielen kohottelee. -myrtti-

    ReplyDelete
  30. Jaana; Voi että :-( Kissat osaavat joskus olla haasteellisia. Kylläpä Nappi oksentelee! Kissoista ei aina tiedä, tulisivatko ne toimeen toisen kanssa ja jos, niin millaisen. Sitä vain täytyy kokeilla.

    Myrtti; Hih, kiitos Myrtifer!

    ReplyDelete
  31. VeLjespainit on JeeS! Mekin on tänään paiNittu, Eikka ja mÄ. Oikeestaan oli aika saman näkÖistä, ollaan MuStin kanssa niin samikSia (mun mieleStä!).

    ReplyDelete
  32. Aivan fantsuja nuo mv-kuvasi. Omiani säilytän kalleimpina aarteina, kun niissä on sodassa kuollut ukkini, hänen isäpuolensa ja oma isäni pienenä poikana lippalakki päässä.

    Olit muuten ottanut upean täysikuutamokuvan. Kaunis ja karmiva, samalla kertaa.

    Kaunista ja lämmintä pääsiäistä!

    ReplyDelete
  33. Kalle; Olette te aika samannäköiset :-)

    Nettimartta; Kiitos! Entisajan ihmisistä ei usein ole montaa kuvaa tai tavaraa tallella, ne vähät ovat aarteita.

    ReplyDelete
  34. Heippa! Meitin blogissa pientä haastetta :)

    ReplyDelete
  35. Oho! Kiitos, tulen katsomaan.

    ReplyDelete
  36. Kivalta näyttää ja tuollaiset muistot ovat superarvokkaita!Täytyypä tulla myös puotiisi katsastamaan, hyvä kun vinkkasit.

    ReplyDelete
  37. Kiitos Pirkko, niin minustakin! Osa noista kuvista pääsi seinälle vasta nyt, tuossa kohdassa oli aiemmin vähän vähemmän tauluja.

    ReplyDelete
  38. Miten mielenkiintoisia kuva-aarteita, kiitos esittelystä :) Kissapoikien kevätkisailu piristää pääsiäistä ja tuo kevään ainakin henkisesti lähemmäs.

    ReplyDelete
  39. Ainakaan Musti mielestä siinä ei ole mitään vikaa, että kevät ei etene. Me ollaan joka tapauksessa kotona pantteripalstalla ja täällä on aina parasta :-)

    ReplyDelete
  40. Kaunis tuli sinun olohuoneestasi, ja tuo kollaasi on erityisen upea. Ihastuin itse valtavasti siihen tummanruskeaan vino... suunnikas...suorakaide... no siihen kehykseen, jonka ensin luulin sisältävän peilin, mutta ei siinä tainnutkaan olla heijastavaa pintaa. Se oli aivan huikean kaunismuotoinen.

    Terveisiä täältä kauhean flunssan kourista ja hyvää pääsiäissunnuntain iltaa.

    ReplyDelete
  41. Voi ei, flunssa! Voi möhnä. Pikaista paranemista!
    Kyllä tuo on peili, se on vanha peili joka on mennyt vähän himmeäksi... sellainen peili olisi hyvä kylppärissä heti aamusta, olisi pehmeä herätys ;-)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!