Wednesday 16 June 2010

Mistä alkaisin

Takana ihana viikonloppu, oikea unelmaloma. Porin, Ahlaisten ja Merikarvian – kaikki kiinnostavia ja viehättäviä paikkoja omilla tavoillaan – kautta matka suuntasi Kristiinankaupunkiin, Avoimet portit -tapahtumaan. Satoi kuin saavista, mutta me kestimme sen Marian ja hänen perheensä kanssa.

Tähän puutarhaan olisi voinut eksyä pidemmäksikin aikaa. Paratiisi, rehevä keidas! Tuolla valkoisen aidan sisällä on vadelmatarha.

Ainoastaan lomani viimeinen päivä oli hieman täysi, kun heräsin Uusikaarlepyyn Juthbackassa, tutustuin Juthbackan kartanoon ja Topeliuksen kotiin, kävin Pietarsaaressa tutustumassa Rosenlundiin, Aspegreniin ja Min Edenin Ninan puutarhaan, Nina vei minut Sundin taimistolle ja Koulupuistoon, ja päivän päätteeksi ajoin Espooseen. Mutta siitäkin selviää, kun vääntää volyyminupin kaakkoon ja hoilaa kasetin mukana... tilulilu lii... tydymm.. täppädää... Lomalla on hyvä mieli.

10 comments :

  1. Voi kuinka ihanalta kuullostaa ja kauniita kuvia!
    Olisi ollut kiva päästä Kristiinan kaupunkin pihoja ihailemaan. Ehdit moneen muuhunkin kauniiseen paikkaan. Varmasti hyvä kierros!

    ReplyDelete
  2. Ihanan kuuloinen KESÄloma! Oletpa ehtinyt hurjasti muutamassa päivässä. :)

    ReplyDelete
  3. Jaa, minusta tuo ei kuulostanut lomalta vaan työmatkalta. Tosin, toisilla työkin voi olla kuin huvia :)
    ee

    ReplyDelete
  4. No juu, ee, se oli yritys pitää kesälomaa! Ja hetkittäin oli ihanan lomaisaa.
    Kristiinankaupungissa järjestetään vuosittain tuollainen puutarhatapahtuma. Verrattuna esim. Loviisan vastaavaan tapahtumaan kohteita oli enemmän, lähes 40, ja homma oli keskittynyt pihoihin. Ei sieltä voinut kesken pois lähteä, vaikka ripsarit oli jo valuneet sukkiin asti.

    ReplyDelete
  5. Vau, varmasti ihana ja antoisa reissu. Varsinainen kulttuuri/puutarhaloma! :)

    ReplyDelete
  6. Lauantai jäi muistoihin sateisena, mutta oikein antoisana päivänä! Kristiinankaupunki oli niin viehättävä, että palata pitää. Siellä onkin kuuluisat kesämarkkinat ja kuulemma pikkupihoissakin on silloin myytävää... taidan käydä koluamassa kujilla uudestaan!

    ReplyDelete
  7. Voi että Maria, minäkin ihan ihastuin Kristiinaan. Lindallekin voin suositella, siellä on paljon taiteilijasieluja ja sellaisia koristeellisia taloja joita on nähnyt vain ruotsalaisissa lastenkirjoissa.
    Kesämarkkinat kuulostaa houkuttelevalta. On hienoa päästä käymään kauniissa vanhoissa pihapiireissä, joita yleensä saa vain yrittää kurkistella aidan raoista... Ai niin, ja siellä Uusikaarlepyyn Juthbackassa, jossa olin yötäkin, järjestetään elokuisin valtava kirppis. Hitsin vitsi!

    ReplyDelete
  8. Joo, Juthbackan rompepäivät ovat vissiin maankuulut. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole koskaan käynyt, vaikka matka ei Uuteenkaarlepyyhyn pitkä olekaan. Pitää vissiin mennä sinnekin!!!

    ReplyDelete
  9. Pitää varmaan, olisihan se hieno nähdä! Näin valokuvan, jossa oli torikojua kojun perään ja kaikki täynnä aarteita.. nam nam...
    Yritin muuten juuri laittaa sulle ekan satsin kuvia, mutta se tuli pikapostissa takaisin kun paketti oli ollut liian paksu ;-)
    Yritän uudestaan hieman ohuemmalla pläjäyksellä...

    ReplyDelete
  10. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!