Friday 4 June 2010

Näin aika kuluu

2006 toukokuun 16. päivä kävin katsomassa kiinnostavaa myytävää pientilaa Ahvensaaressa. Tilan rakennukset näyttivät tältä. Minua kiinnosti erityisesti taempi vanha hirsitalo, mutta ajattelin, että onhan se hyvä, että tontilla on toinenkin asuinrakennus, jossa voi asua remontin ajan, jonka arvelin kestävän 10 vuotta.
Kaupat tehtiin 5.6.2006, eli huomenna on juhlapäivä. Samalla vietetään Mustin synttäreitä.

2007 keväällä Ahvensaaren vanhoja laitumia raivattiin, jotta ne voitiin ottaa uudestaan käyttöön. Niistä sai hyviä polttopuita. Laajensin leikatun nurmen aluetta, joka oli ollut viime ajat vain leveä "tie" tontin halki. Oikealla on ketoprojekti, vanhan rakennuksen paikka, jossa on kuivaa. Reunalle tehdyssä penkissä kasvoi silkkikukkaa (Clarkia), istutin siihen myös juhannusruusu 'Papulan', joka on edelleen hyvin pieni... mutta ehkä se kasvattaa juuria. Viljo osallistui pöllitalkoisiin, niin kuin kaikkeen muuhunkin hommaan, innolla.

2008 loka-marraskuussa vaihdettiin sodan jälkeen rakennetun talon länsi-ja eteläseinien lautaverhoilut. Se oli maalattu lateksilla, joka oli lahottanut laudat, olivat ne muutenkin tuulen ja sateen kuluttamina 60-vuotisen elämänsä päässä.

2009 kesällä hirsitalon restaurointi lähti varsinaisesti käyntiin, vaikka katto piipun ympäriltä oli korjattu jo ensimmäisenä kesänä. Laho, vino lautakuisti tuli pois ja talo näytti heti paljon paremmalta. Moni pysähtyi hämmästyneenä ohi kulkiessaan katsomaan. "Ai, onko se noin suora ja hyvässä kunnossa?" Kumma, miten yksi vino kuisti sai koko talon näyttämään vinolta!

2010 talven hirsitalo vietti tuulensulkupaperipaketissa, joka suojasi uusia alimpia hirsiä ja muutenkin laudoituksen alta paljastettuja hirsiseiniä kosteudelta. Tänä vuonna saan erikoismittaisia lautoja naapurisaarelta, jotta seinien lautaverhoilu pysyy saman rytmisenä kuin se ennenkin oli. Tämä on tärkeää! Esimerkiksi tuossa sotien jälkeen rakennetussa rintamamiestalossa on ihan eri kokoiset laudat ja rimat, kapeammat, ja ulkonäkö on tiheämpi. Sen maalaus alkoi viime kesänä ja jatkuu edelleen.

18 comments :

  1. Kiinnostava historiikki! Ja etukäteisonnittelut talolle ja Mustille. :)

    ReplyDelete
  2. Paljon on tehty työtä! Oikein hauskaa juhlapäivää, kippis! :)

    ReplyDelete
  3. Tunnelmallisia rakennuksia ja pihapiiri. :) Talolle ja Mustille onnittelut!

    ReplyDelete
  4. Kiitos kiitos! Pitää itseäkin välillä muistuttaa, että onhan tässä jotain jo saatu aikaankin, kun tuntuu, että paikka on edelleen sama romukasa, lautojen ja rojuläjien määrä vain lisääntyy pihalla. Mustikin täyttää 4 vuotta, iso poika jo!

    ReplyDelete
  5. Iso projekti ja hyvältä näyttää! Onneksi olkoon!

    ReplyDelete
  6. Voi kiitos! Tässähän nousee ihan juhlamieli :-)

    ReplyDelete
  7. Hyvännäköistä ja oli kiva nähdä vanha talo! Olenkin pohtinut miltä se ahkerien tapiseerajien talo näyttää. :)

    Ystäväni on myös metsästänyt erikoismittaisia lautoja. Kivaa, että rytmitys on kunnossa. Juhlahumua ja jaksuja remppaan!

    ReplyDelete
  8. Kiitos tästä! Justiin tällaista pikkukertausta saaripalstasi historiasta olen kaivannut. Onnea vaan neljästä vuodesta ja onnea niille tuleville kymmenille!

    ReplyDelete
  9. No voihan että, tässä saa hurjasti kannustusta! Kiitos! Tuli mieleen, kun tuota kuva-arkistoa on jo kertynyt että on niitä kiva katsoa ja kerrata. Tuonne Tuiren blogiin tulin kertoneeksi tapettikerroksista ja tuvan penkeistä, niin teki mieli fiilistellä heti kuvien kera!

    ReplyDelete
  10. Mielenkiintoinen postaus ! Tälläisiä on kiva lukea, kun on vielä noin hyvät kuvat...
    Oikein hyvää juhlapäivää !

    ReplyDelete
  11. Hienoa Saila! Parhaimmat onnitteluni nelivuotisjuhlapäivän ja Mustin synttäripäivän johdosta!

    ReplyDelete
  12. Kiitos Sari ja Eero, nyt juhlitaan!

    ReplyDelete
  13. Kysymyksiä:

    Onko Mustilla hyvät bileet? Tuliko paljon lahjoja? Mielettömästi vieraita?

    Onko Musti syntynyt siis juuri talokauppapäivänä? Hieno yhteensattuma.

    Onnea vielä ja kiitos visiitistäsi! :)

    Täällä ei tänään juhlita, kun ei ole ketään kissantuoksuista supervierasta kylässä...

    ReplyDelete
  14. No mutta Jenni, minunhan pitää sitten lähettää pojillesi jotain kissantuoksuisia hameita mitä oitte pitää miehesi kanssa kotona, öh ;-)
    Mustin syntymäpäivästä ei ole päivälleen tarkkaa tietoa. Eivät muistaneet tarkkaa päivää siellä Kuusaalla mistä Musti on kotoisin, niinpä päätin itse juhlia sekä taloa että Mustia samana päivänä, kun Mustin synttärit joka tapauksessa on kesäkuun alussa, eli ei tää kovin paljoa metsään mene.
    Itse asiassa unohdimme juhlia Pasin kanssa ennen kuin hän lähti takaisin kotiin, joten nyt ei ole ketään vieraita eikä lahjoja :-S Kääk. Oikeastaan en ole koskaan kai pitänyt mitään sen suurempaa juhlaa kuin antanut erikoisherkkua ja paljon rapsutuksia. Äsken rapsuttelin Mustin masua, sen lempipuuhaa, ja rapsuttelen päätä kun se ei nyt yleyty itse rapsutamaan, ja pyyhin sienellä ja hoivasin muutenkin. Musti kehräsi kovasti kiitokseksi.
    Kohta tulee virallinen Musti synttäripostaus, odota! Sit saa onnitella uudetsaan ;-)

    ReplyDelete
  15. Mikä pioni tuossa toiseksi alimmassa kuvassa kukkii seinustalla? Onko se 'Juhannuspioni', ihan jotenkin habitus näyttää siltä, vaikka se onkin kuvassa aika pienenä? Olisikin jännää jos sitä on Ahvenanmaallakin, kun sitä ei kirjallisuus tunne muualta Euroopasta.

    ReplyDelete
  16. Kyllä se on "juhannuspioni", Rea Peltola ja Vesa Koivu ovat sen tunnistaneet. Olen bongannut tuota Korppoosta moneltakin pihalta. Minun pionini on todennäköisesti peräisin Ahvensaaresta pohjoiseen olevalta Hevonkackin saarelta, josta talooni tuli emäntä vuonna 1912. Ehkä hän toi juurta jo silloin tai vasta myöhemmin, en tiedä. Mutta siellä hänen kotitalonsa edessä niitä on edelleen monta.

    ReplyDelete
  17. Olet sinä Saila varsinainen monitaituri ja teräsnainen. Sinulta onnistuu rempat, pihan kaivelut, taiteilu ja kynäilykin. Wautsi.

    P.S.: täälltä löytyy meidän koiramaisia kuulumisia:
    http://roima-raksy-ja-haltija-hurtta.blogspot.com/

    ReplyDelete
  18. Kiva! kiitti Anna linkistä! Mun pitää käydä kattomassa heti kun kerkiin, nyt on vähän kiirus – kesäkun Oma Piha menee huomenna painoon...
    Rapsuja karvakavruille!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!